Tag Archives: Kodaikanal

Korkeammalla = viileampaa


Warning: mysql_get_server_info(): No such file or directory in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Warning: mysql_get_server_info(): A link to the server could not be established in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Hei hei!

Eilen pidimme taukoa paivityksista, mutta muutoin emme suinkaan jaaneet lepaamaan laakereillamme.

Aamulla hoidimme alta pois paivan nahtavyysosion ja vierailimme Madurain Meenakshi-temppelissa. Kuten jo mainittu, temppelin tornit olivat parhaillaan kunnostustoiden takia suojien peitossa, joten suuri osa paikan vaikuttavuudesta jai meilta kokematta. Temppeli oli silti hyvinkin kaynnin arvoinen, ja sisalla oli hieno tunnelma. Jossain opaskirjassa kai varoiteltiin, etta temppeli saattaa olla kovin hektinen paikka, mutta ainakin omasta mielestani ilmapiiri oli elavaisyydestaan huolimatta harras ja seesteinen. Ihmiset kulkivat pyhakolta toiselle viemassa pienia uhrilahjoja, ja eraassa kohtaa oli temppelinorsu siunaamassa (luonnollisesti lahjoitusta vastaan) ihmisia karsallaan. Mitenkaan hiljaista ei kyllakaan ollut, vaan miltei kaikkialla kaikui musiikki: yhdessa paikassa soitti kolmimiehinen kokoonpano oletettavasti uskonnollisaiheista musiikkia, ja pylvaskaytavia pitkin kulki hymneja laulavia ihmisia seka soittajakulkue karjessaan kova-aaninen torvensoittaja.

Temppelikompleksin sisalla oli myos pieni museo, jonka suurin anti oli nayttelyn sijaan nakyma pienelle ja matalahkolle tornille, jota ei muista poiketen ollut peitetty suojiin. Saimme kuin saimmekin siis nahda edes pienen vilauksen siita, mika tekee Madurain temppelista niin ainutlaatuisen: koko torni oli pikkutarkkojen, kirkkailla vareilla maalatuin veistosten peitossa. Helppo oli taman pilkahduksen avulla kuvitella, miten upea paikka tulekaan olemaan viimeisen paalle puunattuna ja kunnostettuna.

Vaellettuamme aikamme temppelin kaytaville suuntasimme takakatujen ja mm. vihannestorin kautta hotellin viereen syomaan myohaista aamiaista. Etelaisen intian aamu-/valipalavaihtoehdot eivat ole ihan Maijun mieleen, mutta onneksi muistui ensimmaiselta reissulta mieleen uttapam-niminen tomaatilla ja/tai sipulilla taytetty latty, joka uppoaa muita vaihtiksia huomattavasti paremmin. Mikko nyt luonnollisesti syo hyvalla halulla mita vaan 🙂

Nopealiikkeisina matkalaisina olimme jalleen sita mielta, etta olemme jo nahneet kylliksi Maduraita ainakin taman matkan osalta. Ei siis muuta kuin kohti bussiasemaa ja viileammille vesille, eli tassa tapauksessa Kodaikkanalin hill stationille parin kilometrin korkeuteen. Bussi oli kerrankin huippumukava, siella oli kunnolliset penkit ja paljon jalkatilaa. Matkan viihdetarjonnasta vastasi dvd, jossa pyori ilmeisesti jonkun klassikkonayttelijan elokuvista otettuja musiikkikohtauksia. Kolmannen katselukerran alkaessa dvd-levyyn tai -laitteeseen tuli onneksi jotain vikaa, ja loppumatka vietettiin hiljaisuuden vallitessa… Lukuun ottamatta toottailya, jota kukkuloille kiemurtelevalla tiella harjoitettiin joka mutkaan tultaessa eli varsin usein.

