Tag Archives: Syksy 2008

Kotona ollaan


Warning: mysql_get_server_info(): No such file or directory in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Warning: mysql_get_server_info(): A link to the server could not be established in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Näin se on matka loppunut ja näppäimistöön ilmestynyt ääkköset.

Hiukan alkoi viimeisinä päivinä tuntua, että voisihan sitä tässä aika helposti vielä muutaman päivän viettää matkalla, mutta kuten sanonta on, kaikki kiva loppuu aikanaan. Ja niin on nyt tämän matkatarinan loppu.

Ennen kuin päästetään teidät lukemasta meidän höpinöitä, kerrotaan hieman viimeisestä päivästä. Viimeisimmän päivityksen jälkeen ei hirveästi tapahtunut, mutta kuitenkin jotain. Päivämme pääasiallinen tehtävämme oli Havelockilla tapaamamme toinen veljes – Amith, jonka veljen näimmejo Punessa pari päivää sitten. Amit asuu parin tunnin päässä eteläisestä-Mumbaista missä majailimme ja olimme sopineet tapaavamme kätevästi puolessa välissä. Ennen junailua teimme pikaisen visiitin Bombay Storeen – paikalliseen liikkeeseen josta saa vaatteita, huonekaluja ja monenlaista kasityökayttötavaraa. Mukaan tarttui valokuvakansio, jonka kannessa on norsumaalaus. Ajatuksemme olisi kerätä sinne parhaita matkaotoksia ja kukaties voitte joskus tulla sitä ihastelemaan.

Junaan otimme mukavat ykkösluokan paikat, koska emme tienneet oikein, että kuinka täysiä junat oikein ovat. Vaunussa olikin lopulta melko hyvin tilaa, oliko sitten syy paremmassa luokassa vai että junassa oli ylipäätään tilaa. Tiedä häntä, mutta perille päästiin ja Amit olikin heti laiturin portailla odottamssa. AIkaa meillä ei ollut paljon, mutta kerkesimme kuitenkin jutella mitä kaikkea oltiinkaan puolin ja toisin tehty lounaan lomassa. Jälkiruuaksi otimme vielä kipposet italialaista jäätelö, jotka naytimme tyylikkäästi rannan kävelykadulla. Kuulostaa mukavalta, mutta siinä oli kuitenkin pieni kriminaalinen vivahde, sillä jostain syystä kyseisellä rantakadulla oli kielletty niin roskaaminen kuin juominen, syöminen ja tupakoiminenkin. Emme kuitenkaan joutuneet pidätetyksi 😉

Auringon tehdessä laskuaan Intian-valtamereen, aloimme tehdä lahtöä takaisin hotellimme suunnalle. Meillä oli vielä muutamia asoita joita halusimme hoitaa ja loppuilta menikin pääkolmantena jalkana kaupasta toiseen juostessa eikä siltikään aika riittänyt aivan kaikkeen sillä jotain oli pakko syödäkin. No, onneksi tullaan jouluna takaisin, niin voidaan paikata puuttuvat ostokset. Hotellihuoneella otettujen parin pakkausolusen jälkeen olikin aikapainua pehkuihin, sillä aikaisin aamulla odotti herätys ja taksi lentokentälle.

Kentällä meillä oli aikaa ottaa pientä aamupalaa – sandwichia ja jäätelöä 🙂 – sillä kone oli noin tunnin verran myöhässä. Muutoin lento meni kuten odottaakin, välillä torkkuen ja välillä elokuvia tai muita ohjelmia katsoen. Iltapäivällä laskeuduttuamme, meitä odottikin Maijun vanhemmat ja kyyti kotiin. Eli kotona olkaan!

Reissaaminen oli rankkaa, mutta kyllä sitä jo hiukan odottaa joulua ja matkaa uudestaan Intiaan ja Keralan vihreisiin maisemiin. Au revoir siihen asti.

Viimeista viedaan


Warning: mysql_get_server_info(): No such file or directory in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Warning: mysql_get_server_info(): A link to the server could not be established in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Hallo Baba, kuten taalla pain maailmaa Mikkoa monesti tervehditaan. On se ainakin hauskempi kuin Hello Sir.

Oltaisiin paivitelty kuulumisia jo eilen illalla, muttei onnistuttu yhdeksan maissa enaa loytamaan nettipaikkaa tai ainakaan aukiolevaa sellaista. Vahan hammentava probleema Mumbain kaltaisessa jattikaupungissa. Nyt kuitenkin osuttiin sopivasti koneelle. Tosin jalleen olimme vahalla kohdata odottamattomia esteita: tiskilla kirjauduttaessa olisi pitanyt olla jotakin henkilollisyystodistusta jota nayttaa. No, me olimme tietysti fiksuina jattaneet passit ja nakojaan muutkin henkilollisyystodistukset hotellille turvaan. Vaan eipa hataa, onneksi oli PADI Adventure Diver -kortti mukana. Onhan siina kuitenkin kuva ja nimi… Ihan hyvin kelpasi 🙂

Punen aamukuulumisten jalkeen vietetiin torstaina hurjaa shoppailupaivaa (aloitimmekin siis tuhlailun jo siella): kirjoja, leffoja ja pari levya seka Maijulle vahan Intia-soveliasta vaatetusta “kalliista” mutta laadukkaasta kaupasta. Hauskinta tietysti on, etta vaikka kuinka tulee muka tuhlattua, kotoisiin ostosreissuihin verrattuna ei rahaa edes juurikaan kulu. Shoppailuvillitysta tasapainotettiin iltapaivaretkella Punen elaintarhaan ja matelijapuistoon. Oli oikein mukavaa kapsytella puiden varjostamia reitteja mukavan lampoisena iltapaivana ja katsella elaimia. Nahtiin yksi tavallinen ja yksi valkoinen tiikeri seka joitain erilaisia peuratyyppisia elukoita. Matelijapuistossa oli kaarmeita, kilpikonnia ja krokodiileja. (Tiina ja Riku: ei, Mikko ei pyytanyt saada pitaa niita kadessa…) Elaintarha itsessaan oli oikein patevan oloinen, aitaukset olivat tosi isoja ja elaimilla oli hyvin tilaa liikkua. Paikalliset tarhassa kavijat eivat sen sijaan meidan mielesta osanneet oikein kayttaytya, koska he yrittivat epatoivoisesti herattaa elainten huomion moykkaamalla ja viheltelemalla tms., ja joitakin kaarmevitriineita he koputtelivat ja tarisyttelivat. Ei niin saa tehda! Kaarmeet vaikuttivat kylla aika piittaamattomilta ja flegmaattisilta, joko luonnostaan tai siksi etta ne oli kuulemamme mukaan kaikki huumattu 🙁

Elaintarhan rauhassa saimme hoidettua myos pari loppumatkan kannalta olennaista puhelua: saimme kiinni Havelockin-kaverimme, veljekset Amitin ja Anoopin. Edellinen asuu Mumbaissa, jalkimmainen Punessa ja molemmilla sattui onnellista kylla olemaan aikaa tavata meidat. Torstai-iltana nahtiin Anoop ja hanen vaimonsa Vitula (!) ja kaytiin heidan suosikkipaikassaan syomassa herkullista keralalaista ruokaa. Jalkiruokajuustokakut kaytiin nauttimassa kaupungin hienoimmassa hotellissa Le Meridienissa, koska se oli ainoa paikka joka sai pitaa ravintolansa auki pitempaan kuin puol kahteentoista. Oli varmasti hienoimpien hotellien joukossa missa on ikina vieraillut ja vessa kanssa aika vaikuttava 🙂 Ihan hauskaa sinansa, etta vaikka paikka oli tietysti takalaisittain tosi kallis, olisimme siella voineet syoda suunnilleen samaan hintaan kuin kaydessamme kotona ulkona syomassa… Ilta oli tosi hauska, juttelimme ja nauroimme paljon. Ihan erilaiselta tuntui tietysti viettaa iltaa mukavassa ja vielapa paikallisessa seurassa kuin aina vain toistemme tylsia naamoja tuijottaen 😀

Eilisaamuna lahdimme Punesta viimeiseen etappiimme eli Mumbaihin mukavasti ilmastoidussa istumavaunussa. Sopiva hotelli loytyi melko vaivattomasti pienen kiertelyn jalkeen. Se kustantaa meille huikeat parikymmenta euroa per yo, mutta huone ja vessa ovat siisteja, huoneessa on ikkuna ja sielta jopa jonkinlainen maisema (!) kattojen yli, toimiva ja melko hiljainen ilmastointi (!) (sita ei edes voi kayttaa kun tulee liika kylma) ja samoten toimiva TV jonka kuvassa ei ole hairioita. WOW.

