Mantereella taas

Moi. Nyt ollaan päästy oikeaan kaupunkiin ja oikeiden nettiyhteyksien päähän. Tänään saavuttiin aamusella Kalkuttaan ja ollaan päästy majoittumaankin.

Otetaanpa pari askelta ajassa taaksepäin. Torstaina aloitettiin syväsukelluskurssi parilla sukelluksella. Ei mitään hurjaa, kaksi lähes samanlaista sukellusta 30 metriin. Tosin nyt meidän piti itse suunnitella sukellukset; päättää kuinka syvälle mennään, kauanko siellä ollaan jne. Huolimatta siitä, että sukellukset olivat aika pitkälti mittareiden katselua ja arvojen ylöskirjoittamista, näimme kuitenkin paljon kaloja pieniä ja isoja mm. Great Groperin joka oli tooodella iso. Hauskaa oli myös että pääsimme sukeltamaan viimevuotisen pääkouluttajamme Vikas “the Combat Fighterin” kanssa. Vikas on ollut tosi kiireinen koko sen ajan mitä ollaan täällä oltu. On ollut kursseja ja laitesukelluskokeiluja ja vaikka mitä. Mutta nyt päästiin jee. Sukellukset meni hyvin ja suunnitelman mukaan.

Loppupäivä meni ostosten parissa, mutta niistä sitten kotona lisää 😉 Illalla nähtiin myös paikan mysteerimies, omistaja Vinnie, joka lähes kaikille (myös meille) on vain nimi maileissa. Todella mukava kaveri kyllä myös luonnossa. Paikalle oli tullut myös “Doc” eli tohtori Partha, joka Port Blairissa olevassa laivaston tukikohdassa lääkärinä. Siinä se ilta sitten meni rupatellessa ja maistellessa tohtorin rommikolaa, mutta vain kohtuullisesti sillä seuraavana päivänä oli meillä kaikilla syvälle sukeltamista. Kuultiin tohtorilta, että hän on pistämässä Port Blairiin pystyyn paineentasauskammiota, jota käytetään sukeltajantaudin hoitoon. Todella hyvä juttu, sillä tämä saariryhmä on aika musta aukko noiden kammioiden suhteen ja aina kuitenkin sukeltamisessa on sukeltajantaudin riski olemassa. Lähin kammio tällä hetkellä on Thaimaassa Phuketissa eikä tiedä onko edes mahdollista päästä täältä sinne. Kammion pitäisi olla toimintavalmiina jo joulukuussa ja Docin sanoin “Diving in the Andamans will not be unsafe anymore”. Ei sillä että tarkoitus olisi että kammioita ikinä käytettäisiin, mutta aina sitä voi sattua ja tapahtua vaikka olisi kuinka tarkkana.

Perjantai ja viimeinen sukelluspäivä. Päivä aloitettiin oikein, oikein syvällä sukelluksella ja tällä kertaa Vinnien kanssa. Hän lähti meitä viemään 40 metrin syvyyteen Vikasin sijaaan, sillä Vikas oli taas vaihteeksi varattu muihin hommiin ja Vinnie erikoistunut juuri syviin ja teknisiin sukelluksiin. Sukelluksessa ei oikeastaan ollut juuri mitään uutta ja erilaista muuta kuin se syvyys ja että siellä syvällä voi olla vain ihan muutaman minuutin. Noin syvällä pitäisi tuntua jo selkeästi myös typpinarkoosi, mutta emme varmaan osanneet sitä tunnistaa, koska ei oikein tuntunut miltään. Ei siellä syvällä oikein ollut mitään nähtävääkään, kun korallit käytännössä täällä päin loppuvat siinä 30 metrin hujakoilla. Suurin osa sukelluksesta oltiin tosin 20 ja 10 metrin välissä ja siellä nähtiin vaikka mitä, mm. keltainen ja mustapilkullinen laatikkokala (boxfish). Tohtorin piti kanssa sukeltaa, mutta rommikola taisi tehdä tepposet eikä hänellä tullut korvien paineentasauksesta mitään.

Toisella sukelluksella käytiin pienellä hylyllä. Tai ainakin meille oltiin sanottu, että “no se nyt on vaan sellainen ihan pieni hylky”. Vielä mitä, ihan kunnon kokoinen rahtipaattihan se on. Päästiin jopa käymään siellä hylyn sisällä mikä oli vähän jännää. Aluksi oltiin harjoiteltu hieman erilaisia liikkumistapoja joita tarvitaan esim. juurikin hylkysukelluksissa kun tilaa siellä on yleensä vähän. Maiju oli omasta mielestään tosi huono ja nauroi vain koko ajan mitä siellä oltiin. Mikko oli tosin vähän huolissaan siitä, että oliko se sittenkin itkua, mutta onneksi ei.

Illalla käytiin vielä yhdellä sukelluksella, toisella yösukelluksella tällä kertaa. Se oli ihan jännä ja hyvä lopetus tälle sukelluslomalle. Jokaisella yösukelluksella näkee aina jotain erilaista eikä ole kahta samanlaista sukellusta.

Viimeinen päivä vietettiin lähinnä moikkailemalla kaikille, jotka jäivät tänne taakse, sekä pakkaamiseen. Otettiin hieman aikaisempi lautta tällä kertaa, jotta ehdittäisiin hieman käydä kattomassa Port Blairiakin. Tosin kun päästiin sitten lauttamatkan jälkeen hotelliin niin alkoi olla jo hämärää. Lähdimme kuitenin käymään Cellular Jail -nimisessä paikassa. Paikkaa on ainakin käytetty Brittien aikana vankilana “hankalille” vangeille, itsenäisyystaistelijoille, sekä toisen maailmansodan aikana Japanin miehityksen alla sotavankilana. Siellä järjestetään musiikki- ja valoshow aina pari kertaa illassa. Valitettavasti juuri tuona päivänä ei ollut kuin hindinkielisiä esityksiä. Lippusetä tarjosi meille tosin mahdollisuuden mennä katsomaan ilmaiseksi juuri meneillään olevan esityksen puolikas, jos haluttaisiin. Mehän tartuttiin tilaisuuteen ja siellä sitten pimeässä toljotettiin puolisen tuntia erivärisiä valoja vankilan seinämillä ja kuunneltiin hindinkielistä sepostusta. Esityksen jälkeen tavattiin porukka uusia intialaisia sukelluskavereita, jotka tulivat kanssamme samalla lautalla takaisin Havelockilta. Ilta meni sitten heidän kanssaan rupatellessa ja syömisessä.

Yöllä ei meinannut saada nukuttua (varsinkaan Maiju) kun hyttyset tai jotkin muuta önnimönniäiset tekivät hyökkäyksiään ja paukamiaan pitkin poikin kehoa. Lopulta saatiin kuitenkin ihan kohtuulliset kolmen tunnin yöunet ennen aikaista herätystä kentälle menoa varten.

Nyt tosiaan ollaan täällä Kalkutassa ja tarkoitus olisi olla ainakin pari-kolme päivää. Niistä tapahtumista sitten lisää. Nyt on taas nälkä ja mennään syömään. Miksiköhän sitä aina on nälkä kun kirjottelee näitä juttuja? Kumma homma.

P.S. Tuossa kadulla huomasin sellaisen seinään liimatun julisteen jossa luki “Sound making crackers BANNED”. Tuon tekstin alla luki sitten “(above 90 decibels)”. Melko tyypillistä Intiaa, että alle 90 desibelin melua ei pidetä edes äänenä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *