Nyt ollaan Bangaloressa, Intian piilaaksossa.. Bhubaneswarista Chennaihin saatiin kuin saatiinkin paikat molemmille, ja junamatka (vajaa 20 h) sujui mukavasti nukkuen, lukien ja ihmetellen. Matkattiin vahan tyyriimmassa luokassa, mika tarkoitti ilmastointia (= ei avoimia ikkunoita vaan oikea a/c, joka ei onneksi yhta kylma kuin intilainen yoilma), lakanoita, tyynyja, peittoja ja pyyhkeita talon puolesta ja peditkin oli viela keinonahkapaallysteisia ja paljon pehmeampia kuin sleeper luokassa. Mikas siina siis kolliessa. Chennaista ehdittiin nahda vain rautatieasema, mutta ainakin siella kaikki toimi harvinaisen hyvin. Ostettiin sitten samalla liput Bangaloresta Keralaan. Se vasta olikin helppoa ja mukavaa kun normaalisti niin ihanan pitkien jonojen sijaan taalta loytyi Foreign Touristeille oma huone (!), jossa oli mukava tytto joka puhui hyvaa englantia ja etsi meille vapaat paikat junasta. Niin ja siella ei siis ollut muuta kuin me turisteilemassa eli ei mitaan jonoa. Hammastyttavan toimivaa. Juna Bangaloreen lahti ajallaan Chennaista, mika tarkoitti etta perille saavuttiin kello viisi aamulla. Hotellin loytamisessa lievia vaikeuksia siihen aikaan, mutta melkein luovutettuamme osuttiinkin opaskirjan suosittelemaan hotelli Ajanthaan, josta otettiin huone. Ekaa kertaa kuukauteen (lukuun ottamatta sairaalaa yhtena paivana) lamminta vetta! Luksusta. Suihkuteltiin matkapolyt irti nahoista ja lepuutettiin hetki. Sitten suunnattiin Bangaloren vilskeeseen. Kaupunki tuntuu tosi (etela)eurooppalaiselta, tai lahinna siten sita pystyy kuvaamaan… Shoppailua, pikaruokaa ja pubeja. Aamupalaksi (n. klo 12) vetastiin “tosi intialaisittain” pizzaa. Ihan syomakelpoista lattya joskin kallista. Sitten mentiin pubiin ja otettiin oluset. Taman jalkeen vuorossa sita kolmatta eli ankaraa shoppailua. Rankan rupeaman jalkeen mentiin kurkkaamaan laheista Cubbon Parkia. Tormattiin mainion oloiseen setaan, joka kertoi olevansa maanviljelija ja etsivansa toita lastensa koulunkaynnin rahoittamiseksi. Tama kaikki siis ilmeni hiljalleen kun juteltiin mukavia ja kaveltiin ympari puistoa. Seta naytti meille eri hedelmapuita, hienoja rakennuksia ja ruusutarhan, ja oli oikein rattoisaa. Mutta lopuksi, kun alettiin tehda lahtoa, se tuli. Han oli aikonut menna Hubli-nimiseen kaupunkiin tyoilmoituksen perassa, mutta… rahaa ei ollut bussilippuun sinne. Sanoi etta maksaisi Rs 160. Oltiin vahan hammennyksessa, seta ei vaikuttanut perus turistinhuijaajalta ja rahapyynto tuli lopulta aika yllattaen. Summa ei tietenkaan ole iso mutta tietyssa mielessa pilaa silti sen ilon etta on tavannut mukavan oloisen tuntemattoman tyypin ja viettanyt kanssaan aikaa. Annettiin satanen, mutta han kovasti sanoi maksavansa takaisin (jaa-a) ja lahettavansa kuvan perheestaan (seta antoi oman osoitteensa meille ja sanoi etta voitaisiin tulla kaymaan siella mieluusti ensi kerralla Intiassa), eli saas nahda oliko vaan rahan perassa vai tuleekohan sielta postia jossain vaiheessa (annettiin siis hanelle meidan osoite). Periaatteessa molemmat vaihtoehdot on sinansa mahdollisia, ei voi tietaa. Tuli silti ikavasti sellainen olo etta Intiassa melkein kaikessa, ainakin meidan kohtaamassa (Bundia ja maanantaista kylaa lukuun ottamatta) ystavallisyydessa on jossain vaiheessa joku “catch”… No, oli se ihan mukavaa hanen kanssa siina rupatella ja kayskennella, etta ei sita nyt voi sanoa etta oisi ihan turhasta sille sen satasen antanut. Silti. Mutta vuodatukset sikseen. Kaytiin viela matkalla hotellille toisessa paikassa pizzalla ja toisilla olusilla. Ostettiin muuten viela Wine Shopista kierrekorkki portviinia (yllattavan hyvaa) hintaan Rs 127. Ja nyt kohti pubia kun se viela on auki!
Ilmastoidussa junavaunussa on mukavat pedit ja petivaatteet
MarryBrown Chennain juna-asemalla
Ruusutarha Bangaloressa
Maiju sai naposteltavaa eli chaatia