Edetessamme hiljalleen yha ylemmas alkoi avonaisista ikkunoista tulvia virkistavan viileaa ilmaa. Etelaisen tasankoseudun polttavasta kuumuudesta tulleena Kodaikkanalin ilma tuntui aluksi melkein kylmalta, mutta ihan hauskaa oli kun ei rinkat selassa hotellia etsiessamme tullut edes hiki. Paitsi kavutessamme jyrkkaa makea ylos majapaikkaan, josta lopulta otimme huoneen (asianomaisille tiedoksi, etta Brenzonen kesakodin maki kalpenee taman rinnalla). Paikka on oikein kodikas ja herttainen, ei mikaan luksus ja sahkot menevat poikki saannollisen epasaannollisin valiajoin, mutta ainakin huone on iso ja kylppari viela isompi. Guesthousen ymparilla on varikkaiden kukkien tayttama puutarha ja perati keinu!

Maisemat taalla Kodaikkanalin ymparistossa ovat melko samantyyppisia kuin ensimmaisella reissullamme Keralan Munnarissa, joskaan eivat ihan yhta henkeasalpaavia teeplantaasien loistaessa poissaolollaan. Oikein kaunista on silti, kuten tanaan saimme todistaa “pienella” kavelyretkellamme lahiseudun nakoalapaikoilla. Aloitimme paivan lammittelemalla jalkalihaksiamme himpun vajaan kilometrin mittaisella, paallystetylla nakoalareitilla nimeltaan Coaker’s Walk. Tama ei kuitenkaan viela riittanyt meille, vaan seuraavaksi lahdimme talsimaan seitseman kilometrin paahan toiselle suositulle nakoalapaikalle Pillar Rockille.

Matka taittui hienoisesta jalkojen vasahdyksesta huolimatta ihan mukavasti. Reitin varrella oli alkumatkasta hurjan luja-aanista kaskaiden (tms.) siritysta ja loppumatkasta pientareella juoksentelevia apinoita. Lisaksi oli pienia kylia seka tasaisin valiajoin “ostoskeskus-” eli kojurykelmia, joissa myytiin kaikenlaista kraasaa seka takalaista hittituotetta, paikallisesti valmistettua suklaata. Perille paastyamme saatoimme vahvistaa vanhan viisauden, etta matkan taittaminen on loppujen lopuksi tarkeampaa ja palkitsevampaa kuin maaranpaahan paaseminen. Ei maisemissakaan toki mitaan vikaa ollut, vaan saimme pallistella jalleen uudesta katselukulmasta kauas horisonttiin asti jatkuvia vehreita kukkuloita.

Takaisin Kodaikkanalin keskustaan olisi saanut Pillar Rockilta taksin, mutta se oli mielestamme niin sikahintainen (n. 3,5 euroa) etta lahdimme talsimaan takaisinpain. Myohemmin matkan varrelta olisi saanut kyydin huomattavasti halvemmalla, mutta olimme jo siina maarin paasseet kavelemisen makuun, etta paatimme mieluummin taivaltaa koko matkan takaisin apostolinkyydilla. Pitaahan sita valilla kuluttaa vahan energiaakin, kun ollaan syoty talla reissulla niin kovasti eika edes olla karsitty ripulista 😉 Ainoa haittapuoli kavelyreissussamme oli, etta olemme nyt viela palaneempia kuin tata ennen, vaikka olimme jo valmiiksi melko punertavankukertavia. Illalla sitten reilusti aloe veraa naamaan, niskaan ja kasivarsiin…

Tarkkasilmaisimmat varmaan huomasivatkin koodisanan “suklaa” ylempana… Sita tosiaan myydaan taalla joka toisessa putiikissa ja kojupahasessa. Eilen illalla ostettiin runsaalla kadella valikoima eri makuja. Ihan hyvaa se on pienissa erissa nautittuna, mutta sitten alkaa maistua liikaa rasva ja tulee aklotys. Suklaatarjonnan ohella Kodaikkanal on ollut muutenkin ihan mukava ja symppis pikku hill station. Eteenpain taytynee silti taas lahtea huomenna aamulla, koska melko monta paikkaa on viela kaymatta ja aika alkaa uhkaavasti huveta. Onneksi etenemistahtimme on sen verran reipas, etta uskomme vakaasti ehtivamme Mumbaihin viikossa.