Näin matkan lopuksi listaa asioista, joita tulee kotiin palattuamme ikävä:
MOMOJA! Tosin kyseiset momot ovat kohtuuttoman huonoja versioita, joita söimme ensimmäisen Intian reissun aikana Goalla. Nämä myös aiheuttivat meille pitkäaikaisen trauman momoja kohtaan, kunnes pääsimme siitä yli Sikkimissä 2009. Tämä vain sattuu olemaan ainoa meidän ottamamme kuva momoista. Sorry.
MOMOT. Momot, nuo tiibetiläisen keittiön pienet lahjapallerot maailmalle, ovat tällä reissulla muuttaneet täysin käsityksemme itsestään. Parilla aiemmalla matkallamme olemme päätyneet käsitykseen, että momot ovat mauttomia, niljakkaita ja vetisiä; pahoja, kurttuisia; kuin kaalilaatikkoa taikinassa. Tällä kertaa matkalla on makoisimmat makuelämykset tulleet juurikin näistä samaisista klimpeistä. Toki ne ovat edelleen olleet hieman miedon – mutta vaihtelevan – makuisia, mutta lisukkeena tarjoillaan aina chilikastiketta. Toisinaan chilikastike voi olla hyvinkin tymäkkää, toisinaan miedompaa ja joskus chilikastike on suoraan purkista ja joskus selkeästi itsetehtyä pienine kasvissattumineen kaikkineen päivineen. Höyryttämällä valmistetut momot tuntuvat myös ihanalta vaihtelulta rasvaisen intialaisruoan keskellä, niin herkullista kuin se parhaimmillaan onkin. Jos edelleen kaipaa sitä päivittäistä rasva-annostaan, saa momojakin uppopaistettuna. Nyt emme tiedä miten selvitä elämästä ilman momoja – pitänee opetella tekemään niitä itse. Jos saadaan aikaan tarpeeksi hyviä niin annamme maistaa jotta tiedätte mistä on kyse.
Intian rautateiden toiseksi parhaan eli 2A-luokan makuuvaunuosastoa.
INDIAN RAILWAYS. Toimii kuin junan vessa. Juna on ehdottomasti paras ja miellyttävin tapa matkustaa Intiassa – tai missä tahansa muuallakaan – ja meillä on yleensä ollut junien kanssa hyvä tuuri myös (suhteellisen) ajallaan olemisen suhteen. Junien mukavuus korostuu erityisesti silloin, kun joutuu välttämättä matkustamaan jollain muulla kulkupelillä, kuten tällä matkalla jeepillä. Rautateissä on sitä tiettyä rautatieromantiikkaa. On oma peti, ruoka tuodaan suoraan sänkyyn ja samalla voi katsella maisemien vaihtuvan aavikoista viidakoihin. Chaiii. Chai-kofii. Kofii-chai.
Andamaanien vesissä elelee mm. näitä vuokkokaloja
SUKELTAMINEN. Pienet kalaset, pienet kalaset, ne lystikkäitä on. Ei oo korvia, ei oo korvia, ei hännäntöpykkää. Kalat, nuo valtamertemme pienet uivat suomukkaat, ovat mitä vallattomin syy katsoa pinnan alle. Ne, vedenalaisen maailman rauha ja hiljaisuus, sukeltamisen ympärillä pyörivä laiskahko päivärytmi, vedessä lillumisen aiheuttama väsymys illalla… Elämäntapaan on helppo jäädä koukkuun, ja vaikkei välttämättä haluaisikaan elää sukeltajanelämää kaiken aikaa, niin ainakin sitten sen aikaa, että saa rusketusrajat puoliväliin reittä ja hartiavartta.
UUTISPIMENTO. Reissun päällä kuulee kovin vähän uutisia maailmalta. Nettipaikoissa ehtii yleensä katsastamaan vain sähköpostit ja reissublogin, Hesarin sivulla ollaan käyty vain muutaman kerran viimeisen 2,5 kuukauden aikana. Voi tietysti teoriassa olla mahdollista, että jotain oleellista jää kuulematta, mutta toisaalta tulee murehdittua paljon vähemmän ja jollain tapaa elettyä enemmän siinä hetkessä ja paikassa missä kulloinkin on. Ei tarvitse miettiä kuka nyt tippuu seuraavaksi Big Brotherissa tai lukea minkä takia Matti Nykänen nyt taas joutuu vankilaan tai kenen kanssa Tanja Karpela on nyt menossa naimisiin tai että onko Johanna Tukiainen parhaillaan vetäytymässä vai palaamassa julkisuuteen.
Chaiwallah Mysoressa
CHAI. Ykkösenä tulee Intiassa tietysti chai. Sitä saa parempana ja huonompana, mausteisempana ja simppelimpänä, halvempana ja kalliimpana versiona. Useimmiten maku on vähintään kohtuullinen ja hinta muutaman rupian. Joka tapauksessa maitoteetä saa Intiassa melkein joka kadunkulmasta, jos alkaa teehammasta kolottaa. Hyvää chaiwallahia ja hänen chaitaan alkaa arvostamaan, kun huomaa, että jostain kojusta saa kahdella rupialla miljoonasti parempaa juomaa kuin toisesta jossa se maksaa kympin. Chain kohdalla hyvä ei aina ole kallista, eikä ihan aina halpakaan hyvää vaikka se useimmiten niin onkin.
Mehukojuista, kuten tästä Mumbain yössä olevasta, saa erittäin hyviä ja tuoreita mehuja käsittämättömän montaa eri laatua
MEHUT. Raikkaamman juoman janoon tarjolla on valtava valikoima mehuja tutuista appelsiineista ananaksiin ja eksoottisemmista chikkusta sithafaliin tai virkistävään sokeriruokoon. Katukojusta mehun voi saada alle kympillä, ravintolassa saa usein pulittaa mitä tahansa muutamasta kympistä sataseen. Molemmissa tapauksissa mehu on aivan tuoreeltaan puristettua, täyttä tavaraa. Nam. Mehuihin pätee sama homma kuin teehen, että hinta ei ole laadun tae. Ulkoa voi saada vitosella tosi herkkua, ravintolan sisältä puolestaan valjua, vesitettyä versiota.
Lhasa Hotellin kolovessa Tingrissä, Tiibetissä. Ehkei ihan houkuttelevimmasta päästä.
KOLOVESSA. Erityisesti Mikko jää ikävöimään tätä aasialaisen hygieniakulttuurin helmeä sen kätevyyden, mukavuuden ja suhteellisen siisteyden takia. Kamoon, ihmiset. Ei kukaan voi haluta ihan aikuisten oikeasti mieluummin istua paljaalla pyllyllään liassa (riippumatta lian määrästä) kuin sen sijaan seistä siinä kengät jalassa. Käsi ylös joka mieluummin tekee toisin. Niin, ja ne kengät sitten sen jälkeen pestään VEDELLÄ vai kuinka moni putsaa kengät koirankakastakaan pelkällä paperilla? Jos rupeaa asiaa myös ihan fysikaalisella ajatuksella miettimään, mikä onkaan parempi asento tiristellä mitä ikinä onkaan tiristelemässä kuin sopivan rento syväkyykky. Jos asia olisi toisin, olisi penkit keksitty ennen polvia.
Syntymäpäiväjuhlat Bundissa. Emme ehtineet olla kuin tunnin verran Bundissa, kun meidät oli jo kutsuttu naapurinpojan syntymäpäiväjuhliin majapaikkaamme vastapäätä. Tanssimisen jälkeen meille "kunniavieraille" eli turisteille katettiin monen ruokalajin juhla-ateria.
ELÄMÄ ja ELÄMYKSET. Matkalla ollessa tapahtuu kaikenlaista uutta ja jännää koko ajan, ja harvoin on kovin pitkään tylsää. Kokemukset voivat välillä olla ikäviä (esimerkiksi sairastelu), mutta ainakaan ne eivät ole tasapaksun tylsää kotoista arkielämää. Reissatessa jokainen päivä on erilainen kuin edellinen ja paikat ja maisemat vaihtuvat tiheään. Matkalla kokee koko ajan jotain uutta ja kertomisen arvoista, siinä missä kotirintamalta kuuluu harvoin mitään tavallisesta arjesta poikkeavaa. Jatkuva ärsykepommitus on toki pitemmän päälle väsyttävää ja kuluttavaa, eikä sitä jaksaisikaan loputtomasti. Eräs Intian viehätyksistä on joka tapauksessa se, miten paljon erilaisia ja usein keskenään täysin vastakkaisia elämyksiä, kokemuksia, aistimuksia, tuntemuksia mahtuu joka ikiseen päivään. Nämä vastakkaiset kokemukset saattavat sitten aiheuttaa sellaisen aistillisen tasapainon ja harmonian. Ei ole vain tylsää, ei ole vain jännää. Ei ole vain kivaa, ei ole vain tyhmää. On niitä kaikkia yhtä aikaa.
Kukkamarkkinat Kolkatassa Howrah-sillan kupeessa
KAAOS. Suomen rauhalliseen järjestykseen tottuneelle eräs vaikeimmin nieltävistä asioista Intiassa on kaaos. Ihmisten, ajoneuvojen, eläinten, hajujen, makujen, kielten, uskontojen sekamelska on päätähuimaava. Kaoottisen pinnan alla on kuitenkin jonkinlainen oma logiikkansa. Kun oppii tietämään edes vähän siitä, miten asiat toimivat, Intiassa oleminen ja matkustaminen helpottuu huomattavasti ja jopa itse kaaoksesta tulee omalla tavallaan nautittavaa ja kiinnostavaa. Myös kaaoksessa vallitsee järjestys ja sitä kutsutaan nimellä kaaos-teoria tai tutummin Intia.
Koju Haridwarissa jossa myydään puja- eli rituaalitarvikkeita
KAUPPAKOJUT. Intiassa on hyvin harvassa paikassa meille länsimaisille ihmisille niin tuttuja supermarketteja tai edes pelkkiä marketteja. Suurin osa ostoksista hoidetaan basaarissa pienissä putiikeissa. Basaarit ovat siitä kätevä paikka, että sieltä saa basaarin koosta riippuen monesti lähestulkoon kaiken tarvittavan. Ongelma näissä kaikenkattavissa basaareissa on vain se että ne ovat niin isoja että sieltä on lähes mahdotonta löytää haluamaansa ellei tiedä tarkkaan missä se haluttu asia on. Vaativat siis joko paljon kyselemistä tai pitkällistä tarpomista edestakaisin basaarin kujia, mikä ei kyllä ole kaikkein huonoimpia tapoja viettää aikaa. Toinen vaihtoehto ovat pienet kulmakaupat jotka myyvät kaikenlaista sekalaista pullovedestä paristoihin. Kauppoja on lähes joka kulmalla ja usein monta niiden välissäkin ja suurella osalla kerroista haluamansa löytää näistä. Ne ovatkin kätevin tapa ostaa pieniä syötäviä ja käyttötavaroita. Jos haluamaansa ei löydä edellisistä, vaaditaan asiaan erikoistunut erikoisliike, kuten esimerkiksi liike joka myy 10-metrisiä pvc-putkia. Näissä erikoisliikkeissä ja basaareissa on eräs ongelma, joka saattaa asiasta tietämättömälle aiheuttaa suunnattoman päänvaivan, eli se, että usein nämä vain yhtä asiaa myyvät joko erikoisliikkeet tai basaarinkojut ovat kaikki yhdessä samassa rykelmässä. Toisinaan saattaa olla että koko kaupungissa on vain yksi katu tai yksi tietty basaari mistä jotakin asiaa saa. Intian kaduilta saattaa löytää tosiaan vaikkapa kadun pätkän joka myy ainoastaan hautakiviä. Katuja tallatessa onkin aina yhtä jännää miettiä, että jos tässä myytiin vain rituaalikukkia niin mitähän mahdetaan myydä tuossa kulman takaa aukeavalla kadulla. Viehättävää. Kyllä. Kätevää. Ehkä. Fiksua. Tuskin. Joka tapauksessa ostosten tekeminen merkkiliikkeiden ja ostoskeskusten – oli kyseessä sitten intialainen sellainen tai ihan vaikka koti-Prisma – mukavuuden ulkopuolella on mitä jännittävintä. Ostosten tekeminen on kuin pieni seikkailu ja kun kaikki haluttu on kasassa voi tyytyväisesti taputella omia hartioitaan saavutuksestaan.
Taj Palace ja Tower -hotelli Mumbaissa. Harvinainen näkymä ilman ihmisvilinää. Kuva on otettu pian Mumbain terrori-iskujen jälkeen ja koko hotellikompleksi oli rajattu aidalla.
ISOT KAUPUNGIT. Isoissa kaupungeissa on pienen maan verran ihmisiä ja sinne mahtuukin pienen maan verran elämää ja erilaisuutta. Isoissa kaupungeissa voi oikeasti olla kaupunginosia joilla on oma merkityksensä. Kaikki isot kaupungit eivät tosin ole samanlaisia. Kalkutta, Dhaka ja Mumbai tarjoavat kaikki oman erilaisen kaupunkikokemuksen ja niistä jokaisella on omat pienet viehätyksensä, kommervenkkinsä ja tavat toimia.
KOTITYÖTTÖMYYS. Kaikkien matkojen huomaamattomana, mutta sitäkin oleellisempana etuna on, ettei lomalla ollessaan tarvitse imuroida, pyyhkiä pölyjä, pestä tiskejä tai ripustaa pyykkejä. Ruoanlaitto ja ylipäätään kotiruoka on ainoa edes kaukaisesti samaan ryhmään kuuluva asia, jota matkalla kaipaa. Muuten olisi kyllä hyvin helppoa elää ilman kotitöiden tekoa.
Hämmentävä internetpaikan mainos Lhatsessa, Tiibetissä: "Two buildings internet bars from this enter"
BLOGGAAMINEN. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, tulee tämän matkapäiväkirjan pito ja te, arvon lukijamme. Mikään ei tietenkään voita perheenjäsenten ja ystävien tapaamista silmästä silmään kotipuolessa, mutta on myös hauska olla tien päältä yhteydessä kotijoukkoihin sähköisesti. Omia matkakuulumisia on kivaa kirjoitella, kun tietää että blogilla on paljon lukijoita vaikkeivät kaikki sitä kommentoikaan. Pääasiassa bloggaaminen on itseä varten, että muistaa mitä sitä on tullut tehtyä. Harvoin sitä tulee pistettyä niin merkille mitä sitä arkipäivinään tekee vaikka sitä tapahtuisikin jotain erikoisempaa ja viikon päästä se on sitten jo unohtunut. Jos ei koko asia, niin ainakin yksityiskohdat alkavat hämärtyä. Ja jos teillä tätä lukiessa on tullut jo tunne, että kiusaamme teitä lähes päivittäisillä sivukaupalla jatkuvilla sepostuksilla asioista joita ette ole ikinä nähneet ja on mahdoton kuvitella, emme tee sitä tahallamme. Ja olkaa onnellisia että ette joudu lukemaan MYÖS meidän muistikirjoja 😉