Tag Archives: Ohiya

Sri Lankalla ja ilmeisesti koko Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa kärsittiin poikkeuksellisen huonosta säästä vuoden 2014 viimeiset pari viikkoa. Täällä on uutisten mukaan ollut huonoin sää sitten vuoden 1957, yli miljoona ihmistä on joutunut evakkoon kodeistaan ja nelisenkymmentä on kuollut tulvissa ja maanvyörymissä.

Meidän kannalta huono sää on ollut lähinnä tylsä juttu: on pitänyt olla paljon neljän seinän sisällä ja jättää väliin tai lykätä retkiä tuonnemmaksi. Ei siis mitään isompaa vahinkoa, mutta harmillinen tuuri kuitenkin.

Uudeksivuodeksi oltiin järkätty uusi retki Hill Countryyn eli Sri Lankan korkeimmille seuduille. Sääennusteet antoivat johdonmukaisesti toiveita siitä, että sää paranisi vuodenvaihteessa. Epäonnisen kulttuurikolmion retken jälkeen epäiltiin silti viimeiseen saakka, mahdetaanko päästä perille vai ei.

Uudenvuoden aatonaatto valkeni kuin valkenikin melkein sateettomana, ja päästiin lähtemään matkaan. Tie nousee Kandysta vähitellen ylemmäs, ja maisemaa alkavat hallita teepensaiden peittämät kukkulat. Päivä oli sateettomuudesta huolimatta sumuinen/pilvinen, joten kovin paljon ei vielä päästy teeplantaaseja ihailemaan. Ne ovat nimittäin tosi sieviä, vaikka ehkä edustavatkin ongelmallista monokulttuuria. Pysähdyttiin ilmeisesti kaikkien muiden tätä tietä matkaavien turistien tapaan Blue Field Tea Gardenissa. Siellä oli iso kahvila (tai teelä?!) ja kauppa, mutta lisäksi sai piipahtaa teetehtaassa, jossa kerrottiin perustiedot teen valmistusprosessista ja eri teelaaduista.

Vähän pidempi tauko pidettiin Nuwara Eliyan kaupungissa, jota kutsutaan ilmastonsa takia myös pikku-Englanniksi. Se on erityisesti paikallisten turistien suosima lomakohde “eksoottisen” ilmastonsa takia (vrt. palmurantaeksotiikka meille). Jaloiteltiin vähän aikaa Victoria Parkissa, jonka leikkipuistossa päästiin myös pienelle juna-ajelulle. Lisäksi haukattiin lounasta kiireisessä masala dosa -paikassa, hankittiin vähän uudenvuodenviinä ja ostettiin Eerolle uudet sandaalit jalasta putoilevien Crocsien tilalle. Vähän myöhemmin kävi ilmi, että ne ovat tyypilliset aasialaiset lastenkengät, joista lähtee vinkunaa kun niillä kävelee.

Viinillä ja vinkukengillä varustautuneina päästiin jatkamaan vielä loppuetappi syrjäiseen Ohiyan kylään 1774 metrin korkeudessa. Aika kapeaa ja mutkikasta tietä oli loppumatka, ja viimeiset 750 metriä majapaikalle piti kävellä jalan, kun tie näytti turhan hankalalta meidän kuskille ja minibussille. Päästiin perille vähän ennen pimeän tuloa ja ehdittiin vakuuttua siitä, että Hill Safari Eco Lodgen sijainti oli ihan vaivan arvoinen. Niin syrjässä oltiin, ettei ollut kännykkä- tai edes sähköverkkoa (pimeän valoa ja sähköä surruutti dieselgeneraattori), mutta vastineeksi saatiin kirkas tähtitaivas.

Sri Lanka (like most of South and South-East Asia) suffered from exceptionally bad weather for the latter two weeks of December 2014. More than a million people have been evacuated, and around forty have been killed in flash floods and mudslides. For us, the weather has only been a bore, something that has prevented us from sightseeing etc. So we can’t really complain – we’ve just had a bit of bad luck weather-wise.

Toward the end of the year, the weather got better and we were able to go on our New Year trip in the Hill Country as planned. Along the way, we stopped briefly in Nuwara Eliya and took  a stroll and a toy train ride in Victoria Park. Just before sunset, we reached the Hill Safari Eco Lodge in a remote village called Ohiya at the altitude of 1774 meters above sea level.