Aloitimme matkamme Mumbai-osion kapsyttelemalla jokusen kilometrin matkan kohti Chor Bazaria eli varkaiden basaaria, josta nimesta huolimatta selvisimme pois kaiken omaisuutemme kanssa. Uuttakaan omaisuutta ei juuri kertynyt mukaan, silla tarjonta oli enemman … miten sen nyt natisti sanoisi … paikallista. Menomatkalla koimme jannan hetken, kun pari poikittain risteavaa kadunpatkaa oli taynna maton paalla istuvia muslimimiehia ja -poikia pitamassa rukoushetkea. Rukoushetken rauha oli varsin kaukana laheisten basaarikatujen pyorryttavasta ihmispaljoudesta ja kaaoksesta, jossa oli vahalla iskea orastava torikammo. Ihan hauskaa oli nahda ostosaluetta, joka on oikeasti suunnattu taalla asuville eika turisteille, kuten koko Colaban alue niemimaan etelakarjessa. Siellakin tuli eilen pyorahdettya ja samoin nk. Fashion Streetilla, jossa myydaan jos jonkinlaista vaatetta – turisteille tietysti mahdottomaan ylihintaan.

Aidille ja isille tiedoksi, etta kavimme kavelyreissullamme pyorahtamassa myos joulumatkan Mumbain-hotellimme aulassa vahan vakoilemassa paikkaa ja varmistamassa etta varauksemme on kunnossa. Ainakin meidan silmissa paikka oli tosi hieno! Huoneita emme kyllakaan pyytaneet nahda… Lahistolta sai onneksi ihan aitoja Intia-juttuja, kuten kookosmaitoa, chaita, mehuja ja samosaa – niin ettei tarvitse syoda hotellin kalliissa ravintolassa 😉

Eilen ja tanaan on ensimaista kertaa ihan oikeasti tykastynyt Mumbaihin ja alkanut loytaa taalta omia suosikkipaikkoja. Aiemmilla kerroilla se on tuntunut liian suurelta ja sekavalta, mutta nyt alkaa vahitellen hahmottaa missa mikakin paikka on ja tunnistaa rakennuksia ja risteyksia jne. Sekin tietysti parantaa kokemusta taalta. Chor Bazarille kavellessamme kuljimme myos ensimmaisen Intian-matkamme hotellin ohi, ja yllatyimme kun hotellille vievan tien varren hokkelit olivat kadonneet eika ihmisia enaa nakynyt asumassa tienpielessa. Tietamatta sen tarkemmin mita naille ihmisille on kaynyt, voi sanoa etta siistiytyminen teki ihan hyvan vaikutuksen. Kaiken kaikkiaan nyt tuntuu silta, etta aika loppuu ihan kesken ja etta Mumbaissa voisi sittenkin viettaa muutaman paivan pitempaan, vaikka aina aikaisemmin on tullut nopeasti kiire taalta pois. Kannatti nakojaan antaa kaupungille viela yksi mahdollisuus!

Viimeisen matkapaivan aiomme viettaa viela vahan ostoksia tehden, mutta paivan tarkein ohjelmanumero on Amitin tapaaminen. Lahdemmekin tasta kohta seikkailemaan sovittuun tapaamispaikkaamme keskustasta hieman pohjoiseen, noin puolivaliin parituntista matkaa hanen kotoaan tanne keskustaan. Saas nahda, kuinka tuskaisaa on menna paikallisjunalla, mutta eikohan siita selvia kun kyseessa on kuitenkin matkan viimeinen kokemus Intian julkisesta liikenteesta.

Parantelua sinne kaikille kipuloitsijoille! Talla kertaa ollaan selviydytty taalta ennennakemattoman vahaisella sairastelulla, mutta saadan tietysti hirmu flunssa heti kotona… Ai niin ja siella on kylmakin viela, ikavaa kun on juuri tottunut takalaiseen, talla hetkella mukavan lampimaan ilmanalaan. Mutta naista kurjista puolista huolimatta on silti ihan hauskaa paasta takaisin kotiin ja nakemaan teita kaikkia. Kiitos jalleen kerran uskolliselle lukijakunnalle mielenkiinnostanne ja ennen kaikkea kaikille kommentoijille, joiden ansiosta on tuntunut ettei sittenkaan olla niin hirvittavan kaukana kotoa…

PS. Hotelli Taj Mahalissakin oli hieno vessa, yllariyllari. Siella oli palvelijanainen kyselemassa kuulumisia ja ojentamassa kangasliinaa kasien kuivaamista varten. Eli on taalla muutakin kuin haisevia kolovessoja maanteiden varsien pysahdyspaikoissa…

Hyvaa huomenta Suomi, hyvin pyyhkii…


Warning: mysql_get_server_info(): No such file or directory in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Warning: mysql_get_server_info(): A link to the server could not be established in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

… sun poikas (ja tyttares) valvoi taas vaikkei ehka ahkeroi kun kuitenkin lomalla ollaan.

Ollaan parhaillaan Punen kaupungissa 160 kilometrin paassa Mumbaista. Ihan hyvalla mallilla on siis eteneminen kohti kotia!

Kavuttiin junasta asemalle niinkin iloiseen aikaan kuin kello 04:03 paikallista aikaa. Lahdimme asemalta heti toivorikkaina etsimaan hotellia, jossa olisi voinut jatkaa viela unia (tai oikeammin aloittaa ne, junassa lepaaminen kun aina enempi vahempi levotonta torkkumista). Keskella aamuyota kuitenkin vain harva hotelli tuntui olevan auki, tai ainakaan meita ei haluttu niihin (olivat “taynna”). Niinpa suuntasimme takaisin asemalle odottamaan paivan valkenemista ja tappamaan aikaa 24-h avoinna olevaan kahvioon ja nettipaikkaan.

Viimeksi kerroimme kuulumisia Hampista temppelinraunioiden ja jannien kivilohkareiden keskelta. Tahan aikaan vuotta paikka oli mukavan rauhallinen eika turisteja ollut ihan valtavasti, toisin kuin kuulemma kuukauden-parin paasta. Silti tuntuu, etteivat nama eri puolilta Intiaa loytyvat Goa-toisinnot ole ihan se meidan juttu. Kaikissa on samanlainen kaava: halpoja ja melko ankeita guesthouseja, lansimaisille turisteille suunnattuja muka-intialaisia-vaatteita (esim. maailman rumimpia housuja), tiibetilaisperaisten ihmisten pitamia kattoterassilahvila/-ravintoloita, varikkaita ja peilein koristeltuja kangaslyhtyja (jollaisia mekin kylla ostettiin ekalta matkalta mutta onneksi – nain jalkikateen ajatellen – ne putosivat repusta jonnekin lentokenttien valiseen eetteriin), hippihenkista intiamusiikkia jne. jne. Tuntuu ettei niissa oikein ole mitaan jaljella “aidosta” Intiasta, mita se sitten ikina onkaan – vaikka voihan se oikea Intia olla jollekulle juuri tuota kaikkea. Mutta ainakin meista tuntuu, etta naissa paikoissa kaikki on suunniteltu ja tehty vain turisteja varten, joten normaali intialainen elamanmeno jaa melko etaiseksi. Taytyy sentaan antaa positiivistakin palautetta: nama paikat ovat ainoita, joista saa kunnollista lansimaishenkista aamiaista (ei silla etta masala dosassa, uttapamissa tai parathoissa olisi mitaan vikaa…) seka leivonnaisia, kuten croissantteja ja kakkupalasia.

Eilen aamulla lahdettiin katselemaan viela lahiraunioita ja temppelia. Piti nousta (tai Mikko nousikin) katsomaan kattoterassille auringonnousua, mutta aamu “valkenikin” pilviverhon takaa ja tihkusateessa. Kylla, sateessa.. joskin vain vahaisessa sellaisessa. Maasta paatellen yolla oli kylla tullut jonkin verran enemmankin vetta. Ensimmaiseksi katselitiin iso Ganeshpatsas ja vieressa olevan maen ymparilla olevat kivikasat ja raunioit, jotka toimivat apinoiden kiipeilytelineina. Tihkusade alkoi olla hieman vahemman tihkua ja siirryimme temppelille jossa paasi myos katon alle. Temppelissa oli samantapaisia “gopuroita” eli torneja kuin mita Maduraissa ja muissakin etelan temppeleissa on ollut. Nama tosin olivat jokseenkin kuluneita ja varittomia, mutta hienoja silti. Eri puolilla oli isoja keltaisia roskiksia, joissa luki “use me” (tama ohje on melkeinpa jokaisessa intialaisessa roskiksessa), mutta ainoat jotka tuntuivat ottavan ohjeesta vaarin olivat roskiksissa kiipelevat ja temppuilevat apinat.

