Tag Archives: Kilpikonna

Swazimaasta otettiin suuntima takaisin Etelä-Afrikkaan, maan kaakkoiskulman rannikolle sukeltajien suosiossa olevaan Sodwana Bayhin. Tiedossa oli suhteellisen pitkä ajomatka, ja parista aiemmasta pitkänmatkanajosta viisastuneina halusimme tällä kertaa päästä mieluummin liikkeelle kuin perille pimeän aikaan. Starttasimme siis Mlilwanesta heti viiden jälkeen aamulla itään ja etelään kohti raja-asemaa. Sen ylittäminen oli jos mahdollista vielä mutkattomampaa kuin Swazimaahan tullessa, ja jälleen kerran kohtasimme sellaisen ihmeen kuin vitsailevan tullivirkailijan. Piti vain pistäytyä parissa rakennuksessa, ja yhtäkkiä olimme taas Etelä-Afrikan puolella.

Slug

Rajanjälkeinen aamupalatuokio typistyi harmittavasti, kun huomattiin että “party bread” jonka olimme ostaneet sisälsikin salakavalasti kinkkupaloja, mutta vain leivän sisäpuolella. Tästä vimmastuneina päätimme painella yksin tein suoraan Sodwana Bayhin. Perille pääsy vaati hieman reitin arvailua, sillä aivan heti emme hoksanneet että viimeinen kilometri Triton Dive Lodgelle olisikin hiekkatietä. Harmaita hiuksia aiheutti myös tienhaara, jossa toisen tien ylle oli laitettu kyltti “2-vetoiset ajakaa tätä tietä” ja toinen oli osoitettu nelivetopeleille. Pidemmittä pohdinnoitta lähdimme kuitenkin ajamaan tätä 2-vetoisten tietä, joka sekin tosin muodostui kahdesta kohtuullisen maastoajokuntoisesta rengasurasta. Huolimatta muutamasta väistämättömästä mahakosketuksesta hiekkaan pääsimme lopulta perille hyvissä ajoin ennen puolta päivää. Triton Dive Lodgella meitä osattiinkin jo odottaa. Paikkojen esittelyjen sekä pikaisen mökkiin asettautumisen jälkeen meillä oli tiedossa kertaussukellus jonka olimme varanneet jo etukäteen.

Diamond Ray. Meidän eka rausku, ikinä.

Manta Ray. Meidän toka rausku, ikinä.

Kertaus tuli ihan tarpeeseen, edellisestä varsinaisesta sukelluksesta kun oli jo yli kaksi vuotta aikaa. Etsimme sopivan kokoiset varusteet ja sitten saimmekin jo hypätä altaaseen. Harjoittelimme opettajan johdolla altaassa perustaitoja kuten maskin tyhjennystä ja pudonneen regulaattorin etsimistä. Pienen alkuhätäilyn jälkeen hommat menivät kohtuu kivasti huolimatta altaan kylmänpuoleisesta (+22 astetta) vedestä. Meressä lupailtiin onneksi olevan lämpimämpää. Allasharjoitteiden jälkeen käväisimme rannassa katsomassa, mistä seuraavana päivänä oikein lähdettäisiin varsinaisille sukelluksille, lähtöpaikalle kun pitää täällä hankkiutua itse. Pyörimme rannassa vähän siellä täällä emmekä olleet ihan varmoja oikeasta paikasta, mutta eiköhän se saataisi tarkennettua illalla. Illaksi nimittäin olisi jotain pientä juhlantynkää tiedossa lodgella, sillä seuraavana päivänä olisi yhden (ilmeisesti, ketään ei kylläkään meille sen tarkemmin esitelty) pääopettajan 40-vuotissyntymäpäivä. Palailimme siis takaisin leiriin ja otimme hieman välileppoa, jollaista emme oikeastaan olleet ehtineet vielä pitää viimeisen parin viikon aikana. Illanistujaisiinkin osallistuminen jäi väsähdyksen takia melko lyhykäiseksi, mutta saatiin vaihdettua jokunen sana sukelluskoulun porukoiden kanssa ja selvitettyä tarkemmat ajo-ohjeet seuraavalle aamulle.

Puffer

Sunnuntaiaamuna lähdimme hyvissä ajoin taas rantaan, jonne vähitellen kerääntyi myös muita edellisillalta tuttuja naamoja. Panimme sukelluslaitteet kuntoon ja ahtauduimme märkäpukuihin, joiden täytyy täällä olla suhteellisen vilakan eli noin 24-asteisen meriveden takia kokopitkiä ja 7 mm paksuja. Laitteet kannettiin puolestamme kumiveneeseen, joka veisi meidät sukelluspaikalle. Vene vedettiin yhteisvoimin vesille ja sitten hypätiin kyytiin. Jalat veneen pohjan kiinnitysremmeihin ja käsillä ote laidan köysistä ja ei kun viilettämään aaltoja pitkin etäisyytensä mukaan Two mile reefiksi nimetylle koralliriutalle.

