Maijun vielä pyristellessä viimeisten mahamyllerrysten kourissa lähdimme toissa iltana etsimään matkatoimistoa, josta voisimme hankkia seuraavaksi päiväksi kyydin sekä Nalandaan että Sonepurin karjamarkkinoille. Meillä oli muutama potentiaalinen paikka tiedossa ja ensimmäisenä ponkaisimme rautatieasemalle, jossa piti olla jonkinmoinen osavaltion turistitoimisto.
Meitä lykästi heti kättelyssä ja paikka löytyi. Sisällä oli monen monta nuorempaa ja vanhempaa miestä jotka olivat erittäin innokkaita meitä avustamaan. Hetimiten oli selvää että kyyti onnistuu. Hinta oli hieman suolaisempi kuin olimme ajatelleet, mutta tarkemmin harkitessa se oli ihan kohtuullinen. Ensin meille tarjottiin kiinteää hintaa Nalandaan ja Sonepuriin. Sitten sanottiin että hinnalla saa ajella klo 6-21 miten haluaa, mutta siltikin ilmeisesti vain näihin kahteen kohteeseen. Yritimme kysellä mahtaisiko onnistua myös koukaus Vaishaliin, jossa on nähtävillä toinen vain kahdesta pystyssä olevasta Ashoka-pylväästä. Vastustus oli suunnatonta ja hyvin selkeäksi tehtiin että se ei onnistu, vaatii kaksi päivää ja ne on ihan eri suunnilla. No karttaa katsoessa Sonepurin pitäisi olla kyllä kohtuu kivasti Vaishvalin suunnalla, mutta ei heidän mielestään. Siinä sitten vängättiin ja yritettiin selittää että ei, me emme todellakaan tarvitse 5-6 tuntia aikaa kiertämään Nalandaa, vaan ihan pari tuntia riittää. Lopulta sitten aikamme taisteltua heitettiin ilmoille, että jos haluaa mennä myös Vaishaliin pitää maksaa tuhat rupiaa lisää. Mehän maksetaan. Ei ole 15e paha hinta siitä että näkee muinaismuistoja ja vielä ainutlaatuisia sellaisia. On myös kyllä ihanan neukkumaista tuo että kun maksaa vähän lisää niin johan alkavat asiat olla mahdollisia. Lopulta siis meillä oli sopimus, aikataulu ja hinta huomiselle megatourille. Näköjään ihan turhaan olimme alunperin varanneet edes kahta kokonaista päivää tänne Patnaan 🙂
Illalla söimme meidän hotellimme isoveljessä, Chanakyassa, mughal-ravintolassa. Tosin oli aika tandooripainoitteista ruoka. Maijulle ei vieläkään oikein ruoka maistunut ja tomaattikeitto ja Mikon ruokien rääppiminen riitti. Mikko sen sijaan veti itsensä taasen aivan ähkyyn ja närästys oli sen mukainen.
Hotelliin taas saavuttuamme Mikko kysyi vielä mahtavatko telkkarikanavat nyt näkyä. Ilmeisesti, kun eräs poika lähti meidän mukaan katsomaan mikä on telkkarin tilanne ja eihän niitä kanavia sieltä näkynyt. Hän renklasi hieman antennin kanssa ja näkyviin tuli haamukuvia joistakin kanavista. Kaveri ehdotti että “room change” ja mikäs siinä. Jonkun aikaa odotettua ovella oli sama kaveri uudestaan ja mentiin katsomaan huonetta. Aika samanlainen kuin edellinen ja sitten kokeiltiin telkkaria. No, kyllä siellä näkyi kanavia, mutta ei kyllä voi mistään teräväpiirrosta puhua tässäkään huoneessa. Vaihdettiin kuitenkin huonetta. Tarkemmin tarkasteltua sänky osoittautui hieman kovemmaksi kuin edellisessä huoneessa, mutta sen korvaukseksi meillä on nyt kattotuuletin jota pystyy säätämään jopa kuin vaihtoehtojen “off” ja “max” välillä. Se on hyvä vaihtokauppa se. Huone on myös ylimmässä (viidennessä) kerroksessa ja teoriassa täällä voisi olla hiljaisempaa tiemelun suhteen, mutta tuskin. Telkkaristakin sen verran, että sitäkin tarkemmin tutkiessa saatiin kyllä kanavia, mutta niistä vain sattuu yksi ainoa olemaan englanninkielinen ja sekin on urheilukanava 😉 Ei kyllä voi näitä patnalaisia asiakaspalvelijoita syyttää avuliaisuuden ja palvelualttiuden puutteesta. Tykkäämme. Jos siis haluatte joskus kohdata hyvää asiakaspalvelua ja ystävällisiä ihmisiä ankeassa kaupungissa, voimme lämpimästi suositella Patnaa!
