Daily Archives: 2009/09/13

Perinteistä Bundia

Tervehdys taas!

Kuten Mikko jo pari päivää sitten kirjoittelikin, täällä Bundissa kaikki on kuin ennenkin. Ollaan nautittu Neeman maailman parhaasta ruoasta ja chaista, hikoiltu mäen päälle linnoitukseen kivutessa ja siellä kierrellessä, istuttu iltaa isäntä-Rajin ja ”brother-cousin” J.P.:n kanssa (Mikko on taas käynyt jälkimmäisen kanssa kauppaa musta, tällä kertaa vaihdokkina kameli), juotu äidin joulukakun taikinalle maistuvaa herkkulassia ja tehty varovaista tuttavuutta 5-vuotiaan Ayushin (eli isäntäväen tyttären kanssa, joka viimeksi oli juuri tuloillaan) kanssa. Niin ja käyty lääkärissä, luonnollisesti.

Mikko on perinteiseen tapaan kuumeessa, ilmeisesti se on joku juttu täällä Bundissa. Lämpöä on onneksi ollut enimmillään 38,5 joten ei suurempaa hätää. Viimekertaisesta (5 päivää sairaalassa Kalkutassa, kun kuumeilua oli jatkunut pari viikkoa) viisastuneena päristeltiin heti tänään aamusella Rajin ja Neeman veljen, Bindun motskarikyydillä lääkäriin. Siellä ei kauaa nokka tuhissut, kun lääkärisetä kysyi muutaman kysymyksen, katsoi kieltä ja kuunteli keuhkoja. Sitten vaan apteekista läjä (ei tosin mitenkään Tiibetin-lääkitykseen verrattava) lääkkeitä ja kipulointiin soveltuvia nesteitä. Yksissä juomatörpöissä on mm. tauriinia, elektrolyyttejä ja potaskaa (eli kaliumia). Se näköjään röyhtäyttää kovin. (Joo. Yksi purkki oli ok, toisen kun veti niin meni ihan hapoille. Niin hapokasta, niin hapokasta ja vieläkin on vähän paha olo.)

Tarkoitus oli jatkaa huomenna matkaa parin pysähdyspaikan kautta Kalkuttaan, josta meillä on lennot Andamaaneille torstaiaamuna. Katsotaan nyt vielä, mikä on vointi ja tietysti myös, meneekö täältä Kalkuttaan järjellisiä suoria yhteyksiä myöhemmin. Jo ennen Mikon kuumeilua erityisesti J.P. keksi kyllä valtavan määrän syitä, miksi emme voi mitenkään lähteä täältä niin pian. Ensi viikolla vietetään kuulemma hänen synttäreitään ja kuukauden päästä häitä, joihin molempiin meidän on välttämättä osallistuttava. Viime kerralla piti meidän lähtöä seuraavalla viikolla olla samaisen henkilön kihlajaiset, joten suhtaudumme juttuihin hienoisella varauksella. Ei sillä, etteikö itsekin mielellään viipyisi pitempään, täällä on kyllä oikein mukava olla. Mutta kunhan oikea kuume laskee, niin matkakuume varmaan taas nousee, ja alkaa tehdä mieli päästä taas eteenpäin.

Paljon olisi myös sellaista nähtävää, joka jäi väliin viime kerralla ja taitaa jäädä nytkin. Kaupungin lähistöllä (n. 70 km säteellä) olisi vaikka mitä enemmän tai vähemmän kiintoisaa. Tänään oli tarkoitus lähteä katsomaan mm. vesiputousta ja muinaisia kalliomaalauksia (jotka ovat löytyneet sitten viime visiittimme), mutta tulikin sitten lepopäivä. Ihan hyvä ehkä jättää nähtävää seuraavallekin kerralle…

Eilen illalla päästiin sentään retkelle kaupungin ulkopuolelle, kun lähdettiin 15 km päähän apinatemppelille. Matkat huristettiin Rajin ja Bindun moottoripyörien kyydissä. Välillä vähän hirvitti, kun turvallisuusnäkökohdat ovat täällä vähän mitä ovat (esim. harva näyttää kuulleen kypärien olemassaolosta), mutta onneksi tiet olivat hyvässä kunnossa ja kuskit turvallisia. Temppelin kutsumanimi tulee luonnollisesti sitä kansoittavista apinoista. Ne eivät onneksi olleet hyökkäilevimmästä päästä, mutta yrittivät kyllä rohkeasti ottaa kontaktia kun huomasivat että mukana oli syötävää. Osa siitä oli tarkoitettukin apinoille (täkäläinen tapa, jota ei voi oikein ymmärtää… Ensin annetaan apinoille pähkinöitä ja sitten ihmetellään että miksi niistä tulee röyhkeitä. Hmm.), osa sen sijaan uhrattavaksi kukkien ja suitsukkeiden kera. Apinoiden lisäksi temppelillä olivat erityistä luonnon kiveen muovaamat jumalkuvat, ainakin Ganesh ja ilmeisesti myös Shiva, sekä pienen kiven onkalon sisällä roikkuvat ”utareet” (olivat ainakin aidon malliset), joista on kuulemma tullut maitoa.

Paluumatkalla jänskätti välillä vielä vähän enemmän kuin mennessä, sillä alkoi jo melko nopeasti pimentyä. Onneksi paikalliset lehmät ovat suurimmaksi osaksi valkoisia ja näkyvät siksi hyvissä etuvaloissa, ne kun olivat jo kasaantuneet tai kasaantumassa tien pieleen yötä viettämään. Lopuksi vielä vedettiin joku ihme kaupunkikiertoajelu (jonka funktio jäi meille epäselväksi) pitkin kaupungin kapeita kujia. Se oli melkein kuin yhdestä päristely-Bollywood-leffasta eli Dhoomista, eli kohtuullisen vauhdikasta mutta hauskaa.

Sananen vielä linnoituksesta, joka vartioi ylhäältä kukkulalta kaupunkia. Kuten jo viimeksi ihmettelimme, hiljalleen rapistuvassa, laajassa linnoituksessa saa kiipeillä ja kuljeskella täysin vapaasti. Seuraa saa apinoista ja lepakoista. Pitäisi ehkä historioitsijana olla surullinen siitä, ettei linnoitusta ole juuri kunnostettu eikä siitä pidetä parempaa huolta, mutta täysin itsekkäästi (tulevista sukupolvista piittaamatta) täytyy sanoa että paikka on hurjan kiinnostava ja jännittävä juuri tuollaisenaan. Eikä siellä pääsisi puoleenkaan niistä paikoista joissa nyt voi yksin seikkailla, jos siitä tehtäisiin tavanomainen turistinähtävyys. (Voidaan Villen kanssa joskus jatkaa pohdintaa aiheesta syvällisemmin 😉

Tällaista nyt tältä erää, tiedotellaan lisää joko pitkällä kaavalla tai sitten lyhyemmillä kännykkäviesteillä. Ei tarvinne olla huolissaan meidän voinnista, tämähän on ihan tuttua jo! Ja yleensä on riittänyt yksi sairastaminen per matka, joten ihan hyvä että tauti iski heti näin kärkeen. Sitä paitsi, vasta tässä normaalissa Intian-olotilassa – eli siinä että Mikko sairastaa ja Maiju on muuten vaan tuskastunut kuumuuteen ja hikoiluun (heh) – aletaan vihdoin tajuta että ollaan taas reissussa.

PS. Tekstissä on ääkköset koska nettipaikasta löytyi langaton yhteys, jota tässä hyödynnetään omalla miniläppärillä.