Tag Archives: Myöhässä

Tää yö nyt ollaan vain ja hengaillaan…


Warning: mysql_get_server_info(): No such file or directory in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Warning: mysql_get_server_info(): A link to the server could not be established in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

… eikä menty nukkumaan. Ei tosin soiteltu eikä svengailtu, mutta junan odottelu sopii taas kuvioon. Tiistain ja keskiviikon välisenä iltana suunnattiin asemalle vähän ennen puolta yötä, koska junan Bhopalista kohti Aurangabadia piti lähtemän puoli yhden maissa. Kuten jo mainittiin, osattiin Intian rautateiden epävirallisten infosivujen perusteella uumoilla junan olevan useamman tunnin myöhässä, mutta sivustolla eläteltiin toiveita siitä, että juna voisi matkan edetessä kiriä myöhästymistään kiinni. Sellaisesta ihmeestä ei kyllä olla ennen kuultu, mutta kaipa kaikki on mahdollista, Incredible India you know.

Aseman infotauluissa junan odotetuksi saapumisajaksi oli ensin merkitty 04:15. Sitten vähän ajan päästä 05:15. Seuraavaksi 06:15… Ja sitten juna häipyi kokonaan sähköiseltä infotaululta. Rohkaisevaa, eikö? Tämän jälkeen junan liikkeistä saatiin ainoastaan tietoa asemahallin tiedustelutiskin fläppitaululta, johon merkittiin enää junan myöhässäolotunnit. Pitkäksi aikaa tiedoksi vakiintui kahdeksan tuntia, minkä jälleen juna ilmestyi jälleen infotauluihin. Tulkitsimme ennusmerkin lupaavaksi, mitä se olikin muutamasta varttitunnin lisälykkäyksestä huolimatta. Juna saapui lopulta vähän vaille kymmenen, ja matka kohti Aurangabadia saattoi viimein alkaa – puoltatoista tuntia ennen kuin meidän olisi pitänyt aikataulun mukaisesti tulla perille.

Alkuyö vietettiin peripaikalliseen tapaan asemalaiturille leiriytyneinä, kun luultiin vielä ettei odotuksesta tule kovin pitkää. Junan lähtöön vaikutti aina olevan neljä tuntia, eikähän se ole aika eikä mikään istuskella ja odotella ja olla itikoiden syötävänä. Jossain vaiheessa Mikko kävi selvittämässä mahdollisuutta päästä “Retiring roomiin” eli hotelli-/hostellihuoneen kaltaiseen majoituslaitokseen, jollaisia täällä on rautatieasemien yhteydessä ja jota ei olla koskaan testattu. Meille ei valitettavasti ollut sijaa majatalossa, mutta Mikon tiedusteluretki poiki kyllä station managerin tarjouksen meidän mennä “mukavasti” istumaan hänen huoneeseensa. No jaa, tiedä sitten voiko tuntikausien odotteluistuskelu olla erityisen mukava, eikä oikein kehdattu mennä toimiston lattialle nukkumaan. Sen sijaan toinen ystävällinen henkilökunnan edustaja ohjasi meidät odotustilaan, jollaisia on yksi alemman luokan makuuvaunuun lipun omistaville ja yksi ylemmissä luokissa matkustaville. Tämä kyseinen etappi oltiin tietysti taittamassa alemmassa eli sleeper classissa, kun juna oli lippuja varatessa niin täynnä. Ei sillä että se toinenkaan odotustila olisi ollut erityisen luksus, vähän tilavampi vain, eikä olisi tarvinnut istua WC:n sisäänkäynnin vieressä… Ne eivät ihme kyllä pahemmin haiskahtaneet, tai ehkä meidän nenät ovat vain jo Intia-moodissa. Odotustilassa sitten nuokuttiin siihen asti, että päivä oli valjennut ja yön pahin viileys väistynyt, ja sitten siirryttiin taas ulos laiturille jatkamaan odottelua. Ajankuluksi ostetusta sanomalehdestä selvisi myös viivytyksen syy: pohjoisessa on niin sankasti sumua, että kaikki sieltä lähtevät junat ovat pahasti myöhässä, kun junat puksuttelevat miniminopeudella hernerokan keskellä. Sumua oltiin itsekin todistettu sekä Patnassa että Varanasissa. Maiju sai hyvää ajankulua myös Maria-nimisestä jonkin sortin musliminaisesta, joka oli matkalla pikkupoikansa, miehensä ja appiukkonsa kanssa. Tunnin jutustelun aikana käsitellyksi tulivat lapset, aviomiehet, haaveet ynnä muut vastaavat keskustelunaiheet.

Maiju ja nainen asemalla

Maiju ja nainen Bhopalin asemalla

Junaan ei olisi varsinkaan alkumatkasta kaivattu muuta ajankulua kuin nukkumista valvotun yön jälkeen, mutta se oli hankalammin sanottu kuin tehty. Intialaisille tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa löytää omia paikkojaan junanvaunussa puhumattakaan niillä pysymisestä, ja vaikeus nähtävästi kasvaa sitä mukaa mitä alemmissa luokissa matkustetaan. Kakkosluokassa luonnollisesti se on every man/woman/child/chicken/goat for him/herself. Meidän käytössämme oli alkuun vain yksi yläsivupeti (jolle ei oikein mahdu kahta kerrallaan pitkälleen) koska toinen paikkamme oli monilapsisen perhekunnan valtaama. Yläpetiin päiväsaikaan kuuluva istumapaikka oli samoin vallattu aivan toisaalla tosiasiassa istuvien miesten toimesta. Miehet olivat kyllä ihan herttaisia ja tarjosivat Maijulle banaania ja yrittivät hieman jutella vähäisellä yhteisellä kielitaidolla. Iltapäivästä saatiin levittäydyttyä myös toiselle petipaikalle ja molemmat kunnolla unenpäästä kiinni. Nokosten jälkeen loppumatka eteni tuskaisen hitaasti, kun juna myöhästyi vain lisää. Ruokahuolto toisaalta pelasi: saimme naapurilooshin sikhiperheeltä herkullista linssisoosia, leipää ja granaattiomenaa, joiden turvin jaksettiinkin hyvin perille Aurangabadiin eli tarkemmin sanoen klo 23:40 saakka. Vaatimattomat 24 tuntia matkantekoa siis siitä, kun lähdettiin Bhopalin hotellilta siihen, kun päästiin määräasemalle ja mukavat 12 tuntia myöhässä lopulta.

Kaipa tämäkin täytyi Intiassa kokea – aikaisemmat kokemukset ovat olleet ihan mameroita muutaman tunnin myöhästelyjä. Ja osan tuskaisesta odottelusta korvasi kyllä kanssamatkustajien vieraanvaraisuus – monet heistä olivat sitä paitsi tehneet matkaa jo puolitoista vuorokautta ja jäivät kyytiin vielä kun me pääsimme vapauteen. Joten mitäpä valittamista meillä oikeastaan edes oli. Varsinkin kun asemalta saatettiin ottaa autoriksa suoraan hotellille, jossa meitä odotti varattu huone ja ah, ihanaa, sänky.