Pienen aamuisen nahtavyysverryttelyn jalkeen oli taas kerran (mutta onneksi kolmanneksi viimeista kertaa talla reissulla) aika pakata kimpsut ja kampsut kasaan ja lahtea taittamaan matkaa eteenpain. Tavallaan tuntuu melko rankalta matkustaa nain kiireisella tahdilla, mutta monessakaan paikassa ei toisaalta olisi malttanut viipya pitempaan, ja sita paitsi jalleen on huomannut, etta kaikkein hauskinta on loppujen lopuksi olla liikkeella paikasta toiseen, ei niinkaan jossakin paikassa perilla. Loputtomaan matkustamiseenkin alkaa silti vahitellen vasahtaa, mutta eipa sita kovin paljoa olekaan enaa jaljella. Koko eilispaiva taittui tien paalla: ensin riksalla Hampista laheiseen Hospetin kaupunkiin, jonka kaoottiselta ja epaorganisoituneen oloiselta (yleensa asemat toimivat Intiassa hirmu hyvin ja apua saa helposti, uskokaa tai alkaa) bussiasemalta nousimme kaatosateessa Hubliin menevaan bussiin. Onneksi osasimme bussissa valita istumapaikat ovelasti kunnolla kiinni menevien ikkunoiden vieresta… Hublissa aikaa oli juuri ja juuri pikaiseen lounaaseen ennen kuin kiiruhdimme juna-asemalle ja tanne Puneen lahtevaan junaan.

Junassa kuluikin sitten seuraava kellonymparys. Taman matkan taitoimme makuuvaunujen alimmassa luokassa eli sleeper classissa, mutta ihan mukava oli silti korotella eika ollut liian kylma tai kuuma, kuten tassa luokassa valilla. Huomaa kylla, etta luokka on vahan alempi, silla ihmiset haslaavat mahdottoman paljon paikkojensa kanssa eivatka valttamatta puhu paljoa englantia. Tallakin kertaa saimme silti uusia junakavereita. Meidan kanssa samassa loosissa oli nuori muslimipoika, joka suurimman osan matkaa vain tuijotteli meita mutta jossain valissa uskaltautui myos juttelemaan Mikon kanssa sen mita osasi englanniksi sanoa/kysya. Kauniina ja ystavallisena eleena han tarjosi meille evaistaan chapati-leipaa ja jotakin kastiketta, mutta kuten epailimme, kastikkeessa oli lihaa. Lihapitoisuuden kysely ylitti pojan englannintaidot, mutta ihan hukkaan eivat ole hindinopintomme menneet, kun Mikko selvitti asian heti ensi yrittamalla oikein hindiksi.

Maijullakin oli omaa junaseuraa, kun vahan myohemmin pari herttaista 16-vuotiasta punjabilaistyttoa kiipesi alapedilla seisoskellen juttelemaan kaikenlaista. He puhuivat verrattain hyvaa englantia, kuulemma siksi etta halusivat niin kovasti tulla puhumaan. Siina sitten selvitettiin kaikki perusjutut, keita ja mista ollaan ja mita tehdaan, kyselin heilta mita he haluaisivat isona tehda, ja he kyselivat olenko nahnyt Amritsarin Kultaista temppelia ja Bollywood-leffoja… Kaiken kaikkiaan intialaisia junia voi siis mainiosti suositella tapaamispaikkana paikallisten kanssa, koska heilla nakojaan ennen pitkaa aina uteliaisuus voittaa ujouden ja saa juttuseuraa sen enempaa itse yrittamatta 🙂

Nyt sitten viela matkan loppurutistus tanaan taalla Punessa ja huomenna seka ylihuomenna Mumbaissa. Mikko kavi tassa valilla etsimassa meille hotellihuoneen, joten pitaa lahtea hipsimaan sen suuntaan vahitellen. Kirjoittelemme viela kuulumisia ainakin kerran, ja sitten jo nahdaankin siella koto-Suomessa! Onpa kylla ihana ajatus paasta taas kotiin, vaikka on ollut oikein mahtava ja onnistunut reissu.

Hampikiven kolossa


Warning: mysql_get_server_info(): No such file or directory in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Warning: mysql_get_server_info(): A link to the server could not be established in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Morjens.

Alkaa nain iltasella jo ruokahammasta kolottamaan, mutta ei tarvita hampilaakaria vaikka ollaankin taalla Hampissa… ehe.. ehe.. puujalkavitsien aatelia.

Leikkisikseen ja vakaviin asioihin. Eilen tanne vuodatuksen jalkeen paineltiin huoneelle laittamaan tavarat kasaan ja otettiin riksa asemalle. Pienten badam gheer -kupposten jalkeen hyppasimme junaan, talla kertaa meilla oli jopa omat paikat junassa 🙂 ja vielapa ilmastoidussa osiossa. Kauan siita ei tosin saanut nauttia silla juna oli perilla jo aamuviiden aikaan Hublissa.

Hublin junan olimme tahdanneet siten etta paasimme vajaan tunnin odottelun jalkeen jatkamaan toisella junalla matkaa Hospettiin, kaupunkiin joka on Hampin lahin rautatieasema. Talla matkalla palasimme ruotuun ja otimme kakkosluokan liput, mutta ei matkassa oikein ollut sita oikeaa tunnelmaa kun vaunussa oli vapaita paikkojakin yllin kyllin. Saattoi silti hieman haikeana katsella loossien hattuhyllya ja muistella 9 tunnin matkaa siella kokottaen nelja vuotta takaperin. Perilla otimme varsin kohtuu hintaisen riksan puolen tunnin matkalle Hampiin.

Tanaan emme ole kovin varikkaita asioita tehneet. Aamupaiva meni majapaikkaa aamiaisen lomassa metsastaessa ja iltapaiva raunioita kierrellessa. Kiertelya varten varattiin Maijun lempparikulkuvalineet eli polkupyorat silla rauniot ovat melko hajallaan ympariinsa ja onneksi taalla ei ole paljon liikennetta niin Maijun tarvinnut pelata… kovin paljoa. Itse temppeliraunioista ei oikein paljon pysty sanomaan. Ne nyt vain ovat vahan lahonneen oloisia kivipaasitemppeleita. Toki siella taalla oli suorastaan upeita kaiverruksia jotka olivat niiden helmia. Kaikkein hienoimmaksi “nahtavyydeksi” nousee kuitenkin valtavat kivilohkareet, jotka ovat joko suuria – 10-15m halkaisijaltaan – yksittaisia tai sitten roykkioiksi muodostuneita. Maiju oli erittain innoissaan valilla hienoista kivikasoista. hmm.. tama ei ehka kuulosta niin hienolta pelkastaan tekstina kertoa kivista mutta naytetaan sitten kuvia kotona.

Huomenna aamulla kaydaan katsomassa viela korkea temppeli tuossa aivan keskustassa ja ehka jotain lahempana olevia kivikasoja. Sitten pitaakin jo aamun aikana lahtea pois takasin kohti Hublia ja uutta junaa. Ja kuten tapana on.. kerrotaan siita sitten ensi viestissa.

Kivikasallinen terveisia,
Mikko

P.S. Melko alytonta tuo uusi kouluammuskelu. Kuulin siita muuten taas ensimmaiseksi majapaikkamme pojalta, mutta en oikein uskonut sita, kun yleensa nama “uutiset” on vahan mita on.

My sore ass in Mysore


Warning: mysql_get_server_info(): No such file or directory in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Warning: mysql_get_server_info(): A link to the server could not be established in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

(… vaikkei kyl oo kovin kipea pylly paitsi ehka bussi-istumisesta)

Namaste!

Olemme nyt taalla astanga-joogan synnyinseuduilla – Sri Patthabhi Joisin keskus on vain muutaman kilometrin paassa. Emme tosin ole siella kayneet ja ennen kuin mennaan liikaa tamanpaivan tapahtumiin niin kelataan filmia pari vuorokautta taaksepain.

Launtaina loysimme siis tiemme Rameshin – sekatavarakauppiaan – myymalaan ja saimme kutsun yopymaan hanen kotiinsa. Ennen hanen luokseen menoa kiertelimme kaupunkia ja sen laitamiakin hieman.

Kauppiaan neuvojen mukaan suuntasimme ylos katua Sim’s Park nimista puistoa kohti. Onneksemme paatimme jatkaa matkaa ensin hieman puiston ohi ja loysimme mita mahtavimman iltapaivateepaikan. Kyseessa oli Tranquilitea nimisen teenvalmistajan kahvila – Tea Lounge – jossa saimme tietoa heidan tuottamistaan teelaaduista. Tietenkin he myos tarjosivat teeta juotavaksi. Menusta bongasimme erittain mielenkiintoisen kuuloisen teenmaistelupaketin, jonka myos tilasimme. Vaikka mita on tullut maisteltua, mutta ensimmaista kertaa paasimme kokeilemaan “tea tastingia”. Juotavaksi saimma kuutta erilaista teelaatua. Niiden varit vaihtelivat tumman punaruskeasta mustasta teesta lahes varittomaan valkoiseen teehen. Ainoa heidan lajinsa mika jai maistamatta oli “Golden Tips”, jota pystytaan valmistamaan vain hyvin vahan eika sita nyt ollut saatavilla. Saimme kuitenkin maistettavaksi laatua “Silver Tips”, joka – yllatys, yllatys – on heidan toiseksi harvinaisinta (ja kalleinta) teelaatuaan. Mukaan tarttui myos pari paketillista teeta talven varalle – toinen on juurikin tuota maistamaamme Silver Tipsia.

