Daily Archives: 2012/05/01

Kruger on lekker! 3/4

Kuten aiempien viestien rivien välistä on voinut päätellä, olot eivät Krugerin “leireillä” ole kovin erähenkiset vaan pikemminkin ylelliset. On vesivessat, ravintolat, ruokaa ja juomaa ja matkamuistoja kaupittelevat myymälät, uima-altaat, pyykkituvat, kommuunikeittiöt jne. Aikamoinen ristiriita vallitsee siis mukavuuksia pursuavien leirien ja niiden väliin jäävän eläimiä pursuavan villin luonnon välillä. Ja vaikka Kruger tarjoaa mahtavia luontoelämyksiä, niin ei tämä totta puhuen taida olla mikään tosi luonnonystävän unelmakohde. Pääosa ajastahan vietetään täällä autossa puistoa ristiin rastiin ajellen ja bensaa polttaen, ja loppuaika vietetään leireissä joita ei ylläpidetä erityisen ekohenkisesti. Esimerkiksi kierrätys on melko alkeellista eikä sitä suurimmassa osassa leirejä harrasteta lainkaan. Majoitusta on tarjolla ilmastoiduissa, juoksevalla vedellä varustetuissa mökeissä, jotka siivotaan päivittäin. Kauppoihin ja ravintoloihin rahdataan valtavat määrät ruokaa ja juomaa puistossa kävijöiden ravitsemiseksi. Eikä haluta edes ajatella sitä vesimäärää, joka kuluu päivittäin kaikkien puiston vieraiden vessakäynteihin…

Kirahvit juomassa

Kirahvit juomassa lammikolla. Tuolla ympärillä niitä pyöri parisenkymmentä ja muistutti hieman Jurassic Parkia kun ne kurkkivat puiden latvojen yli.

Krugeriin ei siis tulla ekoilemaan, vaan nauttimaan makeasta elämästä, kauniista maisemista ja upeista eläimistä. Siihen mekin siis keskityimme moralisoinnin sijaan. Parin ensimmäisen yön telttamajoituksen jälkeen oli välillä vuorossa muutama yö vähän eritasoisissa mökeissä. Satarassa oli bungalow omalla kylppärillä mutta ilman keittiötä, Olifantsissa bungalow sekä kylpyhuoneella että keittiöllä, ja Shingwedzissä mökki lavuaarilla mutta yhteiskäyttö-wc:llä ja -keittiöllä. Leirintäalueella yöpyminen on noin puolet halvempaa kuin mökissä, joka taas on puolet edullisempaa bungalowiin verrattuna – tosin hintaan vaikuttaa myös sijainti eli käytännössä näkymä. Kaikki leirit ovat olleet hyvin hoidettuja ja yhteis-wc:t ja -keittiöt tosi siistejä.

Pakollinen pällistelykuva

Pakollinen pällistelykuva näköalapaikalla. Pari tyyppiä peittämässä hienon maiseman.

Olifants, jonne viime jaksossa olimme suuntaamassa, on saanut paljon kehuja upeasta sijainnistaan: leiri kohoaa korkealla kukkulalla jolta avautuu näkymä alas joelle. Meistä paikka oli vähän pettymys, eikä maisema vähävetiselle joelle sen enempää kuin alueen pienenpuoleinen eläintarjonta tehnyt vaikutusta. Olifantsissa kokeiltiin vielä yhtä opastettua jeeppisafaria, parituntista ajelua myöhään illalla pimeän jo laskeuduttua. Sekään ei ollut kovin mullistava elämys, mutta nähtiin silti taas uusia lajeja ja sellainen jännyys kuin tappelevat impalat, jotka olivat niin keskittyneitä sarvien kalisteluun etteivät edes huomanneet yleisöään (vaikka ne yleensä arastelevat autoja). Tappelu loppui lopulta vasta kun toinen impala juoksi pois ottaen tosin matkalla kimmokkeen meidän jeepin kyljestä. Luultavasti impalalle ei käynyt mitään, mutta toisinaan voi kuullemma myös jeepit olla ns. kyljet verillä, kun luontokappaleet ottavat mittaa toisistaan.

Seuraavana aamuna oli taas vuorossa leirin vaihto, tällä kertaa yhä ylemmäs pohjoiseen Shingwedziin. Matka oli pidemmän puoleinen, mutta sen varrelle osui ihan hauskoja eläinhavaintoja, mm. ainokaiseksi jäänyt strutsi ja todella kuvauksellisesti lammikkoon asettautuneet elefantit. Perille päästyämme lähdimme vielä illan hämärtyessä metsästämään leijonaa lyhyeltä koukaukselta Shingwedzin lähimaastoon, jossa niitä oli ollut liikenteessä. Valitettavasti yhtäkään kissaa ei meidän tiellemme osunut eikä kyllä paljon muutakaan. Vetäydyimme siis leiriin ja kävimme vihdoin pulahtamassa leirin uima-altaassa. Oli ihan hauskaa käydä kuutamouinnilla tähtikirkkaan taivaan yllä seitsemän maissa illalla.

