Edellisillan myöhäinen ja hätäinen saapuminen oli toista kuin leirin pystytys Lower Sabien leirintäalueelle. Vaikka telttapaikat olivat siellä nurmikon sijaan asfalttia, oli paikka rauhallisuudessaan ihan eri luokkaa. Teltan päälle kaartuvasta puusta pystyimme jopa bongaamaan pari uutta lintua nähtyjen lajien tikkilistaamme. Iltapäivällä käyskenneltiin ympäri leiriä ja syötiin lounaspurilaiset nälkäämme jo tutusta ketjuravintolasta. Tarkastimme myös kaupan tarjonnan, mutta banaanin tapaan kuorittavia jäätelöitä lukuunottamatta ei shoppailuinto herännyt.
Puussa Lilac-breasted Roller ja Starling
Illaksi meillä oli varattuna “sunset drive” eli jeeppiajelu auringonlaskun aikaan. Jeeppi tosin oli oikeastaan maastoajoon tarkoitettu minibussi, vain ilmavampi sellainen ilman ikkunoita saatika niiden raameja. Ajelulla emme nähneet kovin montaa eläintä, mutta kuitenkin useita uusia lajeja. Kuulemma oli huono ilta bongailun suhteen. Niillä ilmeisesti oli lauantai-illan huumat jossain muualla. Tästä huolimatta emme ollet yhtään pettyneitä ajelun antiin, kun plakkarissa oli lähes kymmenkunta uutta eläinlajia sen jäljiltä.
Grysbok pimeässä
Illallista varten olimme ajatelleet kokeilla retkikeittimen toimivuutta ja keitellä omat sapuskat teltan kupeessa, mutta kuinkas sitten kävikään. Kun kaikki tarvittavat tykötarpeet oli levitelty pitkin asfalttialustaa, huomattiinkin että eipä tuo kaasupurkki sovikaan siihen suuttimeen joka meidän keittimessä on. Eipä siinä muu auttanut kuin pistää tavarat pakettiin ja suunnata ravintolaan illalliselle juuri ennen sulkeutumista ja jättää retkikeittimen toimitavalmiuteen saattaminen seuraavalle päivälle.
Kirahvi aamusumussa
Aamu Lower Sabiessa oli varsin aikainen sillä meillä oli buukattuna myös aamuajelu, joka lähtee liikkeelle ennen auringonnousua. Tälle kyseiselle ajelulle oli tulossa meidän lisäksi vain toiset kaksi henkilöä, jotka eivät sitten koskaan ilmestyneetkään paikalle. Näin ollen me saimme ihan privaattiajelun. Alkuun ilma tosin näytti varsin huonolta eläinten suhteen, sillä näkymä oli joka suuntaan sumun peitossa, eikä utu meinannut haihtua edes auringon noustua. Lähdimme kuitenkin kiertelemään, sillä eihän sitä koskaan tiedä mitä näkee. Tälläkään kertaa ei aivan mullistavia eläinbongauksia ollut, mutta Mikon wild dog -havainto sumuisessa tien laidassa ja sarvikuono- ja kirahvivauvat myöhemmin matkalla tekivät ajelusta varsin onnistuneen.
Sarvikuono sumuisella pellolla. Jos oikein tarkasti katsoo, niin siellä on myös pienenpieni sarvikuonovauva.
Palattuamme ajelulta aamu oli ehtinyt jo pitkälle joten oli aika taas pakata tavarat kasaan autoon. Kävimme tutkailemassa tämän leirin kaupassa ratkaisumahdollisuuksia eilisiltana ilmenneeseen retkikeitinongelmaan, mutta selkeää vastausta probleemaan ei löytynyt. Kun emme enää keksineet mitään muuta, lähetimme tekstarin parin päivän päästä alkavan patikointinretken oppaalle ongelmastamme. Pian saimmekin vastauksen, että jotain yritetään tehdä asian eteen. Lähetimme pikaisen mailin tarvitsemastamme retkikeitinkaasun laadusta hänelle ja jätimme asian korkeampien voimien huomaan. Tästä tosin aloitimme usean päivän kestäneen aivoriihen siitä miten voisimme pärjätä nuo kolme yötä jopa ilman keitintä. Asia jäi siis muhimaan ratkaisemattomaan tilaan.
Norsu tienpielessä. Pitää muistaa vähintää 50m metrin turvaetäisyys norsuun.
Lower Sabiesta seuraava kohteemme eli Satara oli hieman pohjoisemmassa. Se on tunnettua kissa-aluetta, joten odotimme näkevämme siellä leijonia ja leopardeja. Valitsemamme ajoreitti ei tarjonnut kovin ihmeellisiä uusia tuttavuuksia, mutta norsuja, sarvikuonoja ja virtahepoja oli riittävästi. Matkalla pysähdyimme myös täkäläiselle piknikpaikalle, jossa oli joukoittain ihmisiä grillaamassa kaikenlaista makkaraa ynnä muuta lihaa. Näillä piknikpaikoilla voi vuokrata grillin, eli paikallisella kielelä braain, vajaan parin euron tuntihintaan. Ei siis kovin huimaava hinta siitä että voi makkaroita käristellessä katsella norsuja ja virtahepoja oravien ja talitinttien sijaan. Ei todellakaan voi ihmetellä, miksi nämä paikat ovat tupaten täynnä vaikka paikalliset eivät niin ehkä jaksakaan noista maisemista innostua.
