Tag Archives: Bhopal

Tää yö nyt ollaan vain ja hengaillaan…


Warning: mysql_get_server_info(): No such file or directory in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Warning: mysql_get_server_info(): A link to the server could not be established in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

… eikä menty nukkumaan. Ei tosin soiteltu eikä svengailtu, mutta junan odottelu sopii taas kuvioon. Tiistain ja keskiviikon välisenä iltana suunnattiin asemalle vähän ennen puolta yötä, koska junan Bhopalista kohti Aurangabadia piti lähtemän puoli yhden maissa. Kuten jo mainittiin, osattiin Intian rautateiden epävirallisten infosivujen perusteella uumoilla junan olevan useamman tunnin myöhässä, mutta sivustolla eläteltiin toiveita siitä, että juna voisi matkan edetessä kiriä myöhästymistään kiinni. Sellaisesta ihmeestä ei kyllä olla ennen kuultu, mutta kaipa kaikki on mahdollista, Incredible India you know.

Aseman infotauluissa junan odotetuksi saapumisajaksi oli ensin merkitty 04:15. Sitten vähän ajan päästä 05:15. Seuraavaksi 06:15… Ja sitten juna häipyi kokonaan sähköiseltä infotaululta. Rohkaisevaa, eikö? Tämän jälkeen junan liikkeistä saatiin ainoastaan tietoa asemahallin tiedustelutiskin fläppitaululta, johon merkittiin enää junan myöhässäolotunnit. Pitkäksi aikaa tiedoksi vakiintui kahdeksan tuntia, minkä jälleen juna ilmestyi jälleen infotauluihin. Tulkitsimme ennusmerkin lupaavaksi, mitä se olikin muutamasta varttitunnin lisälykkäyksestä huolimatta. Juna saapui lopulta vähän vaille kymmenen, ja matka kohti Aurangabadia saattoi viimein alkaa – puoltatoista tuntia ennen kuin meidän olisi pitänyt aikataulun mukaisesti tulla perille.

Alkuyö vietettiin peripaikalliseen tapaan asemalaiturille leiriytyneinä, kun luultiin vielä ettei odotuksesta tule kovin pitkää. Junan lähtöön vaikutti aina olevan neljä tuntia, eikähän se ole aika eikä mikään istuskella ja odotella ja olla itikoiden syötävänä. Jossain vaiheessa Mikko kävi selvittämässä mahdollisuutta päästä “Retiring roomiin” eli hotelli-/hostellihuoneen kaltaiseen majoituslaitokseen, jollaisia täällä on rautatieasemien yhteydessä ja jota ei olla koskaan testattu. Meille ei valitettavasti ollut sijaa majatalossa, mutta Mikon tiedusteluretki poiki kyllä station managerin tarjouksen meidän mennä “mukavasti” istumaan hänen huoneeseensa. No jaa, tiedä sitten voiko tuntikausien odotteluistuskelu olla erityisen mukava, eikä oikein kehdattu mennä toimiston lattialle nukkumaan. Sen sijaan toinen ystävällinen henkilökunnan edustaja ohjasi meidät odotustilaan, jollaisia on yksi alemman luokan makuuvaunuun lipun omistaville ja yksi ylemmissä luokissa matkustaville. Tämä kyseinen etappi oltiin tietysti taittamassa alemmassa eli sleeper classissa, kun juna oli lippuja varatessa niin täynnä. Ei sillä että se toinenkaan odotustila olisi ollut erityisen luksus, vähän tilavampi vain, eikä olisi tarvinnut istua WC:n sisäänkäynnin vieressä… Ne eivät ihme kyllä pahemmin haiskahtaneet, tai ehkä meidän nenät ovat vain jo Intia-moodissa. Odotustilassa sitten nuokuttiin siihen asti, että päivä oli valjennut ja yön pahin viileys väistynyt, ja sitten siirryttiin taas ulos laiturille jatkamaan odottelua. Ajankuluksi ostetusta sanomalehdestä selvisi myös viivytyksen syy: pohjoisessa on niin sankasti sumua, että kaikki sieltä lähtevät junat ovat pahasti myöhässä, kun junat puksuttelevat miniminopeudella hernerokan keskellä. Sumua oltiin itsekin todistettu sekä Patnassa että Varanasissa. Maiju sai hyvää ajankulua myös Maria-nimisestä jonkin sortin musliminaisesta, joka oli matkalla pikkupoikansa, miehensä ja appiukkonsa kanssa. Tunnin jutustelun aikana käsitellyksi tulivat lapset, aviomiehet, haaveet ynnä muut vastaavat keskustelunaiheet.

