Hallo Baba, kuten taalla pain maailmaa Mikkoa monesti tervehditaan. On se ainakin hauskempi kuin Hello Sir.
Oltaisiin paivitelty kuulumisia jo eilen illalla, muttei onnistuttu yhdeksan maissa enaa loytamaan nettipaikkaa tai ainakaan aukiolevaa sellaista. Vahan hammentava probleema Mumbain kaltaisessa jattikaupungissa. Nyt kuitenkin osuttiin sopivasti koneelle. Tosin jalleen olimme vahalla kohdata odottamattomia esteita: tiskilla kirjauduttaessa olisi pitanyt olla jotakin henkilollisyystodistusta jota nayttaa. No, me olimme tietysti fiksuina jattaneet passit ja nakojaan muutkin henkilollisyystodistukset hotellille turvaan. Vaan eipa hataa, onneksi oli PADI Adventure Diver -kortti mukana. Onhan siina kuitenkin kuva ja nimi… Ihan hyvin kelpasi 🙂
Punen aamukuulumisten jalkeen vietetiin torstaina hurjaa shoppailupaivaa (aloitimmekin siis tuhlailun jo siella): kirjoja, leffoja ja pari levya seka Maijulle vahan Intia-soveliasta vaatetusta “kalliista” mutta laadukkaasta kaupasta. Hauskinta tietysti on, etta vaikka kuinka tulee muka tuhlattua, kotoisiin ostosreissuihin verrattuna ei rahaa edes juurikaan kulu. Shoppailuvillitysta tasapainotettiin iltapaivaretkella Punen elaintarhaan ja matelijapuistoon. Oli oikein mukavaa kapsytella puiden varjostamia reitteja mukavan lampoisena iltapaivana ja katsella elaimia. Nahtiin yksi tavallinen ja yksi valkoinen tiikeri seka joitain erilaisia peuratyyppisia elukoita. Matelijapuistossa oli kaarmeita, kilpikonnia ja krokodiileja. (Tiina ja Riku: ei, Mikko ei pyytanyt saada pitaa niita kadessa…) Elaintarha itsessaan oli oikein patevan oloinen, aitaukset olivat tosi isoja ja elaimilla oli hyvin tilaa liikkua. Paikalliset tarhassa kavijat eivat sen sijaan meidan mielesta osanneet oikein kayttaytya, koska he yrittivat epatoivoisesti herattaa elainten huomion moykkaamalla ja viheltelemalla tms., ja joitakin kaarmevitriineita he koputtelivat ja tarisyttelivat. Ei niin saa tehda! Kaarmeet vaikuttivat kylla aika piittaamattomilta ja flegmaattisilta, joko luonnostaan tai siksi etta ne oli kuulemamme mukaan kaikki huumattu 🙁
Elaintarhan rauhassa saimme hoidettua myos pari loppumatkan kannalta olennaista puhelua: saimme kiinni Havelockin-kaverimme, veljekset Amitin ja Anoopin. Edellinen asuu Mumbaissa, jalkimmainen Punessa ja molemmilla sattui onnellista kylla olemaan aikaa tavata meidat. Torstai-iltana nahtiin Anoop ja hanen vaimonsa Vitula (!) ja kaytiin heidan suosikkipaikassaan syomassa herkullista keralalaista ruokaa. Jalkiruokajuustokakut kaytiin nauttimassa kaupungin hienoimmassa hotellissa Le Meridienissa, koska se oli ainoa paikka joka sai pitaa ravintolansa auki pitempaan kuin puol kahteentoista. Oli varmasti hienoimpien hotellien joukossa missa on ikina vieraillut ja vessa kanssa aika vaikuttava 🙂 Ihan hauskaa sinansa, etta vaikka paikka oli tietysti takalaisittain tosi kallis, olisimme siella voineet syoda suunnilleen samaan hintaan kuin kaydessamme kotona ulkona syomassa… Ilta oli tosi hauska, juttelimme ja nauroimme paljon. Ihan erilaiselta tuntui tietysti viettaa iltaa mukavassa ja vielapa paikallisessa seurassa kuin aina vain toistemme tylsia naamoja tuijottaen 😀
Eilisaamuna lahdimme Punesta viimeiseen etappiimme eli Mumbaihin mukavasti ilmastoidussa istumavaunussa. Sopiva hotelli loytyi melko vaivattomasti pienen kiertelyn jalkeen. Se kustantaa meille huikeat parikymmenta euroa per yo, mutta huone ja vessa ovat siisteja, huoneessa on ikkuna ja sielta jopa jonkinlainen maisema (!) kattojen yli, toimiva ja melko hiljainen ilmastointi (!) (sita ei edes voi kayttaa kun tulee liika kylma) ja samoten toimiva TV jonka kuvassa ei ole hairioita. WOW.
