Monthly Archives: November 2009

Ikäviä asioita

Näin matkan lopuksi listaa asioista, joita tulee kotiin palattuamme ikävä:

Momoja Goalla

MOMOJA! Tosin kyseiset momot ovat kohtuuttoman huonoja versioita, joita söimme ensimmäisen Intian reissun aikana Goalla. Nämä myös aiheuttivat meille pitkäaikaisen trauman momoja kohtaan, kunnes pääsimme siitä yli Sikkimissä 2009. Tämä vain sattuu olemaan ainoa meidän ottamamme kuva momoista. Sorry.

MOMOT. Momot, nuo tiibetiläisen keittiön pienet lahjapallerot maailmalle, ovat tällä reissulla muuttaneet täysin käsityksemme itsestään. Parilla aiemmalla matkallamme olemme päätyneet käsitykseen, että momot ovat mauttomia, niljakkaita ja vetisiä; pahoja, kurttuisia; kuin kaalilaatikkoa taikinassa. Tällä kertaa matkalla on makoisimmat makuelämykset tulleet juurikin näistä samaisista klimpeistä. Toki ne ovat edelleen olleet hieman miedon – mutta vaihtelevan – makuisia, mutta lisukkeena tarjoillaan aina chilikastiketta. Toisinaan chilikastike voi olla hyvinkin tymäkkää, toisinaan miedompaa ja joskus chilikastike on suoraan purkista ja joskus selkeästi itsetehtyä pienine kasvissattumineen kaikkineen päivineen. Höyryttämällä valmistetut momot tuntuvat myös ihanalta vaihtelulta rasvaisen intialaisruoan keskellä, niin herkullista kuin se parhaimmillaan onkin. Jos edelleen kaipaa sitä päivittäistä rasva-annostaan, saa momojakin uppopaistettuna. Nyt emme tiedä miten selvitä elämästä ilman momoja – pitänee opetella tekemään niitä itse. Jos saadaan aikaan tarpeeksi hyviä niin annamme maistaa jotta tiedätte mistä on kyse.

Intian rautateiden 2A loossi

Intian rautateiden toiseksi parhaan eli 2A-luokan makuuvaunuosastoa.

INDIAN RAILWAYS. Toimii kuin junan vessa. Juna on ehdottomasti paras ja miellyttävin tapa matkustaa Intiassa – tai missä tahansa muuallakaan – ja meillä on yleensä ollut junien kanssa hyvä tuuri myös (suhteellisen) ajallaan olemisen suhteen. Junien mukavuus korostuu erityisesti silloin, kun joutuu välttämättä matkustamaan jollain muulla kulkupelillä, kuten tällä matkalla jeepillä. Rautateissä on sitä tiettyä rautatieromantiikkaa. On oma peti, ruoka tuodaan suoraan sänkyyn ja samalla voi katsella maisemien vaihtuvan aavikoista viidakoihin. Chaiii. Chai-kofii. Kofii-chai.

Vuokkokaloja Andamaaneilla

Andamaanien vesissä elelee mm. näitä vuokkokaloja

SUKELTAMINEN. Pienet kalaset, pienet kalaset, ne lystikkäitä on. Ei oo korvia, ei oo korvia, ei hännäntöpykkää. Kalat, nuo valtamertemme pienet uivat suomukkaat, ovat mitä vallattomin syy katsoa pinnan alle. Ne, vedenalaisen maailman rauha ja hiljaisuus, sukeltamisen ympärillä pyörivä laiskahko päivärytmi, vedessä lillumisen aiheuttama väsymys illalla… Elämäntapaan on helppo jäädä koukkuun, ja vaikkei välttämättä haluaisikaan elää sukeltajanelämää kaiken aikaa, niin ainakin sitten sen aikaa, että saa rusketusrajat puoliväliin reittä ja hartiavartta.

UUTISPIMENTO. Reissun päällä kuulee kovin vähän uutisia maailmalta. Nettipaikoissa ehtii yleensä katsastamaan vain sähköpostit ja reissublogin, Hesarin sivulla ollaan käyty vain muutaman kerran viimeisen 2,5 kuukauden aikana. Voi tietysti teoriassa olla mahdollista, että jotain oleellista jää kuulematta, mutta toisaalta tulee murehdittua paljon vähemmän ja jollain tapaa elettyä enemmän siinä hetkessä ja paikassa missä kulloinkin on. Ei tarvitse miettiä kuka nyt tippuu seuraavaksi Big Brotherissa tai lukea minkä takia Matti Nykänen nyt taas joutuu vankilaan tai kenen kanssa Tanja Karpela on nyt menossa naimisiin tai että onko Johanna Tukiainen parhaillaan vetäytymässä vai palaamassa julkisuuteen.

Chaiwallah at Mysore

Chaiwallah Mysoressa

CHAI. Ykkösenä tulee Intiassa tietysti chai. Sitä saa parempana ja huonompana, mausteisempana ja simppelimpänä, halvempana ja kalliimpana versiona. Useimmiten maku on vähintään kohtuullinen ja hinta muutaman rupian. Joka tapauksessa maitoteetä saa Intiassa melkein joka kadunkulmasta, jos alkaa teehammasta kolottaa. Hyvää chaiwallahia ja hänen chaitaan alkaa arvostamaan, kun huomaa, että jostain kojusta saa kahdella rupialla miljoonasti parempaa juomaa kuin toisesta jossa se maksaa kympin. Chain kohdalla hyvä ei aina ole kallista, eikä ihan aina halpakaan hyvää vaikka se useimmiten niin onkin.

Juice stall at Mumbai night

Mehukojuista, kuten tästä Mumbain yössä olevasta, saa erittäin hyviä ja tuoreita mehuja käsittämättömän montaa eri laatua

MEHUT. Raikkaamman juoman janoon tarjolla on valtava valikoima mehuja tutuista appelsiineista ananaksiin ja eksoottisemmista chikkusta sithafaliin tai virkistävään sokeriruokoon. Katukojusta mehun voi saada alle kympillä, ravintolassa saa usein pulittaa mitä tahansa muutamasta kympistä sataseen. Molemmissa tapauksissa mehu on aivan tuoreeltaan puristettua, täyttä tavaraa. Nam. Mehuihin pätee sama homma kuin teehen, että hinta ei ole laadun tae. Ulkoa voi saada vitosella tosi herkkua, ravintolan sisältä puolestaan valjua, vesitettyä versiota.

Kolovessa Tingrissä

Lhasa Hotellin kolovessa Tingrissä, Tiibetissä. Ehkei ihan houkuttelevimmasta päästä.

KOLOVESSA. Erityisesti Mikko jää ikävöimään tätä aasialaisen hygieniakulttuurin helmeä sen kätevyyden, mukavuuden ja suhteellisen siisteyden takia. Kamoon, ihmiset. Ei kukaan voi haluta ihan aikuisten oikeasti mieluummin istua paljaalla pyllyllään liassa (riippumatta lian määrästä) kuin sen sijaan seistä siinä kengät jalassa. Käsi ylös joka mieluummin tekee toisin. Niin, ja ne kengät sitten sen jälkeen pestään VEDELLÄ vai kuinka moni putsaa kengät koirankakastakaan pelkällä paperilla? Jos rupeaa asiaa myös ihan fysikaalisella ajatuksella miettimään, mikä onkaan parempi asento tiristellä mitä ikinä onkaan tiristelemässä kuin sopivan rento syväkyykky. Jos asia olisi toisin, olisi penkit keksitty ennen polvia.