Maiju ja nainen asemalla

Maiju ja nainen Bhopalin asemalla

Junaan ei olisi varsinkaan alkumatkasta kaivattu muuta ajankulua kuin nukkumista valvotun yön jälkeen, mutta se oli hankalammin sanottu kuin tehty. Intialaisille tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa löytää omia paikkojaan junanvaunussa puhumattakaan niillä pysymisestä, ja vaikeus nähtävästi kasvaa sitä mukaa mitä alemmissa luokissa matkustetaan. Kakkosluokassa luonnollisesti se on every man/woman/child/chicken/goat for him/herself. Meidän käytössämme oli alkuun vain yksi yläsivupeti (jolle ei oikein mahdu kahta kerrallaan pitkälleen) koska toinen paikkamme oli monilapsisen perhekunnan valtaama. Yläpetiin päiväsaikaan kuuluva istumapaikka oli samoin vallattu aivan toisaalla tosiasiassa istuvien miesten toimesta. Miehet olivat kyllä ihan herttaisia ja tarjosivat Maijulle banaania ja yrittivät hieman jutella vähäisellä yhteisellä kielitaidolla. Iltapäivästä saatiin levittäydyttyä myös toiselle petipaikalle ja molemmat kunnolla unenpäästä kiinni. Nokosten jälkeen loppumatka eteni tuskaisen hitaasti, kun juna myöhästyi vain lisää. Ruokahuolto toisaalta pelasi: saimme naapurilooshin sikhiperheeltä herkullista linssisoosia, leipää ja granaattiomenaa, joiden turvin jaksettiinkin hyvin perille Aurangabadiin eli tarkemmin sanoen klo 23:40 saakka. Vaatimattomat 24 tuntia matkantekoa siis siitä, kun lähdettiin Bhopalin hotellilta siihen, kun päästiin määräasemalle ja mukavat 12 tuntia myöhässä lopulta.

Kaipa tämäkin täytyi Intiassa kokea – aikaisemmat kokemukset ovat olleet ihan mameroita muutaman tunnin myöhästelyjä. Ja osan tuskaisesta odottelusta korvasi kyllä kanssamatkustajien vieraanvaraisuus – monet heistä olivat sitä paitsi tehneet matkaa jo puolitoista vuorokautta ja jäivät kyytiin vielä kun me pääsimme vapauteen. Joten mitäpä valittamista meillä oikeastaan edes oli. Varsinkin kun asemalta saatettiin ottaa autoriksa suoraan hotellille, jossa meitä odotti varattu huone ja ah, ihanaa, sänky.

Kurinpalautuspäivä


Warning: mysql_get_server_info(): No such file or directory in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Warning: mysql_get_server_info(): A link to the server could not be established in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Tänään ollaan vihdoin palattu ruotuun ja Intian-matkailun perusteisiin eli omatoimimatkailtu julkisilla äveriään auton- ja kuskinvuokrausretkeilyn sijaan. Päivän käyntikohteena oli Sanchin pikkukylä n. 45 kilometrin päässä Bhopalista. Siellä on yksi Intian maailmanperintökohteista, kukkulan päälle alunperin keisari Ashokan aikaan (200-luvulla eaa) pykätty laaja buddhalainen stupa-, temppeli- ja luostarikompleksi.