Norsut matkalla tien yli pulikoimaan toisella puolella olevaan lätäkköön
Kolmanteen leiriimme, Sataraan, uskoimme saapuneemme hyvissä ajoin (koska Maiju ajoi reippaaseen rallityyliin pitkin hiekkateitä), mutta sisäänkirjautumisen yhteydessä kuulimmekin että kokoontuminen illan “sunset drivelle” olisi jo kymmenen minuutin kuluttua. Täällä ei näemmä ollutkaan samat lähtöajat kuin aiemmissa leireissä. Onneksi kuitenkin ehdimme juuri ja juuri mukaan, ja matkaan ehdittiin vielä ostaa parit kylmät ohrapirtelöt pitkän ja pölyisen ajomatkan vastapainoksi.
Kissat kivinä tienposkessa. Nyt ne näkyy, mutta hetkeä aikaisemmin ne olivat vain pari vaaleaa kiveä heinien katveessa.
Vaikka Sataralla on kissasaturaation suhteen hyvä maine, emme ilta-ajelun alkupuolella nähneet kovin kummoisia eläimiä. Loppuvaiheessa asiaintila korjaantui, sillä pysähdyimme parin vaalean kiven luokse, jotka tarkemman tarkastelun tuloksena osoittautuivat poikkeuksellisen karvaisiksi kiviksi, jotka olivatkin itse asiassa leijonapariskunta. Niillä kuulemma oli meneillään pariutumisvaihe joka voi kestää noin viikon ja sen aikana ne parittelevat noin puolen tunnin välein. Me siis päätimme jäädä odotetelemaan seuraavaa kierrosta. Vartin odottelun tuloksena olikin sitten varsin näyttävää materiaalia eläinkunnan suvunjatkamisesta. Ihan vain tiedoksi niin sitä materiaalia ei ole kovin pitkästi. Tosin kaikki miespuoliset henkilöt voivat pohtia josko heistä olisi parittelemaan puolen tunnin välein edes vuorokauden saatika leijonien käyttämän usean päivän ajan. Parittelevat leijonat vetivät ajelulla sen verta pitkä korren että mitään muuta vastaavanlaatuista ei loppuaikana tapahtunut. Pitkän päiväajelun ja iltaohjelman saattelemina olimmekin melko valmista kauraa petiin.
Leijonen haukotus. Lisääntymine on rankkaa ja vaatii hyvää lepoa.
Aamu Satarassa alkoi samaan tapaan kuin edellisessäkin leirissä eli aamuajelulla. Turhan pitkään ei siis jäänyt nukkuma-aikaa täälläkään. Aamuajelu ei tuonut paljoa uutta edellisiltaiseen, varsinkin kun käytiin loppuvaiheessa katsomassa samoja leijonia, jotka tosin eivät tällä odottelukerralla herkistyneet tositoimiin. Matkalla kyllä nähtiin melko monta uutta lintua mikä olikin hyvä tikkilistan kannalta, sillä potentiaaliset nisäkkäät alkoivat loppua ja uusien lajien bongaustahdin ylläpitämiseksi oli keskityttävä entistä enemmän lintuihin, joita on tarjolla moninkertainen määrä nisäkkäisiin verrattuna. Yksi erityisen hieno eläinhavainto kuitenkin saatiin aamulla: tiellä jolkotteli jeeppiä kohti sellainen uhanalainen ilmestys kuin villikoira (wild dog), samanlainen jonka Mikko oli bongannut edellisaamuna Lower Sabiessa, mutta nyt sen näki oikein kunnolla. Oppaamme/kuskimme ampaisi koirulaisen perään, ja seurasimme sen juoksua tien varressa pitkän matkaa.
Wild Dog juoksemassa impaloide perässä. Oikeasti impalat oli jo pitkällä ja tämä juoksi vain samaan suuntaan.
Sataran leirissä olisi ollut myös uima-allas, mutta sen hyödyntäminen jäi valitettavasti väliin. Sen sijaan otimme ilon irti yleisten keittiörakennusten vesiboilereista ja saimme niistä kätevästi kiehuvan kuumaa vettä termospulloon. Siitähän saa niin teevedet, aamupuurot kuin iltasapuskatkin, jos ne ovat “kaada vettä päälle” -tyyppistä sorttia. Kun kamppeemme oli pakattu taas takaisin autoon, oli muu leiri jo aikalailla tyhjä ja vain siivoojat kulkivat tyhjentämässä mökkien edustojen grillejä tuhkasta. Oli siis korkea aika meidänkin jo suunnata kohti seuraavaa leiriä eli Olifantsia.
Leijona aamulla lekottelemassa
