Tag Archives: Cathedral Peak

Sumuisten vuorten kirous


Warning: mysql_get_server_info(): No such file or directory in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Warning: mysql_get_server_info(): A link to the server could not be established in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Sodwana Bayssa vähän kadoksiin päässyt matkainnostus oli oNgoyessa ja Kloofissa ehtinyt onneksi taas palatua, juuri parahiksi ennen reissun vähintään kirjaimellista loppuhuipennusta eli Drakensbergin vuoristoa. Reilun kolmen kilometrin korkeuteen kohoavat vuoret reunustavat Etelä-Afrikan ja sen sisään jäävän Lesothon rajaa, ja vuoriston varrella on useasta pienemmästä puistoalueesta muodostuva uKhahlamba-Drakensberg Park. (Nimen alkuosa on zulua ja tarkoittaa ylöspäin törröttävien keihäiden vallia, jälkimmäinen osa taas viittaa lohikäärmevuoriin.)

Drakensbergiin oli ohjelmoitu kaikkiaan kuusi yötä, joista pari ensimmäistä vietettiin Cathedral Peakin luonnonpuiston leirintäalueella. Saavuimme mielestämme perille hyvissä ajoin neljän maissa iltapäivällä, mutta leirintäalueen respa oli jo suljettu. Vartijamies otti tietomme ylös ja sanoi että voisimme hoitaa virallisen sisäänkirjautumisen seuraavana päivänä, mitä kyllä epäilimme, koska aioimme olla aamusta iltaan trekkaamassa. Valitsimme joka tapauksessa rauhallisen paikan teltallemme ja panimme sen pikaisesti pystyyn. Sitten kiiruhdimme vähän matkan päähän Cathedral Peak Hotelin alaparkkikselle, josta lähtee suuri osa alueen patikkareiteistä.

Doreen Falls

Doreen Falls

Koska kello lähestyi jo puolta viittä eli päivänvaloa oli jäljellä enää noin tunnin verran, ensikosketus Drakensbergin maastoon jäi neljän kilometrin pikapyrähdykseen Doreen Fallseille. Maijua vähän huolestutti pimeän laskeutuminen joten hänen johdollaan paineltiin puolijuoksua pitkin helppokulkuista maastoa kohti määränpäätä, joka osoittautui onneksi ihan käymisen arvoiseksi pieneksi ja sieväksi vesiputoukseksi. Selvittiin takaisin lämmittelytrekiltä hyvissä ajoin ja käytiin sen kunniaksi hotellin baarissa lämmikekaakaolla ja kaljalla, jonka Mikko oli jo aamulla ansainnut selvitettyään oNgoyen tien ilman (ainakaan näkyviä) vauroita autolle. Sitten oli aika vetäytyä baarin takkatulen lämmöstä takaisin teltalle laittamaan iltaruokaa, jonka jälkeen ei ollut paljon muuta tekemistä kuin pakkautua makuupussien sisään nukkumaan. Maijua vähän etukäteen mietitytti, miten teltassa selviäisi mahdollisesti vilpakasta yöstä, mutta yllättävän siedettävästi se meni kun oli tarpeeksi päällä, eli aluskerrasto, pipo, hanskat ja kaulaliina… Mikko selvisi kyllä huomattavasti vähemmällä.

Niin mukavaa ei teltassa kuitenkaan ollut, etteikö olisi ollut helppo nousta ylös jo ennen viittä aamulla. Luvassa oli pitkä päivä: yhden Haltillisen eli 1300 metrin verran kapuamista ja kymmenen kilometriä kävelyä kohti Cathedral Peakia (3004 m) sekä sitten saman verran laskeutumista ja patikkamatkaa takaisin. Ihan vain varmistaaksemme että retki olisi riittävän pitkä, teimme vielä alkuun ylimääräisen harhakoukauksen, kun oikean reitin ensimmäinen opaste oli niin hyvin maastoutunut (ja Auvolle tiedoksi: täkäläiset retkeilykartat eivät ole ihan Maanmittauslaitoksen suunnistuskarttojen tasoa joten niiden avulla on helppo erehtyä esim. oikeasta polunhaarasta ym. hienosäädöstä). Varsinaistakin reittiä kyllä sitten riitti ihan kiitettävästi. Alku tuntui tuskaisen pitkältä eivätkä korkeus tai taitettujen kilometrien määrä tuntunut karttuvan sitten millään. Aamu oli myös todella sumuinen ja näkyvyys oli vain muutaman kymmenen metriä suuntaansa. Ei oltu ihan varmoja oliko se hyvä vai huono juttu. Olisiko määränpään näkyminen kaukaisuudessa ennemmin motivoinut vai masentanut? Luotettiin siihen, että sumu hälvenisi aamun edetessä, koska yleensä sää on täällä seljennyt aamukymmeneen mennessä.

900 metrin nousun jälkeen Crunchie maistui

900 metrin nousun jälkeen Crunchie maistui

Kuinka ollakaan, vähän ennen kymmentä tultiin paikkaan nimeltä Orange Peel Gap. Se on 2360 metrin korkeudessa ja paikka on saanut nimensä siitä, että oppailla oli tapana ojentaa asiakkailleen appelsiini palkkioksi matkan siihenastisista rasituksista selviämisestä. Meillä ei ollut mukana appelsiineja vaan jotain vielä parempaa, nimittäin Crunchie-suklaapatukat. Ja kaikkein huipuinta oli, että sumu alkoi viimein rakoilla ja aurinkokin näyttäytyi vihdoin pilviverhon takaa. Siitä saatiin vähintään yhtä paljon energiaa kuin suklaasta. Lepotauon aikana viihdykettä tarjosivat alempaa laaksosta nousevat utu- tai pilvipyörteet, jotka väliin paljastivat ja väliin peittivät edessä näkyvät rinteet.

Orange Peel Gapilla aurinko yritti vähän aikaa repiä pilviverhoa

Orange Peel Gapilla aurinko yritti vähän aikaa repiä pilviverhoa

Näkymä kuitenkin meni taas pilveen heti perään

Näkymä kuitenkin meni taas pilveen heti perään

Uusi into oli tarpeen, nimittäin kun tauon jälkeen jatkoimme taas matkaa, sumu sakeni taas eikä päivä sittenkään kirkastunut vastoin odotuksiamme. Painoimme siis jälleen melko sokkona mutta sinnikkäästi eteenpäin kohti suuntaa, jossa Cathedral Peakin piti olla. Tiesimme olevamme oikeilla jäljillä kun tulimme Bugger Gullyyn, vapaasti suomennettuna Pirulaiskuruun, jonka jyrkästi nousevaa lohkareikkoa pitkin noustaan Cathedral Peakin juurelle. Ylhäällä oli vielä vaivalloista nousuakin enemmän oh bugger, nimittäin huippu oli edelleen paksun sumun peitossa. Istuimme alas pitämään lounastaukoa ja odottelemaan josko utu sen aikana hälvenisi. Toiseen suuntaan oli itse asiassa kohtuullisen hyvät näkymät, kun sumu sielläpäin rakoili, mutta Cathedral Peak pysyi itsepintaisesti piilossa. Päätimme jättää viimeiset 300 metriä ylös huipulle väliin ja lähteä takaisin alas. Ylösnousu olisi ollut vähintään hankala ja mahdollisesti jopa vaarallinen huonossa näkyvyydessä, joten ratkaisu oli varmasti ihan järkevä. Harmillista kyllä, sumuisten vuorten kirous iski jälleen. Aiemmin meiltä on jäänyt väliin samasta syystä Haltille nousu, ja Saanallakin oli samaisella reissulla hattu päällä eli vain tunturin alarinteet näkyivät sumun alta.

Näkymä siitä mihin asti päästiin

Näkymä siitä mihin asti päästiin. Ei tosin Cathedral Peakin suuntaan, kun sinne ei nähnyt silloin mitään, vaan päinvastaiseen.