Birthday party at Bundi

Syntymäpäiväjuhlat Bundissa. Emme ehtineet olla kuin tunnin verran Bundissa, kun meidät oli jo kutsuttu naapurinpojan syntymäpäiväjuhliin majapaikkaamme vastapäätä. Tanssimisen jälkeen meille "kunniavieraille" eli turisteille katettiin monen ruokalajin juhla-ateria.

ELÄMÄ ja ELÄMYKSET. Matkalla ollessa tapahtuu kaikenlaista uutta ja jännää koko ajan, ja harvoin on kovin pitkään tylsää. Kokemukset voivat välillä olla ikäviä (esimerkiksi sairastelu), mutta ainakaan ne eivät ole tasapaksun tylsää kotoista arkielämää. Reissatessa jokainen päivä on erilainen kuin edellinen ja paikat ja maisemat vaihtuvat tiheään. Matkalla kokee koko ajan jotain uutta ja kertomisen arvoista, siinä missä kotirintamalta kuuluu harvoin mitään tavallisesta arjesta poikkeavaa. Jatkuva ärsykepommitus on toki pitemmän päälle väsyttävää ja kuluttavaa, eikä sitä jaksaisikaan loputtomasti. Eräs Intian viehätyksistä on joka tapauksessa se, miten paljon erilaisia ja usein keskenään täysin vastakkaisia elämyksiä, kokemuksia, aistimuksia, tuntemuksia mahtuu joka ikiseen päivään. Nämä vastakkaiset kokemukset saattavat sitten aiheuttaa sellaisen aistillisen tasapainon ja harmonian. Ei ole vain tylsää, ei ole vain jännää. Ei ole vain kivaa, ei ole vain tyhmää. On niitä kaikkia yhtä aikaa.

Flower market in Kolkata

Kukkamarkkinat Kolkatassa Howrah-sillan kupeessa

KAAOS. Suomen rauhalliseen järjestykseen tottuneelle eräs vaikeimmin nieltävistä asioista Intiassa on kaaos. Ihmisten, ajoneuvojen, eläinten, hajujen, makujen, kielten, uskontojen sekamelska on päätähuimaava. Kaoottisen pinnan alla on kuitenkin jonkinlainen oma logiikkansa. Kun oppii tietämään edes vähän siitä, miten asiat toimivat, Intiassa oleminen ja matkustaminen helpottuu huomattavasti ja jopa itse kaaoksesta tulee omalla tavallaan nautittavaa ja kiinnostavaa. Myös kaaoksessa vallitsee järjestys ja sitä kutsutaan nimellä kaaos-teoria tai tutummin Intia.

Puja stall at Haridwar

Koju Haridwarissa jossa myydään puja- eli rituaalitarvikkeita

KAUPPAKOJUT. Intiassa on hyvin harvassa paikassa meille länsimaisille ihmisille niin tuttuja supermarketteja tai edes pelkkiä marketteja. Suurin osa ostoksista hoidetaan basaarissa pienissä putiikeissa. Basaarit ovat siitä kätevä paikka, että sieltä saa basaarin koosta riippuen monesti lähestulkoon kaiken tarvittavan. Ongelma näissä kaikenkattavissa basaareissa on vain se että ne ovat niin isoja että sieltä on lähes mahdotonta löytää haluamaansa ellei tiedä tarkkaan missä se haluttu asia on. Vaativat siis joko paljon kyselemistä tai pitkällistä tarpomista edestakaisin basaarin kujia, mikä ei kyllä ole kaikkein huonoimpia tapoja viettää aikaa. Toinen vaihtoehto ovat pienet kulmakaupat jotka myyvät kaikenlaista sekalaista pullovedestä paristoihin. Kauppoja on lähes joka kulmalla ja usein monta niiden välissäkin ja suurella osalla kerroista haluamansa löytää näistä. Ne ovatkin kätevin tapa ostaa pieniä syötäviä ja käyttötavaroita. Jos haluamaansa ei löydä edellisistä, vaaditaan asiaan erikoistunut erikoisliike, kuten esimerkiksi liike joka myy 10-metrisiä pvc-putkia. Näissä erikoisliikkeissä ja basaareissa on eräs ongelma, joka saattaa asiasta tietämättömälle aiheuttaa suunnattoman päänvaivan, eli se, että usein nämä vain yhtä asiaa myyvät joko erikoisliikkeet tai basaarinkojut ovat kaikki yhdessä samassa rykelmässä. Toisinaan saattaa olla että koko kaupungissa on vain yksi katu tai yksi tietty basaari mistä jotakin asiaa saa. Intian kaduilta saattaa löytää tosiaan vaikkapa kadun pätkän joka myy ainoastaan hautakiviä. Katuja tallatessa onkin aina yhtä jännää miettiä, että jos tässä myytiin vain rituaalikukkia niin mitähän mahdetaan myydä tuossa kulman takaa aukeavalla kadulla. Viehättävää. Kyllä. Kätevää. Ehkä. Fiksua. Tuskin. Joka tapauksessa ostosten tekeminen merkkiliikkeiden ja ostoskeskusten – oli kyseessä sitten intialainen sellainen tai ihan vaikka koti-Prisma – mukavuuden ulkopuolella on mitä jännittävintä. Ostosten tekeminen on kuin pieni seikkailu ja kun kaikki haluttu on kasassa voi tyytyväisesti taputella omia hartioitaan saavutuksestaan.

Taj Hotel in Mumbai

Taj Palace ja Tower -hotelli Mumbaissa. Harvinainen näkymä ilman ihmisvilinää. Kuva on otettu pian Mumbain terrori-iskujen jälkeen ja koko hotellikompleksi oli rajattu aidalla.

ISOT KAUPUNGIT. Isoissa kaupungeissa on pienen maan verran ihmisiä ja sinne mahtuukin pienen maan verran elämää ja erilaisuutta. Isoissa kaupungeissa voi oikeasti olla kaupunginosia joilla on oma merkityksensä. Kaikki isot kaupungit eivät tosin ole samanlaisia. Kalkutta, Dhaka ja Mumbai tarjoavat kaikki oman erilaisen kaupunkikokemuksen ja niistä jokaisella on omat pienet viehätyksensä, kommervenkkinsä ja tavat toimia.

KOTITYÖTTÖMYYS. Kaikkien matkojen huomaamattomana, mutta sitäkin oleellisempana etuna on, ettei lomalla ollessaan tarvitse imuroida, pyyhkiä pölyjä, pestä tiskejä tai ripustaa pyykkejä. Ruoanlaitto ja ylipäätään kotiruoka on ainoa edes kaukaisesti samaan ryhmään kuuluva asia, jota matkalla kaipaa. Muuten olisi kyllä hyvin helppoa elää ilman kotitöiden tekoa.