Aloitimme matkamme Mumbai-osion kapsyttelemalla jokusen kilometrin matkan kohti Chor Bazaria eli varkaiden basaaria, josta nimesta huolimatta selvisimme pois kaiken omaisuutemme kanssa. Uuttakaan omaisuutta ei juuri kertynyt mukaan, silla tarjonta oli enemman … miten sen nyt natisti sanoisi … paikallista. Menomatkalla koimme jannan hetken, kun pari poikittain risteavaa kadunpatkaa oli taynna maton paalla istuvia muslimimiehia ja -poikia pitamassa rukoushetkea. Rukoushetken rauha oli varsin kaukana laheisten basaarikatujen pyorryttavasta ihmispaljoudesta ja kaaoksesta, jossa oli vahalla iskea orastava torikammo. Ihan hauskaa oli nahda ostosaluetta, joka on oikeasti suunnattu taalla asuville eika turisteille, kuten koko Colaban alue niemimaan etelakarjessa. Siellakin tuli eilen pyorahdettya ja samoin nk. Fashion Streetilla, jossa myydaan jos jonkinlaista vaatetta – turisteille tietysti mahdottomaan ylihintaan.
Aidille ja isille tiedoksi, etta kavimme kavelyreissullamme pyorahtamassa myos joulumatkan Mumbain-hotellimme aulassa vahan vakoilemassa paikkaa ja varmistamassa etta varauksemme on kunnossa. Ainakin meidan silmissa paikka oli tosi hieno! Huoneita emme kyllakaan pyytaneet nahda… Lahistolta sai onneksi ihan aitoja Intia-juttuja, kuten kookosmaitoa, chaita, mehuja ja samosaa – niin ettei tarvitse syoda hotellin kalliissa ravintolassa 😉
Eilen ja tanaan on ensimaista kertaa ihan oikeasti tykastynyt Mumbaihin ja alkanut loytaa taalta omia suosikkipaikkoja. Aiemmilla kerroilla se on tuntunut liian suurelta ja sekavalta, mutta nyt alkaa vahitellen hahmottaa missa mikakin paikka on ja tunnistaa rakennuksia ja risteyksia jne. Sekin tietysti parantaa kokemusta taalta. Chor Bazarille kavellessamme kuljimme myos ensimmaisen Intian-matkamme hotellin ohi, ja yllatyimme kun hotellille vievan tien varren hokkelit olivat kadonneet eika ihmisia enaa nakynyt asumassa tienpielessa. Tietamatta sen tarkemmin mita naille ihmisille on kaynyt, voi sanoa etta siistiytyminen teki ihan hyvan vaikutuksen. Kaiken kaikkiaan nyt tuntuu silta, etta aika loppuu ihan kesken ja etta Mumbaissa voisi sittenkin viettaa muutaman paivan pitempaan, vaikka aina aikaisemmin on tullut nopeasti kiire taalta pois. Kannatti nakojaan antaa kaupungille viela yksi mahdollisuus!
Viimeisen matkapaivan aiomme viettaa viela vahan ostoksia tehden, mutta paivan tarkein ohjelmanumero on Amitin tapaaminen. Lahdemmekin tasta kohta seikkailemaan sovittuun tapaamispaikkaamme keskustasta hieman pohjoiseen, noin puolivaliin parituntista matkaa hanen kotoaan tanne keskustaan. Saas nahda, kuinka tuskaisaa on menna paikallisjunalla, mutta eikohan siita selvia kun kyseessa on kuitenkin matkan viimeinen kokemus Intian julkisesta liikenteesta.
Parantelua sinne kaikille kipuloitsijoille! Talla kertaa ollaan selviydytty taalta ennennakemattoman vahaisella sairastelulla, mutta saadan tietysti hirmu flunssa heti kotona… Ai niin ja siella on kylmakin viela, ikavaa kun on juuri tottunut takalaiseen, talla hetkella mukavan lampimaan ilmanalaan. Mutta naista kurjista puolista huolimatta on silti ihan hauskaa paasta takaisin kotiin ja nakemaan teita kaikkia. Kiitos jalleen kerran uskolliselle lukijakunnalle mielenkiinnostanne ja ennen kaikkea kaikille kommentoijille, joiden ansiosta on tuntunut ettei sittenkaan olla niin hirvittavan kaukana kotoa…
PS. Hotelli Taj Mahalissakin oli hieno vessa, yllariyllari. Siella oli palvelijanainen kyselemassa kuulumisia ja ojentamassa kangasliinaa kasien kuivaamista varten. Eli on taalla muutakin kuin haisevia kolovessoja maanteiden varsien pysahdyspaikoissa…