Miksi Intia?

Miksi Intia?

Bangladeshissa matkustaminen auttoi aika nopeasti keksimään vastauksia meille usein esitettyyn kysymykseen: MIKSI INTIA? Maissa on sekä paljon samaa että silti tarpeeksi eroja, joten Bangladesh antaa Intialle sopivaa kontrastia ja auttaa hahmottamaan juuri ne syyt MIKSI. Tällä ei kuitenkaan tahdota sanoa, etteikö MYÖS Bangladesh… Mutta asiaan.

RUOKA

Ei käy kieltäminen, kyllä yksi merkittävä syy matkustamiselle on ruoka, ja nimenomaan hyvä sellainen. Onhan vaikka Italiassa jos jonkinlaista loistokasta historiallista nähtävyyttä, mutta käsi sydämelle: kukapa ei matkustaisi sinne ensisijaisesti pastan, pizzan, juustojen, viinin ja jäätelön takia? Ne vain tarjoillaan upean miljöön kera. (Ville, saat olla säännön vahvistava poikkeus jos haluat, tai jos et vain viitsi myöntää että tosiasiassa väitöskirjan kimmokkeena on ollut italialainen ruoka 😉

Intiassa matkustaessa ruokaa ei välttämättä aina tule edes ajatelleeksi. Sitä nimittäin on, paljon ja kaikkialla. Joten kun nälkä iskee, helpotus on yleensä lähellä. Usein voi myös valita, ottaako jotakin pikkupurtavaa katukojusta vai meneekö läheiseen enemmän tai vähemmän tasokkaaseen ravintolaan. Jos tuntee yhtään intialaista ruokakulttuuria ja erityisesti -sanastoa (esim. suomalaisten nepalilais-/intialais-/pakistanilaisravintoloiden perusteella), niin mistä tahansa näistä on helppo valita haluamaansa sapuskaa. Kojusta vaikkapa samosaa tai pakoraa, ravintolasta jotakin listan perusteella, sellainen nimittäin löytyy kaikkein köykäisimmistäkin paikoista, jos ei muuten niin seinälle kirjoitettuna. Joskus harvoin lista on tarjolla ainoastaan hindiksi ja devanagari-aakkosin kirjoitettuna (tai muulla paikallisella kielellä). Miltei aina löytyy myös ”englanninkielinen” lista, joka useimmiten on luettelo selkoaakkosille translitteroiduista hindinkielisistä ruokien nimistä. Edellyttää siis jonkinlaista sanaston tuntemusta, mutta syömällähän sitä kertyy…

Ruoka on tietysti näin merkittävä tekijä sen takia, että olemme kasvissyöjiä. Muutoinhan Bangladeshissakaan ei olisi ollut mitään valittamista tarjolla olevan ruoan määrän ja vaihtoehtojen runsauden suhteen. Porkkananpurijoille oli siellä valitettavasti tarjolla usein vain ”mixed vegetablea” ja linssikastiketta – ruokia jotka voivat olla erinomaisen hyviä, mutta jotka saavat päivä toisensa perään nautittuna kaipaamaan vähän vaihtelua.

Intia puolestaan on kasvissyöjän paratiisi. On vaikea kuvitella, että koko maassa edes olisi kovin montaa ravintolaa, joka tarjoaisi pelkästään lihallisia ja kalallisia ruokia eikä yhtään kasvisvaihtoehtoja. Sen sijaan maasta löytyy, alueellisesta tiheysvaihtelusta huolimatta, vaikka kuinka paljon ”Pure veg” -ravintoloita. Eikä tässä vielä mitään; Intiasta löytyy jopa kokonaisia ”Pure veg” -kaupunkeja. Monet pyhät kaupungit ovat nimittäin täysin liharuoattomia (ilman päivittäistä pihviään elämään kykenemättömien kannattaa kiertää ne kaukaa). Joka tapauksessa kaikkialla muuallakin otetaan vakavasti ja ymmärretään se, jos kertoo olevansa kasvissyöjä, ja suurin vegetaristin kohtaama haaste on kasvisvaihtoehtojen runsaudenpula eikä suinkaan niiden vaikea saatavuus.

