Daily Archives: 2009/09/30

Jännää tankin täydeltä

Morjens. Tällä kertaa tulee juttua monelta päivältä, koska ei olla päästy nettiin sitten lauantain. Missään ei ole ollut toimivaa yhteyttä tai sitten ei ole ollut sähköä, mikä luonnollisesti vaikeuttaa myös nettiin pääsyä.

Sunnuntaista lähtien ohjelma on ollut melko yksitoikkoinen, se on nimittäin käsittänyt lähinnä sukeltamista. Maijun korva on toiminut oikein kiltisti ja ollut jopa entistä ehompi. Ollaan otettu paljon kuvia (osa parempia, osa huonompia) ja myös videokuvaa, jotta voidaan sitten joulun pyhinä piinata kotiväkeä 100:lla kuvalla ja viidellä videopätkällä samanlaisesta keltaisesta kalasta. Tässä kuitenkin myös näin sanallisesti kiinnostavimmat sukelluskuulumiset viime päiviltä.

SUNNUNTAI

Kuten laitettiinkin jo tekstaria, päästiin vihdoin molemmat pinnan alle. Jee! Ensimmäisellä sukelluksella koettiin tosin melko jänniä hetkiä, kun siellä pohjalla 24 metrissä Mikon tankin O-rengas sanoi sopimuksensa irti ja ilmat karkasi tankista. Hiukan pelottavastakin tilanteesta selvittiin kuitenkin säikähdyksellä ja paikalla oli heti dive master (sukelluksen opas) vararegulaattorinsa (ne jutut joista siellä veden alla hengitetään) kanssa ja myös toinen erittäin kokenut brittisukeltaja oli valmiina omansa kanssa. Muutaman syvän hengenvedon jäljiltä jatkoimme sukellusta ja Mikko jakoi ilman tämän meidän divemasterin kanssa ja saimme vieläpä kelpo 37 minuutin sukelluksen tehtyä. Tämä brittisukeltaja, Robin, sanoi, että Mikko oli ollut yllättävän rauhallinen noinkin äkillisessä ja vaarallisessa tilanteessa. Näitä asioita ikävä kyllä tapahtuu vaikka kuinka olisi tarkastettu varusteet. Sitä varten ei koskaan pidä sukeltaakaan yksin vaan aina on vähintään se oma sukelluspartneri mukana, jos jotain yllättävää tapahtuu.

Samalla sukelluksella kävi vielä toinen täpärä tilanne, kun eräs täkäläinen sukelluskurssia suorittanut mies laittoi ylösnoustessa vahingossa liiviinsä lisää ilmaa kun sitä piti sieltä tyhjentää. Siinä sitten kävi niin että hän nousi 18 metristä suoraan pinnalle, ei tosin aivan rakettina. Paatilla sitten annettiin varmuudeksi happea, mahdollisen sukeltajataudin varalta. Siinäkin tilanteessa oli nähtävästi onni onnettumuudessa. Jännää siis riitti sillä sukelluksella.

Toisella sukellukselle lähdettiin kuitenkin hyvillä mielin. Puolen tunnin jälkeen tosin Maijulla oli ongelmia pysyä tarpeeksi syvällä ja sitä siinä sitten ihmeteltiin useamman ihmisen voimin. Vaikka mitä teki, niin noste oli koko ajan positiivinen (eli ylöspäin, kohti pintaa) ja joutui potkuttelemaan pysyäkseen alhaalla. Mikko antoi Maijulle yhden ylimääräisen painonkin omasta painovyöstään lopuksi, mutta sekään ei auttanut. Ei edelleenkään tietoa mistä ko. ilmiö johtui. Ohjaaja tosin meinasi puolileikillään, että ehkä Maiju on sukelluksettomien päivien aikana äkillisesti kovasti lihonut, silloin kun tarvitsisi enemmän painoja. Saatiin joka tapauksessa vedettyä molemmat sukellukset onnellisesti loppuun ja Maijukin pääsi nyt kameran ns. huonommalle puolelle (vai kumpi nyt se takapuoli onkaan?). Aika huonoja otoksia tuli kyllä näin ekalla kertaa, mutta on tässä vielä monta päivää ja siten sukellusta aikaa harjoitella.