Kun kolmen vartin laskeutumisen ja Bugger Gullysta selviämisen jälkeen vilkaisimme taaksepäin, näimme vihdoin viimein päivän patikkaretken määränpään. Cathedral Peakin huippu oli vihdoin paljastunut sumun seasta ja oli oikein komeaa katseltavaa. Tämän jälkeen se näkyi suurimman osan matkaa, ja oli helppoa tulla siihen tulokseen, että parempi näkyvyys ja hienommat maisemat olisivat helpottaneet menomatkaa huomattavasti. Laskeutuminen takaisin reitin alkuun oli yllättävän pitkä ja rankka, ja alkoi tuntua varsinkin Mikon viime syksynä loukkaantuneessa nilkassa.

Cathedral Peak näyttäytyi sittenkin

Cathedral Peak näyttäytyi sittenkin aivan kuin ilkkuakseen meille

Pääsimme lopulta illan jo hämärtyessä takaisin reitin alkuun ja hotellille, jonka baarissa otimme taas henkiinpaluukaakaot ja -kaljat. Leirintäalue oli sinne palatessamme yhtä tyhjä kuin edellisiltana. Ei siis muita kuin me ja pieni säälittävä telttamme, josta oli kaiken lisäksi päivän aikana katkennut telttakaari niin että teltta oli vähän lysyssä. Ei silti auttanut muu kuin kömpiä iltaruoan jälkeen lysähtäneeseen telttaan ja painua päivän patikoinnin uuvuttamana nukkumaan. Olihan jo varsin myöhäinen ilta, kello oli nimittäin tässä vaiheessa niin paljon kuin kahdeksan.

Väysymyksestä huolimatta tämä yö oli teltassa edellistä tukalampi ja huomattavasti palelevaisempi. Mikko heräsi ensimmäisen kerran yhdeltätoista ihan virkeänä ja valmiina heräämään, ja aamukolmelta tuskailimme molemmat sitä ettei voinut vielä nousta ylös. Viideltä ei enää kyetty makoilemaan yhtään enempää kylmässä, lässähtäneessä ja kondensaatiovedestä kosteassa teltassa. Päätimme pakata kimpsumme ja kampsumme ja jatkaa matkaa mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Pakkaillessa selvisi syy palelemiseemme, maa ja auton ikkunat kun olivat täydessä kuurassa eli yöllä oli ollut todennäköisesti miinusasteita. Tässä vaiheessa Maiju teki periaatepäätöksen, että seuraavalle parille yölle varattua leirintäaluepaikkaa Drakensbergin alueen pohjoisimmassa puistossa, Royal Natal National Parkissa, ei tultaisi käyttämään…

Yöt vuorella olivan hiukan galsoja

Yöt vuorella olivan hiukan galsoja. Jääskrapaa ei valitettavast tullut laukkuihin mukaan pakatessa.

Ennen seuraavien öiden majoituksen selvittämistä piti kuitenkin ratkaista roikkumaan jäänyt sisäänkirjautuminen Cathedral Peakin leirintäalueelle. Kun olimme pakanneet tavarat ja itsemme taas autoon, vartijamies tuli auton luokse ihmettelemään aikeitamme, ja häneltä selvisi että leirintäalueen respa aukeaisi 8:30 eli vasta kahden tunnin päästä. Maksuja ja paperihommia ei olisi kuulemma mahdollista selvittää missään muualla (vaikka puistossa on aiemmin mainitun hotellin lisäksi myös mökkikylä, jota pyörittää sama valtiollinen taho kuin leirintäaluetta), eikä ilman kuittia olisi asiaa ulos puiston porteista. Hetken aikaa ei osannut muuta kuin tuskailla asioiden toimimattomuutta, mutta alistuimme kohtaloomme ja lähdimme tappamaan aikaa aamiaiselle respan aukeamista odotellessa. Taktiikka toimi ja pääsimme lopulta lunastamaan itsemme ulos puistosta. Tämän aamun sää oli, tottahan toki, heti alusta pitäen aurinkoisen kirkas ja kaunis, joten saatoimme vielä ennen pois lähtöä ihailla Cathedral Peakin puistin komeita näkymiä. Niistä huolimatta olimme iloisia pois tai eteenpäin pääsemisestä sumuisten ja kylmien kokemustemme jälkeen. Saatoimme onneksi odottaa lisää upeita maisemia myös seuraavalta kohteeltamme Royal Natalilta.