Nalandan raunioita. Takana oleva korkeampi rakennus on Ashokan rakennuttama temppeli. Etualalla olevat tilat ovat munkkien asuintiloja.
Eilen oli siis aikainen herätys autokyydille. Kärppänä olimme autoamme ja kuskiamme vastassa portilla, kun he saapuivat sinne hieman ennen kuutta. Pakkauduimme ja suhahdimme kohti Nalandaa. Lähes koko 2,5h matka meni torkkuillessa, mikä teki ihan hyvää. Nalanda on siis muinainen yliopistokaupunki tai oikeastaan temppelikompleksi. Ovet olivat saapuessamme tosin vielä kiinni tovin ja otimme hieman purtavaa läheisestä telttakuppilasta. Siellä koimmekin mieltäpahoittavan pettymyksen kun kuulimme hinnan kolmesta leipä-kasvis-lautasesta ja teestä (maksoimme siis kuskimmekin aterioinnin mikä on ihan OK kyllä). Kokonaista 150 rupiaa. Järkyttävä hinta. Tästä aggresoituneina porhalsimmekin koko rauniokompleksin läpi lähes ennätysajassa, kunnes jostain pölähti paikalle karkeasti arvioiden noin miljardi koululaista, jotka kaikki halusivat ottaa kuvat meistä yhdestä tai toisesta tai sitten molemmista joko heidän kanssaan tai ilman. Ihan mukavaa saada tuommoista huomiota pitkästä aikaa, mutta ehkä noin tuhannen kuvan kohdalla alkoi jo riittää. Poistuimme vähin äänin takaisin autoon, kun paikalla sijaiseva museokin oli perjantaisin kiinni.
World Peace Pagoda Vaishalissa
Matka seuraavaan kohteeseen oli ensin sama 2,5h takaisin Patnaan ja siitä ohi ja eteenpäin vielä noin 2h lisää. Ehkä hieman vähemmän jos oltaisiin päästy suorilta perille, kun tehtiin yksi jos toinen mutka ja u-käännös pikkuteillä. Lopulta löytyi kuitenkin Vaishali ja stupa toisensa jälkeen. Oli iso uusi valkoinen ja melko lättänä vanha ja hieman homeinen. Se homeinen oli tosin niistä kait se kaikkein tärkein näin buddhalaismielessä.
Ashokan stupa ja pylväs Vaishalissa
Leijonapatsas Ashokan pylvään nokassa
Muutaman kyselyn jälkeen saatiin myös jonkinlaiset ajo-ohjeet (meidän kuski siis ei ole mitä ilmeisemmin koskaan käynyt missään näistä tämänpäiväisistä paikoista) siihen, joka meitä oikeasti kiinnosti, eli Ashokan stupalle ja pylväälle. Pikkutietä muutama kilometri kylän läpi toi meidät sinne. Hyvä hyvä. Siellä oli tönö ja siellä oli pylväs niin ylväs. Ihan oikeasti se on kyllä melkoisen komea ilmestys: 18 metriä korkea ja nokassa oikean kokoinen kivileijona. Itse stupa oli lähinnä iso kasa tiiliä. Sen ympärillä tosin oli pari tusinaa korealaisia pyörimässä piirileikkiä jonkun oranssikaapuisen sedän johdolla joka puhui kovaääniseen. Jännää oli se, muttei niin jännää että oltaisiin liitytty jonon jatkoksi. Nähty siis mikä nähty.