VALINNANVARA

Intiassa on tarjolla oikeastaan mitä vain. Samassa maassa voi mennä sukeltamaan tai laskettelemaan, ihailla maisemia Himalajan huipuista rutikuivien aavikoiden kautta trooppisiin palmurantoihin, henkistyä temppeleissä ja joogakouluissa tai nauttia yltäkylläisestä elämästä herkullisen ruoan, hyvän juoman, ylellisten vaatteiden ja kauniiden tavaroiden muodossa. Kaiken tämän voi halutessaan kokea vaikka vain parissa viikossa.

Kaikkea edellä kuvattua on vieläpä tarjolla useissa eri hintaluokissa, joten voi itse päättää, paljonko mistäkin haluaa maksaa. Tätä päätöstä voi myös vaihdella miten milloinkin huvittaa: ensin voi käydä tuhlaamassa tuhansia rupioita ostoksilla ja sitten tapella riksakuskin kanssa kymmenestä rupiasta. Nälän voi sammuttaa parillasadalla paikallisen keskiluokan suosimassa ravintolassa tai muutamalla kymmenellä kadunvarressa. Yösijakseen voi valita parikymmentä euroa maksavan ilmastoidun hotellihuoneen tai sitten muutaman euron hintaisen vaatimattomamman asumuksen.

Epäjohdonmukaista? Jopa kaksinaamaista? Ehkäpä, mutta Intiassa on melkein pakko heittäytyä maan omintakeiseen markkinatalouden muotoon ja päättää mitä haluaa ja mihin hintaan. Tämän jälkeen hinnasta on vielä neuvoteltava myyjän/tarjoajan kanssa ja muistettava, että hänellä on aina mahdollisuus kieltäytyä myymästä, jolloin dilemmasta halu VS hinta tulee entistä polttavampi.

Joka tapauksessa oleellinen osa Intian monimuotoisuuden kokemusta on, että sen kokee eri hintaluokissa ja sulkee korvansa sosiaalisen omatunnon soimaavalta ääneltä. Sitä paitsi, vaikka länsimaisella matkaajalla olisikin periaatteessa varaa tasokkaimpiin hotelleihin (tosin huippuhotelleihin ei saa Kämpin hinnoilla edes lakanoita), hyviin ravintoloihin ja yksityiskuskeihin, niin kyllä kai paikallisen pienyrittäjyyden tukeminen on myös – tai jopa erityisesti – sosiaalisesti oikeudenmukaista. Vaikka maksetut hinnat saattaisivat tuntua naurettavan ja jopa epäreilun alhaisilta, niin maassa maan tavalla ja hintatasolla… Suuresta osasta palveluita turisti toisaalta pulittaa, tietäen tai tietämättään, valkoisen miehen lisää. Tämä lienee reilua niin kauan, kuin turistien maksamat korotetut hinnat eivät vaikuta inflatorisesti myös paikallisten maksamiin hintoihin. Toisaalta juuri tästä syystä riksakuskin kanssa kannattaa välillä tapella mitättömistä summista: jotta he eivät totu siihen, että turisteilta saa aina kynittyä moninkertaisia hintoja, ja jotta hinnat eivät lopulta nouse hallitsemattomasti myös paikallisille.

HELPPOUS

Väitetään, että Intian-matkailussa olisi jotain erityistä kestävyyttä ja sietokykyä vaativaa. No jaa, kyllähän se ennemmin tai myöhemmin käy henkisesti voimille, mutta ihan käytännön tasolla Intiassa matkustaminen on valtavan helppoa, jos siis vain onnistuu pysymään tolkuissaan.

– Kieli –

Ehkä keskeisin Intiassa matkustamista helpottava tekijä on kieli. Ei, ei mikään niistä 22 virallisesta alueellisesta kielestä tai 1600 murteesta, vaan tietysti englanti. Tuo nykymaailman lingua franca kukoistaa Intiassa edelleen brittien siirtomaavallan perintönä. Intiassa esimerkiksi ilmestyy päivittäin lukuisia englanninkielisiä sanomalehtiä, joiden lukijakunnan pääosa lienee paikallisia eikä suinkaan maassa asuvia tai matkustavia ulkomaalaisia. Hindistä on jo pitkään yritetty tehdä valtaisan maan ensisijaista yhteistä kieltä, ja kuulemamme mukaan projekti alkaa hiljalleen edetä. Silti on edelleen yleistä, että malayalaamia puhuva keralalainen ja urdua puhuva kashmirilainen kommunikoivat keskenään mieluummin englanniksi kuin hindiksi.

Kuten jo jossain aiemmassa sivukommentissa mainittiin, englanti hallitsee usein myös katukuvaa, sillä suuri osa liikkeiden nimistä ja niiden kylteistä on englanniksi (ja mahdollisesti lisäksi paikallisella pääkielellä). Tämä auttaa liikkumista, sillä varsinaisten tienviittojen puutteesta huolimatta pystyy yleensä suunnistamaan melko kätevästi kyltteihin kirjoitettujen osoitteiden perusteella. Junalla matkustamista puolestaan helpottaa se, että asemien nimet lukevat (pienempiä paikkakuntia kenties lukuun ottamatta) sekä paikallisittain että englanniksi. Suurimmilla rautatieasemilla myös aikataulut ym. opasteet (vaikkapa lipunmyyntiin, infotiskille, station managerille) lukevat aina englanniksi.

Englannin ylivaltaa Intiassa ei tietenkään pidä liioitella. Tilastojen mukaan vain murto-osa intialaisista puhuu englantia, mutta ottaen huomioon että maassa on miljardi asukasta, tuo murto-osakin tuntuu matkaajasta melko usealta, melkeinpä jokaiselta vastaantulijalta. Vastaantulijasta sitten riippuu, millaiset hänen englannintaitonsa ovat, mutta yleensä ainakin auttavat. Ja sehän riittää. Riksakuskien ja kaupustelijoiden kanssa tuntee tosin välillä puhuvansa aivan eri kieltä, kun kieltosana ”Ei” vaikuttaa heistä ilmaisevan mitä suurinta kiinnostusta tarjottua palvelusta tai tavaraa kohtaan…

Englannintaidot eivät tietenkään jakaudu tasaisesti sen enempää sosiaalisesti kuin maantieteellisesti. Syrjäkylissä englannilla tuskin pötkii kovin pitkälle, suurkaupungeissa taas monilla yhtään paremmin toimeen tulevilla englanti on kotikielenä. Luonnollisesti myös turistien suosimissa kohteissa englanti on ainoa kieli mitä tarvitsee. Näissä paikoissa kieltä opitaan, jos ei kouluissa, niin sitten turisteilta, ja kielirepertuaari saattaa yltää jopa muutamaan sanaa saksaa, ranskaa tai espanjaa. Suomea ei onneksi osata vielä muualla kuin Goan aurinkorannoilla (Stockmannin laatu, Anttilan hinta!).

Englannintaitojen sosiaalinen jakautuminen tulee selvästi esille intialaisessa junassa ja sen eri luokissa. Kakkosluokan täyteen ahdetuissa vaunuissa keskustelut jäävät hyvin lyhyiksi tai välillä pelkäksi elehtimiseksi. Toisaalta myös parhaimmissa luokissa saattaa matkustaa vaihtamatta montaakaan sanaa muiden matkustajien kanssa. Tämä ei johdu englannintaitojen ruosteisuudesta, ei toki, vaan siitä että yläluokkaisempi väki haluaa pitää tietyn etäisyyden joko kohteliaisuudesta tai (ehkä todennäköisemmin) silkasta kiinnostuksen puutteesta. Keskitasoisissa vaunuissa matkatessa pääsee puhumaan eniten paikallisten kanssa – siellä kun kanssamatkustajat ovat sekä tarpeeksi uteliaita että tarpeeksi kielitaitoisia jututtamaan turisteja.

Nämä junakeskustelut saattavat olla keskenään hyvin samankaltaisia (kotimaa, nimi, aviosääty, lasten olemassaolo, ammatti, palkkataso, kännykän malli/hinta), mutta jo tällaisessa rupattelussa voi tulla esille mielenkiintoisia asioita täkäläisestä elämästä ja kulttuurista. Aina silloin tällöin Intian-matkoilla tulee käytyä myös ”oikeita”, merkityksellisiä keskusteluita, yleensä tietysti parhaiten koulutettujen ja toimeentulevien intialaisten kanssa, jotka elävät hyvin samanlaista elämää kuin me itse. Tällaiset tapaamiset ja tuttavuudet tekevät matkustamisesta vähemmän yksinäistä, kiinnikkeetöntä paikasta toiseen seilaamista ja nousevat usein yksiksi reissujen kohokohdiksi nähtävyyksien ja muiden elämyksien rinnalla.