Uudenvuodenaattoaamuna hypättiin tuktukin kyytiin ja huristeltiin Horton Plainsin kansallispuistoon. Puisto sijaitsee nimensä mukaisesti reilun kahden kilometrin korkeudessa tasaisella ylängöllä. Siellä käpsyteltiin yhdeksän kilometrin lenkki melko afrikkalaishenkisissä maisemissa. Saatiin vaihtelun vuoksi vaatteet kastumaan hiestä eikä sateesta.

Puiston päänähtävyys on World’s End, joka oli meidän mielestä osuva paikka lopettaa vuosi. World’s End on melkein 900 metriä korkea jyrkänne, joka jatkuu loivempana alamäkenä aina rannikolle asti. Oikein kirkkaalla säällä ylhäältä voi kuulemma nähdä Dondran majakan. Onneksi oltiin jo nähty se ihan vierestä, niin ettei haitannut vaikkei nyt näkynyt 🙂

Oltiin itse paikalla täsmälleen oikealla hetkellä. Ehdittiin vielä hyvin kuikkia alas laaksoon, mutta muutamaa minuuttia myöhemmin alhaalta vyöryvät pilvet peittivät näkymän kokonaan. Tällä perusteella maailmanloppu vaikuttaa siis varsin pilviseltä?!?

Kävelylenkin varrella oli myös 20-metrinen vesiputous Baker’s Falls. Sateiden jäljiltä putous oli ihan pirteässä kunnossa, toisin kuin me, joten jatkettiin takaisin puiston sisäänkäynnille syömään vähän evästä. Eero pääsi syöttämään eväsleipää myös parkkipaikalle ilmestyneelle sambarille.

Palatessa hypättiin tuktukin kyydistä kesken matkan ja lähdettiin kävelemään Lodgelle pitkin teeplantaasien läpi kulkevaa reittiä. Pituutta piti olla seitsemän kilometriä, mutta arvio taisi olla vähän alakanttiin. Ei tiedetä tarkkaan, kun Mikon puhelin sen ja gps-jäljitys hyytyivät kesken matkan. Näkymät olisivat olleet upeita, mutta sakea sumu heikensi elämystä ja hämäsi suuntavaistoa, niin että välillä epäiltiin taivalletaanko lainkaan oikeaan suuntaan. Oltiin melkein jo luovuttu toivosta, kun majapaikan tuttu risteys ilmestyi sumun keskeltä.

Loppuilta lepuuteltiin päivän kävelyretkistä rasittuneita jalkoja, pidettiin rankkasadetta (joka siis iski vielä viimeisen kerran ennen vuodenvaihdetta) ja jutusteltiin majapaikan toisten vieraiden, slovenialaisten Boriksen ja Spelan kanssa. Aattoillan kunniaksi meille tarjottiin ei-erityisen-juhlava nuudeli-illallinen. Ihan hyvää oli kuitenkin.

Kun Eero oli saatu lopulta taintumaan, me jatkettiin vielä illanviettoa Boriksen ja Spelan kanssa. Pelattiin carromia nelinpelinä, juotiin meidän tuoma viini ja tuktuk-kuskin sateen läpi kuskaamat oluset, sinniteltiin väsymyksestä huolimatta puolilleöin ja räjäytettiin kahdeltatoista muutama Mikon ostama paukku. Varsin rauhallinen mutta ikimuistoinen vuodenvaihde ainutlaatuisessa paikassa!

On New Year’s Eve, we went for a hike in the Horton Plains National Park. The main attraction there is World’s End, an escarpment that plunges down almost 900 meters. On a very clear day, you’re supposed to see all the way to the coast from the top. We were there just in time to see the valley far below, before everything was covered in clouds. On the way back to the lodge, we did the Tea Plantation Loop and walked around 10 kilometres through misty but beautiful tea estates.

Back at the lodge we had a nice and relaxed New Year’s Eve with a lovely Slovenian couple, Boris and Spela. Some carrom, beer & wine, and fire crackers made it a very peaceful but memorable New Year at a unique location.