Teet juotuamme astelimme puistoon, joka ei tosin ollut kovin kummoinen. Puistossa oli paljon erilaisia puita, joista jotkut toki olivat varsin jannia, mutta esim. ruusutarha oli vain pelkkaa vartta. Puiston keskella oli myos lammikko, jossa olisi saanut polkuveneilla. Emme kuitenkaan lahteneet kokeilemaan, vaikka veneily jai myos Kodaikkalissa valiin. Illan hamartyessa kavimme viela kiertamassa ala-Coonoorin markkinoita, joilta olisi saanut ostaa vaikka mita. Jatimme kuitenkin tavarata muille.

Lopulta palasimme takaisin Rameshin kaupalle, jota pikkuhiljaa alettiin sulkea. Pienen odottelun jalkeen paasimme lahtemaan hanen kotiinsa, jossa meita odotti hanen vaimonsa ja poikansa. Hetken istukeltuamme saimme illallista – oikeaa kotiruokaa, joka oli todella hyvaa ja riittamiin. Turinointi poydassa jatkui viela hetken, jonka jalkeen vetaydyimme yopuulle. Meidan kayttoomme oli annettu yksi melkolailla kaytossa olevan oloinen huone. Saimme kylla ihan rauhassa nukkua ilman hairioita.

Aamulla paasimme pesulle ja pienen aamukavelyn jalkeen meille tarjottiin aamiaista. Maiju oli varsin onnellinen, silla heilla oli iha oikea leivanpaahdin, josta tuli ihka oikeita paahtoleipia! Ei sellaisia vetisia intialaisia. Muuten rupesi hieman aikataulu ahdistamaan, silla meidan piti lahtea isantavaen kanssa autolla katsomaan paria nahtavyytta ja lahto vain venyi venymistaan.

Kavimme katsomassa maisemia laheiselta nakoalapaikalta, mutta saa oli muuttunut aamun auringonpaisteesta erittain sumuiseksi ja nakymaksi jai lahinna valkoinen verho. Tassa yksi syy miksi suosimme aikaisia aamulahtoja. Yritimme ehdottaa aikasempaa lahtoa, mutta jostain syysta asiat menivat todella vaikeasti perille silloin, kun halusimme asioiden jollain tapaa etenevan. He eivat tuntuneet ymmartavan, etta meilla alkoi olla jo todella kiire lahtea eteenpain, koska bussimatkaa oli viela tuntikausia tehtavana samana paivana.

Onneksi saa kuitenkin edes hieman kirkastui ja naimme myos teeviljelmia, jotka ovat aina yhta kauniin nakoisia. Aikaa ei vain ollut jaada kovin kauaksi ihmettelemaan. Isantavaki viela yritti viimeiseen asti vieda meita toiselle nakoalapaikalle, kirkolle, lounaalle, teelle ja vaikka mihin, mutta lopulta saimme “pakko kirkkokierroksen” jalkeen tahtomme lapi ja itsemme bussipysakille. Se seta muuten olisi aamulla halunnut, etta olisimme laulaneet jonkin uskonnollisen laulun/hymnin Jeesukselle heidan rukoushuoneessaan (he itse olivat tosin hinduja) seka kirkossa olisi pitanyt polvistua alttarille. Ehkapa seta yritti nain osoittaa uskonnollista suvaitsevaisuuttaan, mutta meista se oli vain lahinna kiusallista. Harvemmin tulee vastaavaa tehtya kotonakaan saatika matkoilla.

Oli ihan mukava nahda ihmisten oikea koti, mutta jotenkin jai hieman ahdistava tai holmo olo vierailusta. Ei oikein tiedetty oltiinko vieraita vai asiakkaita, meita myos kohdeltiin hieman molempina – asiakkaina kun vaadittiin rahaa ja vieraina kun oltiin ruokapoydassa tai esiteltiin paikkoja. Lysti ei myoskaan ollut ilmaista, vaan majoitus oli verrattain kallista – 1000 rupiaa tosin ruokien kanssa, mutta silti se on kova hinta. Lisaksi piti maksaa viela 200 rupiaa bensarahaa nahtavyyksien kiertelysta. Jalkeenpain opaskirjoista hieman lueskelimme ja totesimme, etta “oikeat” homestayt ovat melko tyyriita, outoa kylla, kun tietenkin faciliteetit ovat eriluokkaa kuin hotelleissa, eika omistajille synny juurikaan lisaa ruoka tai muitakaan kuluja. No, olipahan joka tapauksessa kokemus, vaikkei ihan osaa sanoa oliko se hyva vai huono.

Saimme siis vihdoin “vapautemme” takasin hieman ahdistavan aamupaivan jalkeen ja hyppasimme Ootyyn menevaan bussiin. Siella vaihdoimme kyytipelia melkeen vauhdissa linjurista toiseen hypaten. Edellisen tunnin bussipyrayksen jalkeen oli nyt edessa viisituntinen rupeama, joka kuitenkin oli pimeassa ajettua loppumatkaa lukuunottamatta paivan hauskimpia kokemuksia. Maisemat ikkunasta olivat vaihtelevia ja hienoja, ja alkumatkasta oli melkein vuoristoratamaisen jannittavaa, kun kuski paineli rallia pitkin mutkikkaita vuoristoteita bussin melkoisesti kallistellessa. Yhden patkan ajoimme Mudumalai Wild Life Sanctuaryn lapi, jossa bongasimme tienlaidassa bambielukoita ja Maiju lisaksi apinoita ja turisteja jotka ratsastivat norsulla purossa.

Perilla Mysoressa saimme viela yhden nakoelmyksen, kun bussin ikkunasta ehdimme nahda hetken verran palatsin juhla-asussaan. Sunnuntaisin ja juhlapaivina palatsi valaistaan naet illalla tunniksi 96.000 lampulla. Oli aika satulinnamainen naky!

Illalla kavimme katsastamassa viela palatsia ilman lamppujen loistetta ja se oli silloin ja myos tanaan paivalla lahempaa nahtyna aivan kuin Disneylandista. Ylenpalttista koristelua, varikkaita pylvaita, kaiverrettuja kattoja ja ovia, lasimaalauksia katoissa ja ikkunoissa. Mitaan naista ei oltu saastelty palatsia tehdessa.

Lisaa varikasta katseltavaa saimme paikalliselta torilta, joka oli pullollaan variainekasoja, erilaisia vihanneksia, kukkaroykkioita, muovisalaa, koruja, hajusteita ja suitsukkeita. Jalkimmaisten myyjat ovat melko tyrkkyja ja haluavat esitella niiden tekoa. Yksi tallainen tyonaytos katseltiin ja saimme vastatehdyn suitsukkeen lahjaksi – jopa ilman ostamista. Ehka viela tanaan kokeilemme tuoksuuko se joltain jos vain ehdimme.

Kohta pitaa menna pika,pikaa syomaan ja pakkaamaan kamat jalleen kasaan, koska meilla on puolentoistatunnin paasta juna kulkemassa kohti Hublia ja minne sielta … kuulette sen ensi kerralla.

Hei, hei ja hyvaa yota,

M&M

PS. Kodaikkanalissa nahtiin mielestamme joku mies, joka kantoi raparperia! Niin etta saa kait sita taaltakin, ei tosin olla muualla nahty eika sita ole ollut tietaaksemme tarjolla.

PPS. A&S – telkkari?!?! Joo, tulee lisaa leffoja, kaksi ostettiin jo Chennaista ja Mumbaista loytyy toivottavasti paljon paljon lisaa. Etelassa on kylla ollu siina suhteessa ihan tyhmaa, ettei SRK oo siella melkein mitaan. Siel on vaan jotain pulskia ja viiksekkaita paikallisia filmitahtia, ihan ankeeta. Onneksi edetaan koko ajan kohti Mumbaita ja oikeita Bollywood-tahtia. Annika, ei sitten toihin kipulaisena!!!

Pienenpieni veturi aamulla kerran…


Warning: mysql_get_server_info(): No such file or directory in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Warning: mysql_get_server_info(): A link to the server could not be established in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Tsuku tsuku ja silleen.

Sitten viime paivityksen olemme lahinna matkustaneet erinaisissa kulkuneuvoissa tunti tunnin peraan paikasta toiseen.

Eilen vietimme suorastaan koko matkan parhaan paivan. Herasimme varhain raikkaassa kukkulailmassa, kavimme tekemassa vaatimattoman, vain muutaman kilometrin mittaisen aamukavelyn Kodaikkanalin jarven ympari, pakkasimme kimpsumme ja kampsumme kasaan ja suuntasimme aamupalalle. Soimme itsemme ihan ahkyyn, kun Punjabi Dhaban kalkuttalainen tarjoilijaystavamme halusi tarjota meille jattikokoisia special parathoja (rieskan kaltaisia lattyja), joissa oli sisalla kaikkea mahdollista ja nyrkillinen voisulaa paalla. Seuraavaan varsinaiseen ruokailuun olikin sitten kymmenisen tuntia…

Mahat taynna raahauduimme viereiselle bussiasemalle ja otimme sielta bussin – ensimmaisen paivan monista linjureista – Palaniin. Bussi mateli alas kukkulanrinteita sellaisten neulansilmamutkien kautta, etta melkein tuli paha olo. Palanissa vaihdoimme miltei lennossa Coimbatoren bussiin, ja kaupunkiin paastyamme jouduimme ottamaan viela uuden linjamobiilin bussiasemalta toiselle. Taalta kakkosasemalta lahdimme vihdoin paivan viimeiselle linjurietapille kohti Mettupalayamia. Perille paasimme vihdoin seitseman tuntia aamuisen matkaan lahdon jalkeen, eli kokonaisen tyopaivan verran tuli harrastettua korottelya. Hirmu tuottoisaa ja yleishyodyllista.

Mettupalayamissa ilta kului sopivan hotellin, rautatieaseman ja iltapalapaikan, tai tassa tapauksessa “myohaisen lounaan”, etsiskelyn merkeissa. Kavimme myos paheellisesti olusilla hotellimme baarissa.

Mettupalayamiin tulomme varsinaisena syyna oli itse kaupungin sijaan sielta jalleen kohti kukkuloita lahteva “Blue Mountain Railway” tai toy train kuten sita myos kutsutaan. Nimitys tulee siita, etta juna kulkee perinteiseen tyyliin hoyryveturin voimalla ja kuten lempinimesta voi paatella on se varsin pieni verrattuna “oikeisiin” intialaisiin juniin. Tanaan hankkiuduimme rautatieasemalle aamun sarastaessa, ja vaikka olimme jokseenkin epatietoisia siita, miten junaan paasemiseksi olisi pitanyt toimia, kaikki sujui lopulta oikein mallikkaasti. Pienen harhailun jalkeen osuimme oikeaan jonoon, jossa paikkaliputtomat odottivat paasyaan junan kyytiin. Turistiystavallisesti asemapaallikko plokkasi ensi toikseen jonosta kaikki ulkomaalaiset ja paasti meidat ennen muita junaan varaamaan parhaat paikat paalta. Hieman jopa hammentavalta tuntui tama ulkomaalaisten suosiminen, tamako sitten on sita kolonialismin syvallekayvinta perintoa vai mita…

Hehkutuskuvauksista huolimatta junamatka oli meista melkoinen pettymys. Se oli pitka ja puuduttava, vaikkei edes menty koko matkaa. Toisekseen se oli aikamoisen epamukavaa nytkytysta, kun veturiparka yritti tyontaa vaunuja ylos rinnetta. Kolmannekseen maisemat eivat meista olleet kaiken suitsutuksen arvoisia. Kokemus olisi voinut olla upeampi sellaiselle, joka ei ole aiemmin kaynyt yhdellakaan Intian hill stationeista, mutta meille kaikkitietaville konkareile “pelkat” vihrean kasvuston peittamat kukkulat olivat sievyydestaan huolimatta ihan peruskauraa 😉 Tosin kyyti ei ollut hinnalla pilattu vaan kustansi vaivaiset viisi rupiaa per nenu, joten menkoon nyt sitten jos ei hyvalla niin ainakin halvalla.

Hyppasimme pois junasta teeplantaasien ymparoiman Conoorin pikkukaupungin asemalla. Opaskirjojen suositusten mukaisesti hankkiuduimme Upper Conooriin, josta ei kuitenkaan ihan ensisilmayksella nayttanyt loytyvan minkaanlaista majoitustarjontaa. Hassun vanhan miehen houkuttelemina menimme paikalliseen sekatavarakauppaan, jonka omistaja Ramesh tarjosi meille majoituksen kotoaan. Kavimme kiinni tarjoukseen – kerromme ensi jaksossa millaista siella on -, jatimme kameran akun lataukseen kaupalle (se teki tietysti tenkkapoon kesken maisemakuvausten) ja lahdimme tanne nettiin kertomaan kuulumisia ja hakemaan jotain syotavaa (talla kertaa “myohaista aamiaista”). Koskapa vatsassa on pelkkaa sipsia ja keksia, lahdemme syomaan NYT.

Makiterveisin,

M&M

P.S. Kaupan omistaja kertoi, etta hanen joku sukulaisensa oli juuri matkustanut Helsinkiin, ja etta Finnairin kone olisi askettain kaatunut nousussa. Nain ei ainkaan ylen uutisten mukaan ole tapahtunut, eihan?

Korkeammalla = viileampaa


Warning: mysql_get_server_info(): No such file or directory in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Warning: mysql_get_server_info(): A link to the server could not be established in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Hei hei!

Eilen pidimme taukoa paivityksista, mutta muutoin emme suinkaan jaaneet lepaamaan laakereillamme.

Aamulla hoidimme alta pois paivan nahtavyysosion ja vierailimme Madurain Meenakshi-temppelissa. Kuten jo mainittu, temppelin tornit olivat parhaillaan kunnostustoiden takia suojien peitossa, joten suuri osa paikan vaikuttavuudesta jai meilta kokematta. Temppeli oli silti hyvinkin kaynnin arvoinen, ja sisalla oli hieno tunnelma. Jossain opaskirjassa kai varoiteltiin, etta temppeli saattaa olla kovin hektinen paikka, mutta ainakin omasta mielestani ilmapiiri oli elavaisyydestaan huolimatta harras ja seesteinen. Ihmiset kulkivat pyhakolta toiselle viemassa pienia uhrilahjoja, ja eraassa kohtaa oli temppelinorsu siunaamassa (luonnollisesti lahjoitusta vastaan) ihmisia karsallaan. Mitenkaan hiljaista ei kyllakaan ollut, vaan miltei kaikkialla kaikui musiikki: yhdessa paikassa soitti kolmimiehinen kokoonpano oletettavasti uskonnollisaiheista musiikkia, ja pylvaskaytavia pitkin kulki hymneja laulavia ihmisia seka soittajakulkue karjessaan kova-aaninen torvensoittaja.

Temppelikompleksin sisalla oli myos pieni museo, jonka suurin anti oli nayttelyn sijaan nakyma pienelle ja matalahkolle tornille, jota ei muista poiketen ollut peitetty suojiin. Saimme kuin saimmekin siis nahda edes pienen vilauksen siita, mika tekee Madurain temppelista niin ainutlaatuisen: koko torni oli pikkutarkkojen, kirkkailla vareilla maalatuin veistosten peitossa. Helppo oli taman pilkahduksen avulla kuvitella, miten upea paikka tulekaan olemaan viimeisen paalle puunattuna ja kunnostettuna.

Vaellettuamme aikamme temppelin kaytaville suuntasimme takakatujen ja mm. vihannestorin kautta hotellin viereen syomaan myohaista aamiaista. Etelaisen intian aamu-/valipalavaihtoehdot eivat ole ihan Maijun mieleen, mutta onneksi muistui ensimmaiselta reissulta mieleen uttapam-niminen tomaatilla ja/tai sipulilla taytetty latty, joka uppoaa muita vaihtiksia huomattavasti paremmin. Mikko nyt luonnollisesti syo hyvalla halulla mita vaan 🙂

Nopealiikkeisina matkalaisina olimme jalleen sita mielta, etta olemme jo nahneet kylliksi Maduraita ainakin taman matkan osalta. Ei siis muuta kuin kohti bussiasemaa ja viileammille vesille, eli tassa tapauksessa Kodaikkanalin hill stationille parin kilometrin korkeuteen. Bussi oli kerrankin huippumukava, siella oli kunnolliset penkit ja paljon jalkatilaa. Matkan viihdetarjonnasta vastasi dvd, jossa pyori ilmeisesti jonkun klassikkonayttelijan elokuvista otettuja musiikkikohtauksia. Kolmannen katselukerran alkaessa dvd-levyyn tai -laitteeseen tuli onneksi jotain vikaa, ja loppumatka vietettiin hiljaisuuden vallitessa… Lukuun ottamatta toottailya, jota kukkuloille kiemurtelevalla tiella harjoitettiin joka mutkaan tultaessa eli varsin usein.

