Daily Archives: 2009/10/18

Viidakkokirja

Päivä 1 – Perjantai 16.10.

Kello 08 tasan nostimme ankkurin ja aloitamme tutkimusmatkan tuntemattomille vesille. Tavoitteenamme on löytää huhujen mukaan suurin kissaeläin tällä mantereella – Bengalin tiikeri. Lähdemme navigoimaan pitkin joenuomia, joita reunustavat alkuperäisasukkaiden kalastusveneet ja majat. Villieläimistä ei vielä ole tietoa. Varmuuden vuoksi palkkaamme mukaan muutaman paikallisen asukkaan oppaaksi retkelle sekä turvallisuudestamme huolehtimaan pari aseistettua vartijaa.

Matka on jatkunut koko päivän eteenpäin kohti Bengalinlahden suunnatonta aavaa. Vaara saattaa piillä jokaisen niemen takana, joten pidämme vahtia lähes tauotta mahdollisten uhkien varalta. Vesi lipuu rauhallisesti – jopa pelottavan rauhallisesti – ohitsemme auringon noustessa kohti zeniittiään.

Tasan kello 03 iltapäivällä saimme ensimmäiset havainnot lähestymisestämme kohti päämääräämme. Bengalinlahti kaartuu näköpiiriimme ja aukenee kohti etelää kuin valtava ammottava kita. Ankkuroimme itsemme joen suulle ja jatkamme tutkimusta lähiseutuun jalan.

Löydämme ilmeisesti paikallisten alkuasukkaiden käyttämän polun jota lähdemme seuraamaan piittaamatta siitä mitä vaaroja meitä siellä saattaa odottaa. Lähes samantien saamme yhteyden villin viidakon armottomaan luontoon, sillä tiemme katkaisee kaksi polulle asettautunutta peuraa. Ne kuitenkin pelästyvät retkikuntaamme ja lähtevät pakoon. Ilmeisesti nämä yksilöt olivat varoittaneet myös lajitovereitaan, sillä näemme isomman lauman samoja villieläimiä poistuvan alueelta syvemmälle synkkään viidakkoon. Joudumme katsomaan askeleemme tarkkaan, sillä polkua reunustavat lukemattomat ravut joiden lajia emme tunne emmekä halua ottaa turhia riskejä näin lähellä päämääräämme. Lähes tunnin viidakossa samoamisen jälkeen saavumme takaisin rantaan, jossa pidämme välttämättömän lepotauon kaikista viidakon vaaroista saadun adrenaliinin poistamiseksi. Päivä alkaa kääntyä jo ehtoopuolelleen ja teemme viisaan päätöksen olla jatkamatta tutkimusmatkaa enää tänään ja palaamme rantaa pitkin takaisin aluksellemme. Bengalintiikeri odottaa edelleen jossain metsän uumenissa.

Havaittu: vesikäärme, peura, rapu, kana, hyppykala, haukka, perhonen

Päivä 2 – Lauantai 17.10.

Aamunkoitteessa retkikuntamme lähtee soutuveneellä syvemmälle mangroverämeikköön kapeammaksi ja kapeammaksi käyviä vesireittejä pitkin. Tavoitteenamme on löytää sopiva maihinnousupaikka, josta pääsemme jatkamaan tutkimusmatkaamme yhä syvemmälle metsän siimekseen. Samalla tarkkailemme ympärillämme avautuvaa, luonnon ääniä kuhisevaa viidakkoa veneen turvasta käsin, jotta saamme muodostettua paremman käsityksen siitä, millaisia vaaroja saatamme maissa kohdata. Ei tietoa kissaeläimistä. Näemme vilaukselta kuningaskobran sekä lukemattoman määrän lintuja.

Tuskaisen hikisen retken jälkeen palaamme takaisin alukselle ravitsemaan ruumiimme, jonka jälkeen uskaltaudumme tunkeutumaan tutkimattomaan viidakkoon aamulla löytämästämme jalkautumispaikasta käsin.

Kuin salama kirkkaalta taivaalta tulee etujoukoilta viesti, että edessä on nähty jotain epäilyttävää, mahdollisesti juuri se mitä olemme tulleet etsimäänkin. Ruohikon keskeltä erottuu jotain oranssia. Se liikkuu. Viidakon valtias, yli sadan sielun kohtalo joka ikinen vuosi, vain viiru silmäkulmassa ennen kuin et tunne enää mitään. Lataamme aseemme ja hiivimme lähemmäs samalla tarkkaillen joka suuntaan. Oksakaan ei rasahda allamme eikä yksikään korsi taitu. Pelkomme, ja samalla toivomme, osoittautuu kuitenkin turhaksi sillä havainto osoittautuu vain peuraksi, mahdollisesti samaksi yksilöksi jonka näimme eilen. Pettymyksen katkeroittamana jatkamme matkaa yhä syvemmälle kohti tuntematonta.

Rapistunut mielialamme saa virkistyksen, kun yllättäen viidakko antaa myöten ja saavumme autiolle rannalle. Käytämme tilaisuuden virkistää myös kehoamme peseytymällä Bengalinlahden aallokossa. Ilo ei voi tosin jatkua pitkään sillä havaitsemme vesivarantojemme huvenneen lähes olemattomiin ja joudumme aloittamaan matkan takaisin aluksellemme. Paluumatkalla emme saa uusia havaintoja, ei oikeita ei vääriä. Havaitsemme kuitenkin merkillisen korkean rakennelman, joka herättää mielenkiintomme.

Heti kun olemme saaneet täydennettyä muona- ja juomavarastomme, lähdemme uudestaan viidakkoon. Nyt kohteena aikaisemmin havaitsemamme korkea rakennelma. Saavuttuamme sen luokse nousemme sen huipulle ja aloitamme väijytyksen. Tiedämme, että eläimet eivät haista tai näe meitä yhtä helposti kun olemme maata korkeammalla. Toivomme on huipussaan. Vain hetken kuluttua näköpiiriimme saapuu peuroja, niitä seuraten lisää peuroja, jotka uskaltautuvat aivan likelle. Yhtäkkiä kuulemme aivan läheltämme pensaikosta ääniä. Tämä pensaikko, kuulemamme mukaan, on nimetty etsimämme kissapedon mukaan, sillä se saattaa naamioitua sen kätköihin erittäin hyvin. Suorastaan tärisemme jännityksestä pensaikon suhinan lähestyessä sen reunaa. Vielä metri. Sitten. Pensaikosta pilkottaa pää. Ei se pää jota odotimme, mutta valtavan liskon pää. Se on suurin lisko minkä olemme ikinä nähneet. Emme kuitenkaan saa nauttia sen seurasta kauaa, sillä se piiloutuu nopeasti uudestaan pensaikon kätköihin. Huolimatta suurista toiveistamme ja odotuksistamme, ei tuntikausien väijytys yläilmoissa tuota muita tuloksia. Olemme olleet poissa jo liian kauan. Palaamme takaisin alukselle.

Yritämme vielä hämärän laskeutuessa päästä kanavia pitkin viidakkoon, mutta rantautuminen on mahdotonta. Kuitenkin tarkkaavaiset silmämme havaitsevat toisella rannalla valtavia jälkiä, joiden kokoisia tiedämme vain yhden eläimen pystyvän jättämään. Lähestymme rantaa mieli korkealla. Jäljet ovat tuoreita ja varmistumme niiden tekijästä. Mutta. Jäljet eivät johdakaan pois rannasta vaan suoraan veteen. Käännymme ja lähdemme tutkimaan vastapäistä rantaa. Ilomme on suurin, kun löydämme jäljet, jotka johtavat takaisin viidakkoon. Vain hetkeä aikaisemmin tästä on kulkenut kissapedoista pelottavin, ahnein ihmissyöjä päällä maan.

Ilon hetket muuttuvat tuskaksi, kun havaitsemme rantautumisen olevan mahdotonta tästä kohtaa. Olemme vain hieman jäljessä, mutta kuitenkin liian kaukana. Etsimme turhautuneena kohtaa, josta voisimme nousta maihin, mutta sitä ei löydy. Yö painaa päälle. Yö, Bengalin valtiaan aika, aika jolloin metsästäjä muuttuu metsästettäväksi. Riski olisi liian suuri. Joudumme kääntymään takaisin. Viidakon ruhtinas saa tällä erää meistä voiton. Tämä ekspeditio on päättynyt.

Havaittu: Kotka, kunigaskobra, peura, perhonen, lisko, delfiini, kuningaskalastaja, haukka, tiikerin jäljet

———————————

Yllä olevaan kuvaukseen on lisätty jännitystä ja seikkailuhenkeä mielikuvituksen avulla. Tosiasiassa Sundarbansin reissumme on ollut leppoisa ja rauhallinen, ajoittain jopa tylsyyteen asti. Olemme jakaneet laivan kahden norjalaisen sekä neljän hollantilaisen kanssa, ja paatin henkilökunta on pitänyt huolta siitä, että olomme on ollut mahdollisimman (turhankin) mukava. Ruokaa on tarjottu massiivisissa määrin aivan alituiseen, ja jopa vene- ja kävelyretkillämme mukana on ollut joku vain kantamassa kassillista keksejä ja hedelmiä. Todelliseen seikkailun tai edes luontoretken makuun ei lyhyillä retkillämme ole oikein ehtinyt päästä, ja jo tämän kokoinen ryhmä onnistuu tehokkaasti pelottamaan eläimet pakosalle, myös silloin kun kaikki muistavat pysytellä hiljaa. Olemme silti päässeet näkemään jonkin verran mangroveviidakon eläimiä ja erityisesti komeita lintuja sekä saaneet kuunnella ympärillemme levittäytyvän luonnon ääniä, esimerkiksi lintujen sirkutuksen ja rääkymisen moninaisuutta ja gekkojen ”e-oota”.

Ilmeisesti suurin osa Sundarbansin kansallispuistossa kävijöistä haluaa käynniltään ensisijaisesti mukavuutta ja lepuutusta, eikä niinkään varsinaisia luontoelämyksiä. Näin ollen paikan päällä tehtävät retket syvemmälle metsään ovat olleet valitettavan köykäisiä pikavisiittejä. Metsässä yöpyminen ei ole sallittua, mikä luonnollisesti vähentää mahdollisuuksia nähdä eläimiä joko aamunkoitteessa tai iltahämärissä, juuri niinä ajankohtina kun ne olisivat liikkeellä. Mikko kinusi meille eilen iltapäivällä oman yksityisretken vartiotorniin, jossa vietimme kahden kesken pari tuntia ympäristöä silmä kovana tarkkaillen. Tämän parituntisen aikana saimme parhaat näköhavaintomme villieläimistä, sillä ne eivät livahtaneet välittömästi karkuun vaan niitä saattoi tornin suojista rauhassa tarkkailla. Meidän suosituksemme näiden retkien järjestäjille olisi siis: vähemmän mukavuuksia ja laivalla loikoilua, enemmän luonnon tarkkailua kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa. Jo pelkkä metsän äänimaisema on nimittäin kokemisen arvoinen.