Viimeksi siis päästiin tarinassa junalla onnellisesti Aurangabadiin. Hyvien yöunien ja myöhäisen aamiaisen jälkeen olimme taas intoa ja energiaa täynnä ja valmiina kohtaamaan uudet buddhalaismonumentit.
Maha täynnä pistäydyimme hotellin pihassa olevaan matkatoimistoon kyselemään seuraavalle päivälle kyytiä Ajantaan. Sellainen onnistui ja nyt saimme kiinteän hinnan matkalle niin ettei tarvitsisi sitten tapella “ylimääräisten” koukkausten tuomista kustannuksista vaikka toimisto onkin ilmeisen luotettavassa maineessa ja matkaoppaissa suositeltu. Tätä paikan pitäjäkin muisti toitottaa muutamaan kertaan. Kauppamies kun tietenkin oli niin pyrki hän luonnollisesti myymään meille myös tämän päivän ohjelman eli retken Elloran luolille. Me olimme tosin jo päättäneet että nuo luolat aiomme taas oikean matkailun hengessä vierailla paikallisliikennettä käyttäen. Tämä ei tietenkään vähentänyt myyntiyritystä ja hinta lähti laskuun kuin lehmän häntä. Me kuitenkin pidimme päämme ja alkuperäisen suunnitelmamme.
Käpsyttelimme hotellilta puolentoista kilometrin matkan bussiaseman kulmalle. Asemaa vastapäätä oli pysäköitynä riksojen mustakeltaisiin väreihin maalattuja jeeppejä, jotka toimivat jaettuina kulkupeleinä eri paikkoihin samaan tapaan kuin ne joilla kuljimme Sikkimissä parisen vuotta sitten. Yhden sellaisen kuski bongasi meidät ja houkutteli meidät autoon joka olisi menossa Elloraan. Hetken aikaa ehdimmekin istua sitten autossa, kunnes poistuimme. Syynä oli se että auto oli meitä lukuunottamatta tyhjä eivätkä ne lähde ennen kuin ovat täynnä. Siihen saattaisi mennä ikuisuus eikä meillä oikeasti ollut pitkäksi venyneen aamun jälkeen aikaa moisiin odotuksiin. Painelimmekin siis tien yli bussiasemalle ja sieltä löytyi meille oikea bussi joka kaiken lisäksi lähti melkein saman tien liikkeelle. Oikein kunnollista.
Elloran musiikkiluola
Buddhapatsaita rivissä
Elloran Kailasa-temppeli, maailman suurin monoliittinen rakennelma.
Kolmen vartin matkan jälkeen olimmekin sitten Elloran luolien portilla. Bussit pysähtyvät kätevästi aivan muutaman kymmenen metrin päähän muinaismuistoalueen porteista. Luolat ovat buddhalaisten, hindujen ja jainalaisten ajalla 400-900 jaa kallioon kaivertamia luostareita ja temppeleitä. Jokaisella näillä eri uskonnoilla on oma ryhmänsä luolia rinnaikkain muiden kanssa. Täytyy kyllä sanoa että koko kompleksi on aika uskomaton suoritus: yli kolmekymmentä eri kokoista luolaa kaiverrettuna kallioon. Osa luolista on jäänyt keskeneräiseksi, mutta joukossa on myös Cave 16 eli Kailasa Temple, joka on ilmeisesti maailman isoin monoliittinen rakennelma. Sen rakentamiseksi nakutettiin 200.000 tonnia kiveä pois ja siihen kului aikaa 100 vuotta. Tämä temppeli on hindulaistemppeli ja siten siis koristeltu aivan kauttaaltaan jumalkuvilla ja koristeluilla. Muuten kyllä me tykkäsimme eniten buddhalaisluolista. Liekö sitten tämä matkan buddhalaisyliannostus saanut aivopestyä meidätkin. Mene ja tiedä.