Edetessamme hiljalleen yha ylemmas alkoi avonaisista ikkunoista tulvia virkistavan viileaa ilmaa. Etelaisen tasankoseudun polttavasta kuumuudesta tulleena Kodaikkanalin ilma tuntui aluksi melkein kylmalta, mutta ihan hauskaa oli kun ei rinkat selassa hotellia etsiessamme tullut edes hiki. Paitsi kavutessamme jyrkkaa makea ylos majapaikkaan, josta lopulta otimme huoneen (asianomaisille tiedoksi, etta Brenzonen kesakodin maki kalpenee taman rinnalla). Paikka on oikein kodikas ja herttainen, ei mikaan luksus ja sahkot menevat poikki saannollisen epasaannollisin valiajoin, mutta ainakin huone on iso ja kylppari viela isompi. Guesthousen ymparilla on varikkaiden kukkien tayttama puutarha ja perati keinu!

Maisemat taalla Kodaikkanalin ymparistossa ovat melko samantyyppisia kuin ensimmaisella reissullamme Keralan Munnarissa, joskaan eivat ihan yhta henkeasalpaavia teeplantaasien loistaessa poissaolollaan. Oikein kaunista on silti, kuten tanaan saimme todistaa “pienella” kavelyretkellamme lahiseudun nakoalapaikoilla. Aloitimme paivan lammittelemalla jalkalihaksiamme himpun vajaan kilometrin mittaisella, paallystetylla nakoalareitilla nimeltaan Coaker’s Walk. Tama ei kuitenkaan viela riittanyt meille, vaan seuraavaksi lahdimme talsimaan seitseman kilometrin paahan toiselle suositulle nakoalapaikalle Pillar Rockille.

Matka taittui hienoisesta jalkojen vasahdyksesta huolimatta ihan mukavasti. Reitin varrella oli alkumatkasta hurjan luja-aanista kaskaiden (tms.) siritysta ja loppumatkasta pientareella juoksentelevia apinoita. Lisaksi oli pienia kylia seka tasaisin valiajoin “ostoskeskus-” eli kojurykelmia, joissa myytiin kaikenlaista kraasaa seka takalaista hittituotetta, paikallisesti valmistettua suklaata. Perille paastyamme saatoimme vahvistaa vanhan viisauden, etta matkan taittaminen on loppujen lopuksi tarkeampaa ja palkitsevampaa kuin maaranpaahan paaseminen. Ei maisemissakaan toki mitaan vikaa ollut, vaan saimme pallistella jalleen uudesta katselukulmasta kauas horisonttiin asti jatkuvia vehreita kukkuloita.

Takaisin Kodaikkanalin keskustaan olisi saanut Pillar Rockilta taksin, mutta se oli mielestamme niin sikahintainen (n. 3,5 euroa) etta lahdimme talsimaan takaisinpain. Myohemmin matkan varrelta olisi saanut kyydin huomattavasti halvemmalla, mutta olimme jo siina maarin paasseet kavelemisen makuun, etta paatimme mieluummin taivaltaa koko matkan takaisin apostolinkyydilla. Pitaahan sita valilla kuluttaa vahan energiaakin, kun ollaan syoty talla reissulla niin kovasti eika edes olla karsitty ripulista 😉 Ainoa haittapuoli kavelyreissussamme oli, etta olemme nyt viela palaneempia kuin tata ennen, vaikka olimme jo valmiiksi melko punertavankukertavia. Illalla sitten reilusti aloe veraa naamaan, niskaan ja kasivarsiin…

Tarkkasilmaisimmat varmaan huomasivatkin koodisanan “suklaa” ylempana… Sita tosiaan myydaan taalla joka toisessa putiikissa ja kojupahasessa. Eilen illalla ostettiin runsaalla kadella valikoima eri makuja. Ihan hyvaa se on pienissa erissa nautittuna, mutta sitten alkaa maistua liikaa rasva ja tulee aklotys. Suklaatarjonnan ohella Kodaikkanal on ollut muutenkin ihan mukava ja symppis pikku hill station. Eteenpain taytynee silti taas lahtea huomenna aamulla, koska melko monta paikkaa on viela kaymatta ja aika alkaa uhkaavasti huveta. Onneksi etenemistahtimme on sen verran reipas, etta uskomme vakaasti ehtivamme Mumbaihin viikossa.

Travellers of India… At World’s End


Warning: mysql_get_server_info(): No such file or directory in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Warning: mysql_get_server_info(): A link to the server could not be established in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Hallojaa taas. Senkin uhalla, ettei kukaan jaksa ja ehdi lukea nain tiuhatahtisilla paivityksilla, aiomme jalleen kiusata teita kuulumisillamme. Kiitos muuten heti tahan valiin kaikille sikalaisista terveisista, ei me nyt tosissamme luultu ettette enaa valita meista.. Kunhan vahan kiusittiin.

Viime yo tosiaan matkustettiin yojunalla hindupyhiinvaeltajien tayttamaan Rameswaramin pyhaan kaupunkiin. 2-tier-luokka oli kylla ihan hieno, siella oli luonnollisesti tarjolla petivaatteet seka eri makuuosioiden valissa verhot, joiden avulla pystyi piiloutumaan uteliailta katseilta (toisin kuin yleensa intialaisissa junissa matkustaessamme). Potentiaaliset tuijottelijat eli kanssamatkustajamme tosin suurimmaksi osaksi jo nukkuivat junaan noustessamme.

Perille Rameswaramiin saavuimme jo ennen aamunkoittoa. Asemalta lahdimme kaupungin keskustaan temppelin tuntumaan, josta etsimme paivan ajaksi tavaroitamme varten “hotelli”huoneen eli tarkemmin sanoen ankean, vain pikkaisen sankya isomman ja varsin rakaisen kopperon. Onneksi vietimme huoneessa kaikkiaan alle kymmenen minuuttia… Keskustasta kiiruhdimme autoriksan kyydilla Adam’s Bridgelle auringon noustessa hiljalleen pilviharson takaa. Ihan paivankoitteeseen mennessa emme ehtineet perille, emmeka edes melkein…

Riksakuski nakkasi meidat pienen kalastajakylan liepeille asfaltoidun tien paahan, lupasi odottaa tunnin verran ja kertoi etta Adam’s Bridgelle on kavelymatkaa parin kilometrin verran. Riksalla ei varmasti olisikaan paassyt pitemmalle, sen sijaan vahan sivummalla vilahteli ohi jokunen jeeppi ja kuorma-auto. Itse rammimme karsivallisesti pitkin hiekkarantaa, kunnes kolme kilometria talsittuamme tajusimme, ettemme olleet viela lahimainkaan perilla. Tassa vaiheessa saimme onneksemme pummittua kyydin ohi ajaneesta jeepista. Niemimaan paahan kertyi lopulta matkaa asfalttitien paadysta kaikkiaan 9 km, joten emme olisi ihan ehtineet tunnissa kavella sinne ja takaisin…

Hetken aikaa ihastelimme Bengalinlahden ja Intian valtameren aaltojen yhteensulautumista seka tuijottelimme taivaanrantaan kohti Sri Lankaa, jonka rajalle oli autokuskin mukaan 18 km matkaa. Paljon muuta tekemista siella ei ollutkaan, joten aloimme harkita lahtoa poispain. Hyva tuurimme kyytien suhteen jatkui, silla rannassa oli samaan aikaan pyhiinvaellusmatkaansa viettanyt suurperhe Keralasta. He olivat huristelleet paikalle kuorma-auton takatilassa, josta meillekin loytyi paikat paluumatkalle. Matkan varrella pysahdyttiin katsomaan vanhan kirkon ja juna-aseman raunioita, jotka ovat tuhoutuneet rajussa myrskyssa viitisenkymmenta vuotta sitten. Lasten kanssa vertailimme rannalta keraamiamme simpukoita, ja he myos innostuivat lahjoittamaan Maijulle omia loytojaan. Lapset olivat oikein reippaita ja puhuivat jo oikein hyvin englantia, joten kommunikointi oli eilista helpompaa… Aikuisten kanssa puhuimme vahan Suomesta ja vahan Keralasta seka tulevasta matkastamme sinne. Lisaksi perheen aikuinen tytar lahjoitti Maijulle rantakojusta ostamansa simpukan muistoksi heista. Luonnollisesti saimme myos kutsun heidan kotiinsa, jos joskus olemme heidan kaupungissaan! Jalleen kerran siis onnistuimme tapaamaan ystavallisia ja mukavia ihmisia, eika kai vierailukutsujakaan voi koskaan saada liikaa…

Vilkuttelimme perheelle hyvastiksi paikalla, jonne riksakuskimme oli meidat aiemmin jattanyt. Vahan jannasimme onko han viela paikalla, silla olimme sovitun tunnin sijaan olleet poissa 2,5 tuntia. Uskollinen kuskimme kuitenkin kyhjotti meita odottamassa varsin hyvantuulisen oloisena autoriksansa takapenkilla, ja niinpa paasimme onnellisesti takaisin kaupunkiin.