Voi sanoa, että Bangladeshissakin ihmiset olivat ehkä parasta mitä maalla oli tarjota, mutta järkevä ajatustenvaihto onnistui ainoastaan kerran (junassa tapaamiemme liikemiesten kanssa). Muuten sitten ihmiset hurmasivat ystävällisyydellään, avuliaisuudellaan ja hymyilevyydellään – hyvin arvokkaita ominaisuuksia kaikki, mutta kielimuuri esti ainakin näin lyhyellä visiitillä tutustumasta kehenkään sen enempää. Eipä sillä että tämä olisi vain bangladeshilainen ilmiö, saattaahan joskus olla vaikeaa vaikkapa vain Etelä-Euroopassa löytää ihmisiä, joiden kanssa voisi käydä järkevää, merkityksellistä keskustelua englanniksi. (Ja totta kai, saa syyttää vain itseään, jos ei puhu paikallista kieltä – mutta juuri tästä syystä Intia englanninpuhujineen on niin erityinen paikka.)

– Suvaitsevaisuus –

Intia on vetänyt puoleensa matkustajia iät ja ajat. Niinpä maassa ollaan jo ehditty tottua turisteihin ja heidän kummallisuuksiinsa. Tottumus ei tosin tarkoita turtumusta, ja yleensä matkaaja saa osakseen lasten huutoja ja hymyjä sekä aikuisten (erityisesti miesten) intensiivistä tuijotusta. Joka tapauksessa turisteihin ja heidän tapoihinsa suhtaudutaan yleensä hyvin suvaitsevaisesti ja avarakatseisesti. Intiassa on toki monenlaisia sopivaisuussääntöjä, joita matkaajankin on hyvä yrittää noudattaa, mutta harvoinpa kukaan tuntuu ottavan nokkiinsa jos niin ei aina tee tai osaa tehdä. Matkaajat saavat siis poiketa täkäläisistä tavoista, ainakin jos niitä ei tieten tahtoen suoraan loukkaa.

Harvoin esimerkiksi tuntuu, että omalla pukeutumisellaan aiheuttaisi Intiassa pahennusta, vaikkei se paikallisittain katsoen osuisikaan ihan kohdilleen. Toisaalta on myös tosi helppoa yrittää pukeutua (ja ylipäätään käyttäytyä) ainakin sinne päin, jolloin kaikki ovat tyytyväisiä ja tuijottamisen määräkin voi kenties hieman vähentyä. Mutta jos kuumuus ja auringonpaiste tekevät mahdottomaksi pitkiin housuihin ja kaapumaiseen paitaan verhoutumisen, niin paljaan ihon paljous (shortsit, hihaton toppi naisella) ei juuri hätkähdytä, etenkään jos ollaan rantakohteessa tai suurkaupungissa. Ovathan intialaiset sitä paitsi tottuneet hyvin niukasti puettuihin Bollywood-elokuvien sankarittariin…

Turisteihin tottuneisuuden ohella, tai ehkäpä ensisijaisesti, suvaitsevaisuuteen vaikuttanee intialainen kulttuuri. Pääuskonto, joka sallii yhtä hyvin satoihin miljooniin jumaliin uskomisen kuin ateismin, ei voi olla kovin jäykkä ja kurinalainen. Intiassa ja intialaisissa, uskontoon katsomatta, on kaiken kaikkiaan niin valtavaa vaihtelua ja värikkyyttä, ettei mistään yhtenäiskulttuurista voi olla puhettakaan. Nimenomaan tästä maan historian ja kulttuurin ikiaikaisesta monimuotoisuudesta kumpuaa tiettyä toleranssia erilaisuutta kohtaan: sitä saatetaan ihmetellä, mutta se hyväksytään silti.

