Useampaan otteeseen käytiin Mirissasta parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevassa Koggalassa, koska siellä asuu tutuntuttuja. Sri Lankassa paljon aikaa viettäneen Maijun opettajan/kollegan Panun kautta olimme saaneet yhteyden Koggalassa asuvaan Vishakaan ja hänen perheeseensä. Vishakasta tekee täkäläisittäin melko poikkeuksellisen se, että hän puhuu erinomaista suomea, koska on asunut suomalaisten ”kummiensa” luona Lievestuoreella.
Harjaleikit / Playing with the broom
Ensimmäinen visiitti tehtiin heti maanantaisen tulomme jälkeisenä keskiviikkona. Silloin Vishaka tarjosi lounasta ja esitteli taloa ja perhettään. He pyörittävät kotinsa vieressä liikettä, jossa myydään matonkuteita (ja valmiita räsymattoja). Keskiviikko oli kiireinen päivä, kun räsyjä oli tullut tehtaalta hirmu läjä lajiteltavaksi. Perheen tyttö Yenushi oli vaatinut saada jäädä koulusta kotiin ja oli siksi paikalla leikittämässä ja syöttämässä Eeroa.
Toisen kerran käytiin Koggalassa seuraavana maanantaina, jolloin Vishaka ja hänen miehensä Prijantha käyttivät meitä venesafarilla Koggala-järvellä. Rannat ja järven keskellä olevat saaret ovat vehreän kasvillisuuden peitossa, ja järvivesikin liplattaa vihreänä.
Koggala-järvi / Koggala lake
Safarin pysähdyspisteet itsessään olivat jo Intian-reissuilta tuttuja, vähän väkinäisiä turistiaktiviteetteja. Yhdellä saarella esiteltiin pikaisesti kanelipuun käsittelyä, tarjottiin teet ja tuotiin tarjolle ostettavaksi (tyyristä) kanelia eri olomuodoissaan.
Eero & Vishaka
Kanelin käsittelyä / Cinnamon-making
Seuraavalla kierrätettiin ylimalkaisesti halki maustekasveja täynnä olevan puutarhan, tarjottiin teet ja johdatettiin myymälään, jossa oli jos jonkinlaista yrttirohdosta ilmeiseen turisti- eli ylihintaan (esim. supermarketista ostettu 475 millilitran sitruunaruohoöljy hyttysten karkottamiseen Rs 340 VS spice gardenin 100 ml puteli hintaan Rs 700). Kun kuitenkin oli tarvetta sekä kanelille että neem-puun öljylle Eeron saamien hyttysenpaukamien hoitoon, niin pidettiin mekin osaltamme tätä turistitaloutta.
Safarin tuoreimpana oli vetonaulana kala-jalkakylpylä, jossa sai n. kahdella eurolla lilluttaa / kutituttaa jalkojaan vartin ajan (ken tahtoi). Pikkurahjojahan nämä ovat, mutta ei voi olla tuntematta oloaan aina yhtä höynäytetyksi, kun kulkee kuin pässi narussa kohti exit through the gift shoppia…
Kalakylpylä / Fish spa
Järvisafarin jälkeen vierailtiin vielä paikallisessa kilpikonnahautomossa. Nämä kilpparifarmitkin ovat turisteihin nojaava elinkeino, jota harjoitetaan eri puolilla rannikkoa. Paikka oli vähän surullinen paikka pienine betonialtaineen (verrattuna siihen, kun on sukelluksilla nähnyt kilpikonnia avomeressä), mutta pyrkimyksenä on suojella kilpparinpoikasia munien kuoriutumisesta siihen saakka, että ne voidaan vapauttaa mereen.
Vastasyntynyt “kimmuuki” tai “kilppi” / A newborn turtle
Osaa Sri Lankan kilpikonnahautomoista pidetään nykyään ei-niin-pyyteettömin tarkoitusperin, koska niillä voi tienata turisteilta helppoa rahaa. Uskotaan kuitenkin sinisilmäisesti ettei oma käyntikohteemme kuulu niihin. Ainakin meitä opastanut tyttönen oli luottamusta herättävän suloinen.
Eero & Prijantha
Oli käyntikohteista mitä mieltä tahansa, meillä oli oikein hauska retkipäivä hyvässä seurassa. Retkellä Eero otti kaverikseen erityisesti Prijanthan. Lisäksi Vishakan talolla oli taas leikkikaverina Yenushi ja tarjolla jälleen herkullinen lounas. Paljon safaria kiinnostavampi kokemus olikin se, että pääsi kylään paikallisten ihmisten kotiin ja kurkistamaan vähän heidän arkeensa.
Innokas museovieras / An excited museum visitor
Wickramasinghen kiesikokoelma / The carriage at the Wickramasinghe
Seuraavana perjantaina Vishaka halusi vielä järjestää meille läksiäisillallisen ennen kuin jatkamme matkaa rannikkoa pitkin vähän pohjoisemmas. Iltapäivä Koggalassa käynnistyi visiitillä Martin Wickramasinghe Folk Museumissa. Kuten meidän opaskirjakin toteaa, kyseessä on yllättävän mielenkiintoinen kansatieteellinen museo. Jännimpiä olivat värikkäät naamiot (mm. erilaisia demoneita ja esim. poliiseja, sotilaita, partureita ym. ammattien tai kansanryhmien ilmeikkäitä edustajia), perinneasut eri puolilta Sri Lankaa ja isot kokoelmat erilaisia rattaita ja veneitä. Paikalla oli myös pari koululaisryhmää, mutta oppilaille taisi museokäynnistä jäädä päällimmäiseksi mieleen Eero. Museo oli selvästi suunnattu ennemmin paikallisille kuin turisteille (toisin kuin järvisafarin käyntikohteet), ja oli senkin puoleen kiva käyntikohde. Voidaan kyllä suositella kaikille jotka sattuvat liikkumaan näillä main.
Eero & ihailijat / Eero with his fan club
Exit through the book shop
Kun palattiin Vishakan luo, oli illallinen jo hyvällä mallilla tekeytymässä. Työnjako oli se, että Vishaka valmisti, me tarjosimme. Ihan reilua varmaan, mutta pakko sanoa että illallinen tuli melko tyyriiksi jopa täkäläisellä hintatasolla. Ruoka oli kuitenkin hyvää ja sitä riitti monelle. Lisäksi diiliin kuului Eeron viihdyttäminen niin että saatiin itse syödä rauhassa, kerrankin 🙂
Kookosraastetta / Scraping the coconut
Isäntäväen kanssa / Us with our hosts
We visited Koggala, 20 km from Mirissa, three times because of friends of a friend who live there. They prepared lovely meals for us and showed us some local sights. The Koggala lake safari was a bit of a disappointment with touristy visits to a cinnamon farm, spice garden and fish spa, whose main point was exiting through the gift shop. Also the Koggala turtle hatchery was a little gloomy, but let’s hope they are in it not for the money but for the conservation of turtles. The Martin Wickramasinghe Folk Museum, on the other hand, was an interesting place to visit and is highly recommended. And of course, it was great to be able to visit a local home and get a glimpse of Sri Lankan everyday life.