Strutsi

Strutsi

Neljän päivän aikana oltiin ehditty jo nähdä neljä niin kutsutusta “big fivesta” eli viidestä eläimestä jotka kaikki haluavat nähdä (vaikka me haluttiin kyllä nähdä monta muutakin, niin kuin seeproja ja kirahveja). Tikkilistassamme olivat jo elefantti, puhveli (aika ankeaa, eikö), sarvikuono ja leijona, mutta leopardi puuttui vielä. Annoimme kissanronteille vielä yhden mahdollisuuden näyttäytyä, kun suuntasimme aikaisin seuraavana aamuna Shingwedzistä vielä pohjoisemmas seudulle, jossa leopardeja oli edellispäivinä nähty. Aika pitkään vaikutti siltä, että oltiin suotta noustu kukonlaulun aikaan ja jouduttaisiin palaamaan takaisin tyhjin käsin. Mutta sitten Mikko huomasi jotain vilahtavan tien yli edellämme ajavan auton edestä. Äkkiä tien sivuun ja tihrustamaan mikä se oikein oli. Leopardi! Ei, ei sittenkään. Vaan jotain oikeastaan vielä parempaa, nimittäin gepardi. Siinä se istuskeli ihailtavana tien sivussa hyvän tovin kunnes loikki pidemmälle puiden varjoon, jonne ensimmäisen seuraksi pölähti vielä toinen ennen kuin molemmat pötkivät metsän siimekseen. Voitiin olla lopulta oikein tyytyväisiä aamukiepaukseemme vaikkei leopardia nähtykään. Gepardeja on nimittäin Krugerissa tietojemme mukaan vaivaiset 120 kappaletta kun taas leopardeja löytyy pitkälti toista tuhatta yksilöä.

Cheetah eli gepardi

Cheetah eli gepardi

Gepardiin oli myös hyvä lopettaa Krugerin varsinainen safariosio ja siirtyä seuraavaan ohjelmanumeroon eli kolmen päivän patikkaretkeen puistossa. Ensimmäisten neljän Krugerin-päivämme yhdistelmä ohjattua ja omatoimista eläintenbongailua oli meistä ihan toimiva, mutta tahti olisi voinut olla vähemmän tiivis. Parina päivänähän oltiin ensin aamuajelulla, sitten siirryttiin leiristä toiseen ja käytiin vielä ilta-ajelulla. Nyt tuntui, että istuttiin vain koko ajan autossa, mikä auringon paahtaessa ja hiekan pöllytessä käy pitemmän päälle vähän rankaksi. Toisaalta juuri autossa kököttäminen on tavallaan se jutun juoni Krugerissa, koska sillä tavoin pääsee näkemään puiston eläimiä ja muuta luontoa. Vaihtelua ja lievää jännitystä saatiin ajeluun myös sillä, että välillä vaihdettiin Maiju ratin taakse. Tuoreen kuskin mielestä ajokortin hankkiminen oli kannattavaa ihan jo sen takia, että pääsi posottelemaan pitkin savannia halkovia punaisia sorateitä… Mikäs täällä ajaessa, kun muita autoja kohtaa suhteellisen harvoin ja maksiminopeus asfalttiteillä on 50 km/h ja sorateillä 40 km/h. Automaattivaihteisen auton polkimet tuottivat pari kertaa vähän ongelmia, kun startatessa löytyi jarrun sijaan kaasu. Ei välttämättä hyvä idea jos vieressä on iso norsu, onneksi tämä kyseinen yksilö ei vähästä hätkähtänyt. Toisen kerran sama tapahtui, kun oltiin pitkään katseltu ja kuvattu lammikossa pulikoivaa norsulaumaa monen muun auton rykelmässä. Joko Maijun kaasuttelun tai sitten ihan vaan kyllästymisen seurauksena norsut lopettivat vesi-ilottelunsa ja vetäytyivät puiden suojiin. Hupsis, anteeksi vain muille katselijoille 😀

Norsut kärsäilemässä

Norsut kärsäilemässä

Onneksi Krugerissa riittää eläimiä katseltavaksi, vaikka niitä vähän hätistelisi poiskin. Ennakkomielikuvissa eläimiä olisi ehkä ollut vähän isompina laumoina kuin todellisuudessa, mutta yhtä tiheään niitä on kuitenkin näkynyt kuin oltiin toivottu. Myös lajien runsaus on ollut kiitettävä, ja ensimmäisten neljän päivän aikana saatiin bongattua kymmeniä eläinlajeja. Ainoa, mitä ei ole näkynyt yhden yhtä yksilöä, ovat hyttyset. Aika turhaan siis napsitaan malarialääkkeitä, onneksi tosin Malaronea joka ei aiheuta sivuoireita mutta maksoi kyllä pirusti. No, toivotaan kunnon hyttyshyökkäystä kunhan päästään etelärannikolle (tai sitten ei). Monen muun eläimen suhteen ollaan tunnettu olleemme tosi onnekkaita, kun ollaan osuttu niiden kohdalle juuri sen lyhyen hetken aikana kun ne ovat olleet tiellä tai sen reunamilla. Sattumalla vaikuttaa siis olevan suuri merkitys siinä, millaisia eläinbongauksia Krugerissa onnistuu tekemään. Minuuttia tai jopa puolta aikaisemmin tai myöhemmin jännittävän elikon tilalla olisi voinut olla vain ilmaa. Vai liekö niin, että Krugerissa riittää eläimiä joka minuutille ja joka hetki voi olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan?