(… vaikkei kyl oo kovin kipea pylly paitsi ehka bussi-istumisesta)
Namaste!
Olemme nyt taalla astanga-joogan synnyinseuduilla – Sri Patthabhi Joisin keskus on vain muutaman kilometrin paassa. Emme tosin ole siella kayneet ja ennen kuin mennaan liikaa tamanpaivan tapahtumiin niin kelataan filmia pari vuorokautta taaksepain.
Launtaina loysimme siis tiemme Rameshin – sekatavarakauppiaan – myymalaan ja saimme kutsun yopymaan hanen kotiinsa. Ennen hanen luokseen menoa kiertelimme kaupunkia ja sen laitamiakin hieman.
Kauppiaan neuvojen mukaan suuntasimme ylos katua Sim’s Park nimista puistoa kohti. Onneksemme paatimme jatkaa matkaa ensin hieman puiston ohi ja loysimme mita mahtavimman iltapaivateepaikan. Kyseessa oli Tranquilitea nimisen teenvalmistajan kahvila – Tea Lounge – jossa saimme tietoa heidan tuottamistaan teelaaduista. Tietenkin he myos tarjosivat teeta juotavaksi. Menusta bongasimme erittain mielenkiintoisen kuuloisen teenmaistelupaketin, jonka myos tilasimme. Vaikka mita on tullut maisteltua, mutta ensimmaista kertaa paasimme kokeilemaan “tea tastingia”. Juotavaksi saimma kuutta erilaista teelaatua. Niiden varit vaihtelivat tumman punaruskeasta mustasta teesta lahes varittomaan valkoiseen teehen. Ainoa heidan lajinsa mika jai maistamatta oli “Golden Tips”, jota pystytaan valmistamaan vain hyvin vahan eika sita nyt ollut saatavilla. Saimme kuitenkin maistettavaksi laatua “Silver Tips”, joka – yllatys, yllatys – on heidan toiseksi harvinaisinta (ja kalleinta) teelaatuaan. Mukaan tarttui myos pari paketillista teeta talven varalle – toinen on juurikin tuota maistamaamme Silver Tipsia.
Teet juotuamme astelimme puistoon, joka ei tosin ollut kovin kummoinen. Puistossa oli paljon erilaisia puita, joista jotkut toki olivat varsin jannia, mutta esim. ruusutarha oli vain pelkkaa vartta. Puiston keskella oli myos lammikko, jossa olisi saanut polkuveneilla. Emme kuitenkaan lahteneet kokeilemaan, vaikka veneily jai myos Kodaikkalissa valiin. Illan hamartyessa kavimme viela kiertamassa ala-Coonoorin markkinoita, joilta olisi saanut ostaa vaikka mita. Jatimme kuitenkin tavarata muille.
Lopulta palasimme takaisin Rameshin kaupalle, jota pikkuhiljaa alettiin sulkea. Pienen odottelun jalkeen paasimme lahtemaan hanen kotiinsa, jossa meita odotti hanen vaimonsa ja poikansa. Hetken istukeltuamme saimme illallista – oikeaa kotiruokaa, joka oli todella hyvaa ja riittamiin. Turinointi poydassa jatkui viela hetken, jonka jalkeen vetaydyimme yopuulle. Meidan kayttoomme oli annettu yksi melkolailla kaytossa olevan oloinen huone. Saimme kylla ihan rauhassa nukkua ilman hairioita.
Aamulla paasimme pesulle ja pienen aamukavelyn jalkeen meille tarjottiin aamiaista. Maiju oli varsin onnellinen, silla heilla oli iha oikea leivanpaahdin, josta tuli ihka oikeita paahtoleipia! Ei sellaisia vetisia intialaisia. Muuten rupesi hieman aikataulu ahdistamaan, silla meidan piti lahtea isantavaen kanssa autolla katsomaan paria nahtavyytta ja lahto vain venyi venymistaan.
Kavimme katsomassa maisemia laheiselta nakoalapaikalta, mutta saa oli muuttunut aamun auringonpaisteesta erittain sumuiseksi ja nakymaksi jai lahinna valkoinen verho. Tassa yksi syy miksi suosimme aikaisia aamulahtoja. Yritimme ehdottaa aikasempaa lahtoa, mutta jostain syysta asiat menivat todella vaikeasti perille silloin, kun halusimme asioiden jollain tapaa etenevan. He eivat tuntuneet ymmartavan, etta meilla alkoi olla jo todella kiire lahtea eteenpain, koska bussimatkaa oli viela tuntikausia tehtavana samana paivana.
Onneksi saa kuitenkin edes hieman kirkastui ja naimme myos teeviljelmia, jotka ovat aina yhta kauniin nakoisia. Aikaa ei vain ollut jaada kovin kauaksi ihmettelemaan. Isantavaki viela yritti viimeiseen asti vieda meita toiselle nakoalapaikalle, kirkolle, lounaalle, teelle ja vaikka mihin, mutta lopulta saimme “pakko kirkkokierroksen” jalkeen tahtomme lapi ja itsemme bussipysakille. Se seta muuten olisi aamulla halunnut, etta olisimme laulaneet jonkin uskonnollisen laulun/hymnin Jeesukselle heidan rukoushuoneessaan (he itse olivat tosin hinduja) seka kirkossa olisi pitanyt polvistua alttarille. Ehkapa seta yritti nain osoittaa uskonnollista suvaitsevaisuuttaan, mutta meista se oli vain lahinna kiusallista. Harvemmin tulee vastaavaa tehtya kotonakaan saatika matkoilla.
Oli ihan mukava nahda ihmisten oikea koti, mutta jotenkin jai hieman ahdistava tai holmo olo vierailusta. Ei oikein tiedetty oltiinko vieraita vai asiakkaita, meita myos kohdeltiin hieman molempina – asiakkaina kun vaadittiin rahaa ja vieraina kun oltiin ruokapoydassa tai esiteltiin paikkoja. Lysti ei myoskaan ollut ilmaista, vaan majoitus oli verrattain kallista – 1000 rupiaa tosin ruokien kanssa, mutta silti se on kova hinta. Lisaksi piti maksaa viela 200 rupiaa bensarahaa nahtavyyksien kiertelysta. Jalkeenpain opaskirjoista hieman lueskelimme ja totesimme, etta “oikeat” homestayt ovat melko tyyriita, outoa kylla, kun tietenkin faciliteetit ovat eriluokkaa kuin hotelleissa, eika omistajille synny juurikaan lisaa ruoka tai muitakaan kuluja. No, olipahan joka tapauksessa kokemus, vaikkei ihan osaa sanoa oliko se hyva vai huono.
Saimme siis vihdoin “vapautemme” takasin hieman ahdistavan aamupaivan jalkeen ja hyppasimme Ootyyn menevaan bussiin. Siella vaihdoimme kyytipelia melkeen vauhdissa linjurista toiseen hypaten. Edellisen tunnin bussipyrayksen jalkeen oli nyt edessa viisituntinen rupeama, joka kuitenkin oli pimeassa ajettua loppumatkaa lukuunottamatta paivan hauskimpia kokemuksia. Maisemat ikkunasta olivat vaihtelevia ja hienoja, ja alkumatkasta oli melkein vuoristoratamaisen jannittavaa, kun kuski paineli rallia pitkin mutkikkaita vuoristoteita bussin melkoisesti kallistellessa. Yhden patkan ajoimme Mudumalai Wild Life Sanctuaryn lapi, jossa bongasimme tienlaidassa bambielukoita ja Maiju lisaksi apinoita ja turisteja jotka ratsastivat norsulla purossa.
Perilla Mysoressa saimme viela yhden nakoelmyksen, kun bussin ikkunasta ehdimme nahda hetken verran palatsin juhla-asussaan. Sunnuntaisin ja juhlapaivina palatsi valaistaan naet illalla tunniksi 96.000 lampulla. Oli aika satulinnamainen naky!
Illalla kavimme katsastamassa viela palatsia ilman lamppujen loistetta ja se oli silloin ja myos tanaan paivalla lahempaa nahtyna aivan kuin Disneylandista. Ylenpalttista koristelua, varikkaita pylvaita, kaiverrettuja kattoja ja ovia, lasimaalauksia katoissa ja ikkunoissa. Mitaan naista ei oltu saastelty palatsia tehdessa.
Lisaa varikasta katseltavaa saimme paikalliselta torilta, joka oli pullollaan variainekasoja, erilaisia vihanneksia, kukkaroykkioita, muovisalaa, koruja, hajusteita ja suitsukkeita. Jalkimmaisten myyjat ovat melko tyrkkyja ja haluavat esitella niiden tekoa. Yksi tallainen tyonaytos katseltiin ja saimme vastatehdyn suitsukkeen lahjaksi – jopa ilman ostamista. Ehka viela tanaan kokeilemme tuoksuuko se joltain jos vain ehdimme.
Kohta pitaa menna pika,pikaa syomaan ja pakkaamaan kamat jalleen kasaan, koska meilla on puolentoistatunnin paasta juna kulkemassa kohti Hublia ja minne sielta … kuulette sen ensi kerralla.
Hei, hei ja hyvaa yota,
M&M
PS. Kodaikkanalissa nahtiin mielestamme joku mies, joka kantoi raparperia! Niin etta saa kait sita taaltakin, ei tosin olla muualla nahty eika sita ole ollut tietaaksemme tarjolla.
PPS. A&S – telkkari?!?! Joo, tulee lisaa leffoja, kaksi ostettiin jo Chennaista ja Mumbaista loytyy toivottavasti paljon paljon lisaa. Etelassa on kylla ollu siina suhteessa ihan tyhmaa, ettei SRK oo siella melkein mitaan. Siel on vaan jotain pulskia ja viiksekkaita paikallisia filmitahtia, ihan ankeeta. Onneksi edetaan koko ajan kohti Mumbaita ja oikeita Bollywood-tahtia. Annika, ei sitten toihin kipulaisena!!!
