Monthly Archives: December 2011

Palasimme viime viikon keskiviikon-torstain välisenä yönä pieneltä työ- ja huvimatkan sekoitukselta Lontoosta, jossa riitti kaikkea seikkailuista löhöilyyn ja pubissa istumiseen.

Mikko oli varasijoilta odotellut paikkaa firman koulutukseen Lontoossa jo hyvän tovin ennen kuin se varmistui Intian matkan aikana. Koulutus pukkasi melko pian sieltä palaamisemme jälkeen ja piti melko nopsaan järkätä lennot ja hotellit. Lisäksi me päätimme käyttään tämän tilaisuuden ja lähteä yhdessä, sillä Maiju saattoi samalla käydä sikäläisessä arkistossa läpi omia hommiaan samalla, kun Mikko istuisi “koulun penkillä”.  Siinä tsänssi, missä mahdollisuus. Jotta saisimme hieman omaakin aikaa Lontooseen, lähdimme matkaan varsin edullisilla Norwegianin lennoilla jo lauantaiaamuna. Näin saisimme siis kaksi kokonaista päivää ja kolme iltaa ihan omiin huvituksiin.

Lauantaiaamu. Helsinki-Vantaa. Norwegian. Gatwick. Metro. Check-in.

Siinä pääpiirteittän oli menomatka. Olimme varanneet omakustaiseksi yöksi meille hotellin Guoman hotelliketjun Charing Cross -hotellista aivan Trafalgar Squaren kulmalta. Lainaus eräästä hotellin arvostelusta kiteyttänee kuinka keskeisellä paikalla hotelli oikeasti on:

you’d have to pitch a tent under Nelson’s Column to get any more central than this

Lokaatiossa ei siis ollut valittamista. Eikä kyllä ollut hotellin sisuksissakaan. Huoneessa oli ehkä korkein sänky minkä on ikinä nähnyt ja kylpyhuoneessa odotti kylpyamme. Sitä tosin ei ehditty käyttämään, mikä on harmillista. Joka tapauksessa puitteet ovat melko äveriäät, jos se nyt on sopiva termi, jopa siinä määrin että paikka kelpaa myös hääparin yönviettopaikaksi. Sellainen bongattiin asettautumassa yöpuulle, kun palattiin pubien suljettua takaisin hotellille.

Lauantaille olimme keskittäneet lähes kaikki ennaltavaratut ja suunnitellut ohjelmat. Kun olimme asettautuneet kodiksi, suuntasimme National History Museumiin. Siellä on esillä kaikkea ihmisten, eläinten ja maapallon historiaan liittyvää valaista hämähäkkeihin ja neandertaaleihin. Vaikka hämähäkit ja norsujen luurangot olivat mielenkiintoisia, oli meidän pääkohteemme vähän toisenlainen. Museo tarjoaa viikoittain erilaisia aktiviteetteja ja meille sattui osumaan niinkin mielenkiintoinen aihe kuin “Edible Insects: Food for the Future?“. Hieman asiaa taustottaaksemme, että miksi me vannoutuneet kasvissyöjät menisimme tämänlaiseen tapahtumaan, niin olemme pohtineet että voitaisiinko ötökät ottaa meidän ruokavalioon. Lähinnä olimme ajatelleet tulevaa Etelä-Afrikan matkaa, mutta miksei sitä voisi kokeilla nyt kun tarjoutui tilaisuus.

Tilausuudessa emme onneksi olleet ainoita aikuisvieraita mikä oli ihan kiva, sillä sali täynnä ipanoita ja sitten me olisi ehkä ollut hieman outoa. Saimme ensin luennon ötököistä ja sitten päästiin maistelemaan niitä. Ruokalistalla oli grillimaustettu jauhomato, currymaustettu pieni heinäsirkka ja lehtimuurahainen ihan au naturel. Lisäksi olisi ollut tarjolla paneroitua torakkaa mikä tosin jäi meiltä kokeilematta, kun niitä oli vain muutama kappale. Kaikki oli käytetty siis uunin kautta, eli ei tarvinnut juosta ötököiden perässä vaan ne olivat kivan rapsakoita. Lähinnä ne oikeastaan maistuivat juurikin rapsakoilta ja niiltä mausteilta missä ne oli pyöritetty. Muurahainen tosin maistui hieman funkylta, johtuen ehkä muurahaisen pissasta. Voidaan kyllä suositella silti kaikille. Ekologista ruokaa, joskaan ötököitäkään ei välttämättä oikein pysty teollisuusmittakaavassa kasvattamaan eli maailman nälänhätä ei hyönteisten avulla taitu.