Internet bar ad at Lhatse

Hämmentävä internetpaikan mainos Lhatsessa, Tiibetissä: "Two buildings internet bars from this enter"

BLOGGAAMINEN. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, tulee tämän matkapäiväkirjan pito ja te, arvon lukijamme. Mikään ei tietenkään voita perheenjäsenten ja ystävien tapaamista silmästä silmään kotipuolessa, mutta on myös hauska olla tien päältä yhteydessä kotijoukkoihin sähköisesti. Omia matkakuulumisia on kivaa kirjoitella, kun tietää että blogilla on paljon lukijoita vaikkeivät kaikki sitä kommentoikaan. Pääasiassa bloggaaminen on itseä varten, että muistaa mitä sitä on tullut tehtyä. Harvoin sitä tulee pistettyä niin merkille mitä sitä arkipäivinään tekee vaikka sitä tapahtuisikin jotain erikoisempaa ja viikon päästä se on sitten jo unohtunut. Jos ei koko asia, niin ainakin yksityiskohdat alkavat hämärtyä. Ja jos teillä tätä lukiessa on tullut jo tunne, että kiusaamme teitä lähes päivittäisillä sivukaupalla jatkuvilla sepostuksilla asioista joita ette ole ikinä nähneet ja on mahdoton kuvitella, emme tee sitä tahallamme. Ja olkaa onnellisia että ette joudu lukemaan MYÖS meidän muistikirjoja 😉

Tauteja ja tovereita

Muutama paiva Mumbaissa on kulunut kovin nopsaan. Syyna on ollut laadukas seura ja laaduton olotila. Toimme ilmeisesti Kalkutasta tuomisina jonkin vatsapopon, joka iski meihin sunnuntain ja maanantain valisena yona ja Kimmoon sitten seuraavana yona. Omalla kohdallamme epailimme syyksi “muutamaa” sunnuntaina nautittua olusta, joskin aika harvakseltaan krapulassa on kuumetta, eika kovin usein ripuliakaan… Kimmon sairastuminen vasta paivaa myohemmin viitannee kuitenkin johonkin tautiin. Se on vetanyt meidat kaikki melko voimattomiksi ja pitanyt lisaksi vuorotellen kaikki paitsi Lindan vuoteenomana puolisen paivaa. Mutta pitihan sita viela viimeisina Intian-paivina sairastaa viela vahan lisaa – vastahan tassa ollaan kipuiltu pari kuukautta putkeen. Hyvaa harjoitusta saadaan kotiinpaluuta ja sikaflunssaa vastaan.

Sairastelusta huolimatta ollaan saatu vahan pyorittya kaupungillakin. Kaytiin mm. kangasmarkkinoilla ja shoppailureissulla Bandran ostosalueella, tosin kaikilla oli niin vetamaton olo etta pojatkaan eivat joutuneet karsimaan liiallisesta kaupoissa juoksemisesta. Voimattomuuden takia on ollut myos hyva syy tyollistaa taksikuskeja ja suhailla pirssilla suoraan hotellille paikallisjunan sijaan (tosin kyseisella kertaa mentiin kylla paikallisjunalla toiseen suuntaan, tapotaydessa toisen luokan vaunussa tietenkin kun pojat ei raskineet ostaa ykkosluokan lippuja) (ovat ne kylla miltei kymmenen kertaa kalliimpiakin, ettei silla).

Me tapasimme eilen illalla myos vuosi sitten Andamaaneilla hankkimamme sukelluskaveri Amitin. Kavimme istahtamassa kahvilassa ja lahdimme siita ravintolaan syomaan jotain kevytta. Valittelimme siina hieman puolikuntoista oloamme ja vatsavaivoja, mika asiaintila valittyi puhelimitse myos Amitin serkulle, joka kehotti meita tulemaan mieluummin luokseen syomaan kunnollista kotiruokaa. Ajatus kotiruoasta ja myos kotiin (ihan kenen tahansa kotiin) paasemisesta kuulosti hyvalta, joten tartuimme tarjoukseen ja huristelimme serkkuhenkilon luokse autoriksalla. Kun on viittanyt viikkoja hotelleissa, tuntuu tosi mukavalta paasta oikeaan kotiin, varsinkin kun hotelleista monet ovat olleet halpoja eivatka erityisen viihtyisia, ja kyseinen koti puolestaan oli oikein mukava ja sieva. Istuskelimme sitten siina iltaa, soimme hiirenannokset hyvaa ruokaa (enempaa ei saa alas), jutustelimme sita sun tata, ja lopulta suuntasimme yhden aikaan taksilla hotellille ja nukkumaan. Ollessamme juuri taksissa matkalla Finnair muisti meita tekstiviestilla, joka ilmoitti etta lentajalakko on paattynyt. Ei siis saadakaan ylimaaraista Lontoon-lomaa, buhuu.

Tanaan kaytiin aamupaivasta saattamassa Linda ja Kimmo junalle, joka vei heidat toiselle junalle, joka vie heita kovaa kyytia kohti Keralaa ja Kochia. Melkein olisi tehnyt mieli hypata vaunuun mukaan ja jatkaa viela toisten kanssa matkaa eteenpain… Reilussa kahdessa kuukaudessa on jo ehtinyt tottua reissun paalla olemiseen eika ajatus toihin ja arkirutiiniin paluusta liiemmin houkuttele. Matka on ollut tosi mahtava, kenties jopa paras tahan mennessa, eika edes sairastelu ole liikaa hidastanut vauhtia (sita paitsi, kuuluuhan se asiaan taalla Intiassa). On siis aika haikea olo siita, etta matkaa on enaa vuorokauden verran jaljella. Mutta vaikka tuntuu surulliselta lahtea taalta, niin toisaalta ainakin Maijusta on myos ihanaa paasta kotiin – possuflunssan ja joulukraasan keskelle. Ah ihanuutta 😉

Mumbai, sweet Mumbai

Onpa hyva olla taalla taas, varsinkin kun on hyvaa seuraa!

Hengitellaan siis keskiviikkoiltaan saakka sisuksiimme metropolin ilmapiiria. Suunnitelmissa on ainakin ankaraa shoppailua ja viela viimeisia Intian makuelamyksia. Tuttu ruoka- ja mehukojukatu ollaan jo tanaan katsastettu Lindan ja Kimmon kanssa, ja hyvaa seka halpaa oli.

Saas nahda paastaanko nyt sitten lakkoilevien lentajien johdosta kotiin asti, mutta Lontooseen saakka on sentaan BA:n lento.

Namaste Kali

Eilisilta jatkui tavallisesti ja ei tavallisesti. Nimittain taalla Kalkutassa on talla hetkelle meneillaan Kolkata 15th Film Festival ja paatimme kokeilla milta liikkuvan kuvan kulttuuri maistuu taalla pain.

Elokuvakokemus meinasi tosin tokata alkuunsa kun yritimme saada lippua eraalta monisaliselta teatterilta, mutta emme tosiaan paasseet porttia pidemmalle kun kameroita ei saa vieda sisalle teatteriin eika nahtavasti myoskaan edes lippukassalle. Emme antaneet sen kuitenkaan kovin masentaa tunnelmaamme vaan kokeilimme toisesta teatterista (festivaalin leffoja pyorii yhteensa kahdeksassa teatterissa ja kymmenessa salissa). Taalla arpaonni suosi ja saimme liput parin tunnin paasta alkavaan leffaan.

