Pienenpieni veturi aamulla kerran…


Warning: mysql_get_server_info(): No such file or directory in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Warning: mysql_get_server_info(): A link to the server could not be established in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Tsuku tsuku ja silleen.

Sitten viime paivityksen olemme lahinna matkustaneet erinaisissa kulkuneuvoissa tunti tunnin peraan paikasta toiseen.

Eilen vietimme suorastaan koko matkan parhaan paivan. Herasimme varhain raikkaassa kukkulailmassa, kavimme tekemassa vaatimattoman, vain muutaman kilometrin mittaisen aamukavelyn Kodaikkanalin jarven ympari, pakkasimme kimpsumme ja kampsumme kasaan ja suuntasimme aamupalalle. Soimme itsemme ihan ahkyyn, kun Punjabi Dhaban kalkuttalainen tarjoilijaystavamme halusi tarjota meille jattikokoisia special parathoja (rieskan kaltaisia lattyja), joissa oli sisalla kaikkea mahdollista ja nyrkillinen voisulaa paalla. Seuraavaan varsinaiseen ruokailuun olikin sitten kymmenisen tuntia…

Mahat taynna raahauduimme viereiselle bussiasemalle ja otimme sielta bussin – ensimmaisen paivan monista linjureista – Palaniin. Bussi mateli alas kukkulanrinteita sellaisten neulansilmamutkien kautta, etta melkein tuli paha olo. Palanissa vaihdoimme miltei lennossa Coimbatoren bussiin, ja kaupunkiin paastyamme jouduimme ottamaan viela uuden linjamobiilin bussiasemalta toiselle. Taalta kakkosasemalta lahdimme vihdoin paivan viimeiselle linjurietapille kohti Mettupalayamia. Perille paasimme vihdoin seitseman tuntia aamuisen matkaan lahdon jalkeen, eli kokonaisen tyopaivan verran tuli harrastettua korottelya. Hirmu tuottoisaa ja yleishyodyllista.

Mettupalayamissa ilta kului sopivan hotellin, rautatieaseman ja iltapalapaikan, tai tassa tapauksessa “myohaisen lounaan”, etsiskelyn merkeissa. Kavimme myos paheellisesti olusilla hotellimme baarissa.

Mettupalayamiin tulomme varsinaisena syyna oli itse kaupungin sijaan sielta jalleen kohti kukkuloita lahteva “Blue Mountain Railway” tai toy train kuten sita myos kutsutaan. Nimitys tulee siita, etta juna kulkee perinteiseen tyyliin hoyryveturin voimalla ja kuten lempinimesta voi paatella on se varsin pieni verrattuna “oikeisiin” intialaisiin juniin. Tanaan hankkiuduimme rautatieasemalle aamun sarastaessa, ja vaikka olimme jokseenkin epatietoisia siita, miten junaan paasemiseksi olisi pitanyt toimia, kaikki sujui lopulta oikein mallikkaasti. Pienen harhailun jalkeen osuimme oikeaan jonoon, jossa paikkaliputtomat odottivat paasyaan junan kyytiin. Turistiystavallisesti asemapaallikko plokkasi ensi toikseen jonosta kaikki ulkomaalaiset ja paasti meidat ennen muita junaan varaamaan parhaat paikat paalta. Hieman jopa hammentavalta tuntui tama ulkomaalaisten suosiminen, tamako sitten on sita kolonialismin syvallekayvinta perintoa vai mita…

Hehkutuskuvauksista huolimatta junamatka oli meista melkoinen pettymys. Se oli pitka ja puuduttava, vaikkei edes menty koko matkaa. Toisekseen se oli aikamoisen epamukavaa nytkytysta, kun veturiparka yritti tyontaa vaunuja ylos rinnetta. Kolmannekseen maisemat eivat meista olleet kaiken suitsutuksen arvoisia. Kokemus olisi voinut olla upeampi sellaiselle, joka ei ole aiemmin kaynyt yhdellakaan Intian hill stationeista, mutta meille kaikkitietaville konkareile “pelkat” vihrean kasvuston peittamat kukkulat olivat sievyydestaan huolimatta ihan peruskauraa 😉 Tosin kyyti ei ollut hinnalla pilattu vaan kustansi vaivaiset viisi rupiaa per nenu, joten menkoon nyt sitten jos ei hyvalla niin ainakin halvalla.

Hyppasimme pois junasta teeplantaasien ymparoiman Conoorin pikkukaupungin asemalla. Opaskirjojen suositusten mukaisesti hankkiuduimme Upper Conooriin, josta ei kuitenkaan ihan ensisilmayksella nayttanyt loytyvan minkaanlaista majoitustarjontaa. Hassun vanhan miehen houkuttelemina menimme paikalliseen sekatavarakauppaan, jonka omistaja Ramesh tarjosi meille majoituksen kotoaan. Kavimme kiinni tarjoukseen – kerromme ensi jaksossa millaista siella on -, jatimme kameran akun lataukseen kaupalle (se teki tietysti tenkkapoon kesken maisemakuvausten) ja lahdimme tanne nettiin kertomaan kuulumisia ja hakemaan jotain syotavaa (talla kertaa “myohaista aamiaista”). Koskapa vatsassa on pelkkaa sipsia ja keksia, lahdemme syomaan NYT.

Makiterveisin,

M&M

P.S. Kaupan omistaja kertoi, etta hanen joku sukulaisensa oli juuri matkustanut Helsinkiin, ja etta Finnairin kone olisi askettain kaatunut nousussa. Nain ei ainkaan ylen uutisten mukaan ole tapahtunut, eihan?