– Tarjonta –

Intian-matkaajien pääosa ei suinkaan tule Israelista tai edes Euroopasta kokonaisuudessaan, vaan Intiasta. Maan sisäisen turismin volyymi on valtava, eikä moni syrjäisempikään paikka ole jäänyt kokonaan paitsi näistä matkustajavirroista. Tämä tarkoittaa, että lähes kaikkialta löytää jonkinlaisia turisteille suunnattuja palveluita, vähintään kaikkein vaatimattomimman tasoisia. Tästä tarjonnan runsaudesta puolestaan juontuu kaksi seurausta, edullisuus ja seikkailujen mahdollisuus.

Intia on, kuten yllä jo sivuttiin, todella edullinen maa matkustaa jos vain niin haluaa. Paikallisilla suunnatuilla kulkupeleillä liikkuminen ja heille suunnatuissa hotelleissa yöpyminen ja ravintoloissa syöminen on länsimaisittain puoli-ilmaista. Intialaismatkaajien määrä pitää yllä runsasta tarjontaa, mikä puolestaan pitää hinnat kurissa ja hinta-laatu-suhteen kohdallaan. Esimerkiksi Bangladeshissa tilanne oli sikäli hieman toinen, että siellä oli vaikeampaa löytää halpoja mutta silti kelvollisia syömä- ja yöpymispaikkoja, jotka taas Intiassa tulevat kaikille reppureissaajille tutuiksi.

Sellaisissa paikoissa, joissa käy lähinnä länsimaisia turisteja, hinnat ovat kautta linjan tuntuvasti korkeammat. Mutta heti jos pystyy matkustamaan tällaisiin kohteisiin huippusesongin ulkopuolella, hinnat putoavat rajusti. Yhtälö on kaiken kaikkiaan hyvin yksinkertainen: samalla rahalla, jolla Euroopassa matkustaisi pari viikkoa, pärjää Intiassa oikeissa paikoissa, oikeaan aikaan helposti pari kuukautta. Ja jos vaan työolot antavat myöten, niin tottahan pitempi matka on aina parempi, eikö?

Tarjonnan runsaus mahdollistaa myös seikkailemisen, sillä minne tahansa meneekään, ei koskaan jää täysin tyhjän päälle ilman minkäänlaista majapaikkaa, syöttölää tai viime kädessä kulkuneuvoa jolla päästä pois. Useimmissa turisteja kiinnostavissa paikoissa valinnanvaraa on pilvin pimein. Näin ollen matkaaja ei ole täysin riippuvainen opaskirjoista ja niiden suosituksista (joilla on valitettavan usein kielteinen vaikutus kirjassa mainittujen paikkojen tasoon ja hintoihin). Vaikkapa majapaikkaa etsiessään voi suunnata alueelle, jolla opaskirja kertoo olevan hotelleja, ja mennä sitten vaikka opaskirjassa mainitun paikan naapuriin… Tai miksei siihen mainittuunkin, jos se vain on kelvollinen eikä ole tuplannut hintojaan.

Bangladeshissa tuntui usein, että on täysin avuton ilman opaskirjaa ja siellä lueteltuja hotelleja, ravintoloita, kauppoja ja nähtävyyksiä. Jos ei tiennyt tarkkaan, mitä etsii ja mistä, oli aika orpo olo. Intiassakin saattaa välillä olla helpointa vain mennä ”by the book”, mutta silloin kun olo on tarpeeksi itsenäinen ja seikkailunhaluinen, voi opaskirjasta ottaa vain summittaiset koordinaatit ja katsoa mitä vastaan tulee. Matkamme alkuvaiheessa reissasimme jonkin aikaa kokonaan ilman opaskirjaa, ja hyvin selvittiin siitäkin. Hyvällä tuurilla saattaa törmätä mitä mahtavimpiin (tai sitten kamalimpiin, mutta sekin on osa matkustamisen ihanuutta) elämyksiin, ihmisiin, löytöihin ja seikkailuihin – juuri siihen Incredible Indiaan jota mainoslauseet markkinoivat, mutta joka, poikkeuksellista kyllä, on todella olemassa.

Olikohan siinä vastausta kylliksi… Jos nyt kukaan jaksoi lukea tänne asti.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *