Elämysrikas patikkamatka Krugerin villin luonnon helmassa päättyi jeeppiajeluun takaisin Shingwedzin leiriin, jossa pieni punainen Polo odotti meitä ja matkan jatkumista. Emme jääneet laakereille lepäämään tai sen enempiä toipumaan trailin rasituksista, vaan lähdimme saman tien kohti Letaban leiriä, jossa viettäisimme viimeiset kaksi yötä Krugerissa. Rattiin piti vaihteeksi panna Maiju, kun Mikko oli jeeppimatkalla ehtinyt kumota muutaman kaljan. Ei sillä että se täällä juuri vaikuttaisi haittaavan. Esimerkiksi oppaamme ja luonnollisesti myös kuskimme Hans ehti reilun tunnin matkalla tyhjentää iähes sikspäkin verran kaljatölkkejä janoonsa. Ajoimme Letabaan suorinta ja nopeinta mahdollista reittiä emmekä lähteneet sorateille etsiskelemään eläimiä. Pienen välpysähdyksen pidimme silti Mopanin leirissä. Se on Krugerin leireistä uusin ja vaikutti oikein kivalta. Sieltä oli hieno näkymä järvelle, jossa traililla nähtyjen hieman pohjoisempien seutujen kuivuuteen verrattuna oli valtavasti vettä ja jossa olisi varmasti ollut paljon uusia lintulajeja bongattavaksi.
Norsuperhe
Trailin leopardihavainnon jälkeen linnut alkoivat olla ainoa mahdollisuus kasvattaa nähtyjen lajien listaa (ei sillä että se olisi matkan pääasiallinen tarkoitus, mutta ihan hauskaa oheistoimintaa). Tapahtumarikkaan norsuhyökkäysillan jälkeen Kruger tuntui kaikkinensa hiljentyneen, eikä ajomatkalla nähty oikeastaan yhtään mitään. Ainoa jännitysmomentti oli löpön riittävyys tai riittämättömyys seuraavaan leiriin asti, nimittäin bensatankin varoitusvalo alkoi vilkkua heti Mopanista lähdön jälkeen. No joo ja vähän ennen perille pääsyä oli vähällä sattua myös matkan toinen norsukolari. Päästiin kuitenkin turvallisesti Letaban leirin porttien suojiin ja ajettiin suoraan leirin huoltoasemalle tankkaamaan.
Tämä pahkasika ei paljon meitä säikähtänyt meitä ja senkun jatkoi ruohon mussutusta
Tankki täynnä päästiin kurvaamaan mökkimme dedikoituun parkkislottiin (täällä ei tosiaan harrasteta kovin pitkiä kävelymatkoja) ja asettumaan taloksi. Tänne kyllä kelpasikin asettua. Maiju oli onnistunut nettitutkailun perusteella varaamaan meille mökin mahdollisesti jopa koko leirin parhaalla näköalalla Letaba-joen ylle. Joki ei tällä hetkellä virrannut erityisen vuolaana mutta veti joka tapauksessa eläimiä puoleensa, ja saatoimme tarkkailla niitä suoraan terassiltamme grillailun lomassa. Leirissä liikkui myös kesyjä pikku antilooppeja, jotka yrittivät kerjätä ruokaa, mutta kovetimme itsemme niiden bambinkatseelta. Ei tosin ehkä päde näihin kyseisiin eläimiin, mutta lähtökohtaisesti täällä kyllä varoitetaan ruokkimasta villieläimiä, varsinkaan apinoita, koska jos ne tottuvat saamaan ihmisiltä ruokaa, niistä tulee vaarallisen röyhkeitä ja ne joudutaan lopulta ampumaan.
Southern Ground Hornbill on melko vähälukuinen ja niiden havainnot pitäisi ilmoittaa puistolle. Me nähtiin niitä kuitenkin kuuden linnun lauma aikaisempien kahden lisäksi.
