Tag Archives: Ko Tao

Molemmat kylät nähty

Hallojaa. Tanaan ollaan katseltu lisaa ympariinsa tassa lahitienoilla. Aamulla kylla nukuttiin pitkaan eilisten ampareiden ansiosta. Uppoavat lopulta petollisen hyvin. Eivat siis niin pahoja kuin kuviteltiin/oltiin kuultu ja kuitenkin otettiin sita halvinta eli Sang Som Buckettia. Omeletti-paahtoleipa-hedelmasalaatti-banaanipirtelo-vesimelonimehu pitoinen “aamiainen” kuitekin auttoi asiaa. Lampsittiin Mae Haadin kylaan, joka on toinen ainakin saaren taman puolen “isommista” keskuksista. Onhan siella kaksi paakatuakin. Ja nyt ollaan siina toisessa keskustassa eli Sairee Villagessa. Tanaan on tihuuttanut vetta, vahan hammentavasti ihan kevyesti ja useaan otteeseen. Ihan virkistavaa lahinna. Ja nyt ulkona on jo ihan pimeeta, vaikka kello on vasta seitteman. Ajateltiin tanaan ottaa rauhallisesti ja vaan loikoilla, ehka voisi pulahtaa kuutamouinnilla kun ei viela tanaan ole polskittu. Loppuviikon tavoitteena on vaihtaa majapaikkaa, kaytiin vahan kyselemassa ja loydettiin vahan matkan paasta ihania merinakoalallisia bungaloweja. Hintaa satasen enempi mutta ne oli kylla mahtavia. Justiinsa ei ollu yhtaan vapaana siina ihan rannassa, mutta Maiju aikoo kayda joka paiva kysymassa josko joku ois lahteny.. TAHTOO. Niin ja loppuun viela terveyspoliittinen katsaus: Maijun silmatulehdus parantunut ja aani tulossa kovaa kyytia takaisin. Mikolla vahan outo maha, luultavimmin syyna saattavat olla ne eiliset amparit ja HIUKKA tulinen fried rice mika tuli popsittua iltasella. Mutta muutoin ei olla sen pahemmin ripulin kuin minkaan muunkaan trooppisen taudin kourissa.

Aamun tasoittava aamupala

Aamun tasoittava aamupala

Sataa, sataa, ripsii

Sataa, sataa, ripsii

Mikoltakin vähän veto poissa

Mikoltakin vähän veto poissa

Illasta taas sapuska maistui

Illasta taas sapuska maistui

Iltauinnit

Iltauinnit

Amparikannissa

Ollaan In-Touchin rantsubaarissa. Juuaan ämpäriä, halvinta eli paikallisella Sang Son viinalla. Melko jees. Tao voittaa Goan mennen tullen. Tulkaa tänne!

Iltahämärtyy iltabileissä

Iltahämärtyy iltabileissä

In-Touch ja lähes jokapäiväiset bileet

In-Touch ja lähes jokapäiväiset bileet

Matkailijan ruokavinkki

PS. Kaikille Salusjarven kavijoille ruokavinkki:

Tortellinivuoka

2 pkt tortellineja (kuivatortellinit á 150g)

1 sipuli

2 valkosipulin kynttä

1 prk tomaattimurskaa

1 tl basilikaa

1 tl oreganoa

0,5 tl chilijauhetta

100 g valkosipulituorejuustoa

ripaus sokeria

suolaa ja pippuria

tilkka öljyä

100 g juustoraastetta

Keitä tortellinit juuri ja juuri kypsiksi ja valuta hyvin. Hienonna sipuli ja valkosipuli ja kuullota ne pehmeiksi öljytilkassa. Kaada pannulle tomaattimurska ja lisää mausteet. Kiehauta. Lisää sitten tuorejuusto ja sekoita hyvin. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.
Laita tortellinit kevyesti voideltuun uunivuokaan ja kaada päälle tomaattikastike. Ripottele pinnalle juustoraaste ja gratinoi 200 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia.

Tortellinivuoan ohje loytyy myos ruokala.tv:n resepteista.

Terkkuja Koh Taolta

Terkkuja taalta Koh Taon saarelta. Nyt paastiin vihdoin viimein tietokoneelle ja nettiin. Eli siis lyhyet viestit pisteellisin aakkosin varustettuna tulee kannykasta, alkaa siis ihmetelko… Myohassa olleen lennon jalkeen tuli tosiaan eilen melkein kiire hankkia Koh Taon bussi/laivaliput ja jotain syotavaakin. Kerittiin kuitenkin ihan patevasti ja hypattiin yobussin kyytiin. Edessa oli jalleen yksi torkkuen “nukuttu” yo. Bussi oli perilla Chumpornissa (Chumphon) vahan vaille viisi aamulla ja paatti lahti seitsemalta. Petollisen viileassa ilmastoidussa laivassa torkuttiin lisaa ja tultiin yhtakkia perille Koh Taolle. Rannasta suunnistettiin saman tien pohjoiseen kohti Sairee Beachia ja Koh Tao Diversin toimistoa. Osasivat siella jo meita odottaa (kiitos Paasin veljeksille) ja viereisesta majoitus/ravitsemusliikkeesta saatiin heti oma bungalow. Se on iso ja siisti mutta ilman luksusnakoaloja.. Hintaa 700 bht eli noin 16 e. Ei viela tiedeta paikallista majoitushintatasoa mutta aateltiin vahan kysella viela. Intiaan verrattuna torkykallista.. Tosin majapaikan ravintola on hyva ja edullinen. Tempastiin juuri tuossa pohjoisemmassa rantabaarissa tuplahintaset siivut olusta omaan ravinteliin verrattuna. Mutta mita tasta opimme on, etta uudessa paikassa ei tieda yhtaan mita minkakin asian pitaisi maksaa. 🙂 Kaytiin kanssa jo pulahtamassa meressa, ja vesi ei oo edes lamminta vaan kuumaa! Vesi on tosi kirkasta ja hiekka valkoista. Ja siita saa hyvan jalkakuorinnan, heh. Sukelluskurssi alkaa vasta lauantaina, saadaan siis pari paivaa vaan lepuuttaa ja kiertaa ympari saarta. Ja ottaa keittoa. Paitsi Maiju ei ehka aio kun se on niin poikki ja haluu vaan nukkua. Kuuluu taas!

In-Touchin verannalla lepuuttelemassa

In-Touchin verannalla lepuuttelemassa

Aamiainen ja lounas samalla kertaa

Aamiainen ja lounas samalla kertaa

Sairee Beachin kulma

Sairee Beachin kulma

Vesi oli lämmintä

Vesi oli lämmintä. Ainakin jos sitä oli vain nilkkoihin asti.

Koh Taolla!

Koh Taolla! Eilen meinas tulla kiire mut ehittiin silti yöbussi/paattikyytiin. Täällä heti omaan mökkiin, sit suihku ja lepiä, nyt “aamupalaa” klo 15.30..

Yöbussi on siististi cool

Yöbussi on siististi cool

Onneksi on hyvät vällyt

Onneksi on hyvät vällyt

Laivamatkalla ehti sitten vähän uinahtaakin

Laivamatkalla ehti sitten vähän uinahtaakin

Pienet levot

Pienet levot. Heti kun on saatu paikannettua ittemme GPS:llä.