Maiju naisten jonossa

Maiju naisten jonossa kun tilanne oli vielä rauhallinen

Retkipäivä aloitettiin tukevasti huoneen hintaan kuuluvalla “complimentary” aamiaisella, josta hotelli joutui kuitenkin velottamaan peräti kokonaisen rupian per henkilö, arvauksemme mukaan verotuksellisista ja/tai kirjanpidollisista syistä. Ehkei edes hinta-laatu-suhteeltaan paras ateriamme ikinä Intiassa, mutta menetelköön. Täysin vatsoin suuntasimme sitten juna-asemalle, josta lähdimme hitaan paikallisjunan kakkosluokassa kohti Sanchia. Lipunostoon pantiin asialle Maiju, koska täällä on rautatie- ym. asemilla yleensä oma luukkunsa vain naisille, ja jono sille on usein lyhyempi. Niin nytkin. Ainoa vaan, että luukulle punki myös miehiä viereisestä sukupuolierottelemattomasta jonosta, mikä aiheutti melkoisen häröpallon naisten luukun äärelle. Tästä tulistuneena, ja huomattuaan olevansa kookkaimmasta päästä naispuolisia jonottajia, Maiju ryhtyi yhden naisen vastarintaliikkeeseen ja valtaisan massansa avulla kyynäröi miehiä sivuun ja itseään ja kanssasisariaan lähemmäs luukulla odottavaa lipunostoautuutta. Pian olikin liput kourassa ja päästiin hyppäämään junaan, josta löytyi peräti vapaita istumapaikkoja. Kaiken lisäksi vaunu sattui olemaan pykälää parempi “second class sitting”, johon joillekin junavuoroille, joskaan ei tälle kyseiselle, myydään numeroituja paikkoja (toisin kuin perus-kakkosluokkaan). Jostain syystä tällainen vaunu oli pantu muiden sekaan, mikä kelpasi meille, koska tilaa oli himpun verran enemmän sillä “prameampi” vaunu saattoi pelästyttää osan pendelöijistä.

Seuraa riitti joka tapauksessa. Intiassa junalla matkustamisen hauskimpia puolia, erityisesti näissä alemman hintaluokan vaunuissa, on paikallisten kanssa jutustelu. Heillä menee hetki rohkeuden keräämisessä, mutta sitten kysymyksiä aletaan suoltaa kunkin kyselijän englannintaitojen määräämässä mitassa. Peruskaava on joka tapauksessa: mistä maasta olet -> mikä nimesi on -> mitä teet työksesi -> paljonko tienaat. Bonuskysymyksinä voi vielä olla vaikkapa siviilisääty ja mielipide Intiasta. Tänään pääsimme kertomaan keski-ikäiselle miehelle ja nuorelle opiskelijapojalle muun muassa lentolippujen hinnoista välillä Suomi-Intia, lempiruoistamme Intiassa, suomalaisesta palkkatasosta mutta myös verotusasteesta, sekä Euroopan talouskriisistä (tämä on muuten jo melko edistynyttä kakkosluokassa!).

Ashokan stupan torana

Yksi Ashokan stupan toranoista eli porteista

Aamiaisen sopivasti jo laskeuduttua napattiin asemalta evääksi satsi samosoita ja kasa taateleita ja suunnistettiin kohti edessä siintävää kukkulaa muinaismuistoineen. Matka ylös rinnettä kesti melkoisen tovin, sillä alas oli tulossa pari isoa koululaisryhmää, ja niissäkö vasta riemu syntyi kun saivat meidät näköpiiriinsä. Kymmenien valokuvaan poseeraamisten, what-is-your-countrien ja what-is-your-namejen jälkeen päästiin vihdoin mäen päälle. Portilla meille yritettiin kovasti tyrkyttää präniköitä audio guideja, jotka ovat tosi harvinaisia Intiassa ja ihan hienoa kehitystä verrattuna maailman kuivakoimpiin hauki-on-kala-tyylillä metodilla omaksuttuihin liveopastuksiin. Aiempien kokemusten perusteella tiesimme kuitenkin, ettei meillä riitä kärsivällisyyttä kuunnella kuulokkeista pitkällisiä jorinoita, ja jätimme ääniopastukset odottamaan sopivampia asiakkaita. Sääliksi kyllä kävi henkilökuntaa, joka oli niistä kovin innoissaan ja ylpeänä. Matkailusuositus nro 2: menkäähän ihmiset Sanchiin ja vuokratkaa ne audio guidet, ainakin Maijua jäi vähän hävettämään ettei me tehty niin, edes ihan vain kannatusmielessä.

