Ylämäkiä, alamäkiä ja jänniä tilanteita


Warning: mysql_get_server_info(): No such file or directory in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Warning: mysql_get_server_info(): A link to the server could not be established in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Vihdoin netin ääressä! Eilen lähdettiin Krugerista ja nyt ollaan Graskopin pikkukaupungissa. Päivitämme nyt ensi hätään tuoreimmat kuulumiset ja lähetämme Krugerin-seikkailuista kertovia viestejä sitä mukaa kuin ehdimme niitä kirjoitella.

Krugerista lähtiessä tuntui melkein siltä, että loma on nyt ohi ja pitää suunnata takaisin kotiin. Tosiasiassa reissusta oli mennyt vasta kolmasosa, joten matka jatkui normaalimaailmassa kansallispuiston muodostaman oman sfäärinsä jälkeen. Eläinten ja elämysten taakse jääminen aiheutti lievää haikeutta, mutta siitä huolimatta porhallettiin menemään seuraavaan kohteeseemme Blydepoortiin. Sielläkin tarjolla oli luonnonihmeitä, tarkemmin sanottuna Blyde River Canyon eli yksi maailman suurimmista kanjoneista. Reitti kanjonille kiemurteli ja kaarteli ylös alas pitkin mutkaisia mäkiä noin kilometrin korkeuteen.

Matkan varrella Echo Cavesia eli kaikuluolia mainostavat kyltit ja opaskirjan maininta houkuttelivat meidät tekemään pienen ex-tempore sivukoukauksen reitiltä. Luolat sijaitsivat pienellä majoitusta ja ravitsemusta tarjoavalla tilalla, joka vaikutti hyvin hiljaiselta. Ensivaikutelmasta huolimatta eräästä rakennuksesta löytyi lipunmyyntitiski ja sen takaa vanha nainen, joka hälytti paikalle oppaan meitä varten. Pääsylipun hintaan kuului joko lyhyt tai pitkä kierros, ja tietysti haluttiin ottaa koko rahan edestä pitkä kierros. Se piti sisällään kolme lähekkäin sijaitsevaa isoa luolaa arviolta 16 km pituisen luolaston alkupäässä. Jänniä kivimuodostelmia oli kyllä, mm. strutsi jonka pää oli yhdessä luolassa ja muu ruumis toisessa. Tunnin pituiseksi mainostettu kierros kestikin vain puoli tuntia, ja sen päätteeksi opas yritti vanhaa perinteistä temppua: pyysi meitä kirjoittamaan kommentit vihkoseen, jossa luki muiden vieraiden muka jättämät tippisummat. Vaikea uskoa, että monikaan olisi jättänyt 20 tai edes 10 euroa vastaavaa juomarahaa, kun esimerkiksi bensa-asemalla auton tankkaavalle ja ikkunat pesevälle pojalle on soveliasta jättää noin 50 senttiä, ja kun pääsylippu luoliin oli 5 e / hlö. Mutta yrittänyttä ei tietenkään laiteta. Joka tapauksessa selvä merkki siitä, että saavuttiin turistien kansoittamalle alueelle, samoin kuin tien pieltä yhä tiiviimmin reunustavat matkamuistokojut.

Blydepoortissa majailimme taas vaihteeksi teltassa, Forever Resorts Blyde Canyon -nimisessä lomakeskuksessa. Nimi on sikäli osuva, että kompleksi tuntui jatkuvan ikuisesti. Leirintäalueelta oli kilometrin verran ravintolalle (paitsi seuraavana aamuna löydettyä oikoreittiä pitkin), ja siitä vielä toinen mokoma näköalapaikalle kanjoniin. Parin näköalapaikan lisäksi resort pitää sisällään mm. hevostallin, pienen kiitoradan, minigolfradan, uima-altaan ja useita luontopolkuja, joista pisin on 5 km. Välimatkat tuntuivat niin pitkiltä, että kätevintä oli liikkua teltalta muille fasiliteeteille autolla (!). Niin se yksityisautoilu laiskistaa. Tosin meidän telttanaapurimme ajoi autolla jopa suihku- ja wc-rakennukselle 50 metrin päähän. Ja hyvin oltaisiin voitu kävellä ympäriinsä jos olisi vain ollut enempi aikaa. Täällä kun päivät lopahtavat yllättävän äkkiä siihen, että kuudelta on pilkkopimeää, vaikka ollaankin noustu aamuisin tosi aikaisin.

Majapaikka oli valikoitu sen takia, että Mikon selvitystöiden perusteella luontopolkujen varrella piti oleman pari mahdollista kalliokiipeilyspottia. Kävelimme katsastamaan näitä kallioita, mutta ensimmäiselle johtavaa polkua emme valitettavasti löytäneet ja toisenkin päätimme jättää väliin, kun emme olleet täysin varmoja siitä, missä kiipeilyreitti olisi varsinaisesti kulkenut. Kiipeilyn sijaan keskityimme katselemaan niitä paljon puhuttuja maisemia rinteeltä alas kanjoniin. Resortin näköalapaikoilta saattoi ihastella kanjonista kohoavia erikoisen mallisia kalliomuodostelmia, joita kutsutaan nimellä Three Rondavels koska ne muistuttavat muodoltaan perinteistä suippokattoista majaa eli rondavelia. Ennen auringonlaskua ajettiin myös lomakompleksin ulkopuolella sijaitsevalle “viralliselle” toljottelupaikalle, mutta näkymät resortin sisältä olivat itse asiassa paremmat.