Rassasimme sirkkojen jalat hampaiden väleistä ja suuntasimme seuraavaan kohteeseen. Southbankille oli messukeskuksen viereen pykätty suklaafestivaalialue. Kyllä naiset, kuulitte oikein, suklaafestarit. Me olimme jo etukäteen ostaneet liput suklaakokki Damien Allsopin pitämään suklaatyönäytökseen ja maistelutilaisuuteen. Liput maksoivat huimat £5 ja sisälsivät vielä kuulemma £35 arvoisen lahjasäkin. Se tosin osoittautui melko huijaukseksi (ei suklaata!), mutta sateenvarjolle on aina käyttöä ja miksei myös essulle. Ohjelma alkoi parin suklaan maistelulla jonka jälkeen Damien kokkaili valkosuklaa crème brûléetä. Se ei ollut ihan tavallinen versio, sillä se tehtiin ilman kermaa, ilman munaa ja koko homma perustui agar agarilla seostettuun limemehuun. Melkoisen erikoista, mutta hyvää oli. Resepti on periaatteessa melko helppo, mutta ainesosien suhteen sitä oli melko vaikea saada täysin kohdilleen, kun kokeilimme sitä tehdä matkan jälkeen. Emme saaneet siis juurikaan mitään tarkkoja mittoja mistään vaan hieman silmämääräisesti arvioitiin paljonko mitäkin laitettiin ja yritettiin muistella. Ihan kohtuullista kuitenkin tuli. Ihan pelkkää suklaata festivaali ei kuitenkaan ollut ja kokeilimme myös risottopalloja, jotka ovat kuten nimikin sanoo – risotosta tehtyjä pyöryköitä. Siinä hyvä vinkki mitä tehdä hieman elähtäneelle risotonjämälle.

Illalla kävimme myös Tate Modernissa eli paikallisessa Kiasmassa naureskelemassa sille kuinka vääntyneet naulat tai valkoinen tarra valkoisessa seinässä on taidetta. No oli siellä kyllä ihan hienojakin juttuja, mutta on nuo “modernit” taiteet nyt kuitenkin aika tuommoista huttua (erityisesti Mikon mielestä). Muu aika menikin lähinnä käpsytellessä ja pubissa istuessa. Meinasimme tosin jäädä ilman iltaruokaa sillä yhtäkkiä kello olikin jo melkein yksitoista ja joka pubissa ruokatarjoilu loppuu jo kello 22 ja ravintolatkin rupeavat hiljenemään yhdeltätoista. Saimme kuitenkin läheisestä pizzeriasta vielä juuri ja juuri ennen sulkemista apetta.

Sunnuntai aloiteltiin melkoisen hitaasti. Oltiin otettu hotelliin aamiaiset (£10 jos ottaa checkinin yhteydessä, muuten £20). Oli ihan ok perus, mutta ei kyllä olis ollu mitenkään sen kahdenkympin väärti komeista puitteista huolimatta. Lähdettiin hotellilta vasta lähempänä puoltapäivää.

Me siis vaihdoimme hotellia kun tämän ensimmäisen yön maksoimme itse ja pari seuraavaa vietettiin lähempänä Mikon kurssipaikkaa Cityssä firman piikkiin. Ihan oli hyvä hotelli myös tämä Club Quarters Gracechurch mihin nyt tultiin. Ilmainen netti ja olisi saanut lisäksi maksutta kuntopyötän tai joogamaton huoneeseen. Melko kätsäkkää, mutta ei käytetty tätä mahdollisuutta kuitenkaan.

Meillä oli ajatus lähteä käymään Greenwich Maritimessa, mutta juuri tämän viikonlopun oli DLR (Docklands Lightweight Railway) poissa käytöstä. Se on siis käytännössä ainoa järkevä tapa päästä sinne ja vieläpä kävelytunneli Thamesin ali oli sekin remontissa. Jätimme Greenwichin siis väliin ja tyydyimme vain käymään ihastelemassa London Toweria ulkopuolelta kulttuurianniksemme. Sitten oikeastaan koko päivänä emme paljon muuta tehneet kuin kiertelimme jonkun tovin Camden Townissa ja sitten istuskelimme pubeissa. Tosin mikäpäs siinä olisi vikana sanon minä. Kävimme myös uudestaan samassa pubissa Archwayssa missä kävimme 7 vuotta aiemminkin ensimmäisen Intian-matkan välipysähdyksellä täällä Lontoossa. Se oli ihan hauskaa.

Piipahdimme myös Winter Wonderlandissa, mikä osoittautui vain hillittömäksi rahastushuvipuistoksi. Kaiken lisäksi on hauskaa, että siellä oli näköjään jollain tapaa saatu iskostettua että Saksa on jonkinlainen joulun defaktomaa, sillä lähes kaikki oli saksa-jotain. Kaikki huvipuistolaitteet mm. olivat saksalaisia ja glühweinia sai tietysti. No… antaa Saksan nyt iloita siitä että ovat saaneet brändättyä itsensä jonkinlaisena joulun ihmemaana. Ainakin se touhu tuolla oli kyllä melko ihmeellistä.

Maanantai alkoi Mikolla koulun penkillä. Siitä ei liene tarve kertoa enempää. Maiju sen sijaan käytti päivän “Lontoon-Saanan” ja pienen Robin-vauvan kanssa. He asuvat Wimbledonissa jonne Maiju matkusti heitä tapaamaan. He ehtivät käydä niin neuvolassa, pubissa kuin heidän uudessa kodissaankin Mikon koulutusrupeaman aikana. Ilta meni sitten melko samoissa merkeissä kuin sunnuntaikin eli pubikierroksella. Lontoossa on Greene King -panimon paikoista tehty semmoisia “polkuja” joita voi sitten seurailla pubista toiseen. Mekin ehdimme käydä niistä muutamissa. Noissa paikoissa sattui olemaan vielä melko hyvä ruokalistakin, joten tuli nautittua muutakin kuin olusia.

Tiistaina oli taas Mikolla koulutusta. Maiju sen sijaan lähti toteuttamaan omaa varsinaista tarkoitustaan lähteä Lontooseen eli tutkailemaan arkistosta omaan tutkimukseensa liittyviä asiakirjoja. Sikäläisessä kansallisarkistossa on semmoinen jännä piirre että siellä täytyy ensimmäisellä kerralla rekisteröityä ja sen jälkeen pystyy aineistoa selaamaan ja varaamaan myös netissä. Rekisteröintiin ei riitä pelkkä henkilötodistus vaan pitää olla jokin todiste omasta residenssistään eli vaikkapa sähkölasku sopii siihen. Melkoisen näpsäkkää. Se pitäisi virallisten ohjeiden mukaan vieläpä käännättää jollain virallisella taholla englanniksi, mutta kuulemma ihan aikuisten oikeasti riittää myös suomenkielinen versio. Ehkä suomalaiseet ovat niin rehdissä maineessa, että uskotaan etteivät he pölli toisten sähkölaskuja.