Yksi monista kilpikonnista

Ensimmäinen sukelluspaikka ei onnistunut vakuuttamaan meitä Sodwana Bayn hienoudesta, se ei nimittäin tarjonnut oikein mitään mitä emme olisi nähneet Thaimaassa tai Intiassa sukellellessamme. Mainitsemisen arvoinen oli oikeastaan vain kilpikonna, jonka näimme sukelluksen lopuksi ja joka ei ujostellut meitä yhtään vaan antoi ihastella itseään kaikessa rauhassa kunnes meidän oli aika nousta takaisin pintaan. Harmillista kyllä, olimme joutuneet jättämään kameran pois ekalta sukellukselta koska sen suojakotelo oli niin pahasti huurussa. Meille vakuutettiin kuitenkin että kilpikonnia ja niiden kuvausmahdollisuuksia tarjoutuisi täällä vielä lisää. Niinpä kävikin, nimittäin heti seuraavalla sukelluksella! Se oli kivaa, koska kilpparit kuuluivat bongaustoivelistamme kärkeen. Lisäksi olimme dive masteriltamme Anitalta toivoneet rauskuja, koska emme olleet sellaisia koskaan aikaisemmin nähneet. Tämäkin toive täyttyi heti kakkossukelluksella, jolla vastaan tuli peräti neljä halkaisijaltaan yli metrin mittaista diamond rayta, mitä ikinä ne sitten ovatkaan suomeksi.

Maiju ja kilpikonna. Nämä kaverit eivät paljoa häiriintyneet yleisöstä, jos olivat nakertamassa korallia.

Kolmas pulahdus Sodwana Bayn vesiin seuraavana aamuna pani melkeinpä vielä paremmaksi. Tällä kertaa meille näyttäytyi manta ray eli paholaisrausku, jonka leijailu vedessä on komeaa katsottavaa. Tietysti joka sukelluspaikalla on ollut myös sekalainen valikoima erilaisia koralleja sekä värikkäitä tai muuten erikoisen näköisiä kaloja. Kilpikonnat ja rauskut ovat vain olleet niitä kaikkein jännittävämpiä juttuja, suuri osa muista merenelävistä kun on ollut tuttua kauraa jo aiemmista sukelluskohteistamme, vaikka kalojen nimitykset ja niistä pinnan alla käytetyt käsimerkit vähän vaihtelevatkin.

Kalaparvia ei ollut kovin montaa, mutta ihan kivoja oli ne harvat

Juvenile Emperor on ihan nätti yksikseenkin

Illalla meiltä kyseltiin sukelluskoululla seuraavan päivän suunnitelmista ja annettiin rivien välistä ymmärtää, että sääennusteet näyttivät sensuuntaisilta ettei välttämättä kannattanut lähteä sukeltamaan. Aioimme joka tapauksessa olla sukeltamatta yhtenä täällä viettämästämme neljästä päivästä, joten pidettiin “vapaapäivä” sitten tässä välissä. Ohjelmanumeroksi valittiin retki False Bayhin, joka on tämän Sodwana Bayn tapaan osa laajaa iSimangalison rämeikköalueen luonnonpuistoa. Siellä saattaisi nähdä muun muassa flamingoja ja pelikaaneja, ja paikan piti tarjota muutenkin hyviä lintubongausmahdollisuuksia sekä upeita maisemia. No jaa. Nyt ei ollut flamingo- tai pelikaanisesonki, ja tuntui siltä että melkein kaikki muutkin linnut nisäkkäistä puhumattakaan olivat laittautuneet talviteloille pakoon hiljaista sesonkia. Käveltiin puistossa parituntinen luontopolku, mutta sen varrella ei juuri ollut mitään nähtävää. Muutamat seeprat ja pieni pahkasika onnistuttiin säikäyttämään, mutta siinäpä se. Luultiin ensin olevamme päivän ainoat vieraat koko puistossa, mutta kotimatkalle lähtiessä vastaan tuli pari muutakin autollista. Ei siis mikään varsinainen turistirysä ainakaan tähän aikaan vuodesta, ymmärrettävää kyllä. Ei kannata Suomesta lähteä Etelä-Afrikkaan vain tätä varten, kun yhtä hyvin voi mennä katsomaan lähintä järven- tai merenrantaa lyhyemmän matkan takana.

Mikko swims with the fishes

Mikon toinen tyylinäyte sukeltamisesta

Viimeinen päivä Sodwana Bayssa sujui taas sukeltamisen merkeissä. Jälleen kaksi hienoa sukellusta, joista molemmilla saatiin ihailla rauskuja ja kilpikonnia kaiken muun hyvän lisäksi. Toivomuslistaltamme jäivät bongaamatta vain sinivalaat, joita vähän vitsillä pyydettiin dive masterilta. Täällä tosin voisi päästä katselemaan myös jonkin sortin valaita, mutta ei vain oikein tähän aikaan vuodesta. Paljon Sodwana Bayn sukelluskohteita jäi tietysti näkemättä, mutta olimme tyytyväisiä kuuteen sukellukseemme ja valmiita jatkamaan matkaa taas eteenpäin.