Keskustassa piipahdimme pikaisella aamupalalla ja sen jalkeen yhta pikaisella visiitilla paikalliseen temppeliin. Oli siina mielessa ihan janna kaynti, etta se oli selvasti “elava” temppeli jossa ihmiset ihan oikeasti kayvat viemassa uhrilahjoja ja kastautumassa siunaavaan veteen. Kauaa ei siellakaan silti nokka tuhissut, vaan otimme jo yhdentoista tienoilla aamupaivalla kurssin kohti seuraavaa etappia, Maduraita.

Saavuimme perille vahan tuskaisan mutta onneksi vain 3,5-tuntisen bussimatkan jalkeen. Olimme jo katsoneet etukateen opaskirjasta sopivan oloisen hotellin, joten marssimme vain sisaan ja otimme huoneen sen enemmitta vertailuitta. Meilla on talla kertaa huoneessamme jopa parveke, tosin maisemia ei valttamatta voi juuri hehkuttaa… Illan paatimme tanaan ottaa ihan rennosti, joten lahdimme pienen lepuuttelun jalkeen vain syomaan, kirjakauppaan karttaostoksille seka tanne nettipaikkaan. Ruoan nautimme eraassa kattoterassiravintolassa, josta oli hienot nakymat kaupungille, mm. Madurain kuuluislle varikkaasti koristelluille temppleille. Hammentavaa kylla, ne nayttivat kuvista ja kuvauksista poiketen vain ja ainoastaan ruskeilta. Syy selvisi pian: temppelit ovat vuoden verran paketissa korjaustoiden takia. Huono juttu meidan kannalta, silla nyt niissa ei taida olla kovin kummoista nahtavaa. Mutta luonnollistahan se on, etta paikkoja pitaa valilla kunnostaa, etenkin koska ensi vuonna vietetaan temppeleilla kuulemma suurta juhlaa. Ehkapa taytyy viela joskus palata paikalle remontittomaan aikaan.

Tanaan ollaan jo totutun ruusumaidon ja tuoreen ananasmehun lisaksi nautittu fresh lime wateria, herkullista ja virkistavaa sekin. Ainakin Maiju uskoo, etta taman reissun suurin makuelamysanti taitaa olla juomien varassa kun ne ovat olleet niin kertakaikkisen herkullisia. Ruoissakaan ei toki ole ollut valittamista, mutta niista valtaosaa on jo joskus herkutellut aiemminkin joten niita on tavallaan osannut odottaa. Sita ei Maiju voi kylla nain jalkikateen kasittaa, miten hanelta oli paassyt kokonaan unohtumaan vesimelonimehun ihanuus… Niin ja viela yksi aistielamyshavainto: talla kertaa ei ole tarvinnut haistella pelkkia … ohom … maanlaheisia Intia-haisuja. Joka puolella on nimittain myynnissa jasmiininkukkia, joista sidotaan naisten tukkaan roikkuvia ja voimakkaasti tuoksuvia koristeita.

PS. Annikalle lohdun sanoja: torakoita bongattu vain 1 kpl ja sekin Havelockilla. Melko pieni se oli sita paitsi.

Kotitekoista Aloo Gobia.. NAM!


Warning: mysql_get_server_info(): No such file or directory in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Warning: mysql_get_server_info(): A link to the server could not be established in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Hei taas.

Ovatkohan jutut kayneet liian tylsiksi kun ei kukaan jaksa kommentoida mitaan? Vai onkohan jutut niin tyhjentavia, etta ei jaa mitaan sanottavaa? Vai eiko siellapain tapahdu enaa mitaan?

No meidan onneksi taallapain sattuu ja tapahtuu. Sattuu nimittain niin, etta Maijulla on jaloissa hiertymia joita paikaillaan teipatulla sideharsomytylla. Ei sekaan tosin kuulemma satu..

Tapahtumia sitten onkin. Tanaan aamulla paineltiin bussiasemalla, kunhan ensin saatiin potkittua itsemme ylos – vaihteeksi oikein siisteista ja puhtaista – pedeista ylos. Otimme bussin Thanjavuriin, katsomaan sikalaista Temppelia ja etsimaan Mumbai-Chennai-junassa tapaamaamme vaatekauppiasta. Puolentoista tunnin bussimatka taittui iloisasti musiikkivideoiden pyoriessa bussin etuosassa olevissa telkkareissa.

Perilla seikkailtiin hetki matkalla temppelin suuntaan ja aamiais dosien lomassa ostimme uuden Pienen Mustan Havaintokirjan, suoraan Intian kahdeksankymmentaluvulta. Ainakin se oli niin polyinen, etta luulisi sen olevan lahes antiikkia. Itse temppeli oli ihan vaikuttava ja omasi erittain hyvan hinta-laatu-suhteen sisaanpaasyn ollessa ilmainen. Paljon enempaa ei ehka olisi maksettukaan. Alkaa olla jo temppelisietokyky koetuksella… vahan huolestuttavaa kun on kierretty vasta yksi paiva temppeleita ja nahtavyyksia. Lisaksi viela temppeliryokaleet onnistuivat huijaamaan meidat ottamaan ja sytyttamaan kynttilat johonkin alttarille. Ei vaan jaksanut ruveta venkslaamaan kun melkein tunkivat suoraan kateen. Onneksi ei paljoa tarvinnut antaa “lahjoituksena” – vain kymppi per nuppi riitti.

Temppelin meidat jo nahtavyyskyllastaneena paatimme skipata palatsin ja lahtea etsimaan junatuttavuuttamme. Tosin niin kiire ei ollut ettemmeko olisi kerenneet ottaa matkalla kojusta paria “badan gheeria” – ilmeisesti sahramilassia – seka viela jaatelobaarista pienia jaatelopurnukoita. Tuo juoma muuten on aivan kasittamattoman hyvaa, samoin kuin eilen ottamamme “rose milk”. Nami, nami!

Jo aamulla olimme loytaneet oikean tien missa ystavamme kauppa sijaitsee ja nyt piti vain loytaa oikea katunumero ja myymala. Ongelma katunumeroissa intissa on se, etta niita ei oikeastaan lue missaan, tai ainakin ne ovat taysin irrationaalisesti merkittyja. Isoissa putiikeissa ei valttamatta lue katunumeroa saatika osoitetta, mutta pienen pienissa kojuissa voi lukea tarkka osoitekin – useimmiten myos englanniksi. Joka tapauksessa kauppa loytyi ja kayntikorttia vilauttamalla alkoivat pyorat pyoria. Meidat istutettiin odottamaan ja tarjoteltiin kylmaa juotavaa (otimme fantat) ja esiteltiin kauppaa.

Juuri Mikon aikoessa sovittaa yhta paitaa, saapui ystavamme ja kaupanomistaja paikalle. Hetken jutusteltuamme han kutsui meidat kotiinsa vierailulle. Paitaa kuitenkin sovitettiin ja samalla mukaan tarttui viela lungi. Lahdon hetken koittaessa, olimme aikeissa menna maksamaan ostoksiamme (yhteishinta n. 650 rupiaa eli 10-11 euroa), kun seta, oikealta nimeltaan Nazir, sanoi etta han haluaa antaa ne lahjaksi. Yritimme siina hetken vongata, etta saisimme maksaa, mutta lopulta sulloiduimme hanen citymaasturiinsa maksamatta. Citymaasturia ajoi nahtavasti hanen oma henkilokohtainen ajansa. Melko averiasta.

Perilla astuimme sisaan hanen 185 nelioiseen, kuulemma pieneen, taloonsa. Sisalla olivat vastassa hanen vaimonsa seka kaksi tytarta ja kaksi poikaa. Siina me sitten istuskelimme ja juttelimme. Myohemmin seuraan liittyi hanen veljensa (joka myohemmin paljastui hanen siskonsa mieheksi.. brother cousin, junou?) ja hanen kaverinsa. Jutustelu tapahtui suurimmaksi osaksi Nazirin kaantamana englannista tamiliin, vaikka hanen tyttarensa ja vanhempi poika osasivat ilmeisesti kohtuu hyvin englantia itsekin. Olivat vain hirmu ujoja puhumaan englantia. Jo kaupalla meilta oli kysytty mita haluaisimme syoda. Vastusteluamme ei otettu kuuluviin korviin vaan poytaan katettiin aloo gobia, fried ricea, chapatia ja salaattia. Jalkiruuaksi oli viela banaania, jaateloa ja suklaata seka ruusumaitoa (NAM).