Letabassa meillä oli yksi kokonainen päivä aikaa touhuta vielä Kruger-juttuja eli käytännössä käydä ajelemassa ympäriinsä eläimiä etsimässä. Tehtiin aamuajelu, jolla meitä viihdyttivät tiellä kävelleet kirahvit ja virtahepo, sekä ilta-ajelu, jolla nähtiin harvinainen viisijalkainen norsu. Se oli ehkä laittautunut paraatikuntoon iltaa varten…
Viisijalkainen norsu 😀
Ajeluiden välissä päästiin kerrankin viettämään luppoaikaa leirissä. Vietiin auto huoltikselle pestäväksi sisältä ja ulkoa Krugerin pölystä. Sitä oli hiekkateillä ajellessa kertynyt paksu kerros. Normaalitaksa olisi henkilöauton pesulle ollut 55 randia, mutta meidän Polomme putsaamisesta pyydettiin kohtuullinen 10 randin likaisen työn lisä, johon ihan mieluusti suostuttiin ja annettiin vielä vähän ylimääräistä päälle. Auto oli nimittäin kuin uusi, ainakin taas vähäksi aikaa. Käytiin sillä välin huuhtomassa samaiset pölyt pois leirin uima-altaalla ja lisäksi ehdittiin vierailla Letaban elefanteille omistetussa museossa. Se oli ihan kiinnostava, näytteillä oli esimerkiksi Krugerin edesmenneiden kuuluisien norsujen kalloja ja syöksyhampaita, formaldehydiin säilötty järkälemäinen norsun sydän ja poikkileikkaus elefantin jalasta, joka osoitti miten norsut kävelevät puunrunkomaisten koipiensa sisällä tosiasiassa varpaillaan.
Letaban kesyhkö duiker (vasemmalla)
Jänniin patikkaretkikokemuksiin verrattuna pari päiväämme Letabassa ja sen ympäristössä eivät olleet ihan yhtä elämyksellisiä. Toisaalta nyt kyllä näki erityisesti elefantit, mutta miksei myös muut eläimet, uusin silmin, villimpinä ja mahdollisesti vaarallisempina kuin auton suojista katseltuna. Varsinkin tien varressa lymyilleitä norsuja lähestyttiin aiempaa varovaisemmin ja valmiina tarvittaessa starttaamaan nopeasti pois alta, eikä Kruger ylipäätään tuntunut enää ihan yhtä eläintarhalta. Samalla tunnettiin silti vähän ylenkatsetta muita puistossakävijöitä kohtaan, jotka näkevät paikasta vain mukavat leirit ja helppokulkuiset autotiet eivätkä sen todellista, yllättävän kesytöntä luonnetta. Itsehän olimme kolmipäiväisen trekin jälkeen kaiken kokeneita konkareita…
Hyeenat tienposkessa, joita alkuun luultiin wild dogeiksi
Oli miten oli, traili ei ollut kokonaan riistänyt jännitystä autolla ajelusta, kuten huomattiin matkalla ulos Krugerin kansallispuistosta. Letabasta lähdettyämme nähtiin ensimmäisen seitsemän kilometrin matkalla ensin lauma villikoiria, jotka tosin paljastuivat lähemmin tarkasteltuna hyeenoiksi, ja sitten yksi urosleijona tien pielessä lekottelemassa. Lisäksi tarjolla oli tavanomaisempia tienvarsieläimiä kuten seepraa, gnuta ja impalaa. Ihan viimeiseksi näkemäksemme eläimeksi Krugerissa jäi norsu – sama eläin siis, jolla tämä Afrikan safarielämyksemme oli alkanutkin. Yksi ympyrä sulkeutui.
Leijona oli myös tienposkessa. Tämä yksilö ei ollut parittelemassa tai muutenkaan puuhastelemassa yksinään muuta kuin vain odottelemassa auringonnousua. Sitten se jolkotteli pois.