Buddhan patsas

Buddhan patsas syrjäisessä temppelinrauniossa

Sanchi oli ehdottomasti antoisimmasta päästä tämän matkan käyntikohteita (odotukset ovat tosin vielä korkeammalla Ajantan ja Elloran suhteen). Alue oli huolella – ja vähällä betonilla – restauroitu ja viihtyisäksi laitettu nurmikoineen, kukkapuskineen ja istutuksineen. Kävijöitä ei ollut liiaksi asti, ja tunnelma oli rauhallinen, kuten usein tuntuu asianlaita olevan näillä buddhalaismonumenteilla verrattuna hindulaisiin vastaaviin… Ja nyt kun korealaislaumatkaan eivät olleet kiertämässä stupaa, niin saatiin myös rauhassa valokuvata 😉 Kuvattavaa nimittäin riitti, erityisesti suurimman stupan ympärillä. Sille johtaa neljä komeaa porttia (torana), joista kukin on koristeltu taidokkain kaiverruksin, jotka kuvaavat esimerkiksi Buddhan elämää ja ihmetekoja. Porteille johtavat kulkuväylät ovat kuulemma kiemuraisia, koska uskomus oli, että pahat henget eivät osaa kulkea kuin suoraa linjaa pitkin. Ovatpa pöljiä pahoiksi hengiksi. Nähtävänä oli lisäksi pylväänpätkiä, Buddhan patsaan kappaleita, sekä luostarin- ja temppelinraunioita.

Ashokan stupa lännestä

Ashokan stupa lännestä kuvattuna

Luuhattuamme aluella tuntikausia lähdimme bussilla takaisin kohti Bhopalia. Linjurikyyti ei Intiassa aina ole makoisinta mahdollista, mutta tällä kertaa meitä lykästi: tie oli hyväkuntoinen, bussissa riitti istumapaikkoja, kuski ei ollut itsetuhoinen hullu, ja hindipoppi raikasi sopivalla äänenvoimakkuudella. Vakuutuimme taas kerran siitä, että juuri näin täällä pitäisi matkustaa yksityisten vuokrataksien sijaan: matkanteko on kiinnostavampaa, hauskempaa, rennompaa, vähemmän hätäistä ja toki myös halvempaa. Mutta tietysti aikaavievämpää eikä siten aina mahdollista. Joka tapauksessa: paikalliskyyti, paras kyyti! Tai siististi cool, niin kuin Pelle sanoisi.

Bhopaliin päästessä illan ohjelmana oli tappaa mahdollisimman paljon aikaa, nimittäin seuraavalle yölle oli vuorossa juna Aurangabadiin, eikä se lähtisi vielä tuntikausiin. Itse asiassa nettikahvilassa kävi rautateiden epäviralliselta infosivustolta ilmi, että aikaisin aamulla Amritsarista startannut juna oli jo lähtiessä nelisen tuntia myöhässä, joten luvassa oli vielä lisätunteja jo alunperinkin pitkään junanodotukseen. Alkupuolen siitä jumitimme mahtavassa herkkukauppa-/pikaruokalassa, jossa oli loistavaa ruokaa ja ihania mehuja (mm. granaattiomenaa) ja pirtelöitä (esim. mantelia). Ajan tappamisen kannalta vähän ongelmallista oli, että kaikki tilaukset toimitettiin pöytään alta aikayksikön, eikä lopulta pystytty enää tilaamaan mitään lisää. Mahdollisimman pitkään viivyteltyämme vetäydyttiin vielä hotellin aulaan istuskelemaan ja odottelemaan kellon viisareiden hidasta tikitystä eteenpäin, kunnes katsottiin turvautuneemme kylliksi tämän majoituslaitoksen vieraanvaraisuuteen ja paineltiin kimpsuinemme juna-asemalle muiden lähtölaitureita kansoittavien matkalaisten joukkoon.

Muhinointia monumenteilla


Warning: mysql_get_server_info(): No such file or directory in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Warning: mysql_get_server_info(): A link to the server could not be established in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Aamulla saavuimme perille Bhopaliin ja taasen sen pari tuntia myöhässä. Tällä kertaa se ei juurikaan haitannut, vaan melkein päinvastoin, sillä saimme nyt heti huoneen hotellista ja oli kohtuu sopiva aamiaisaikakin. Aamulla tuntia ennen saapumista tosin junassa alkoi jonkinmoinen härdelli Vidishassa, noin 40km päässä Bhopalista, kun iso lauma korealaisia astui junaan ja rupesi pyörimään ympäriinsä ja tunkemaan muiden ihmisten paikoille. Meidänkin paikoille pyrki jokunen, mutta he saivat haltuunsa vain yläpedin ja meille jäi koko alapeti käyttöön. Me yritimme kysyä heiltä lippua, mutta vastaukseksi saimme vain koreaksi höpisemistä ja viittauksia johonkin “captainiin”. Eipä heistä tosiaan mitään irronnut kun kukaan ei puhunut mitään oikeaa kieltä. Monet muutkin junavaunussa olijat alkoivat hiiltyä näihin heidän penkeilleen ja sängyilleen punkeviin korealaisiin. Meitä vastapäätä oleva nainen pohti, että josko heillä onkin lippu vasta Bhopalista eteenpäin, mikä arvaus sai vahvistuksen kun heidän täkäläisen näköinen oppaansa kulki ohi tunkemassa heidän matkalaukkujaan mihin sai tukkimasta koko käytävää. Heillä tosiaan oli lippu vasta Bhopalista, mutta ei se nyt hitto vie mene niin että hypätään junaan ihan mistä haluaa eikä varsinkaan ennen omaa lähtöasemaansa. Tuomittavaa toimintaa oppaalta tahi matkatoimistolta, kuka nyt sitten olikaan vastuussa korealaisten sysäämisestä junaan väärältä asemalta. No… onneksi ei ollut kovin pitkä matka tosiaan enää Bhopaliin ja päästiin itse sekasotkusta pois.

Juna-asemalta suunnattiin hotelliin vähän matkan päässä. Tuikattiin sisäänkirjautumisen jälkeen tavarat huoneelle ja tultiin alas syömään aamiaista. Ennen murkinaa järkättiin hotellin kautta meille auto käyttämään meitä päiväretkellä Bhimbetkassa ja Bhojpurissa. Paratha-aamiaisen jälkeen auto olikin jo odottamassa pihassa ja päästiin matkaan.

Norsumaalaus

Norsumaalaus

Ihmismaalaus

Ihmis- ja eläinmaalaus. Aika samankaltaista kuin oli Altassa, Norjassa.

Tanssia ja soitantaa

Tanssia ja soitantaa

Parin tunnin ajon jälkeen saavuttiin Bhimbetkaan. Kyseessä on muinainen asuinsija, jonka historia ulottuu aina kymmenien tuhansien vuosien taakse. Mäen päällä olevissa suurissa kallioissa on luolia, joissa on asunut metsästäjä-keräilijöitä, ja luolien ja kallioiden seinämissä on maalauksia näiltä samaisilta tyypeiltä. Maalauksissa oli kaikenlaisia elukoita norsuista peuroihin ja riikinkukkoihin sekä ihmishahmoja tanssimassa tai metsästämässä. Jotkut hahmot myös ratsastivat norsuilla.

Luolakallio

Kallion alla on luola jota käytettiin asumuksena. Lähes kaikissa murikoissa alueella oli jonkinlainen luola ja asumus.

Aika vaikea oikeastaan sanoa niistä paljon muuta, kuin että kalliot olivat kyllä erittäin jännästi muotoituneita. Yksi erikoinen asia paikassa näyttäisi olevan myös se, että siellä oli kokonaiskävijöihin (ehkä 15 sinä aikana kun oltiin siellä) nähden melko monta nuorta pariskuntaa asettuneena syrjäisiin kallionkulmiin viettämään kuherteluhetkeä (eli istuskelemaan käsi kädessä vieretysten). Melko jännän paikan ovat kyllä valinneet sillä luulisi että jostain ei näin keskeltä-ei-mitään löytyisi soveliaampia tai ainakin helpommin saavutettavia paikkoja muhinointiin kuin tämä.

Bhojpurin temppeli

Bhojpurin temppeli. Temppelin sisältä voi juuri ja juuri nähdä maailman suurimman lingamin.

Raapustuksia kalliolla

Raapustuksia kalliolla. Hahmotelmista oli aika vaikea hahmottaa ihan oikeasti mitään.

Bhimbetkasta jatkoimme pomppuista tietä Bhojpuriin. Perillä odotti melkoisen iso neliskulmainen temppeli mäen päällä. Länkkäreitä ei täällä näkynyt (Bhimbetkassa nähtiin 2), mutta paikallista väriä oli sentään enemmän. Ehkä täkäläisiä kiinnostavat enemmän nämä uskonnollissävytteiset nähtävyydet kuin muinaishistorialliset. Bhojpurin tuhatkunta vuotta vanha temppeli on kuuluisa siitä, että siellä on maailman suurin shiva lingam, kokonaista 2,3 metriä korkea. Olihan se joo kyllä melkoisen komea fallostus, mutta enemmän meidän huomiotamme saivat temppelin vieressä kallioilla olevat kaiverrukset jotka ovat ilmeisesti olleet jonkinlaisia harjoitelmia tai hahmotelmia temppeliä varten. Jonkun tiedon mukaan ne voisivat myös kertoa siitä, että temppeli oli vain yksi osa suurempaa rakennussuunnitelmaa. Sitä ei varmaan koskaan saada tietää, sillä myös itse temppeli jäi kesken. Kallioilla käyskenteli myös vanha mies ison käärmeen kanssa oletettavasti tarkoituksella että vierailijat voisivat kuvauttaa itsensä sen kanssa. Mikko yritti houkutella Maijua poseeraamaan kärmeksen kanssa, mutta turhaan. Edes maininta siitä, että Britney Spearskin on poseerannut käärmeen kanssa ei auttanut kääntämään päätä. Harmi. Jännä huomio oli, että myös täällä oli nuoria pariskuntia syrjäisissä paikoissa viettämässä romanttista kahdenkeskistä hetkeä kuten Bhimbetkassakin.

Aurinko alkoi pikkuhiljaa mennä jo mailleen kun saavuimme takaisin hotellille Bhopaliin. Vaikka matka takaisin oli sujuva ei samaa voi sanoa autokyydin maksusta. Hotellilla kuski tulee meidän kanssa hotelliin sisään ja hotellivirkailija käy katsomassa auton mittarilukeman. Pienen laskutoimituksen jälkeen, kun taskulaskin suunattoman etsinnän jälkeen lopulta löytyy, kokonaishinnaksi pamautetaan satoja rupioita enemmän kuin ennakkoon ilmoitettiin. Matkaa olikin sitten näemmä paljon enemmän kuin oli oletettu. Syyksi kuski sanoo että meni pidempää reittiä kun tie jossain oli kuulemma niin huono. No aika paska oli kyllä tuokin tie monesti. Kilometreiksi saatiin mittarin mukaan 174 mikä on melko jännä kun Bhopalista Bhimpetkaan on alta 50 kilometria ja Bhopalista Bhojpuriin on kyltin mukaan 32km. Vaikka oltaisiin tultu välissä takaisin Bhopaliin käymään ei tuosta pitäisi saada kyllä noin paljoa millään. Vaan minkäs teet. Eipähän tuossa ole nyt länkkärillä paljoa kahvaa millä yrittää vääntää asioita oikeille raiteille kun kusetetaan ihan suoraan. Olisi vaikka kuski voinut tien päällä selittää että menee jotain pidempää reittiä, mutta en kyllä oikeasti usko että näin oli. Vaan samapa tuo, rahallisesti kyse on meille pikkusummasta, periaate vain harmittaa.

Rahankäyttö aiheuttaa kyllä aina Intiassa meille harmaita hiuksia ja hampaiden kiristystä. Ymmärretään tietysti olevamme sikarikkaita ja sikäli sekä kykeneväisiä että velvoitettuja maksamaan kaikesta turistiekstraa (kuten nähtävyyksillä, joiden sisäänpääsystä länkkäri maksaa kymmen- tai kaksinkertaisesti paikallisiin verrattuna). Toisaalta huijatuksi tuleminen on ikävää, ja sanotaanko että pienen huijauksen ja lisämaksun aina sietää mutta emähuijauksia ei viitsisi mukisematta niellä ja siten tukea niiden tekemistä. Mutta sitten taas tällaisesta periaatteesta kiinni pitäminen tuntuu tekopyhältä, kun kuitenkin seuraavassa hetkessä satasista tai vaikka vain kympeistä vängättyään voi käyttää suureelliseen illalliseen tuosta vain satoja rupioita ja jättää vatsan täyteen saatuaan siitäkin osan syömättä.

No, oli miten oli… Illan ohjelmaksi päätettiin laiskasti pysyä huoneella, tilata sinne huonepalvelusta ruokaa ja katsoa telkkarista joku leffa, mikä suunnitelma sitten toteutettiinkin. Huomenna aamupäivästä olisi tarkoitus lähteä junalla Sanchiin katsomaan tämän päivän hindu/muinaishistoria-annoksen jälkeen lisää buddhalaisjuttuja, kun niitä ei vielä täällä Bhopalin ympäristössä ole tullutkaan nähtyä (junan höpöjä korealaisia lukuun ottamatta) 🙂