Tervepa terve taalta Manalista taas.
Kuten todettua, meni paluumatka Intian perukoilta varsin mukavasti (bussiin verrattuna). 18 tunnin matka taittui ahtaalla etupenkilla kuskin tasaisesti tyrkkiessa vaihdekepilla. Se etupenkki siis on vahankuin niissa kolmen hengen pakuissa. Siella oli mukana pari japanilaistyttoa ja yksi israelilaisukko seka kaikkien edellamainittujen yhteinen inhokki keski-ikainen, pullea intialaismies, joka joko huusi kuskille tai puhelimeen (lahes tulkoon sydarin partaalla – kuulosti ainakin) taikka tupakoi, syljeskeli purutupakkaa tai royhtaili erittain pahanhajuisia kaasuja. Israelilaisystavamme vertasi naita royhyja pippurisumutteeseen, etta siita sitten kaikki sumutekauppaan ja kokeilemaan siella kotona intialaista automatkustusta 🙂
Eilinen meni rauhallisesti ostoskelun ja lepailyn parissa. Teimme loistavia sijoituksia ja pistimme rahamme cd/vcd/mp3/jne-soittimeen ja pariin pienia kaiuttimia. Luonnollisesti tuhlasimme rahaa myos levyihin. Ne ovat taallakin hinnoissaan (n. 4-8e kappale), mutta onneksi mukava levykauppias tarjoutui kopioimaan niita tyhjille cd:lle parin euron hintaan. Tehokasta saastoa siis.
Tanaan jatkui matkan seikkailu- ja extreme-elamys-osuus. Maijun toiveesta ja vaatimuksesta (uskokaa tai alkaa) teimme pienen ekskursion lahilaaksoon ja siella majaansa pitavaan paikalliseen liitovarjoilu-seuraan (eli paragliding niille jotka sen tunnistavat). Pantiin rahat haisemaan ja taivaan tuuliin – kirjaimellisesti. Pienen neuvottelun jalkeen saimme hiukan alennusta ja otimme lyhyen lentopyrahdyksen sijaan pidemman, n. 10 minuuttisen ilmailuelamyksen. Hintaa lystille tuli sitten n. 50 euroa. Ei tieda mita se siella koti-Suomessa maksaa, mutta tod.nak. enemman.
Rahan vaihdettua omistajaa seurasi paivan todellinen extreme-osuus eli kapuaminen lahtopaikalle TODELLA jyrkkaa maen rinnetta ylos. Matkalla tuli jo mieleen, etta olisi pitanyt sittenkin ottaa se lyhyt pyrahdys, se kun lahti sielta ihan alhaalta. No, onneksi ei itse tarvinnut kantaa varjoja ja valjaita ylos (voi, voi noita lennattajapoikia).
Perilla pidetyn lepotauon jalkeen laitettiin valjaat paalle ja varjot levalleen. Rohkeana flikkana Maiju lahti ensin ja suopean tuulenvireen ilmaantuessa suorastaan singahti taivaan tuuliin. Ei paljon kerennyt tytto juosta rinnetta alas. Jonkin ajan paasta koitti Mikon vuoro suoksya rinteelta tuulen vietavaksi. Sopivia tuulia ei heti ilmaantunut ja yhteislento ei onnistunut. Maiju oli jo lahes laskeutunut, kun Mikko saatiin vihdoin ilmaan. Toisaalta myos hanen ilmalentonsa ja laskeutumisensa kesti pitempaan. Johtuikohan pienemmasta yhteispainosta lennattajapojun kanssa, kun olivat laittaneet melkein Mikkoa puolta pienemman kaverin ohjaamaan. Maahantulo oli myos sen mukaista ja persliukua maatapitkin tultiin pari viimemetria. (Naette sitten kotosalla videomateriaalia tasta suorituksesta.) Maijun lento oli ilmeisesti kaikin puolin mukavampaa ja tasaisempaa kyytia isokokoisemman ja varmaan kokeneemman lennattajan kanssa, mukaan lukien mallikkaasti neljalle jalalle tehty laskeutuminen.
Joitakin kuvia voitte katsella uunituoreessa kuvat osiossa osoitteessa
http://wuokkotour06.co.nr/pictures
Kuvat ovat isoja ja yhteydet hitaita joten ei nyt enempaa talla kertaa.
Kaiken kaikkiaan oli mahtava kokemus leijailla kevyesti korkealla puiden latvojen ylapuolella! Voidaan suositella kaikille 🙂
Manalin visiitti paattyy tahan iltaan ja huomenna aamulla suuntaamme kohti etelaista Shimlan kaupunkia. Sielta taas lisaa…