Venematkat sukelluskohteillekin olivat myös melko jänniä, sillä nyt oli sääherra pistänyt hieman navakampaa koillisen välistä puhuria ja aallot oli varsin kohtuullisia. Meno oli välillä kuin Linnanmäellä ikään. Usealle kanssasukeltajalle tuli merisairautta, yhdelle ihan laidan yli asti. Veden alle päästyä tosin kaikilla oli ihan ok olo. Pahinta taitaa olla se paikallaan killuminen paatissa. Liikkeessä ollessaan nämä pienet paatit – dhungit – ovat varsin näppäriä, mukavan ja turvallisen tuntuisia pelejä ja kulkevat kuulemma lähes säässä kuin säässä, myös silloin kuin isot laivat eivät enää voi purjehtia. Tiedä sitten haluaisiko olla itse enää sellaisessä rytyytyksessä mukana vai ei.

Sukelluksilta kotiuduttuamme ja pestyämme suolat pois nahalta ja varusteista painelimme kohti keskustaa, jossa piti olla jokin tapahtuma kaikille turisteille, kuten aikaimmassa viestissä mainitsimme. Paikalla selvisi, että kyseessä on “World Tourist Day”. Liekö sitten vain Intia-globaali vai ihan oikeasti globaali on meille tietämätöntä. Jäimme välipalan verukkeella odottamaan ohjelman alkua. Se koostui, sinä aikana kuin siinä läheisyydessä olimme, puheista (hindiksi tietysti) ja tanssiesityksistä eri ikäisten tyttöjen esittämänä. Esityksistä tuli mieleen hieman ala-asteen joulu- ja kevätjuhlat ja pienten lasten hellyyttävät tanssiesitykset joihin kuuluu olennaisesti se, että vähän katsotaan mitä se naapuri tekee ja mihin suuntaan hypähtelee/pyörii ja tehdään itse samoin. No, kunhan joku vain osaa aina jonkun kohdan niin hommahan toimii ihan hyvin.

Muutoin ilta meni kivasti täällä Island Vinniessin ravintolalla seurustellessa. Aamulla pakkasimme viimeisetkin tavarat (toimme toissapäivänä jo yhden repullisen) ja muutimme niihin pinkkeihin telttoihin, joissa viime vuonna vietimme koko täällä olo aikamme. Pitää vain keksiä jotain mitä teemme tuolle syömispolitiikalle kun täällä sitä ruokaa tuppaa olemaan aivan tuhottoman paljon liikaa. Ehkä otamme jatkossa vain yhden annoksen yhteensä. Outoa muuten, että sukeltamisesta ei ole tullut samalla tavalla nälkä ja väsymys kuin viime vuonna.

MAANANTAI

Tänään jatkettiin sukelluksia paremmissa säissä kuin eilen – auringonpaistetta vaikkakin hieman tuulista ja aallokkoista. Kaikki meni tällä kertaa jotakuinkin suunnitelmien mukaan, mutta näkyvyys oli vain pirun heikkoa. Muutaman metrin päästä ei enää nähnyt missä muuta olivat. Sitten taas välillä oltiin kaikki yhdessä läjässä ja toiminta tuntui lähinnä kuin törmäilyautoilta. Kävimme toisella sukelluksella jo viime vuonna vierailemallamme hylyllä. Nyt vain ei oikein pystynyt hahmottamaan paatin kokoa ja näköä kun ei nähnyt juurikaan eteensä. Huonosta näkyvyydestä huolimatta onnistuimme saamaan joitakin kohtuullisia kuvia sievistä lion fisheistä ja merietanoista (olivat muuten harvinaisen isokokoisia nämä).

TIISTAI – The Return of the Smelly Dog

Aamulla koettiin erikoinen herätys kello viideltä. Herättiin outoon litsahtelevaan ääneen, jonka Mikko tajusi tulevan sängyn alta. Sieltä löytyi koira. Haiseva koira. Todella pahalta haiseva koira. Ilmeisesti kyseessä oli sama tapaus kuin muutama päivä sitten. Sillä on nähtävästi vahva viehtymys tunkea sisään viattomien uhriensa asumuksiin ja vallata sängynalus levittäen samalla infernaalista löyhkää ympärilleen. Tällä kertaa piski lähti kohtuu helposti ulos vain pienellä komentamisella, ja pääsimme takaisin nukkumaan. Haju tosin jäi leijailemaan telttaan ainakin pariksi tunniksi.