Molempien päivärupeamien jälkeen meidän oli tarkoitus tavata joko Victorian asemalla, josta Gatwick Expressin junat lähtevät, tai sitten vasta lentokentällä. Tässä vainen pääsi matkan seikkailuosuus valloilleen. Kun Mikko pääsi metrolla Victorian asemalle oli vastassa suunnaton väenpaljous eikä oikein ymmärtänyt miksi. Kännykkään Maijulta tullut tekstiviesti kertoi jo enemmän: “Joku on hypännyt junan alle. Pitänee ottaa taksi.” Eli siis. Joku henkilö oli hypännyt jonkun aikaa aiemmin junaraiteille ja nyt kaikki junat olivat pysähdyksissä määräämättömän ajan. Kuulutukset kertoivat että paras tapa päästä kentälle on ottaa taksi. Ongelma vain on se että matkan pitäisi kestää tähän pahimpaan ruuhka-aikaan noin 1,5 tuntia ja koneen checkin sulkeutuu tunnin ja vartin päästä. Ei hyvä yhtälö. Hetken pohdittuamme päätimme kuitenkin lähteä kokeilemaan että mahtaisiko silti onnistua. Toiseksi ongelmakohdaksi muodostui se, että lähes kaikki taksit kelpuuttavat vain ja ainoastaan käteistä maksuvälineeksi, ja me olimme jo käyttäneet kaikki käteisvaramme melkein viimeistä penceä myöten emmekä olisi halunneet enää nostaa turhaan rahaa. Kyllä on hieno ja edistyksellinen maa, eikö? (Tosin siellä on metroissa portit ennen laituria mikä ei kyllä mitenkään voisi toimia Suomessa eiköstä juu). Lopulta kun saimme parin hollantilaisen kanssa kimppataksin, joka vielä lisäksi kelpuutti kortteja, oli aikaa enää noin tunti päästä kentälle. Matkalla rupesi Mikko soittelemaan sekä Norwegianille että firman matkapalveluihin, että mikäs on tilanne ja mitäs voisi tehdä. Kun kello tikitti eteenpäin ja oli enää ehkä kymmenen minuuttia aikaa checkinin alkuun, päätimme tehdä muutoksia suunnitelmiin. Aiemmilla puheluilla oli jo selvinnyt, että lipun voi muuttaa toiselle lennolle vielä puoli tuntia ennen lähtöä – lisämaksusta tietenkin. Lopulta homma meni niin että Mikon lento muutettiin vain pari minuuttia ennen aikarajan sulkeutumista samalle lennolle, mutta seuraavalle päivälle. Hintaa muutokselle tuli vaivaiset 250e, koko edestakaisen lipun hinta oli ollut 180e. Melko edullista siis. Samoin Maijun lipun muutos olisi maksanut kolmisen sataa alkuperäisen 160e päälle, joten hänelle otettiin Matkatoimista Linda Oy:n toimesta kokonaan uusi lippu SAS:lta hintaan 146e niin  ikään seuraavalle illalle. Samalla piti tietysti varata uusi hotelli yöksi, joka lopulta oli Trafalgar Squaren Club Quarters. Ja kaikki tämä säätö tehtiin tyylikkäästi taksissa matkustaen 😀

Lopulta kun saatiin kaikki liput ja muut säädettyä, hypättiin ulos taksista ja jätettiin hollantilaiset vielä yrittämään ehtiä omalle lennolleen. Me ajattelimme ottaa siitä bussin kohti keskustaa, mutta sepä ei ollutkaan niin helppoa. Meillä ei ollut Lontoon rahaa jäljellä kuin vajaa punta ja olisi pitänyt saada bussilippu ostettua. Paikallisissa pikkumarketeissa on käteismaatteja, mutta nepä eivät suostuneet toimimaan meidän ulkomaalaiskorttien kanssa. Lopulta lähdettiin kävelemään erään kaupan ehdottamaan suuntaan missä voisi olla automaatti, mutta todettiin että ollaan oikeastaan sitten jo ihan metroasemankin vieressä ja voidaan mennä suorilta sinne. Ennen metroa kuitenkin pysähdyttiin pubiin bisselle.

Lopulta päädyttiin hotellille hieman vaille yhdeksän illalla eikä muuta oikein ollutkaan tehtävissä kuin etsiä ruokapaikka. Päädyttiin vierailemaan jo kerran aiemmin katsastamamme Sherlock Holmes -pubin yläkerran ravintolaan. Sisään tullessa jotkus tuohtuneet espanjoolit varoittelivat meitä syömästä ko. ravintelissa ja huutelivat jotain rotista sekä espanjaksi että englanniksi jotta varmasti tulee asia kerrottua. Lopulta ne “rotat” paljastuivat ihan pikkiriikkisiksi hiiriksi joita pyöri seinustoilla. Ne ei meitä paljon haitanneet siinä nälkä- ja väsymystilanteessa (sitä paitsi todennäköisesti melko mahdotonta torjua moisia noissa vanhoissa taloissa joissa riittää kulkureittejä yltäkyllin pienille siimahännille). Ilta vielä viimeisteltiin viereissessä Ship & Shovellissa.

Ylimääräinen päivä Lontoossa ei ole koskaan huono homma. Pidettiin taas löysähkö aamu ja lököiltiin hotellihuoneella yhteentoista ja syötiin edellisiltana ostamiamme aamupalaeväitä. Tämä lisäpäivä mahdollisti myös kätevästi nyt sen mitä aioimme tehdä sunnuntaina eli vierailla Greenwichissä. Nyt DLR kulki ja paikalle pääsi varsin näpsäkästi. Pyörimme hetken maailmanperintöalueen kaduilla ja sen jälkeen suuntasimme Greenwich Observatoriumiin, jossa on harrastettu tähtitiedettä jo 1600-luvulta.

Siellä on, kuten nimestä voi arvata, pihalle maahan laitettu viiva joka näyttää nollameridiaanin sijainnin. Siellä sitten otettiin viralliset kuvat jalat sekä idässä että lännessä. Museon näyttelyhuoneista löytyy paljon tietoa sekä paikan historiasta, astrologiasta että merenkäynnistäkin. Merenkäynti liittyy tähtitieteeseen sen takia, että sen avulla voitiin ratkaista pituuspiirin laskemisen ongelma, joka vaivasi navigointia merellä. Lopullinen ratkaisu tähän ongelmaan tuli John Harrisonilta joka kehitti riittävän tarkan kellon laskemaan kahden paikan aikaa merellä ollessa. Melko uskomanton oli ero hänen kolmen ensimmäisen prototyyppinsä ja lopullisen neljännen version välillä. Alueella on lisäksi ilmainen tähtitiedemuseo, joka oli myös erittäin mielenkiintoinen kohde.

Tiedepläjäyksen jälkeen suuntasimme takaisin keskustaan, pysähtyen matkalla syömään. Maijun uudet lennot lähtivät Heathrowlta, kun taas Mikko suuntasi Gatwickille. Tällä kertaa kukaan ei ollut jäänyt junan alle ja matka sujui molemmilla ongelmitta. Alkuperäisten aikataulujen mukaan Mikon lennon olisi pitänyt olla Helsigissä noin 2 tuntia ennen Maijun lentoa. Tosin tänään sitten se Norwegianin lento oli myöhässä melkein puolitoista tuntia, mikä olisi edellispäivänä helpottanut meidän tilannettamme huomattavasti. No, aina ei voi voittaa. Lopulta kävikin sitten niin että Maijun kone oli aiemmin perillä Helsinki-Vantaalla eikä kenenkään tarvinnut odotella yhtään. Tai no… Mikko joutui siellä Gatwickilla odottelemaan, mutta Murphy’s Stout hieman helpotti tilannetta 😉 Kotiin päästiin sitten hieman vaille klo 2 yöllä. Yöunet eivät jääneet kovin pitkiksi, mutta sellaista se elämä välillä on.

Summa summarum reissu oli hieno, kurssi oli ihan hyvä ja Maijukin sai kaivettua jotain helmiä arkistosta. Jos ei nyt omaan työhön liittyviä niin ainakin hauskoja tarinoita. Seuraavasta reissusta ei ole vielä varmuutta, sillä tuskin ihan aloillaan ollaan vappuun eli Etelä-Afrikan reissuun asti. Seikkailemisiin.