Tag Archives: Montparnasse

No… ihan oikeasti oltiin kyllä 4 päivää. Ei vain voinut olla viittaamatta tuohon leffaan kun kerran pystyi. Mutta tarkkaan ottaen olikin Pariisin-lomaa vain 2 koko päivää ja lisäksi yksi melkein koko päivä ja yksi ilta. Eli oikeastaan tuo 2 päivää Pariisissa ei tarkemmin ajatellen olekaan hirveän kaukana totuudesta. Ainakin se sopii paremmin kuin 1 Night in Paris -elokuva.

Tämä pikainen Pariisin-reissu oli aika vekkuli yhdistelmäyritys kiipeily- ja työmatkoista. Varsin kivasti se kuitenkin toimi. Mikko siis pörähti paikalle TVG:llä Genevestä oman kiipeilymatkansa jälkeen ja Maiju olikin jo näppärästi valmiiksi Pariisissa EBHA-konferenssin puitteissa. Etäviikko oli siis hujahtanut melkein huomaamatta kun molemmilla oli kädet täynnä puuhaa ja suurimman osan ajasta sai vieläpä olla ulkomailla. Iloinen jälleen näkeminen tapahtui romanttisesti koristellun hotellihuoneen sijaan alikulkutunnelin portaikossa, kun Mikko oli Gare de Lyonilta ajellut bussilla paikalle rontaten duffelillista kiipeilyrojua selässään ja Maijukin osui hieman venähtäneeltä konferenssisessiosta parahksi paikalle. Ilo oli kuitenkin molemminpuolinen vaikka sitä ei välttämättä naamalta näkynytkään hikikarpaloiden valuessa pitkin poskia painavien kantamusten alla.

Maijulla oli vielä illaksi tiedossa konferenssin gaalaillallinen ja siksi vietimme sitä edeltävän ajan leväten hotellilla. Lepohetken jälkeen lähdimme yksissä tuumin käpsyttelemään paikallisen hipsterialueen (eli Rue Mouffetard ja lähitienoot) läpi kohti juhlapaikkaa. Pikkukauppojen seasta tarttui mukaan pari pulloa viiniä illlan varalle. Maiju lähti gaalailemaan ja Mikko jäi kiertelemään kaupunkia. Kierros vei ensin Seinen rantaan ja sieltä Pantheonin kautta Rue Mouffetardille syömään. Ruoaksi tuli 10€ kahden ruokalajun menu jossa oli alkuun sipulikeittoa ja pääruoaksi raclettea perunoilla. Ei pahan hintainen todellakaan eikä maussakaan ollut moittimista. Om-nom-nom. Maha täynnä sitten hotellin kautta takaisin Seinen rantaan ottamaan osaa paikalliseen botellóniin. Joenpientareet olivat näet aivan täynnä paikallisia nuoria ja vähemmän nuoria syömässä ja eritoten juomassa. Ei siis muuta kuin korkki auki ja sekaan. Reilua pulloa myöhemmin olivat gaalailijatkin selvinneet läheiseen kahvilaan jossa sitten yhytettiin toisemme. Hetken siinä oltiin ja Maiju katseli vierestä, kun Mikko terrorisoi Maijun professionaalista mainetta bondaamalla hissaihmisten kanssa. Lopulta kuitenkin homma alkoi hyytyä ja koti tai siis hotellihuone kutsui.

blokanneet

blokanneet

Sunnuntaiaamu alkoi aikaisella herätyksellä, sillä olihan meillä paljon Pariisia suoritettavana. Aamiaiseksi saivat kelvata sveitsiläiset suklaat, jotka Mikko oli tuonut tuliaisiksi, sekä keksit. Ensimmäiseksi suuntasimme Eiffel-tornille. Vartti metrossa ja – pam – oltiinkin jo siinä rautakehikon alla. Jostain syystä paikalla ei ollutkaan sellaista hirveää tungosta kuin olisi kuvitellut ja jonotkin näyttivät varsin inhimillisiltä. Skippasimme kuitenkin ylätasanteille menon ja nautimme suklaa-aamiaisemme Eiffel-näkymin viereisessä puistossa. Suu makeaksi turvotettuna jatkoimme Parisiin haltuunottoa käpsimällä tois’ puol jokkee Esplanade du Trocadérolle. Napsimme parit klassikkokuvat ihmispaljouden väliköstä ja sitten eteenpäin. Matka jatkui taasen jalan kohti Riemukaarta. Vaikea sanoa oliko riemukaari sen enempää “vaikuttava” näkymä kuin Eiffel-tornikaan. Siellä se nökötti ison liikenneympyrän keskellä. Taas muutamat kuvat niinä hetkinä kun autot eivät blokanneet näkyvyyttä ja etiäpäin. Hetken aikaa tosin ennen poistumista arvuuttelimme, että mistähän tuonne kaaren alle oikein pääsisi kun ei mitään tietä näyttänyt olevan. Pienen pohdiskelun jälkeen kulkuväyläksi osoittautuivat alikulkutunnelit, mutta meidän puolella kaarta ei niitä näyttänyt olevan – ei ainakaan sellaisia jotka olisivat auki. Emme sitten lähteneet yrittämään kiertoliittymän keskelle saati sitten kaaren päälle. Sinnekin olisi siis halutessaan päässyt ja aika moni näytti sen myös tehneen.

Meidän suuntimamme iltapäiväkuumassa oli pitkin varsin tunnettua Champs-Elysées -tietä pitkin. Ennakkoon meillä olikin jo tieto että  ko. tien varrelle ei kannattanut pysähtyä “yhdelle” ellei lompakko painanut enempää kuin omat synnit. Meillä näin ei ollut ja lähes pysähtymättä pötköttelimmekin aina tien toiseen päähän Place de la Concordelle asti. Siellähän siis nököttää kivitorni, joka on aikanaan raijattu Egyptistä asti pariisilaisten iloksi. Nälkä kuitenkin sen verran kurni että raaskimme ostaa kojusta paninit mukaan joita oli sitten mukava pistellä poskeen läheisessä puistossa. Loput suklaatkin taisivat kadota parempiin suihin. Nyt, kun olimme taas täynnä tarmokasta kaupunkikiertelyenergiaa, suuntasimme Musée des Arts et Métiers:iin, jossa on esillä erinäköisiä tieteellisiä instrumentteja ja mittalaitteita sekä toinen toistaan hämmästyttävämpiä keksintöjä. Pieni pettymys oli se, että oletimme täältä löytävämme sen virallisen “metrin mitan”, mutta näinpä ei ollutkaan. Siellä oli kyllä mittatikkua jos jonkinmoista, mutta se virallinen on jossain muualla. Ei sen puoleen harmita, sillä talo oli kyllä täynnä kaikenlaista jännää ja jokaiselle pikku-insinöörille ihan must paikka.

Tämän viimeisen etapin jälkeen alkoi jo päivän kävely ja muukin kiintiö olla aikasta täynnä. Alkuillalliseksi meille saivat riittää läheiseltä Rue des Rosiers’lta löytyvät “maailman parhaat” falafelit. Tosin samalla kadulla taisi olla useampikin kuin yksi “maailman paras” paikka, mutta me otimme tietysti siitä aidosta ja oikeasta paikasta. Käntyt kädessä ja suu täynnä kikhernettä ei voinut kuitenkaan kuin kaiholla muistella Berliinin Falafel Jenienin 2€ paketteja. Oi, joi, joi… No, joka tapauksessa pallurat tuli syötyä ja eikä se mitenkään pahaa ollut. Ilta alkoi painaa päälle ja teimmekin sen minkä Mikko oli jo edellisenä iltana todennut varsin hyväksi eli piknikin Seinen varrella. Kaupasta tarttui mukaan patonkia, juustoa ja kasa viiniä. Suuntasimme kulkumme Seinen pohjoiserannalle Pont des Artsin viereen, eli sen sillan johon kaikki vastanaineet tahi muuten läheisyyttä harjoittaneet ripustelevat kaikkea munalukoista polkupyörien riippulukkoihin. Onhan se, joo, ihan hauskan näköistä, mutta ehkä vähän siinä menee maku kun sinne sillan kaiteelle pitää raijata sellainen polkupyörän kierrevaijerilukko. Romantiikassa ollaan aika samalla tasolla kuin vauhtiraidat pitkissä kalsareissa. Me tosiaan emme ylimääräistä lukkoa omistaneet ja meidän agendamme olikin löytää sellainen spotti josta olisi kiva kahtella Eiffel-tornin iltavaloja. Siinä se ilta sitten pikkuhiljaa lipui eteenpäin viinin siirtyessä lasivankiloistaan sappinesteen seuraksi ja juustojen kasautuessa lantiolle valoshown pyöriessä taustalla. Tuli pimeä, tuli kylmä, tuli kotiinmenoaika.

Kolmas päivä Pariisissa alkoi aikaisella lähdöllä kohti 1. kaupunginosaa ja järjettömän kokoista Louvren museokompleksia. Monessa paikassa on kerrottu kauhutarinoita kuinka Louvreen saa ensin jonottaa monta tuntia ja sen jälkeen tungeksia kilometrien pituisilla käytävillä jotta ylipäätään näkee mitään. Meillä oli vastoin näitä kauhukuvia sen sijaan hyvin aikaa vetäistä aamupatongit portaikossa ja sitten painella suoraan sisään. Museum Passilla sai käytännössä kävellä suoraan sisään, vaikkakin taidettiin ehkä hieman kiilata yksi jos toinenkin jonossa turvatarkastukseen, mutta eipähän kukaan siinä meille mitään älähtänyt joten samakos tuo. Turvatarkastuksessa muuten piti jättää korkkiruuvi säilöön, mutta jännästi sitten viinipullon sai kuitenkin ottaa mukaan. Olisihan se tietysti melkoinen kohtalo jos paikallinen ranskis joutuisi jättämään eväspunkkunsa portille, sillä mitäs sitä sitten vetelisi sen camenbertin kanssa lounaaksi? Punkku kainalossa aloitimme käyskentelyn ympäri Louvren lukuisia eri osastoja. Olimme aikeissa jättää kaikki pilitaide, eli käytännössä 1700-1800-lukujen maalaustaideaarteet, väliin ja keskittyä oleellliseen eli egyptologiaan, mesopotamialaisiin veistoksiin ja Napoleonin huoneistoon. Toki piti käydä katsomassa klassikot kuten Mona Lisa ja Milon Venus. Yllättäen ei Mona Lisankaan edessä ollut sen kaltaista tungosta kuin olisi olettanut. Ihan olisi päässyt viereen jos olisi jaksanut tai halunnut. Vaikkakin meidän Louvre-agenda ei ollut alunperin kovin laaja, tuli sitä sitten kuitenkin tepasteltua läpi suuri osan museon käytävistä sinä parina-kolmena tuntina mitä siellä vietettiin. Eipähän tartte mennä ihan heti uudestaan.

Muutakin ohjelmaa oli päivälle varattu ja seuraavaksi suuntasimme hipsterialueiden sijaan hippialueille ja Montamartren kaupunginosaan ja sen muodostavalle mäelle, jolla on majapaikkaa pitänyt niin Picasso ja van Gogh kuin Moulin Rouge. Meille tuo mäennyppylän visiitti ei ollut kovin pitkä vaan sisälsi lähinnä eväiden syömistä ja edestakaisin käyskentelyä. Maisemat toki olivat oikein kivat, mutta emme raaskineet nousta huipulla olevan kirkon torniin niitä vielä paremmin ihailemaan. Matkalla lounastamaan kävimme vilkaisemassa myös tuota kuuluisaa kabareeta, Moulin Rougea, ja siinähän se sitten nökötti. Muutama lähimaastossa näkyvä sex shop yritti vaivalloisesti pitää yllä pahamaineisen seudun pahaa mainetta, mutta eipä tuo kovin erilaiselta muuhun Parisiin verrattuna vaikuttanut. Lounastimme jonkinmoisen etsiskelyn jälkeen suositellussa kasvisravintolassa pienellä sivukadulla. Ruoka olikin sitten ihan mainiota (vaikkei ehkä mitään hurraamisen arvoista), kun sitä lopulta saatiin. Pientä ongelmaan näet toi se että paikassa ei tietenkään puhuttu kuin paikallista kieltä ja asioiden ymmärtäminen puoleen taikka toiseen oli hieman haasteellista. Onneksi yhdessä pöydässä oli vanhempi amerikkalaisrouva, joka osasi auttaa meitä ja saimme apetta pöytään. Saimme eteemme lajitelman heidän eri ruokiaan, mutta valitettavasti ei voi sanoa saaneensa rahoilleen aivan täysin vastinetta. Harmi, sillä paikan kaltaisia täysin kasvisruokia tekeviä ravintoloita ei liiemmin Pariisissa ole.