Vaikka päivä alkoi jo pikkuhiljaa käydä mailleen, olimme ajatelleet vierailla Elloran luolien jälkeen vielä Daulatabadissa, puolivälissä matkaa takaisin Aurangabadiin. Kätevästi saimmekin heti porteista ulos astuttuamme jeepin joka oli menossa sinnepäin. Tällä kertaa jeeppi oli meitä vajaa täynnä ja pääsimme matkaan heti. Jeepit ovatkin paljon nopeampia kulkemaan teillä, mutta tuo lähtemisen epävarmuus on se mikä tekee niistä hieman hankalia kulkupelejä. Daulatabadissa nähtävyys on 1300-luvulta peräisin oleva linnoitus korkean mäen päällä ja ympärillä. Sen alla on myös tunneleita joista pisimmän huhutaan olevan jopa 70km mittainen. Me kuitenkin suuntasimme suoraan mäen päälle sillä aurinko alkoi jo laskea uhkaavasti. Nousu linnoituksen harjalle olikin hieman korkeampi kipuaminen ja Maiju varsinkaan ei ollut noustessa onnensa kukkuloilla. Huipulle päästyä mieli kuitenkin hieman kohosi kun näki maisemat tasangoille, ympäröiville kukkuloille ja linnoitukseen auringonlaskun värjätessä kaiken mukavan oranssiksi. Huipulla huvitimme itseämme vanhaan kunnon Suomenlinna henkeen, sillä siellä päällä oli joitakin isoja tykkejä ja niiden päällehän täytyy luonnollisesti mennä makaamaan ja ottaa siitä kuva.
Mikko lankuttaa Daulatabadissa
Kun saimme tarpeeksemme tykeistä ja maisemista lähdimme luikkimaan alas kun paikkakin oli jo pian menossa kiinni. Matkalla mäelle on yhdessä kohtaa tunneli nimeltään Andheri eli Dark Passage. Se tosiaan oli pimeä ja sokkeloinen, varsinkin nyt kun aurinkokin oli laskemassa. Onneksi oli Mikon kännykän taskulamppu mukana. Muuten olisi ollut hankala laskeutua tunnelin portaikon epätasaisia ja -kokoisia portaita alas. Sen päätarkoitus onkin ollut hämmentää mahdollisia vihollisia ja saattaa heidät jopa astumaan vahingossa salaovista suoraan ympäröivään vallihautaan. Onneksi nykyään nuo mahdollisuudet on minimoitu ja läpi kulkee kohtuu selkeä, joskin pimeä reitti. Matkaa ulos alueelta hidastivat taasen monen monituiset valokuvaukset ohi kulkevien intialaisryhmien kanssa. Tässä vaiheessa päivää ja vielä väsyneinä edellispäivän junamatkasta ei oikein oltaisi jaksettu niitä kaikkia, mutta olemme tehneet periaatepäätöksen että suostumme kaikkien kuvattavaksi jotka nätisti kysyvät. Lopulta olimme viittä vaille sulkemisajan ulkona. Ulkopuolelta otimme vastapäisestä ravintolasta hieman naposteltavaa ja parit mehut, jotka olivat ehkä parhaat koko matkan aikana. Että voikin tuore ananasmehu olla hyvää.
Aurinko oli jo laskenut kun lähdimme kävelemään vähän matkan päähän kylälle jossa olisi bussipysäkki. Se lopulta löytyi ja jäimme odottelemaan bussia. Kun pari bussia oli ohittanut meidät pysähtymättä, tuli vieressä seisoskelevan perheen isä sanomaan meille että kuuden jälkeen illalla eivät bussit enää pysähdy täällä. Kiva. Ainoa tapa päästä takaisin Aurangabadiin on napata kyyti ohi meneviltä jeepeiltä. Ongelma vain on se että tässä kohtaa tietä ne tuppaavat olemaan aivan tupaten täynnä. Onni kuitenkin potkaisi meitä ja vartin odottelun jälkeen paikalle ajoi jeeppi jonka kuski tuli kysymään, että olemmeko menossa Aurangabadiin. Viereisen perheen isä kysyi että mites he ja mekin olimme hieman vastahakoisia ohittamaan heidät “jonossa”. Autossa kuitenkin oli vain paikka kahdelle ja heitä oli neljä joten homma oli aika selvä. Nousimme autoon ja ei aikaakaan kun olimme takaisin Aurangabadissa. Painuimme hotellille ja tilasimme ruokaa huoneeseen ja katsoimme leffaa.
Seuraava aamu alkoi aikaisin. Heti seiskan jälkeen olimme aamiaisella ja varttia vaille kahdeksan jo auton luona pihalla joka veisi meidät Ajantaan. Kyytiin ja menoksi. Matka oli vain vajaa parituntinen sillä liikennettä ei ollut kuin vain nimeksi ja tie oli hyvää. Autolla ei pääse Ajantassa kuin 4km päähän itse paikasta ja loppumatka taittui “non polluting” busseilla. Luonnollisesti maksua vastaan.
Yleisnäkymä Ajantasta. Ellorassa maisema on hyvin samankaltainen.
Elloran Mona Lisa
Osa hyvin säilynyttä seinämaalausta
Ajantan luolat ovat aikasemmalta ajalta kuin Elloran ja ensimmäiset on kaiverrettu jo 200 eaa ja viimeisimmät 500 jaa. Luolat on kaivettu hevosenkengän muotoiseen kallion mutkaan, syvän rotkon seinämiin. Ellorasta poiketen täällä on säilynyt varsin paljon seinämaalauksia, mitkä ovatkin Ajantan ehkä parasta antia ihan itse paikan ulkomuodon lisäksi. Maalauksia restauroidaan koko ajan ja lisää saadaan näkyviin jatkuvasti. Näissäkin luolissa on kaiverruksia, mutta ei mitään vastaavaa kuin Elloran hindulaisluolissa. Monet luolat täälläkin ovat jääneet keskeneräisiksi ja suurin osa paikan annista koostuu vain muutaman hyvin säilyneen luolan maalauksista ja kaiverruksista. Buddhalaisten ollessa kyseessä jokaista luolaa tietenkin koristaa usea buddhan kuva ja patsas. Yleensä pääalttarissa luolan perällä on yksi isompi ja sivuilla sitten pienempiä. Yhdestä luolasta tosin löytyi iso makaava buddha joka oli aika hieno ja poikkeava muista istuvista tai seisovista patsaista.
Tuhat Buddhaa kaiverrettuna seinään
Iso makaava Buddha ja rivi muita Buddhia
Ennen poislähtöä otimme paikan ravintolassa hieman purtavaa ja kuuman päivän jälkeen oikein hyvin maistuvan oluen. Viereisessä pöydässä istui vanhempi pariskunta jonka olimme jo aiemmin bonganneet suomalaisiksi. Kävimme esittäytymässä ja juttelimme tovin. He ovat intiassa ilmeisesti jo useatta kertaa ja ovat eläkkeellä. He aikovat nyt viettää aikaa kevääseen saakka ja mikäs siinä kun on aikaa ja eläke rullaa. Täällä sillä pärjääkin melkoisen paljon paremmin kuin koto-Suomessa ilman pahempaa kituutusta. Täytyypä pitää tuo mielessä omia eläkepäiviä varten 😉 Lopulta kuitenkin oli lähdettävä kun kuskille sovittu paluuaika alkoi jo uhkaavasti ylittyä. Ja ylittyihän se mutta hän ei ollut moksiskaan. Sen sijaan paluumatkalla hän itse kyllä pysähtyi pari kertaa asioimaan tien varressa ja toisella kerralla mukaan tarttui tienvarsimarkkinoilta kassillinen vihanneksia. Aurangabadiin päästyämme kävi sitten kuskin veli hakemassa ne autolta. Kätevää kuin mikä tuo. Varmaan on vihannekset halvempiakin tuolla syrjäpaikoilla.
Koska meillä ei ollut enää huonetta niin vietimme sitten loppuillan niin baarissa istuen kuin netissä surffaten kuin hotellilla syöden. Jo mainitsemiltamme rautateiden infosivuilta katsoimme että tällä kertaa junan pitäisi olla kohtuu hyvin ajallaan, vain ehkä puolisen tuntia myöhässä. Loistavaa. Kun hotellin ravintolassa istuskelu ei enää maittanut, painelimme asemalle odottelemaan junaa. Ja kuten odotettua, juna saapui juurikin sen puolisen tuntia myöhässä. Näin reissun viimeinen etappi sai alkunsa. Seuraavat pari päivää viettäisimme sitten Mumbaissa, missä tavoitteena on ainakin tavata intialaistuttavamme Amit sekä käydä elokuvissa. Majoituksena meillä on tällä kertaa hieman kokeellisesti Hare Krishna -temppelin yhteydessä oleva guest house. Saas nähdä myös että millainen se on. Mutta nyt… it’s Mumbai calling, baby.