Tag Archives: Pune

Hyvaa huomenta Suomi, hyvin pyyhkii…


Warning: mysql_get_server_info(): No such file or directory in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Warning: mysql_get_server_info(): A link to the server could not be established in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

… sun poikas (ja tyttares) valvoi taas vaikkei ehka ahkeroi kun kuitenkin lomalla ollaan.

Ollaan parhaillaan Punen kaupungissa 160 kilometrin paassa Mumbaista. Ihan hyvalla mallilla on siis eteneminen kohti kotia!

Kavuttiin junasta asemalle niinkin iloiseen aikaan kuin kello 04:03 paikallista aikaa. Lahdimme asemalta heti toivorikkaina etsimaan hotellia, jossa olisi voinut jatkaa viela unia (tai oikeammin aloittaa ne, junassa lepaaminen kun aina enempi vahempi levotonta torkkumista). Keskella aamuyota kuitenkin vain harva hotelli tuntui olevan auki, tai ainakaan meita ei haluttu niihin (olivat “taynna”). Niinpa suuntasimme takaisin asemalle odottamaan paivan valkenemista ja tappamaan aikaa 24-h avoinna olevaan kahvioon ja nettipaikkaan.

Viimeksi kerroimme kuulumisia Hampista temppelinraunioiden ja jannien kivilohkareiden keskelta. Tahan aikaan vuotta paikka oli mukavan rauhallinen eika turisteja ollut ihan valtavasti, toisin kuin kuulemma kuukauden-parin paasta. Silti tuntuu, etteivat nama eri puolilta Intiaa loytyvat Goa-toisinnot ole ihan se meidan juttu. Kaikissa on samanlainen kaava: halpoja ja melko ankeita guesthouseja, lansimaisille turisteille suunnattuja muka-intialaisia-vaatteita (esim. maailman rumimpia housuja), tiibetilaisperaisten ihmisten pitamia kattoterassilahvila/-ravintoloita, varikkaita ja peilein koristeltuja kangaslyhtyja (jollaisia mekin kylla ostettiin ekalta matkalta mutta onneksi – nain jalkikateen ajatellen – ne putosivat repusta jonnekin lentokenttien valiseen eetteriin), hippihenkista intiamusiikkia jne. jne. Tuntuu ettei niissa oikein ole mitaan jaljella “aidosta” Intiasta, mita se sitten ikina onkaan – vaikka voihan se oikea Intia olla jollekulle juuri tuota kaikkea. Mutta ainakin meista tuntuu, etta naissa paikoissa kaikki on suunniteltu ja tehty vain turisteja varten, joten normaali intialainen elamanmeno jaa melko etaiseksi. Taytyy sentaan antaa positiivistakin palautetta: nama paikat ovat ainoita, joista saa kunnollista lansimaishenkista aamiaista (ei silla etta masala dosassa, uttapamissa tai parathoissa olisi mitaan vikaa…) seka leivonnaisia, kuten croissantteja ja kakkupalasia.

Eilen aamulla lahdettiin katselemaan viela lahiraunioita ja temppelia. Piti nousta (tai Mikko nousikin) katsomaan kattoterassille auringonnousua, mutta aamu “valkenikin” pilviverhon takaa ja tihkusateessa. Kylla, sateessa.. joskin vain vahaisessa sellaisessa. Maasta paatellen yolla oli kylla tullut jonkin verran enemmankin vetta. Ensimmaiseksi katselitiin iso Ganeshpatsas ja vieressa olevan maen ymparilla olevat kivikasat ja raunioit, jotka toimivat apinoiden kiipeilytelineina. Tihkusade alkoi olla hieman vahemman tihkua ja siirryimme temppelille jossa paasi myos katon alle. Temppelissa oli samantapaisia “gopuroita” eli torneja kuin mita Maduraissa ja muissakin etelan temppeleissa on ollut. Nama tosin olivat jokseenkin kuluneita ja varittomia, mutta hienoja silti. Eri puolilla oli isoja keltaisia roskiksia, joissa luki “use me” (tama ohje on melkeinpa jokaisessa intialaisessa roskiksessa), mutta ainoat jotka tuntuivat ottavan ohjeesta vaarin olivat roskiksissa kiipelevat ja temppuilevat apinat.