Aikaa oli palanut ruokapaikan etsintään ja alkoikin olla jo kiire joen toiselle puolelle, museoon taasen. Ei tosin aivan tavalliseen, sillä tämä museo oli pystytetty kaupungin alla oleviin viemäreihin. Viemärit ovat edelleen käytössä ja alhaalla tunneleissa kelluikin ihan sitä itseään. Suurimmalta osin taisi kuitenkin ihan sadevesi siellä rullata. Museo oli siis Musée des Égouts de Paris eli Pariisin viemärimuseo. Melkoisen jännä paikka oli kyllä ja ei haissutkaan kovin pahalle 😉 Vierailun lopuksi oli vielä museokauppa josta olisi saanut ostaa kaikenlaista viemärirompetta… mm. rotan. Näppärästi olimme olleet maan alla juuri menneen sadekuuron ajan ja oli sopiva hetki käydä vielä päivän viimeisellä nähtävyydellä. Pari kertaa olimme jo menneet ohi kuuluisasta Notre Damesta, mutta nyt oli aika nousta sen torniin. Sisäänkäyntiä joutui hiukan etsimään, kun sitä ei katedraalin sisältä näyttänyt löytyvän. Pytingin ulkolaidalta löytyikin oviaukko ja sen vieressä hyvä joukko ihmisiä odottelemassa, joten siinähän sen täytyi olla. Torniin päästettiin vain tietty määrä ihmisiä kerrallaan ja haasteelliseksi asian teki se että mennen tullen kuljettiin samoja portaita ja tiettyä organisointia vaadittiin jotta ei synny ruuhkia. Ensin siis odotettiin ulkopuolella pääsyä pari kerrosta ylemmäs museokauppaan. Siellä odoteltiin taas hetki jotta portaat tyhjenevät ja päästiin nousemaan varsinaiseen torniin. Silloin oltiinkin jo muutaman kymmenen metrin korkeudessa ja suoraan ulkoilmassa taas. Opaskirjan mukaan heti vastaan tulee SE gargoyle, josta PITÄÄ ottaa kuva. Ja niinhän mekin sitten tehtiin. Tästä matka jatkui vielä uudemman odottelun jälkeen vielä ylemmäs torniin. Siellä ei sitten ollutkaan varsinaisesti enää mitään muuta kuin maisemia ja melko pian päästiin taas odottelemaan pääsyä alas. Nyt sitten päästiinkin koko matka ulos asti yhdellä kertaa. Melko hauskojahan aina tuommoiset tornit ovat, mutta ei sinne ehkä kannata mennä ellei ole juuri tuommoista museokorttia johon se kuuluu.

Ilta-aika meni sitten jo aika totuttuun tyyliin. Kaupan kautta kävi tie Seinen rannalle, tällä kertaa Notre Damea ihailemaan. Puiden yli näkyi myös Eiffel-tornin valokeila pyörimässä, joten ei ihmekään että emme olleet paikan ainoat pikniköijät. Pari punkkua ja kasa juustoa ja hyvä seura. Melko toimiva konsepti. Suosittelen.

Viimeinen aamu Pariisissa alkoi pakkaamisella. Pakettiin laitettiin niin kiipeilytavarat kuin konferenssiromppeetkin. Tarkoituksena oli pistää tavarat aikaisin pakettiin ja säilöön hotellin respaan ja lähteä samalla istumalla juna-asemalle ja kohti Versaillesia. Sinne oli vajaan tunnin ajomatka ja matkalla oli hyvä rouskutella aamupalaksi croissanttia. Aikataulullisesti olimme liikkeellä melko hyvään aikaan vaikka emme olleetkaan aivan ensimmäisiä paikan päällä. Kun olimme kävelleet sen reilun kilometrin asemalta, olivatkin ovet jo auki ja saatoimme vain kävellä suoraan sisään. Harmillisesti tiistaisin puiston suihkulähteissä on pyörimässä musiikkishow, eikä meidän museopassimme kelvannut sinne. Lipuista pyydetty hintakin oli sen verran korkea, että tyydyimme vain talon sisäpuoleen. Joistakin aikaisemmista renesanssirakennelmien kierroksista viisastuneena, otimme nyt vain omatoimikierroksen. Se myös antoi hieman vapautta ohittaa ne ihmislaumat joita oli melko tasaisin välein kierroksilla.

Versailles tosiaan on Versailles, mutta selkeästi on alkanut tulla pieni inflaatio näiden renesanssipalatsien suhteen. Ei mitenkään oikein jaksanut keskittyä niihin kaikkiin miljooniin huoneisiin joita oli tarjolla, saatika niissä esillä oleviin maalauksiin tahi muihin näyttelykappaleisiin. Melkein koko palatsin jännin asia oli Joana Vasconcelosin näyttely pitkin palatsia. Kyseessä olivat värikkäät nykytaide-esineet eli kaikennäköisiä asioita oli makoilemassa tai roikkumassa eri huoneissa. Aika samantyylistä taidetta oli esillä myös Louvressa Napoleonin residenssissä. Eri jännää kyllä. Kuten mainittu, niin puistoon ei ollut ilman ylimääräistä maksua asiaa ja skippasimmekin sen yksin tein. Sen sijaan suuntasimmekin Grand Trianoniin puiston toisessa päässä. Sen verta ajoissa olimme että taas sai pitää juusto-patonkipiknikin nurmikolla. Nam-nam. Valitettavasti kyseinen palatsi oli hieman sitä same-same eikä siihenkään jaksanut hirveän paljoa keskittyä. Rytistelimme kuitenkin sen läpi kun kerta ilmaiseksi pääsi. Jatkoimme vielä tuon puistonkulman tutkailua ja kävelimme läheiselle Marie-Antoinetten maalaiaidyllille. Se on siis pienehkö maatilamiljöö kaikkine tarpeineen, joka on rakennettu Marie-Antoinettea varten, jotta hän voisi siellä leikkiä maatilan emäntää. Onpa harrastukset olleet, mutta ihan kivan näköinen alue se kuitenkin oli. Sieltä löytyi niin eläinkarsinaa, tupapahaista kuin kalalammikkoakin.

Loman loppuun oli osunut varsin lämmin päivä ja kuumus alkoi olla riittävä näille kävelyille.  Kun emme olleet myöskään vuokranneet golfkärryä puistossa ajeluun niin oli aika pistää Versailles pakettiin. Junalle käppäillessä otettiin vielä paluumatkalle pari koekappaletta Maijun jo hyvin testaamasta Pariisin kakkuvalikoimasta. Melkoisia taidonnäytteitä siellä on. Kakkumaha kylläisenä olikin sitten hyvä tehdä junamatkaa.

Ennen kuin piti lähteä kentälle oli vielä aikaa käydä Notre Damen katakombeissa. Niihin pääsi aivan Notre Damen edestä, mutta matka- ja museoväsymys alkoi olla jo sitä luokkaa että antiikkiset ja keskiaikaiset kivenmurikat päällekkäin ei ihan hirveästi jaksaneet innostaa. Joku toinen hetki olisi varmaan kokemus ollut parempi. Otimme myös Berliinin reissusta viisastuneena hieman ylimääräistä aikaa kentälle menoon ettei tarvitsisi juosta kentän poikki henkihieverissä checkiniin. Odottelua varten olimmekin tehneet pienet ostokset hotellimme läheltä juustokaupasta ja mukana oli vielä viimeiset palaset muutamia herkkujuustoja sekä pari tuoretta patonkia. Siellä oli sitten mukava pistellä poskeen toinen toistaan pahemman hajuisia juustoja ja kanssamatkustajat varmasti kiittivät.

Näin se Pariisin reissu sitten oikeastaan meni. Ei muuta sitten kuin au revoir! Ehkä joskus vielä palaamme uudestaan rakkauden kaupunkiin. Jos ei muulle niin patongille, croissanteille ja LEIVOKSILLE!