Lekker on afrikaansia, ja se toimii yleissanana kaikelle mikä on hyvää, hienoa ja mahtavaa. Ja Krugerin kansallispuisto on ollut mitä suurimmassa määrin lekker!
Aloitetaas kuitenkin kunnolla alusta. Lyhyessä viestissä Krugerin-seikkalun alussa ehdittiin lähinnä kertoa, että päästiin turvallisesti perille, vaikka jo illan pimeydessä alkumatkan harhailun jälkeen. Puolustukseksemme sanottakoon, että on yllättävän kuumottavaa hypätä suoraan kentältä vieraalla autolla vieraan ajokulttuurin keskelle ja yrittää osua ilman riittävän tarkkaa karttaa oikeaan suuntaan, oikealle tielle ja oikeasta liittymästä. Mutta suunnistamisen hankaluus huvitti kyllä meitä itseämmekin. Kompassi olisi tosiaan ollut kamerarepussa, mutta sitä ei äkätty käyttää ja saatiinkiin siitä heti noottia Auvolta. Oli miten oli, saatiin heti ekana päivänä oppitunti ajamiseen Etelä-Afrikassa monenlaisissa olosuhteissa: oli pikkutietä, valtaväylää, kaupunkia, teollisuusaluetta, auringonpaahdetta, pimeää… Liikenteen vasemmanpuoleisuus aiheutti yllättävän vähän ongelmia, ja menopeli on mukavan näppärä ja meille kahdelle oikein sopivan kokoinen. Alkumatkasta ohiteltiin aika paljon muita menijöitä, kun Mikolta löytyi yllättävän raskas kaasujalka (joka kyllä pysytteli suunnilleen ylinopeussakkotoleranssien puitteissa). Täkäläinen liikennekulttuuri vaikutti yllättävän rauhalliselta ja järkevältä siihen asti, kunnes tuli pimeä ja touhu muuttui: yhtäkkiä muut alkoivatkin kaasutella ja ohitella älyvapaasti, ja toiminta muuttui huomattavasti hasardimmaksi.
Krugeria kohti tullessa liikennevirrat hiipuivat, ja ihan loppumatka saatiin ajella rauhakseltaan mutta pilkkopimeässä. Yhtäkkiä pimeästä tuli vastaan yksi Krugerin kansallispuiston porteista. Portit oli varsinaisesti suljettu jo puolitoista tuntia aikaisemmin, mutta olimme saaneet selville että muutamille porttien läheisille leireille voi päästä myös porttien sulkeuduttua jos on varannut etukäteen majoituksen. Portilta soitettiin Skukuzan leiriin, josta lähetettiin meitä varten noutaja saattamaan meidät turvallisesti leiriin. Lystistä sai maksaa 200 randia eli noin 20 euroa. Leirissä tämä meidän opastaja ei tosin yhtään tiennyt, missä meidän telttapaikka voisi olla ja sitten alkoikin jännä kiertely ja kaartelu pitkin pimeää leiritäaluetta yrittäen löytää jokin rako mihin teltan voisi laittaa saatikka sitten auton. Lopulta sopiva paikka löytyi, mutta teltan pysyttämistä enemmän meitä kiinnosti ruoka ja pyysimmekin vielä opastusta leirin ravintolaan. Siellä oltiin jo aivan viittä vaille sulkemassa, mutta onneksi heiltä löytyi pari palaa fetapiirakkaa ja kylmät kaljat nuutuneille matkalaisille. Ravittuamme itsemme ajelimme takaisin meille osoitettuun nurmikon nurkkaukseen, pistimme leirin pystyyn ja painuimme pehkuihin.
Zebraystäviä
Skukuzan leiristä ehdittiin aamulla nähdä lähinnä Krugerin ketjuravintola/kahvio ja kauppa, josta saatiin kansallispuiston opasvihkonen karttoineen ja eläimentunnistuskuvineen sekä kaasua retkikeittimeen. Näillä eväillä jatkettiin matkaa kohti seuraavaa leiriä. Leirinvaihtotahti tulisi olemaan yhtä tiivis tulevinakin päivinä, sillä aioimme vaihtaa majapaikkaa seuraavan viikon ajan joka yö jotta näkisimme puiston eri alueita mahdollisimman laajasti.
Kirahvijono
Laiskan aamun ja kamppeiden pakkailun jälkeen lähdettiin liikkeelle melko myöhään. Autoon istuessa arvuuteltiin, mikä mahtaisi olla ensimmäinen eläin jonka kohtaisimme ja kuinka tiheään eläimiä tulisi tiellä vastaan. (Päivänvalossa Krugerin alueella saa ajella omatoimisesti, ja tarjolla on sekä asfaltti- että sorateitä, joita kulkee ristiin rastiin leirien välillä. Lisäksi teiltä erkanee lyhyitä sivuteitä, joiden tarkoituksena on päästä esim. lähemmäs joenrantaa tai muita sopivia eläintenkatselupaikkoja.) Ei olisi osannut kuvitella, että vain parisataa metriä leirin porttien jälkeen olimme vähällä ajaa päin norsua. Tien sivuun oli pysähtynyt toisia autoja, ja ajoimme hiljalleen lähemmäs ja yritimme katsella että mitä muut oikein ovat bonganneet. Keskityimme niin kovasti tihrustamaan sitä, mihin suuntaan pysähtyneistä autoista tuijotettiin, että emme huomanneet itse tuijottelun kohdetta ennen kuin melkein ajoimme sitä päin. Törmäykseltä kuitenkin vältyttiin, ja vaikka loppumatka Lower Sabien leirille ei ollutkaan ihan yhtä pysäyttävä, niin näimme silti reilun 50 km matkalla pitkälle toistakymmentä eri eläintä ja lintua, mm. lisää norsuja, kirahveja, seeproja, virtahepoja ja pahkasikoja. Puhumattakaan impaloista ynnä muista peuraeläimistä joita Krugerissa riittää joka toisen puskan taakse lymyämään. Matkaan meni meiltä neljä tuntia, eli mitään sorarallia täällä ei harrasteta. Matka-aika kuvastaa hyvin sekä eläinten määrää että omaa intoamme, kun aluksi jaksoimme vielä pysähtyä katselemaan ja ihastelemaan joka ikistä impalaa. Erään arvion mukaan Krugerissa muuten on 85 869 impalaa, eli vaikkei uskoisi niin muutama on täytynyt jäädä meiltäkin näkemättä. Jännän tarkasti ne impalat on saatu laskettua, kun esimerkiksi norsuja on saman lukumäärätaulukon mukaan pyöreät 14 000 ja leijonia parisen tuhatta.
Virtahepoja, taustalla kirahveja