Kurinpalautuspäivä


Warning: mysql_get_server_info(): No such file or directory in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Warning: mysql_get_server_info(): A link to the server could not be established in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Tänään ollaan vihdoin palattu ruotuun ja Intian-matkailun perusteisiin eli omatoimimatkailtu julkisilla äveriään auton- ja kuskinvuokrausretkeilyn sijaan. Päivän käyntikohteena oli Sanchin pikkukylä n. 45 kilometrin päässä Bhopalista. Siellä on yksi Intian maailmanperintökohteista, kukkulan päälle alunperin keisari Ashokan aikaan (200-luvulla eaa) pykätty laaja buddhalainen stupa-, temppeli- ja luostarikompleksi.

Maiju naisten jonossa

Maiju naisten jonossa kun tilanne oli vielä rauhallinen

Retkipäivä aloitettiin tukevasti huoneen hintaan kuuluvalla “complimentary” aamiaisella, josta hotelli joutui kuitenkin velottamaan peräti kokonaisen rupian per henkilö, arvauksemme mukaan verotuksellisista ja/tai kirjanpidollisista syistä. Ehkei edes hinta-laatu-suhteeltaan paras ateriamme ikinä Intiassa, mutta menetelköön. Täysin vatsoin suuntasimme sitten juna-asemalle, josta lähdimme hitaan paikallisjunan kakkosluokassa kohti Sanchia. Lipunostoon pantiin asialle Maiju, koska täällä on rautatie- ym. asemilla yleensä oma luukkunsa vain naisille, ja jono sille on usein lyhyempi. Niin nytkin. Ainoa vaan, että luukulle punki myös miehiä viereisestä sukupuolierottelemattomasta jonosta, mikä aiheutti melkoisen häröpallon naisten luukun äärelle. Tästä tulistuneena, ja huomattuaan olevansa kookkaimmasta päästä naispuolisia jonottajia, Maiju ryhtyi yhden naisen vastarintaliikkeeseen ja valtaisan massansa avulla kyynäröi miehiä sivuun ja itseään ja kanssasisariaan lähemmäs luukulla odottavaa lipunostoautuutta. Pian olikin liput kourassa ja päästiin hyppäämään junaan, josta löytyi peräti vapaita istumapaikkoja. Kaiken lisäksi vaunu sattui olemaan pykälää parempi “second class sitting”, johon joillekin junavuoroille, joskaan ei tälle kyseiselle, myydään numeroituja paikkoja (toisin kuin perus-kakkosluokkaan). Jostain syystä tällainen vaunu oli pantu muiden sekaan, mikä kelpasi meille, koska tilaa oli himpun verran enemmän sillä “prameampi” vaunu saattoi pelästyttää osan pendelöijistä.

Seuraa riitti joka tapauksessa. Intiassa junalla matkustamisen hauskimpia puolia, erityisesti näissä alemman hintaluokan vaunuissa, on paikallisten kanssa jutustelu. Heillä menee hetki rohkeuden keräämisessä, mutta sitten kysymyksiä aletaan suoltaa kunkin kyselijän englannintaitojen määräämässä mitassa. Peruskaava on joka tapauksessa: mistä maasta olet -> mikä nimesi on -> mitä teet työksesi -> paljonko tienaat. Bonuskysymyksinä voi vielä olla vaikkapa siviilisääty ja mielipide Intiasta. Tänään pääsimme kertomaan keski-ikäiselle miehelle ja nuorelle opiskelijapojalle muun muassa lentolippujen hinnoista välillä Suomi-Intia, lempiruoistamme Intiassa, suomalaisesta palkkatasosta mutta myös verotusasteesta, sekä Euroopan talouskriisistä (tämä on muuten jo melko edistynyttä kakkosluokassa!).

Ashokan stupan torana

Yksi Ashokan stupan toranoista eli porteista

Aamiaisen sopivasti jo laskeuduttua napattiin asemalta evääksi satsi samosoita ja kasa taateleita ja suunnistettiin kohti edessä siintävää kukkulaa muinaismuistoineen. Matka ylös rinnettä kesti melkoisen tovin, sillä alas oli tulossa pari isoa koululaisryhmää, ja niissäkö vasta riemu syntyi kun saivat meidät näköpiiriinsä. Kymmenien valokuvaan poseeraamisten, what-is-your-countrien ja what-is-your-namejen jälkeen päästiin vihdoin mäen päälle. Portilla meille yritettiin kovasti tyrkyttää präniköitä audio guideja, jotka ovat tosi harvinaisia Intiassa ja ihan hienoa kehitystä verrattuna maailman kuivakoimpiin hauki-on-kala-tyylillä metodilla omaksuttuihin liveopastuksiin. Aiempien kokemusten perusteella tiesimme kuitenkin, ettei meillä riitä kärsivällisyyttä kuunnella kuulokkeista pitkällisiä jorinoita, ja jätimme ääniopastukset odottamaan sopivampia asiakkaita. Sääliksi kyllä kävi henkilökuntaa, joka oli niistä kovin innoissaan ja ylpeänä. Matkailusuositus nro 2: menkäähän ihmiset Sanchiin ja vuokratkaa ne audio guidet, ainakin Maijua jäi vähän hävettämään ettei me tehty niin, edes ihan vain kannatusmielessä.