Grilli-ilta 9 mile reefillä oli tuulinen

Ihan hyvistä sukelluspaikoista huolimatta Sodwana Bay ei onnistunut täysin vakuuttamaan meitä. Täällä on selvästi aika hiljainen kausi meneillään juuri nyt. Useinhan sesongin ulkopuolella on kaikkein mukavinta: vähemmän väkeä ja ruuhkaa sukelluksilla ja leppoisampaa meininkiä sukelluskoululla. Nyt ei Tritonissa ollut oikein mitään meininkiä vaan saimme olla aika pitkälti keskenämme. Meidät kyllä otettiin ystävällisesti vastaan ja pyydettiin mukaan illanistuijaisiin ja otettiin kyytiin 9 mile reefin (nimen logiikka lienee helppo arvata) rantaan suuntautuneelle braai- eli grillailuretkelle. Oikein mukavaa kyllä, mutta mukaan kutsumiseen efortti sitten jäikin, ja sukelluskoulun väki viihtyi enemmän omassa porukassaan kuin meidän kanssamme jutustellen. No vikaa on tietysti meissäkin kun ei sitten jaksettu tehdä itseämme kovin kauheasti tykö. Ehkä olisi ollut vähän erilaista jos emme olisi olleet käytännössä ainoita asiakkaita, vaan olisimme saaneet seuraa muista sukeltajista.

Katkarapu. Nuo valkoiset viikset on sen ravun... viiksiä.

Lievä apatia ja innottomuus tuntui vaivaavan myös itse sukellustoimintaa. Ainoastaan ensimmäisenä päivänä sukelsimme itse asiassa Tritonin eli varsinaisen sukelluskoulumme kanssa, ja kahtena muuna päivänä meidät lähetettiin sukeltamaan toisten koulujen kanssa, ensin Reef Teachin ja sitten Sodwana Bay Lodgen. Käytäntö on kyllä täällä ihan normaali, eli hiljaisena päivänä asiakkaat lähetetään sen koulun matkaan jolla on enemmän lähtijöitä. Ihan järkeenkäypää ja kustannustehokasta tietysti, mutta vähän sekavaa oli kun joka sukellus tehtiin eri dive masterin johdolla ja meistä ja varusteistamme huolehtinut henkilö vaihtui koko ajan. Meistä oli myös vähän outoa, kun joka aamu ensimmäisen sukelluksen jälkeen melkein ihmetellen kysyttiin, aiommeko lähteä vielä toiselle sukellukselle. No eikös me juuri sitä ole tultu tänne tekemään… Mutta melkein tuli sellainen olo, että olimme vain lepolomailun tiellä ja aiheutimme vaivaa. Sukelluskoulun “oikeat” ja vähän varttuneemmat työntekijät olivat aika vetäytyväisiä eikä heitä paljoa näkynyt kuin ohimennen aamulla tai illalla, ja sukelluksista ja niiden valmisteluista huolehtivat käytännössä koulun nuoret sukelluspummit (ainakin luulemme heidän olleen sellaisia) eli koululla sekalaisia hommia tekevät keskenkasvuiset wannabe-sukelluskouluttajat. He olivat kyllä periaatteessa ihan herttaisia ja yrittivät parhaansa, mutta eivät ehkä vielä olleet saaneet kovin paljoa asiakas- tai elämänkokemusta. Vähän kaikessa tekemisessä paistoi kokemattomuus ja huoleton jos ei aivan hällä väliä -asenne, josta seurasi esim. kadonnut maskikotelo ja yhdeltä sukellukselta puuttuneet neopreenitossut (minkä takia meidän piti käydä vuokraamassa rannalta räpylät joihin tossuja ei tarvinnut, tosin koulun laskuun). Ei mitään elämää suurempaa, mutta pikkuvikaa oli vähän siellä täällä.

"I love shoes" - Sodwana Bayn lähellä oli myös tämmöinen kauppa

Ihan kivaa oli päästä sukeltamaan uusiin vesiin, mutta kolme päivää riitti meille tällä erää mainiosti. Sodwana Baysta ei varmaan tule meille mitään sukellusmekkaa. Voidaan silti suositella pulahdusta näihin vesiin jos sattuu olemaan täällä päin jo muuten. Pelkkää sukeltamista varten ei ainakaan itse lähdettäisi tänne, sillä parempia paikkoja löytyy niin lähempää kuin kauempaakin kotoa. So long siis Sodwana ja kohti uusia maisemia ja toivon mukaan matkan loppuhuipennusta!

Sodwana Bayn rannalla saattaa olla kaikennäköistä mönkijää