Ensimmainen Intian-paiva alkaa olla lopuillaan. Kaikki on tuntunut kovin tutulta (jopa turvalliselta?) – herttaisen uteliaat ihmiset, omalaatuiset hajut, vahvat ja herkulliset maut, arsyttavat riksakuskit ja muu liikenteen kaaos… Intia kaikkine ihastuksineen ja vihastuksineen siis.
Aamulla paineltiin suoraan koneelta juna-asemalle ja ensimmaisella junalla toisella luokalla Mathuraan, yhteen seitsemasta pyhasta kaupunista. Ei silla etta niita olisi vain seitseman, mutta nuo seitseman ovat jotenkin nyt sitten enemman pyhia kuin muut. Tallakertaa sattui juna jossa ko. luokan vaunut olivat lahes tyhjillaan joten ei jouduttu hattuhyllylle kuten joskus aikanaan.
Perilla Mathurassa oli hienoisia orientoitumisongelmia, silla yrittaessamme jarkeistaa mukaan otettavan tavaran maaraa jatimme pois paksun Intian-opaskirjan ja otimme mukaan vain pari ohkaisempaa tiettyyn alueeseen keskittyvaa opusta. Ongelma on vain siina, etta nyt matkan alkuvaiheessa ollaan viela seuduilla, joita nuo mukaan ottamamme opaskirjat eivat kata, joten joudutaan menemaan vahan lonkalta. Se ei ole kovin hyva strategia paikassa, jossa riksakuskit ovat yhta paallekayvia kuin taalla. Kaikki ehdottelevat jotakin maaranpaata, heitellen hintoja laidasta laitaan, ja kun itsella ei ole hajuakaan siita, minne haluaa saatikka siita, mita kyydista pitaisi maksaa, on hermojen menetys lahella. Onneksi paikansimme eraan polkupyorariksan kyytiin lopulta noustuamme turistitoimiston, jossa avulias nuori nainen antoi meille kartat Mathurasta ja naapuroivasta Vrindavanista. Tosin ne olivat vain hindiksi, mutta hyvat ympyroinnit ja hindin aakkosten tavaaminen vie pitkalle.
Mathurassa ja Vrindavanissa nahtavyydet ovat aika pitkalti Krishna-keskeisia. Loytyy esim. iso vesitankki, jossa on kuulemma pesty vauva-Krishnan vaippoja seka temppeli, jossa ko. jumalhahmon sanotaan syntyneen. Tosin lahistolta loytyy kyltti, jossa kerrotaan Krishnan historiallisen, oikean synnyinpaikan sijaitsevan vahan matkan paassa. Just just. Muutoin temppeli oli kylla aika janna, melko huvipuistomainen. Siella oli mm. ihme tunneli, jonka varrella oli nukkien esittamana kohtauksia Krishnan elamasta. Varmaan olisi auennut luolan anti enemman jos tuntisi kyseisen tarinan paremmin tai edes yhtaan.
Ilma on ollut melko leppoisa, joskin iltapaivalla saatiin niskaamme sadetta muutamaankin otteeseen. Nim. Gore-takit rinkassa juna-asemalla… Tuloksena sateista oli tulvivia katuja ainakin Vrindavanissa, jossa vietimme iltapaivan. Yhteen otteeseen oli kahlattava paljasjaloin kengat kadessa pahimmasta tulvasta, kun kuivaa reittia ei millaan loytynyt (eika perinteiseen tapaamme suostuttu maksamaan kiskurihintaa 20 rupiaa kuljetuksesta latakon yli… hei kamoon, matkaa oli varmaan jotain 100 m). Kaupungissa on eraan tiedon mukaan 5000 temppelia. Me naimme niista vain muutaman, eika oltaisi enempaa jaksettukaan. Hienoin niista oli apinoiden kansoittama, ja lahes jokainen vastaantulija varoitteli, etta silmalasit pitaa laittaa laukkuun tai taskuun, tai muuten apinat tulee ja vie. Yrita siina sitten selittaa, etta ei me nahda mitaan ilman laseja… Lasit ja muukin omaisuus pysyivat onneksi turvassa, joskin yksi apipapi yritti tehda lahempaa tuttavuutta Maijun kanssa, mutta sai sitten kengasta. (Oikeesti kylla vain tonasin sen pois. T: Maiju)
Matkat Vrindavaniin, joka on reilun 10 km paassa Mathurasta, taittuivat mukavasti perheriksalla. Oikeastaan voitaisiin puhua sukuriksasta, silla paluumatkalla, jos ei matikka pettanyt, laskettiin kyydissa 16 matkustajaa, viela oli yhdelle paikka. Ja kuski tietysti paalle. Tunnelmaa loi luonnollisesti lujaa soitettu hindipoppis, joka viela nain matkan ensimmaisena paivana kuulostaa “ihan mukavalta”. No ei, ihan oikeastikin Intian-matkailuun kylla kuuluu tama takalainen soundtrack, ja kappaleet voivat olla tosi hyviakin jos “sattuu tykkaamaan sellaisesta”. Ja jos tulkinnat ovat parempia kuin viimeviikonloppuisessa Singstar-mittelossa 😉
Yksi ehka melkein historiallinen tapahtuma tanaan oli. Loysimme ehka jopa allomakeamman ja rasvaisemman “herkun” kui Gulab Jamunit. Se oli sellainen rasvaan pursotettava rinkula, joka Maijun mukaan oli maultaan jotakuinkin munkin ja ranskanperunan risteytys. Upporasvaamisen jalkeen ne tietysti lillutetaan viela jossain sokerisiirapissa. Ne jotka ovat Gulab Jamunia maistaneet voivat kuvitella, etta otetaan siita vain se rasva ja sokeriliemi niin ollaan aika lahellla. Rasva- ja sokeriyliannostus! (Tuli oikeesti vahan paha olo vaikka soin vain kaksi ja Maiju selviytyi kolmesta.T: Mikko).
Tekemista pitaisi keksia viela muutamaksi tunniksi, silla juna seuraavaan seikkailuun lahtee 01:45 (ja nyt eletaan noin yhdeksaa). Huomenna paastaan toivon mukaan vahan hengahtamaan ja kenties jopa nukkumaan kunnolla ensimmaista kertaa moneen paivaan. Uni- ym. uutisia lisaa ensi jaksossa!