Buddhan patsas

Buddhan patsas syrjäisessä temppelinrauniossa

Sanchi oli ehdottomasti antoisimmasta päästä tämän matkan käyntikohteita (odotukset ovat tosin vielä korkeammalla Ajantan ja Elloran suhteen). Alue oli huolella – ja vähällä betonilla – restauroitu ja viihtyisäksi laitettu nurmikoineen, kukkapuskineen ja istutuksineen. Kävijöitä ei ollut liiaksi asti, ja tunnelma oli rauhallinen, kuten usein tuntuu asianlaita olevan näillä buddhalaismonumenteilla verrattuna hindulaisiin vastaaviin… Ja nyt kun korealaislaumatkaan eivät olleet kiertämässä stupaa, niin saatiin myös rauhassa valokuvata 😉 Kuvattavaa nimittäin riitti, erityisesti suurimman stupan ympärillä. Sille johtaa neljä komeaa porttia (torana), joista kukin on koristeltu taidokkain kaiverruksin, jotka kuvaavat esimerkiksi Buddhan elämää ja ihmetekoja. Porteille johtavat kulkuväylät ovat kuulemma kiemuraisia, koska uskomus oli, että pahat henget eivät osaa kulkea kuin suoraa linjaa pitkin. Ovatpa pöljiä pahoiksi hengiksi. Nähtävänä oli lisäksi pylväänpätkiä, Buddhan patsaan kappaleita, sekä luostarin- ja temppelinraunioita.

Ashokan stupa lännestä

Ashokan stupa lännestä kuvattuna

Luuhattuamme aluella tuntikausia lähdimme bussilla takaisin kohti Bhopalia. Linjurikyyti ei Intiassa aina ole makoisinta mahdollista, mutta tällä kertaa meitä lykästi: tie oli hyväkuntoinen, bussissa riitti istumapaikkoja, kuski ei ollut itsetuhoinen hullu, ja hindipoppi raikasi sopivalla äänenvoimakkuudella. Vakuutuimme taas kerran siitä, että juuri näin täällä pitäisi matkustaa yksityisten vuokrataksien sijaan: matkanteko on kiinnostavampaa, hauskempaa, rennompaa, vähemmän hätäistä ja toki myös halvempaa. Mutta tietysti aikaavievämpää eikä siten aina mahdollista. Joka tapauksessa: paikalliskyyti, paras kyyti! Tai siististi cool, niin kuin Pelle sanoisi.

Bhopaliin päästessä illan ohjelmana oli tappaa mahdollisimman paljon aikaa, nimittäin seuraavalle yölle oli vuorossa juna Aurangabadiin, eikä se lähtisi vielä tuntikausiin. Itse asiassa nettikahvilassa kävi rautateiden epäviralliselta infosivustolta ilmi, että aikaisin aamulla Amritsarista startannut juna oli jo lähtiessä nelisen tuntia myöhässä, joten luvassa oli vielä lisätunteja jo alunperinkin pitkään junanodotukseen. Alkupuolen siitä jumitimme mahtavassa herkkukauppa-/pikaruokalassa, jossa oli loistavaa ruokaa ja ihania mehuja (mm. granaattiomenaa) ja pirtelöitä (esim. mantelia). Ajan tappamisen kannalta vähän ongelmallista oli, että kaikki tilaukset toimitettiin pöytään alta aikayksikön, eikä lopulta pystytty enää tilaamaan mitään lisää. Mahdollisimman pitkään viivyteltyämme vetäydyttiin vielä hotellin aulaan istuskelemaan ja odottelemaan kellon viisareiden hidasta tikitystä eteenpäin, kunnes katsottiin turvautuneemme kylliksi tämän majoituslaitoksen vieraanvaraisuuteen ja paineltiin kimpsuinemme juna-asemalle muiden lähtölaitureita kansoittavien matkalaisten joukkoon.