Viimeiseksi suuntasimme taivaan jo hämärtyessä kohti Sonepuria ja karjamarkkinoita. Itse asiassa taivas oli ollut koko päivän harmaan udun peitossa ja aika ajoin oli jopa niin sankkaa sumua, että tiellä ajaessa oli melko hasardin oloista. Joka tapauksessa auringon jo laskettua saavuimme markkinoiden reunamille. Eläimiä ei näkynyt missään, mutta kojua jos jonkinmoista on silmänkantamattomiin. Oli krääsäwallahia ja sälämaakaria, mutta ehkäpä kiintoisin ilmiö olivat lähes linnamaiset pytingit, joissa oli mahtavat valoshow-fasaadit. Niiden myyntiartikkeli oli arvaustemme mukaan jonkinlainen tanssishow johon oli pitkät jonot nuoria miehiä jonottamassa. Emme jääneet jonottamaan näihin vaikka ehkä olisi mieli tehnyt, vaan tartuimme erääseen toiseen attraktioon johon olimme iskeneet silmämme. Nimittäin ihka aitoon intialaiseen maailmanpyörään. Myönnettäköön että kyyti oli kaikesta katastrofinaineksia lähestyvästä ulosannistaan huolimatta erittäin hauskaa ja lystikästä. Erittäin hyvin sijoitetut parikymppiä per naama.
Maailmanpyörä Sonepurissa
Matkalla takaisin autolle törmäsimme kuskiimme joka kysyin että olimmeko nähneet niitä eläimiä. Kyseessähän kuitenkin ainakin virallisesti olivat karjamarkkinat, vaikka nykyään taitaa olla että se on ihmiset joita ajetaan markkinahumuun kuin karjalaumat. Emme tosiaan olleet nähneet muuta kuin yhden lehmän ja sekin taisi olla vain eksynyt sinne missä olikaan. Kuskimme sitten vei meidät johonkin kulmaukseen jonka oli löytänyt ja sieltä löytyi sitten niitä eläimiä. Oli kaneja. Oli puluja. Oli papukaijoja. Oli koiranpentuja. Häkeissä. Oli myös isompia koiria ketjuissa. Ai että olisivat täällä kyllä Amnestyn edustajat repineet pelihousunsa ja polttaneet pelimerkkinsä. Too bad, such is life. Mikosta oli tosin oikeastaan söpöä, kun ehkä noin 10 koiranpentua makasi läjässä nukkumassa, siis siitä huolimatta että olivat häkkeihin sullottuna. Oli miten oli, karja jäi tällä kertaa näillä festeillä näkemättä ja kokematta (hajuineen päivineen), mutta muuutama kaltoinkohdeltu lemmikkielänpolo sentään bongattiin.
Kaikkien eläinrakkaiden ihmisten kiroukset mielessämme kaikuen (ja Maijunkin eläinparkojen oloja surkutellen) lähdimme kotimatkalle. Kello oli jo melkein kahdeksan kun saavuimme hotellille, emmekä paljoa viitsineet enää lähteä mihinkään. Maksoimme itsemme ulos ja tilasimme ruokaa huoneeseen heti kun henkilökunta onnistui löytämään ilmeisesti sen yhden ja ainoan kappaleen ruokalistaa, joka oli ilmeisesti hukkunut johonkin huoneista. Ruoka kuitenkin oli hyvää (biryania nam) ja näin pääsimme aikaisemmin nukkumaan kuin jos olisi pitänyt lähteä johonkin etsimään vielä ruokapaikkaa. Seuraavana aamuna taas aikainen herätys junalle Varanasiin. Ganges ja siinä lilluvat ruumiit siis odottavat.