Pienen aamuisen nahtavyysverryttelyn jalkeen oli taas kerran (mutta onneksi kolmanneksi viimeista kertaa talla reissulla) aika pakata kimpsut ja kampsut kasaan ja lahtea taittamaan matkaa eteenpain. Tavallaan tuntuu melko rankalta matkustaa nain kiireisella tahdilla, mutta monessakaan paikassa ei toisaalta olisi malttanut viipya pitempaan, ja sita paitsi jalleen on huomannut, etta kaikkein hauskinta on loppujen lopuksi olla liikkeella paikasta toiseen, ei niinkaan jossakin paikassa perilla. Loputtomaan matkustamiseenkin alkaa silti vahitellen vasahtaa, mutta eipa sita kovin paljoa olekaan enaa jaljella. Koko eilispaiva taittui tien paalla: ensin riksalla Hampista laheiseen Hospetin kaupunkiin, jonka kaoottiselta ja epaorganisoituneen oloiselta (yleensa asemat toimivat Intiassa hirmu hyvin ja apua saa helposti, uskokaa tai alkaa) bussiasemalta nousimme kaatosateessa Hubliin menevaan bussiin. Onneksi osasimme bussissa valita istumapaikat ovelasti kunnolla kiinni menevien ikkunoiden vieresta… Hublissa aikaa oli juuri ja juuri pikaiseen lounaaseen ennen kuin kiiruhdimme juna-asemalle ja tanne Puneen lahtevaan junaan.

Junassa kuluikin sitten seuraava kellonymparys. Taman matkan taitoimme makuuvaunujen alimmassa luokassa eli sleeper classissa, mutta ihan mukava oli silti korotella eika ollut liian kylma tai kuuma, kuten tassa luokassa valilla. Huomaa kylla, etta luokka on vahan alempi, silla ihmiset haslaavat mahdottoman paljon paikkojensa kanssa eivatka valttamatta puhu paljoa englantia. Tallakin kertaa saimme silti uusia junakavereita. Meidan kanssa samassa loosissa oli nuori muslimipoika, joka suurimman osan matkaa vain tuijotteli meita mutta jossain valissa uskaltautui myos juttelemaan Mikon kanssa sen mita osasi englanniksi sanoa/kysya. Kauniina ja ystavallisena eleena han tarjosi meille evaistaan chapati-leipaa ja jotakin kastiketta, mutta kuten epailimme, kastikkeessa oli lihaa. Lihapitoisuuden kysely ylitti pojan englannintaidot, mutta ihan hukkaan eivat ole hindinopintomme menneet, kun Mikko selvitti asian heti ensi yrittamalla oikein hindiksi.

Maijullakin oli omaa junaseuraa, kun vahan myohemmin pari herttaista 16-vuotiasta punjabilaistyttoa kiipesi alapedilla seisoskellen juttelemaan kaikenlaista. He puhuivat verrattain hyvaa englantia, kuulemma siksi etta halusivat niin kovasti tulla puhumaan. Siina sitten selvitettiin kaikki perusjutut, keita ja mista ollaan ja mita tehdaan, kyselin heilta mita he haluaisivat isona tehda, ja he kyselivat olenko nahnyt Amritsarin Kultaista temppelia ja Bollywood-leffoja… Kaiken kaikkiaan intialaisia junia voi siis mainiosti suositella tapaamispaikkana paikallisten kanssa, koska heilla nakojaan ennen pitkaa aina uteliaisuus voittaa ujouden ja saa juttuseuraa sen enempaa itse yrittamatta 🙂

Nyt sitten viela matkan loppurutistus tanaan taalla Punessa ja huomenna seka ylihuomenna Mumbaissa. Mikko kavi tassa valilla etsimassa meille hotellihuoneen, joten pitaa lahtea hipsimaan sen suuntaan vahitellen. Kirjoittelemme viela kuulumisia ainakin kerran, ja sitten jo nahdaankin siella koto-Suomessa! Onpa kylla ihana ajatus paasta taas kotiin, vaikka on ollut oikein mahtava ja onnistunut reissu.