Sukellussäiden suhteen mentiin jälleen parempaan, tänään myös näkyvyys oli todella hyvä. Ensimmäisellä sukelluksella oli tosin virtausta, joka teki etenemisestä välillä tosi raskasta. Turvapysähdyksellä ylös tullessa joutui pitämään kaksin käsin kiinni ankkuriköydestä, kun virtaus tempoi niin lujasti. Tällä sukelluksella näkyi isoja kalaparvia, mm. barracudia jotka leijailivat käytännössä paikallaan samassa virrassa kuin mekin.

Päivän toinen sukellus oli enemmän Maijun mieleen: matala = pitkä sukellus, ei juuri virtausta jota vastaan täytyisi tapella, paljon kauniita koralleja ja erivärisiä ja -kokoisia kaloja. Oli kyllä aallokosta tulevaa heiluvaa merenliikettä, joka välillä pisti menemään hiukan mukkelismakkelis. Sievimmästä päästä ovat parrot fishit, jotka todella muistuttavat papukaijoja nokkansa ja kirkkaan värityksensä puolesta. Nähtiin myös mustavalkoraidallinen käärme, jonka kiemurtelua oli jännää seurata.

Sukellukset eivät päättyneetkään vielä tähän vaan illalla (tai auringon juuri laskiessa) lähdimme yösukellukselle. Sama paikka näyttää kohtuu erilaiselle, kun sitä katsoo pimeässä taskulampun valokeilan läpi. Tosin monet asiat näkeekin vain yöllä, kuten pienet ravut, jotka ovat silloin liikkeellä. Lisäksi siellä oli paljon puffereita (kaloja jotka voivat paisuttaa itsensä), lion fishejä sekä monia muita pienempiä ja isompia meren ötököitä. Maijun kohokohta yösukelluksilla taitaa olla turvapysähdys, kun silloin sammutetaan valot ja voi kättä heiluttamalla nähdä satojen pienten planktonien leijailevan vedessä. Heilautuksella saa planktonit loistamaan pimeässä ja ne näyttävät todella vinhoilta pyöriessään joka suuntaan kuin pienet tähdet.

KESKIVIIKKO

Tänään mentiin hieman pidemmälle retkelle, melkein pari tuntia suuntaansa. Matkan päässä kuitenkin odotti yksi ehkä tämän seudun hienoimmista sukelluskohteista, jossa löytyy sekä syvempää että matalaa vettä. Jopa niin matalaa että siellä näkee melkein yhtä hyvin kaikkea merenelävää vain snorklailemalla rannan tuntumassa. Sukellusten välissä kokeilimme sitäkin ja saimme Long Islandia varten ostamille snorkkeleille rahoille vastinetta. 300 rupees well spent. Teimme siellä molemmat päivät sukellukset ja Maijun mielestä päivä oli paras sukelluspäivä tähän mennessä. Ei ollut mitään ärsyttäviä juttuja, ei ongelmia painojen kanssa tai minkään muunkaan. Jos joku teistä joskus tulee tänne niin käykää South Buttonilla. Jos ei sukeltamassa niin ainakin snorklaamassa.

Jotta ei asiat mene ihan viihteen puolelle niin päästään huomenna vihdoin vähän suorittamaankin. Pitäisi aloittaa ”Deep Dive Speciality” eli syvälle mennään. Kyseessä on minikurssi, jonka jälkeen meidän pitäisi saada sukeltaa aina 40 metriin asti. Koska ei huomenna ole siis enää mitään hupisukellusta niin pitää laittaa jopa omat välineetkin kasaan, mikä hieman stressaa Maijua. Eiköhän se kuitenkin hyvin mene. Meni viime vuonnakin.

Siinäpä lyhykäisesti muutaman viime päivän tapahtumat, jotka tosiaan ovat olleet kohtuu sukelluspainotteisia. Ja miksipä ei olisi, kun nyt kerran päästään tekemään sitä mitä tänne ollaan tultu tekemään. Säätkin ovat suosineet tällä kertaa paremmin kuin viime vuonna, joten yritetään ottaa tästä loppuajasta nyt vielä kaikki irti kun keritään.