Itse elokuva sitten… noh… sanotaanko etta on joskus tullut vietettya pari tuntia paremminkin tassa maassa. Kyseessa oli brittilainen pienen budjetin elokuva Helen (http://www.imdb.com/title/tt1288589/) joka jaksoi viihdyttaa ainakin alkutekstien ajan. Tosiasiassa leffa vaikutti etta kun oli paasty puoleen valiin juonta niin rahat olikin loppu ja jatettiin toinen puoli filmaamatta. Sitten se vaikutti myos silta etta kyseessa olisi ollut lyhytelokuva joka olisi vain venytetty tayspitkaksi rainaksi ja tapahtumaa riittikin sitten sen mukaisesti. Aivan kasittamattoman tylsaa ja tapahtumarikatonta ajanvietetta. Oikeastaan ei voi sanoa etta se olisi ajanvietetta koska salissa istuessa ei tuntunut etta aika olisi viettanyt yhtaan mihinkaan suuntaan. Katsokaa jos uskallatte. Sampokaan ei varmaan tartte meidan sohvaa jotta saa unenpaasta kiinni. Aika on rahaa sanotaan, ja nyt parituntisen viettamiseksi taaksenojautuvissa tuoleissa (reclining seat.. mika se nyt onkaan suomeksi) – kylla leffateatterissa oli tuoleissa selkanojat jotka kaantyivat taakse ja samalla penkki meni hiukan eteenpain – hinnaksi tuli 40 rupiaa per nuppi eli hiukan yli euron meilta molemmilta yhteensa. Leffaan olisi saanut myos 70 rupian ja 10 rupian lippuja, joten leffailu ei ole hinnalla pilattu taalla suunnalla.

Karistaaksemme kurkuistamme leffan tylsyyden kavimme uudestaan paikallisessa instituutiossa Oly’s pubissa. Pari otettuamme olimme juuri tekemassa lahtoa kun bongasimme vanhat elokuvaystavamma istumassa laheisessa poydassa. Siina sitten turinoitiin jonkun aikaa ja kerrottiin missa ollaan oltu jne. Talla kertaa kommunikaatio oli hiukan vaikeampaa johtuen joko siita etta olimme itse juoneet liian vahan tai nuo toiset liikaa, mutta saimmepa kuitenkin kuulla eraan heista esittaman laulun bengaliksi vaeltavasta munkista, jonka saimme sitten simultaanitulkattuna englanniksi toisesta suusta. Varsin jannaa.

Aamu valkeni tanaan myohaan vaikka krapulaa ei parilla kaljalla saatukaan aikaiseksi, mutta myohaan meni kuitenkin eilen verrattuna viime aikaiseen “kahdeksalta nukkumaan viidelta ylos” rutiiniin. Ylos paastyamme suuntasimme croissanttien voimalla metroasemalle ja junailemalla Kalighatiin. Siella on Kali-temppeli, josta on ehka saanut nimensa koko Kalkutan kaupunki. Meita oltiin varoiteltu “papeista” jotka alkavat hairikoimaan ihan rehellisia turisteja jo matkan paasta ja saimmekin omamme jo mukaan heti metroasemalta. Teimme tosin harhautustempun ja jaimmekin juomaan teeta emmeka lahteneet sen mukana. Hahhaa. Tosin heti oli sitten seuraava niskassa kun saimme teet horpittya, joten se siita oveluudesta.

Itse temppelille paastyamme saimme taas vaihteeksi pienta elon tuntua noiden jopa tylsyyteen asti hartaiden buddhalaisluostarien jalkeen. Porukkaa oli kuin pipoa ja myohemmin joku sanoi etta olisi joku festivaali tai vastaava. Pyha viikonapaiva tai jotain. Ei tiedeta mika. Joka tapauksessa saimme ihan mukavan tuntuiselta kaverilta ohjeita etta niita kenkia ei tartte jattaa sinne mihin jengi yrittaa saada niita jattamaan. Menimmekin hanen perassaan eraan naisen kojulle ja jatimme kengat sinne ja ostimme parilla kympilla kasan kukkia, pari rengasta ja suitsukepaketit mieheen. Kuulemma temppeliin ei saa menna sisalle ilman uhrilahjaa. Sitten lahti sakramenttipyora pyorimaan. Ihan alkuun reput ja laukut piti kaantaa etupuolelle (tuskin mikaan rituaali, mutta kun oli kuulemma niin paljon porukkaa niin turvallisempaa tavaroiden suhteen). Sitten mentiin perassa Kalin kuvan luokse ja jatettiin ensimmainen uhri eli osa kukkia. Sitten mentiin elainuhrauspaikalle, johon laitettiin taas kukkia rukousten kera. Sitten kapsyteltiin jollekin patsaalle joka oli jotenkin tekemissa hedelmallisyyden tai aidin tai molempien kanssa ja sinne laitettiin kanssa kukkia. Sitten mentiin viela temppelin ulkopuolelle tekoaltaan luokse jossa oli Shivan patsas ja sille laitettiin vuorotellen (Mikko ensin, Maiju sitten) ekana ne kaksi rengasta roikkumaan – yksi isalle ja toinen aidille – ja loput kukat – siskoille, veljille, lapsille. Kun tati kuuli etta ei ole lapsia niin sanoi etta pitaa tulla uudestaan kun on. Lopuksi saimme eteemme “temppelikirjan” johon oli merkattu lahjoittajien nimet ja niiden summat. Siella oli tuhatta ja 500 rupiaa ja paljon enemmankin. Tiesimme etta ne on tekaistuja lukuja ja oikeat summat ovat 50 tienoilla. Laitoimme siihen siis sen. Ihan vinkkina jos joku joskus joutuu vastaavaan tilanteeseen niin kun siihen kirjaan laittaa 100 niin he sitten laittavat siihen nollan tai pari peraan, jotta seuraavalle voidaan nayttaa sitten tosi komeaa summaa. Kikkana estaaksi tuota voi summan kirjoittaa esim nain Rs50/- ilman valeja mihinkaan ja sitten ei voikaan enaa pistaa mitaan ylimaaraisia numeroita eteen saatika peraan.

Rituaalit tehtyamme jai kasiimme viela tukku kukkia ja paatimme lahtea kaymaan myos itse temppelin sisalla. Ensin oli pitka jono jota poliisit/vartijat pitivat linjassa ja sitten hirvea tungeksiminen temppelin sisalla. Tuli ihan viiden vuoden takaiset Taj Mahalin puskemiset mieleen. Sisalla joku pappishenkilo tms ihan rehellisesti veti meidat ihmismassan lapi temppelin pyhimpaan jossa sitten tehtiin loppujen kukkien kanssa jotakin rituaalija. Tietysti rituaalit tarkoittivat myos lahjoituksia ja pistimme sata rupiaa hanskaan. Siita alkoi hirvea pulina etta pitaisi antaa ainakin 500 per nuppi. Ei kylla oltu maksamassa niin paljoa ja lopulta se satanen sitten kelpasi ihan hyvin. Sitten ei enaa tarvinnut kuin kuin tunkea ulos ja paivan uhraukset olivat meidan osalta ohi. Kun menimme hakemaan kenkia, kuljimme uudestaan elainuhrauspaikan ohi jossa sai juuri pari vuohta varsin kirjaimellisen “out-of-the-body” kokemuksen ja aitauksen laitamille jai taas pari paatonta satkimaan viimeisia pihauksiaan. Ei tiedeta paljonko kyseisesta lystista pitaisi maksaa, mutta 10 rupian kukkauhri sai nyt riittaa meille.

Iltapaiva tarjosi sitten taas kulttuurielamyksia uudestaan liikkuvan kuvan valityksella. Talla kertaa elokuva antoi enemman eika unikaan painanut silmaa. Kyseessa oli unkarilainen rock’n’roll musikaali “Made in Hungaria” (http://www.imdb.com/title/tt1224369/). Todella ratkiriemukasta jopa paikoitellen. Voidaan suositella. Tama elokuvaelamys antoi myos eraan kokemuksen jota ei olisi uskonut nakevan kunniallisessa Intialaisessa elokuvateatterissa. Nimittain ihan melkein alkuminuuteilla ruudulla vilahti tissit! Jep. Ihan oikeat tissit eika mikaan millisekunnin valays vaan ihan ehti tajuta mita tapahtui. Lopulta tama paljas nahka jai ainoaksi vaikka elokuva tarjosikin valilla varsin jannittavia musiikkikohtauksia… katsokaa itse niin tiedatte.

Nyt ollaan sitten viimeista iltaa Kalkutassa talla haavaa ja yritetaan ottaa viela se irti mita saadaan. Maiju kaiveli opaskirjoista viela jotain paikkoja mista saataisiin Momoja – noita tiibetin kulinaristisia anteja muulle maailmalle. Talla matkalla meille on melkein paras ruokakokemus ollut juuri momot. Hammentavasti silloin Tiibetissa saamamme momot olivat todella surkeita, jopa pahoja (ainakin Maijun muistikuvan mukaan, Mikko ei oikein muista). Talla puolella Himalajan makiryhmaa ne ovat sen sijaan olleet erinomaisia. Eilen saatiin jo todella hyvia ja halpoja momoja kadulta, mutta nyt siis ihan oikeassa ravintolassa. Saas nahda jaako momojen viimeinen elamys karvaaksi vai makeaksi. Illalla saatetaan viela suunnata johonkin baariin paitsi jos unimatti tekee tepposet. Huomenna onkin sitten jo lento Mumbaihin ja viimeiset pyraykset edessa. Linda ja Kimmo ovatkin jo kivasti varanneet meille huoneen hotellistaan niin ei tarvitse muuta kuin ilmaantua paikalle.
Bombay par jalle!

P.S. Toivomme etta tamanpaivaiset uhraukset ja rituaalit menivat oikein kun Kali kuitenkin on melko vakivaltainen jumala. Eli jos joku sukulainen nyt sitten katkaisee jalkansa ja saa sikanuhan niin tiedatte sitten keta syyttaa. Tarkoitus oli ainakin pyytaa Kalilta onnea koko suvulle. Ties vaikka Kalin hirmuisuus onnistuisi jopa pelottamaan sikapossut nuhineen pois!

Terkut Kalkutasta, taas

Paastiin eilen ei-niin-mukavasti pitkallisella jeeppiajelulla junalle ja sitten yon yli oikeinkin mukavasti junalla Kalkuttaan. Ollaan taalla tama ja huominen paiva, otetaan rennosti, kaydaan kirja- ja karttaostoksilla, nautitaan kahvila- ja ravintolatarjonnasta ja kenties osallistutaan parhaillaan kaynnissa oleville filmifestareille.

Sikkimin ihmeita

Viime paivat ollaan vietetty muutamassa eri paikassa Lansi-Sikkimissa. Viimeisimman paivityksen jalkeen koroteltiin taasen joukkojeepin kyydissa pikku kylaseen nimelta Yuksom. Kyla, tai oikeastaan tien varteen kasautunut epamaarainen rykelma taloja ja hotelleja, on oikein rauhallinen paikka ja omalla tavallaan tunnelmallinenkin, mutta suhteessa kokoonsa ihan taynna turisteja. Suurin osa heista vierailee kylassa vain lahteakseen trekkaamaan pitemmalle, mika meilta jai nyt talta eraa kokematta. Ei kylla olla ihan varmoja oltaisiinko haluttukaan vaellukselle, jos samaa reittia menee niin paljon porukkaa kuin Yuksomin-kaynti antaa olettaa. Plus etta Maiju ei usko etta olisi edes jaksanut kavella reittia lapi, ja on siten kohtuu onnellinen trekin valiin jaamisesta…

Yuksomissakin oli omat nahtavyytensa, silla se on ollut 1600-luvulla Sikkimin ensimmainen paakaupunki. Nahtavyyksiin kuuluivat korkealla maen paalla (= HIKI ja VASY) sijaitseva Sikkimin ensimmainen buddhalaisluostari seka huomattavasti pienemmalla nyppylalla sijaitseva Sikkimin ensimmaisen kuninkaan kruunajaispaikka. Kruunaajina toimi kuulemma kolme Lamaa, jotka saapuivat etelasta, lannesta ja pohjoisesta. Hauskin ja/tai hammentavin juttu kruunajaispaikalla oli kivi, jonka paalla lepasi pieni puinen kansi. Kun kantta nosti, sen alta paljastui jossain maarin jalan muotoinen painauma, joka on perimatiedon mukaan paa-Laman jalanjalki.

Nama buddhalaisuuteen liittyvat nahtavyydet ovat tavallaan kaikki kovin samanlaisia: ymparisto on taynna varikkaita rukouslippuja, jossakin kohoaa valkoinen chorten eli stupa (http://fi.wikipedia.org/wiki/Stupa), seinalle on ripustettu pienia rukousmyllyja tai sitten omassa pikku mokissaan on yksi valtava rukousmylly. Mutta tunnelma on aina kovin seesteinen ja rauhallinen – ollaan aivan eri maailmassa kuin meluisissa, kaoottisissa hindutemppeleissa.

Rauhaa ja seesteisyytta loytyi myos Khechuperi-jarvelta, jonne tehtiin paivaretki Yuksomista ikaan kuin minitrekkina. Matkaa piti olla kolme tuntia, mutta meilla meni nelja, ja Maiju oli loppua kohti jo ihan poikki (joko kunto on yleisesti ottaen huono tai sitten alkaa vahitellen kaikkinainen matkajaksu loppua). Vaikkei ollut mukana varsinaisia yopymistarpeita, paatettiin jaada jarvelle yoksi ja palata Yuksomiin vasta seuraavana paivana. Oltaisiin voitu yopya jarven ylapuolella olevassa kylassa, jossa pari taloa ottaa vieraita luokseen home stay -henkisesti. Tasta lystista olisi veloitettu 400 rupiaa per nena, mika oli meista aivan jarkyttava summa ottaen huomioon tarjotun huoneen koon ja muut puitteet. Ruoat kylla kuuluivat hintaan, mutta kuulemamme mukaan syotavaksi tarjotaan pari kertaa paivassa dal bhatia eli halvinta mahdollista perusmattoa mita taalla on tarjolla. Sanottiin siis home staylle kiitos ei – toisin kuin monet muut lankkarit, joita kylalla nakyi majailevan sankoin joukoin. Veikkamme etta heidan mielestaan paikka on todella shanti ja syvallinen ja aito ja mita lie; meista se on pelkkaa rahastusta. Ollaan ehka vahan erihenkisia kuin osa Intian-matkaajista, jotka tuntuvat fyysisen ulottuvuuden ohella matkustavan paansa sisalla ihan omissa sfaareissaan.

Punkkasimme sen sijaan yksinkertaisessa guest housessa, jota vaikutti pyorittavan hivenen vakavahenkinen mutta hirmuisen suloinen 13-vuotias Sho-poika. Han jutusteli kanssamme illalla ja kertoi etta taalla on vahan tylsaa asua tiettyyn aikaan vuodesta (=nyt), kun liikkeella on paljon karhuja eika ulos voi niiden takia menna lainkaan pimeaan aikaan. Huom. tama tarkoittaa noin iltaviidesta aamuviiteen, joten vuorokausirytmi on sitten sen mukainen. Ei muisteta koska oltaisiin viimeksi menty nain monena iltana perakkain nukkumaan kahdeksan maissa 😀

Itse Khechuperi-jarvi on jalleen yksi tarkea buddhalainen kohde. Myos muiden uskontokuntien edustajia kay usein jarvella, sen nimittain uskotaan tayttavan toiveita. Hoponlopoa, saatatte ajatella. Mutta onko sittenkaan? Kavimme jarvella maanantaina, ja Maiju toivoi silloin etta viisi viikkoa sitten Kalkutasta lahettamamme postipaketti (jolla piti menna kaksi viikkoa postin sedan mukaan) tulisi onnellisesti perille. Etenkin Maiju on jo moneen kertaan ehtinyt surra paketin kohtaloa ja olettaa etta sita (ja sen sisaltamia korvaamattomia juttuja, kuten sukelluslokikirjojamme) ei taideta enaa koskaan nahda. Vaan kuinka kavikaan? Nyt kun paasimme taas parin paivan tauon jalkeen tietokoneen aareen, saimme kotoa juurikin maanantaina lahetetyn viestin, etta paketti on saapunut perille. HURRAA! Ehkei siis sittenkaan parane aliarvioida naiden takalaisten ihmeiden voimaa?!

Viela epatietoisina jarven ihmeitatekevasta luonteesta palasimme eilen Yuksomiin, jossa vietimme laiskan iltapaivan ja alkuillan paa-asiassa syoden ja juoden. Kuten edellisessa pikapaivityksessa mainittiin, juomapuoli kasitti lahinna tongbaa, paikallista kiljun tapaista juomaa. Se valmistetaan kaatamalla kuumaa vetta kayneiden hirssinsiementen paalle, ja tasta syntyvaa litkua imetaan sitten bambupillin lapi. Vahan valia muki taytetaan kuumalla vedella, jotta juoma ei paase liian vahvaksi alkoholiprosentiltaan. Mukavasti se joka tapauksessa lammittaa, mika on todella tarpeen taalla kukkuloilla silla iltaisin on tosi kylma – melkein pipo- ja vahintaan lampparikeli. Hyvaa harjoitusta kotiinpaluuta varten, eiko?

Sikkimin varalle on talta eraa enaa yksi toive, ja se on etta huomenna olisi kirkas aamu. Tultiin tanaan Yuksomista Pellingiin, jonka tarkeimpana houkuttimena ovat upeat vuoristonakymat. Tanaan on kuitenkin ollut todella pilvinen paiva, eika vuorista nay jalkeakaan. Huomenaamulla on viela viimeinen mahdollisuus tiirailla Kanchenjungaa, peukut pystyyn etta se onnistuu. Sitten suuntaamme yojunalla kohti Kalkuttaa ja sielta lopulta Mumbaihin, jossa toivottavasti yhytamme Lindan ja Kimmon ennen kotiinpaluuta. Hui, nyt alkaa iskea samanaikaisesti haikeus matkan loppumisesta ja onnellisuus kotiin paasemisesta, joten lienee paras lopettaa talta eraa.

Yuksomissa

On kävelty niin paljon ettei jaksettu netille. Sen sijaan ollaan siemailtu tongbaa (lämmintä kiljua) kera toisten matkailijain.

Either drink or drive

Taas olemme paasseet turvallisesti ison veljen valvovan silman alle.

Gangtok on paikan nimi nimittain ja korkeutta vaihtelevasti 1500 ja paikoin 1700 tai enemman. Varsin tasamaata siis. Onneksi tanne on laitettu mukavasti koysirata kabiineineen hiissaamaan ihmispoloja edes takaisin alhaalta ylos ja miksei myos toiseen suuntaan joka spatiaalisrajoittelle tarkennettuna on siis ylhaalta alas. Tosin pieni suunnittelu kukkaken on paassyt joko kaupunkin kaavoituslaitokselle tahi ylailmarautatien suunnittelulautakunnalla, silla ko. vatkain on sijoitettu katevasti keskelle kaikkea mika on kaukana kaikesta oleellisesta ja keskeisesta. Lahinna hupiluontoinen on siis laite. Valiako tuolla ja hauskaa oli raijautua ylos-alas ilman omaa lihasvoiman kayttoa.

Gangtokiin saavuimme aamulla mukavalla jeeppiajelulla. Ainakin muulla jeeppipoppoolla oli hyvinkin hauskaa ja kertoilivat ilmeisesti hauskoja juttuja mita emme tietenkaan ymmartaneet. Meillakin oli kylla vahintaan ihan kivaa, kun jeeppikaan ei ollut kovin taynna. Tosin Maijulla riitti ihmettelemista vierussedan sormissa jotka jatkuvasti hivuttautuivat hanen puolelleen. Kyse ei ole nyt mistaan harskista vaan siita etta siella takapenkilla oli sellainen tanko seuraavan penkin mitalta josta saattoi pitaa kiinni. Tuo seta sattui vaan jostain syysta tykkaamaan pitaa sellaista leveaa haara-asentoa kasillaan siina tangossa. Siita riitti pitkat pohdinnat henkilokohtaisesta tilasta, takalaisten piittaamattomuudesta ja niin edelleen.

Perilla paastiin taksikyydin paatteeksi hotelliin jota oltiin jo etukateen varailtu. Ei kulunut aikaa siis hotellin etsimiseen kun tiedettiin etta paljon olisi tehtavaa tanaan. Lahdimmekin heti pikaisen lounaan jalkeen katselemaan paikallista menoa ja tuota jo mainittua koysirataa. Toiseksi suuntasimme tiibettilaisen luostarisalueelle jossa oli iso chorten (eli stupa) (eli ???) ja varmaan monta sataa rukousmyllya joita sai pyorittaa. Ei kylla jaksettu pyorittaa ihan kaikkia mutta aika sika montaa kuitenkin.

Chortenin ja munkkien asuinrakennusten vieressa oli museo tiibettilaisuudesta. Siella oli tiibettilaisia ryijyja eli tankoja (tanka) Buddhan eri elamanvaiheista seka monesta muustakin vaiheesta ja monen henkilonkin eri vaiheista. Lisaksi siella oli vaikka milla mitalla pienia patsaita Buddhasta seka demoneista ja suojeluskuningaista vai mika nyt “guardian king” voisi olla. Oli kanssa kaikenlaisia erilaisia rituaaliesineita jos jonkinmoista ja osa oli tehty ihmiskalloista. Joo-o. Ihan ihka oikeista ihmiskalloista. Ne olivat sellaisia kulhoja joita tekstin mukaan pidettiin alttarilla jonkin seremonian aikana ja niissa oli sisalla jotain verijuttua tai jotain. Ei kait oikeata verta mutta jotain mika sita kuvasi. Janna nayttely oli kylla.

Paivan jo mennessa mailleen kavaisimme paikallisen ostoskeskuksen katolla jossa olivat Tiibetti festarit. Siella oli melkein karnevaalimeininki ja oli jos jonkinmoista kojua joka kertoi siita ja tuosta buddhalaisuuden osasta, oli munkkeja maalaamassa thangka-tauluja ja useita ravintoloita. Oli siella jopa osasto missa olisi voinut luovuttaa verta. Ainakin niin siina luki. Ei tosin luovutettu. Sitten siella olisi ollut viela auditorio taynna vakea ja myohemmin selvisi etta siella olisi alkanut kohtiin muotinaytos. Tiibettilaista muotia, millaistahan se on?

“Ja tassa meilla on talven 2010 tyylikkain purppuranpunainen kaapu trendikkaalle munkille. Huomatkaa katevat laskokset vuotaisilla seka oranssit tehosteraidat dekolteella. Kevaan jalkinemuodin hitti on pelkistetty nahkasandaalli ja hiustyylia vallitsee nyt moderni kalju.”

Tosiaan. Darjeelingista lahtiessamme tormasimme pariin meidan hotellissa olleeseen tyyppii jotka olivat lahdossa samaan aikaan Gangtokiin. He olivat aikoneet tehda tourin pohjois-Sikkimissa ja kyselivat josko meita olisi kiinnostanut. Jaimme miettimaan matkan ajaksi. He tosin matkustivat eri jeepilla, mutta samaan aikaan. Perilla emme sitten enaa heita nahneet. Rukkasimme kylla sitten myohemmin oman suunnitelmamme, mutta se ei johda talla kertaa tuonne pohjoisemmaksi. Ehka ensi kerralla.

Nyt alkaa olla melkein paiva illallista vaille valmis. Nukkumaan pitaa menna aivan pian kohta, silla huomenna on taas aikainen nousu ja lahto.

Niin joo, jaikohan otsikossa ja alkusanoissa jotain epaselvaksi… Tuolla teilla ajellessa valvoo tosiaan BRO. Ei kuitenkaan “bro” as in “brother” as in veli (oli sitten iso tahi pieni), vaan Border Road Organization, jonka tehtavana on rakentaa ja yllapitaa rajaseutujen teita. Otsikko on otettu tienvarsille – varsinkin mutkiin – laitetuista keltaisista kylteista, jotka sisaltavat liikenneturvallisuuteen kehottavia iskulauseita. Osa on melko tylsia, tyyliin “Drive slow”, osa sen sijaan oikein kekseliaita ja viihdyttavia mutta opettavaisia lauseita kuten esim. seuraavat klassikot:

“Speed thrills but kills”

“After whisky driving is risky”

“It is no rally, enjoy the valley”

“If you sleep your family will weep”

Ja Maijun all time favourite:

“Better be Mr. Late than late Mr.”

Janna oli myos tuo tamanpaivainen “Juo tai aja”. Jos olisi enemman aikaa niin voisimme kaydakin maistamassa paikallista ohrapirteloa, mutta nyt taitaa tosiaan ennemmin peti kutsua. Kyllapa on kiireiseksi mennyt tama elama.

Maku- ja nakoelamyksia Darjeelingissa

Kazirangassa laakariseta kaski Mikon pidattaytya kylmien juomien nauttimisesta. Assamissa se oli kuitenkin vahan vaikeaa, koska osavaltio sijaitsee alangolla ja siella on hirmu kuuma koko ajan ja niin ollen myos kova jano. Ei oikein keksitty muutakaan ratkaisua kuin vaihtaa olinpaikkaa vahan korkeampaan ja siten viileampaan ilmanalaan. Niinpa tultiin yojuna- ja jeeppikyydilla Darjeelingiin.

Jos nimi ei heti soita kelloja paassa, niin paikka on tosiaan maailmankuulu teentuotannostaan. Sen kylla todella huomaa; ollaan juotu heti tanaan kuppikaupalla teeta ja kaikki on ollut erinomaisen hyvaa, riippumatta siita onko kyseessa ollut halpa maitotee katukojusta vai kallis valkoinen tee kahvilassa. Ruoaksi ollaan lahinna nautittu momoja, tiibetilaisperaisia mykyja. Erityisesti Maijun kokemukset ko. ruoasta aiemmilta matkoilta ovat olleet tosi kielteiset, ja talla reissulla on tullut yllatyksena se kuinka hyvia ne voivatkaan olla. Tamakin riippumatta siita, maksetaanko annoksesta 10 rupiaa katukojulla vai seitsemankertainen summa opaskirjojen hehkuttamassa ravintolassa (jalkimmaisessa ei muuten ehka ollut seitseman kertaa parempaa, vaikka tosi herkkua olikin).

Teen lisaksi tanne Darjeelingiin tullaan katselemaan Himalajaa, tarkemmin sanoen Kangchenjungaa, joka selkealla saalla nakyy kaupungille asti. Huippuhyvalla saalla, hieman ylempana eli vahan matkan paassa kaupungista voi samaan aikaan nahd myos Mt. Everestin. Meidan majapaikka on yhdella kaupungin korkeimmista kohdista, ja sen katolle on matkailijoiden iloksi pystytetty nakoalaterassi, josta paasee ihailemaan miltei 360-asteista nakymaa ymparille. Tosin lahinna 180 asteen osuudella tasta on jotakin katsomisen arvoista, eli Kangchenjungan massiivi. Parhaat nakymat vuorille avautuvat heti auringon noustessa, mika tarkoittaa heratysta aamuneljalta, mika tarkoittaa etta pitaa menna nukkumaan NYT.

Luontoelämyksiä liukuhihnalta

Meghalayan korkealta kukkulaseudulta ollaan laskeuduttu suuren Brahmaputra-joen halkomalle Assamin alangolle. Kukkulat kohoavat täälläkin, mutta vähän kauempana horisontissa. Etualan täyttävät riisipellot, metsiköt ja teeviljelmät, jotka poikkeuksellisesti sijaitsevat tasaisella maalla mäkien sijaan.

Reipashenkiset tutkimusmatkaajanne Maiju ja Mikko ovat jälleen olleet luontoelämysten äärellä. Tällä kertaa ollaan Kazirangan kansallispuistossa, jossa asustaa noin 2200 uhanalaista yksisarvista intiansarvikuonoa – yli kaksi kolmasosaa kaikista lajin edustajista maailmassa. Nähdäksemme näitä mahtavia, kömpelön näköisiä mutta tosiasiassa jopa 80 kilometrin tuntivauhdilla pötkiviä eläimiä olemme vierailleet kolmeen otteeseen puiston alueella sekä jeepillä että elefantin selässä.

Jeeppiajelut kestävät parisen tuntia ja niillä ajetaan pitkin valmiita hiekkateitä (ei siis mitään off-roadia) pahimmassa tapauksessa pitkässä letkassa. Puistoon kun saa ajaa vain tiettynä aikana päivästä ja tiettyjä reittejä pitkin, joten on selvää että ruuhkia syntyy. Se tietysti himmentää näiden ”safareiden” viehätystä melko paljon, mutta yllättävän paljon niillä silti näkee eläimiä. Yllättävää siksi, että luulisi villieläinten pelkäävän jo pelkkää moottorin pärinää, puhumattakaan intialaisturistien mölyämisestä (heille kun tuntuu olevan mahdotonta pysytellä hiljaa). Aika kiltisti eläimet kuitenkin pysyttelivät näkösällä ja välillä jopa melko lähellä, kunnes joko kyllästyttiin katsomaan niitä tai sitten joku erityisen mölyäväinen tapaus onnistui lopulta pelästyttämään ne pakosalle.

Mitä jeepistä käsin sitten pääsee näkemään? Ensinnäkin hienoja maisemia, taas kerran. Taustalla kohoavat vihreät kukkulat, heti tien molemmin puolin kasvaa korkeaa (norsunkorkuista, siitä nimitys norsun-)heinää, siellä täällä heinikosta kohoaa puita. Lintubongarille täällä olisi ilmeisesti tarjolla paljon katseltavaa. Me ei jakseta linnuista niin kamalasti intoilla, mutta pelikaaneja on ainakin ja jo Sundarbansissa nähtyjä adjutantteja. Ja pieniä vihreitä papukaijoja ja sen sellaista. Iänikuisia peuroja (hog- ja sambar-merkkisiä) löytyy melkein joka mutkan takaa, jos pieni liioittelu sallitaan. Vähän harvinaisempi näky ovat puhvelit, joiden väritys ja sarvet melkein erehdyttävät etäältä katsottuna sekoittamaan ne joko villielefantteihin tai sarvikuonoihin.

No entäpä sitten, saako näkökenttäänsä kumpaakaan näistä harmaista jättiläisistä? Jo vain, kumpaisiakin! Molemmilla jeeppisafareillamme bongattiin useita sarvikuonoja, jotkut hyvin kaukaa ja toiset vähän lähempää, osan yksittäin ja jokusen pienessä hajanaisessa ryhmässä. Toisella ajelulla nähtiin vartiotornista myös pari-kolme villinorsua, tosin melko etäältä. Onneksi on nykyään kohtuullinen linssi kamerassa, niin erottuu kuvasta sentään jotain…

Täällä, samoin kuin Sundarbansissa, ollaan vähän harmiteltu sitä, miten vähän pelkkää luonnon ja eläinten tarkkailua kaikessa rauhassa (ja hiljaisuudessa) kuuluu ainakaan normaaliin vierailuohjelmaan. Puistoon tehdään pari pikaista huviajelua, siinä kaikki – sinne ei voi jäädä yöksi tai ilmeisesti kovin helposti edes muutamaksi tunniksi vartiotorniin olemaan. Voi vain kuvitella, miten paljon eläimiä olisi mahdollista nähdä tornista tai vastaavasta tukikohdasta käsin, jos puistoon pääsisi ilman meluisia jeeppiletkoja.

Toinen keino alueella vierailemiseen ovat tunnin mittaiset elefanttisafarit aamuaikaan. Näistä norsuratsastuksista jäi hieman ristiriitainen fiilis. Aluksi touhu tuntui vähän tyhmältä: samoin kuin jeeppejä, myös norsuja on valtava lauma kyyditsemässä turisteja. Yhden ratsastusvuoron loputtua kyytiin vaihdetaan uudet turistit, eli on aikamoinen liukuhihnameininki.

Itse safari oli silti tosi hauska, ihan jo pelkästään siksi kun sai mennä keinuvalla norsukyydillä. Välillä kuljettiin korkean heinän keskellä ja se todella kohosi päiden korkeudelle ja ylikin vaikka oltiin norsun selässä. Toisinaan taas mentiin mudassa, josta lähti aika mahtava litinä ja lätinä kun painavat norsut talsivat yli. Norsuratsastuksen aikana näki paljon eläimiä ja ihan läheltä. Lajit ovat samoja kuin muulloinkin, eli peuroja, puhveleita ja sarvikuonoja, mutta jeeppiajeluihin verrattuna norsuilla pääsee todella paljon lähemmäs, parhaimmillaan (arviolta) vain 15 metrin päähän. Aika jännää oli saada katsella sarvikuonoja niin lähietäisyydeltä. Molemmissa, sekä norsuissa että sarvikuonoissa, on jotain ikiaikaista – majesteettinen koko, arvokkaan hidas liikehdintä, läpäisemättömän oloinen, panssarimainen nahka – jotain, mikä saa ne tuntumaan jonkin hyvin kaukaisen ajan jäänteiltä.

Tarkoitus oli mennä vielä uudestaan elefanttisafarille tänä aamuna ennen paluutamme Guwahatin kaupunkiin ja lähtöä sieltä eteenpäin kohti Darjeelingia. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun eiliseltä jeeppiajelulta palatessamme Mikko alkoi valitella huonoa oloa. Hotellilla otettiin kuumemittari esiin, ja se näytti 39 astetta. Vaihteeksi siis sairastamista ohjelmassa. Lääkäri tuli käymään heti illalla, oli sitä mieltä että kyseessä on pelkkä vilustuminen ja määräsi hoidoksi antibioottikuurin (jälleen kerran…). Myöhemmin illalla ja yöllä iski kuitenkin vielä ripuli, minkä takia päätettiin aamulla varmuuden vuoksi olla lähtemättä viiden tunnin bussimatkalle Guwahatiin.

Joudutaan nyt miettimään loppumatkan ohjelma koko lailla uusiksi. Ensi viikon alkupuoli oli tarkoitus viettää Sikkimin vuoristomaisemissa trekkaamalla, mutta fyysinen rasitus korkeassa ilmanalassa niin pian sairastamisen jälkeen ei taida olla kovin hyvä idea. Sääli, sillä oltiin jo odotettu tätä ohjelmanumeroa. Pitää yrittää keksiä jotain muuta tilalle – raportoidaan tilanteen kehityksestä ja uusista suunnitelmistamme heti kun on lisää kerrottavaa. Nyt Mikolla ohjelmassa lepoa ja toivottavasti pikaista tervehtymistä, Maijulla murehtimista ja ehkäpä jopa vähän töitä. Huokaus.