The Three Rondavels

The Three Rondavels. Ne on nuo kolme tötteröä tuossa keskellä kuvaa.

Kuten jokaisella itseään kunnioittavalla leirintäalueella näillä kulmilla, myös täällä oli jokaisella telttapaikalla ja mökillä oma grillinsä. Vuorossa oli siis jo perinteeksi muodostunut ilta-braai (=grillailu) resortin kaupan antimilla. Jos joskus löydätte kaupasta butternut-nimistä kurpitsaa(?), niin kannattaa ostaa sitä ja grillailla kiekkoina, tulee meinaan todella hyvää. Illanistumiseen saatiin seuraa naapuriteltan asukilta, eteläafrikkalaiselta nuorelta mieheltä jolla oli todella vakava puheripuli. Makupalojen toivossa meidän luona kiehnäsi myös kissa (oletettavasti resortin vakioasukkeja), mutta ei se sentään meidän grillivihanneksiamme kelpuuttanut.

Aamulla matka jatkui eteenpäin kanjonia seurailevaa Panorama Routea pitkin. Sen varrella on useita pysähdyspaikkoja, joissa on identtinen varustus: vartio- ja lipunmyyntikoppero, matkamuistokauppiaiden rivistö ja rinteen reunalle aidattu näköalatasanne. Pysähdyksistä piti yleensä pulittaa euron tai 50 sentin verran, ei onneksi enempää koska näkymät eivät kaikista olleet kovin kummoisia. Parhaita olivat mielestämme edellisiltana katsastelun Three Rondavelsin lisäksi God’s Window, ei tosin itse maiseman vaan mäennyppylän päälle paikallisen mikroilmaston takia syntyneen pienen sademetsän takia.

Sademetsä kanjonin yllä

Sademetsä kanjonin yllä

Maisemakierros päättyi tänne Graskopin kaupunkiin, jossa on aikamoinen turistimeininki. Hirveä lauma kaupustelijoita yrittää tyrkyttää macadamia-pähkinöitä ja jotain puisia lintuja. Intian tyrkytyskulttuuriin tottuneille täkäläinen toiminta on tosin ihan siedettävää ja melkein innottoman oloista. Vedettiin lounasta täytetyistä letuistaan kuuluisassa ravintolassa, seurana oli aika läjä muita turisteja, jotka kiintoisaa kyllä tuntuvat kaikki olevan vähintään parikymmentä vuotta varttuneempaa ikäluokkaa.

Iltapäiväretkelle lähdettiin vielä läheiseen Pilgrim’s Restin kylään, joka oli 1870-luvulla täkäläisen kultakuumeen keskuspaikka. Kiintoisaa kyllä, kultasuoni on ehtynyt niinkin myöhään kuin 1970-luvulla. Pitkän päivän jäljiltä ei oikein jaksettu enää innostua kyläpahasen antimista eli vanhanaikaiseksi jätetyistä / kunnostetuista rakennuksista, joten visiitti jäi aika pintapuoliseksi. Paluumatkalla Graskopiin pitkin kapeaa kiemurtelevaa tietä sattui reissun toiseksi jännin sattumus (jännimmästä kuulette myöhemmin tarkemmin). Tiessä oli iso kuoppa jota ei huomattu tarpeeksi ajoissa vaan täräytettiin siihen suoraan, minkä seurauksena vasemmasta etupyörästä alkoi kuulua läpättävää ääntä. Kun pysähdyttiin tarkastamaan vauriot, huomattiin että pölykapseli oli lentänyt irti, mutta se löytyi onneksi pusikosta vähän matkaa taaksepäin. Eturengasta lähemmin tarkastellessa huomattiin, että myös vane oli ottanut hittiä ja vääntynyt sen verran, että se päästi ajaessa ilmaa ulos renkaasta. Arvuuteltiin että mitä tehdä, mutta päätettiin ajaa hissukseen kohti Graskopia renkaan tilaa samalla kuulostellen. Navigaattorista oli tällä kertaa iloa, koska se osasi kertoa että lähin autokorjaamo sijaitsi neljän kilometri päässä, ja hätävalot vilkkuen nilkutettiin sen pihaan 30 km tuntivauhtia.

Korjaamolla ei kestänyt aikaakaan kun oli jo täysi tohina päällä, rengas irti ja vanne paukuteltiin vasaralla ja taltalla suoraksi. Pölykapseli vielä takaisin ja rengas oli melkein kuin uusi. Onnena onettomuudessa se ei ollut sentään puhjennut, ja korjausoperaatio kesti vain vartin. Hintaa proseduurille tuli kokonaiset 50 randia eli viitisen euroa, laitettiin tosin päälle reilusti ekstraa kun homma hoitui niin näpsäkästi.

Rengasinsidentin jälkeen päätettiin vetäytyä loppuillaksi majapaikkamme suojiin grillailemaan, taas vaihteeksi. Vaikuttaa oikein mukavalta paikalta tämä Valley View Backpackers ja hinta-laatusuhde on erinomainen (meillä on iso oma mökki hintaan R330), tosin netti pätkii sen verran että kuittaamme tältä erää tähän.