Pari tuntia vierahti siina seurustellessa ja lopuksi viela ottaessa kuvia milloin missakin kokoonpanossa ja kenenkakin kameralla. Kun lahtoaika koitti, heitimme hyvastit ja pakkauduimme takaisin autoon. Matka ei jatkunutkaan suoraan bussiasemalle, vaan hanen siskonsa luokse n. 50 metrin paahan, joka oli lahdossa mukaan samalla matkaa. Hanen luokseen piti tietysti jaada myos hetkeksi ja talla kertaa tarjolla oli erittain hyvaa chaita. Heilla oli Alisan ikainen (8-v.) pikkutytti, joka ujosteli koko visiitimme ajan kauheasti ja kurkki vain ovenraosta. Lopulta tytto lahti aitinsa kanssa meidan mukaan autolla ja reipastui huomattavasti. Asemalla annoimme jopa kasipaivaa hyvasteiksi! Koko visiitti oli aivan mahtava kokemus, sellaisia mita ei voi saada vain kulkemalla Lonely Planet kourassa temppelilta ja palatsilta toiselle…

Matka takaisin Trichyyn sujui leppoisasti, nyt ilman videoita, mutta musiikin silti soidessa. Jotenkin ilmeisesti tama tutustumishenki oli jaanyt meidan yllemme roikkumaan, koska takanamme istunut pariskunta halusi kovasti tehda tuttavuutta kanssamme. Olisi pitanyt menna heillekin kaymaan, mutta koska aika ei anna myoten niin saimme heilta kutsun naisen siskon luokse eraalle myohemmalle matkaetapillemme. Asemalla he viela houkuttelivat chaille tai muille juomille, mutta meilla alkoi taasen olla kiirus hotkyta hotellille ja pakkaamaan tavarat kasaan. Onneksemme hotellilla oli 24h checkout ja saatoimme pitaa huonetta alkuiltaan asti.

Nyt tavarat odottavat hotellin aulassa, kun me lahdimme kaymaan netissa ja kohta myos illallisella. Sitten lahdetaankin odottelemaan asemalle junaa.

Niin… emme olekaan viela sanoneet mihin juna vie. No, juna vie meidat Rameswaramiin, niin lahelle Sri Lankaa kuin Intiassa voi paasta, eli matalikko-saarijono-muodostelma Adam’s Bridgen aarelle. Talla kertaa junamatka on jotain mita emme ole aikaisemmin kokeilleet, nimittain matkustamme luokassa 2A eli toiseksi parhaassa luokassa mita Intian rautateilla on tarjota. Saas nahda milta siella sitten nayttaa. Sen kuulenette seuraavassa viestissa.

Syysterveisin,

Mikko (+ Maiju)

Junapylly on ystava.


Warning: mysql_get_server_info(): No such file or directory in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Warning: mysql_get_server_info(): A link to the server could not be established in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Hei hei taas koto- ja muu vaki.

Kuten eilen tuli jo kerrottua, kavimme tanaan aamulla katsastamassa sen paremman puolen Mahabalipuramista. Heti aamusta tarkalleen kuusi ja kolmekymmenta suuntasimme kallioon kaiverretuille temppeleille kaupungin keskella olevalle maen tyngalle. Nahtavyyksiin kuului myos Khrisna’s Butterball eli melkoisen iso kivenmutikka kalliolla keikuskelemassa. Ei se oikeasti paljon keikuskellut, ja jonkun paikallisen kertoman mukaan sita oli seitseman norsun voimin yritetty liikuttaa. Turhaan. Sita sanotaankin myos “Immovable stone”:ksi. Loput eli temppelit olivat kohtuullisen turhia kapistuksia, eivatka jaksaneet kiinnostaa meita hetken vertaa enempaa. Maella oli myos majakka, mutta sen luokse paastyamme alkoivat voimat (ja kivikaiverrusstamina) olla jo nollissa, joten kipusimme vain viereiselle nyppylalle. Nakymat oli kylla kohtuullisen hienot. Ainiin.. oli siella viela yksi sellainen melkein 30m pitka (tai levea miten sen nyt haluaa ajatella) kaiverrus jossa pitaisi olla “elavannakoisia” ihmis- ja jumalkuvakaiverruksia. Ei ne kylla kovinkaan elavaisilta vaikuttaneet, toisin kuten vieressa ollut elokuvarekvisiittaharpakehokotus.

Aamun jo tehdessa siirtymisen huomiseen, pidimme aamiaistauon ja virkistaytyneina suuntasimme rantatemppelille. Sinne ei maksanutkaan kuin vaivaiset 10 rupiaa per nuppi, jos olisimme olleet paikallisia. Emme olleet, joten saimme laittaa tiskiin vaivaiset 250rs per capita. Kohtuullista? No, saimme ainakin rikottua tonnin setelin. Varsinainen temppeli oli muuten aivan susi. Ei mitaan nakemisen arvoista, paitsi lehmaveistosrivistot temppelin sivuilla. On se tietysti hieman hienompi (ja paremmin sailynyt) kuin mita Suomessa rakennettiin 1300 vuotta sitten. Tasta saikin hyvan aasin sillan temppelin herattamaan keskusteluumme tsunamin vaikutuksesta temppelin kuntoon. Lopputuloksena emme tieda yhtaan enempaa asiasta.

Aivan riistoa ei pulittamamme puoli tuhatta rahaa ole, silla samalla lipulla saa menna katsomaan myos viitta “rathaa” pari kilometria etelampana. Heti voitaneen sanoa, etta niissakaan ole mitaan erikoista. Ihan hienoja, mutta samantapaisia kivipytinkeja on taalla vahan joka nurkalla. Ainoat erikoisuudet siella olivat isot leijona-, lehma/harka- ja norsupatsaat. Maiju ei historianalan ammattilaisena tieda onko takalaisten kiipeily joka paikkaan temppelien ja patsaiden paalla riemastuttavaa vai kauhistuttavaa.

Vastaus jaa odottamaan silla meilla alkoi olla jo himpun kiire loikkia hotellille, pakata ja kiiruhtaa bussiin kohti Chengalpattua, josta meilla lahti juna Tiruchirappalliin eli Trichyyn. Junaan ei saanut enaa lippuja varattua, joten olimme paattaneet vain menna asemalle ja ostaa sellaiset kakkosluokan liput joita ei voi ennakkovarata. Aika tiukille meni koko homma, silla saimme liput kateemme n. tasan klo 13 ja junan piti lahtea 13:15. Se oli kylla tovin myohassa.Lopulta junan saavuttua kiiruhdimme johonkin sattumanvaraiseen kakkoluokan vaunuun. Tassa rytakassa tapahtui se pahin mita saatoimme olla odottamatta.. Mikon pieni musta havaintokirja katosi!!. Se on luultavasti pudonnut asemalla kaikessa hotakassa.

Hetki meni takaiskussa toipuessa, mutta muuten junamatka oli hieno. Maisemat olivat upeita junan puksuttaessa vihrean eri savyissa loistavan Tamil Nadun maaseudun lapi. Juttelimme myos (tai he juttelivat meille) kanssamatkustajien kera. Alkumatkasta oli myos pienta hamminkia meista ja meidan lipuista, silla olimme sattuneet menemaan (tosin konnarin ohjeistuksella) sellaiseen kakkosluokkaan jossa on varatut paikat. Konnari oli meille sanonut, etta ihan ok, mutta ei ole istumapaikkoja meilla. Junapollari tuli hetken paasta meilta ihmettelemaan asiaa kunnes konnari osui paikalle ja selitti asian. Matkalla juttelimme myos toisen junapollarin kanssa, joka ensin tarjosi meille pahkinoita ja hetken paasta varoitteli etta ei saa ottaa keneltakaan tuntemattomalta mitaan syotavaa junassa (ne voivat olla huumattuja ja sitten joutuu ryostetyksi). Mutta seta oli hauska. Meilla ei siis ollut paikkoja, mutta tungimme reput hattuhyllylle ja valilla istuimme ja valilla seisoimme ovensuussa katsellen ulos maisemia avonaisesta ovesta.

Taalla Trichyssa ei juuri mitaan ihmeellista ole ollut paitsi saimme kutsun mystisiin hihhulijuhliin paikallisten jeesustelijoiden sekaan. Tama oli ensimmaisessa hotellissa jota kavimme kurkkimassa, mutta se oli taynna (ilmeisesti naita juurikin hihhuleita). Jatimme juhlat valiin, koska a) halusimme etsia huonee b) kayda suihkussa (Mikko alkaa haista jo tosi pahalle) c) ehtia syoda jotain oikeata eika vain hihhulipoperoita ja d) tulla kiusaamaan teita kuulumisillamme.

Nyt onkin aika pistaa pillit pussiin talta paivalta, jotta huomenna on mieli ja ruumis vetrea noustessamme aamukuudelta taas temppeloimaan.

Tilu-lilu.

P.S. Pieni Musta Havaintokirja on uudestisyntynyt kierreselkaisena muistiona, ihkuin koiranpentukuvin (oikeasti.. se oli ainoa mika loytyi). Toivottavasti vallassaoleva muistikirjatilanne on valiaikainen