Kotitekoista Aloo Gobia.. NAM!


Warning: mysql_get_server_info(): No such file or directory in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Warning: mysql_get_server_info(): A link to the server could not be established in /home/paakari/travel.wuokko.org/public/wp-content/plugins/xml-google-maps/xmlgooglemaps_dbfunctions.php on line 10

Hei taas.

Ovatkohan jutut kayneet liian tylsiksi kun ei kukaan jaksa kommentoida mitaan? Vai onkohan jutut niin tyhjentavia, etta ei jaa mitaan sanottavaa? Vai eiko siellapain tapahdu enaa mitaan?

No meidan onneksi taallapain sattuu ja tapahtuu. Sattuu nimittain niin, etta Maijulla on jaloissa hiertymia joita paikaillaan teipatulla sideharsomytylla. Ei sekaan tosin kuulemma satu..

Tapahtumia sitten onkin. Tanaan aamulla paineltiin bussiasemalla, kunhan ensin saatiin potkittua itsemme ylos – vaihteeksi oikein siisteista ja puhtaista – pedeista ylos. Otimme bussin Thanjavuriin, katsomaan sikalaista Temppelia ja etsimaan Mumbai-Chennai-junassa tapaamaamme vaatekauppiasta. Puolentoista tunnin bussimatka taittui iloisasti musiikkivideoiden pyoriessa bussin etuosassa olevissa telkkareissa.

Perilla seikkailtiin hetki matkalla temppelin suuntaan ja aamiais dosien lomassa ostimme uuden Pienen Mustan Havaintokirjan, suoraan Intian kahdeksankymmentaluvulta. Ainakin se oli niin polyinen, etta luulisi sen olevan lahes antiikkia. Itse temppeli oli ihan vaikuttava ja omasi erittain hyvan hinta-laatu-suhteen sisaanpaasyn ollessa ilmainen. Paljon enempaa ei ehka olisi maksettukaan. Alkaa olla jo temppelisietokyky koetuksella… vahan huolestuttavaa kun on kierretty vasta yksi paiva temppeleita ja nahtavyyksia. Lisaksi viela temppeliryokaleet onnistuivat huijaamaan meidat ottamaan ja sytyttamaan kynttilat johonkin alttarille. Ei vaan jaksanut ruveta venkslaamaan kun melkein tunkivat suoraan kateen. Onneksi ei paljoa tarvinnut antaa “lahjoituksena” – vain kymppi per nuppi riitti.

Temppelin meidat jo nahtavyyskyllastaneena paatimme skipata palatsin ja lahtea etsimaan junatuttavuuttamme. Tosin niin kiire ei ollut ettemmeko olisi kerenneet ottaa matkalla kojusta paria “badan gheeria” – ilmeisesti sahramilassia – seka viela jaatelobaarista pienia jaatelopurnukoita. Tuo juoma muuten on aivan kasittamattoman hyvaa, samoin kuin eilen ottamamme “rose milk”. Nami, nami!

Jo aamulla olimme loytaneet oikean tien missa ystavamme kauppa sijaitsee ja nyt piti vain loytaa oikea katunumero ja myymala. Ongelma katunumeroissa intissa on se, etta niita ei oikeastaan lue missaan, tai ainakin ne ovat taysin irrationaalisesti merkittyja. Isoissa putiikeissa ei valttamatta lue katunumeroa saatika osoitetta, mutta pienen pienissa kojuissa voi lukea tarkka osoitekin – useimmiten myos englanniksi. Joka tapauksessa kauppa loytyi ja kayntikorttia vilauttamalla alkoivat pyorat pyoria. Meidat istutettiin odottamaan ja tarjoteltiin kylmaa juotavaa (otimme fantat) ja esiteltiin kauppaa.

Juuri Mikon aikoessa sovittaa yhta paitaa, saapui ystavamme ja kaupanomistaja paikalle. Hetken jutusteltuamme han kutsui meidat kotiinsa vierailulle. Paitaa kuitenkin sovitettiin ja samalla mukaan tarttui viela lungi. Lahdon hetken koittaessa, olimme aikeissa menna maksamaan ostoksiamme (yhteishinta n. 650 rupiaa eli 10-11 euroa), kun seta, oikealta nimeltaan Nazir, sanoi etta han haluaa antaa ne lahjaksi. Yritimme siina hetken vongata, etta saisimme maksaa, mutta lopulta sulloiduimme hanen citymaasturiinsa maksamatta. Citymaasturia ajoi nahtavasti hanen oma henkilokohtainen ajansa. Melko averiasta.

Perilla astuimme sisaan hanen 185 nelioiseen, kuulemma pieneen, taloonsa. Sisalla olivat vastassa hanen vaimonsa seka kaksi tytarta ja kaksi poikaa. Siina me sitten istuskelimme ja juttelimme. Myohemmin seuraan liittyi hanen veljensa (joka myohemmin paljastui hanen siskonsa mieheksi.. brother cousin, junou?) ja hanen kaverinsa. Jutustelu tapahtui suurimmaksi osaksi Nazirin kaantamana englannista tamiliin, vaikka hanen tyttarensa ja vanhempi poika osasivat ilmeisesti kohtuu hyvin englantia itsekin. Olivat vain hirmu ujoja puhumaan englantia. Jo kaupalla meilta oli kysytty mita haluaisimme syoda. Vastusteluamme ei otettu kuuluviin korviin vaan poytaan katettiin aloo gobia, fried ricea, chapatia ja salaattia. Jalkiruuaksi oli viela banaania, jaateloa ja suklaata seka ruusumaitoa (NAM).

Pari tuntia vierahti siina seurustellessa ja lopuksi viela ottaessa kuvia milloin missakin kokoonpanossa ja kenenkakin kameralla. Kun lahtoaika koitti, heitimme hyvastit ja pakkauduimme takaisin autoon. Matka ei jatkunutkaan suoraan bussiasemalle, vaan hanen siskonsa luokse n. 50 metrin paahan, joka oli lahdossa mukaan samalla matkaa. Hanen luokseen piti tietysti jaada myos hetkeksi ja talla kertaa tarjolla oli erittain hyvaa chaita. Heilla oli Alisan ikainen (8-v.) pikkutytti, joka ujosteli koko visiitimme ajan kauheasti ja kurkki vain ovenraosta. Lopulta tytto lahti aitinsa kanssa meidan mukaan autolla ja reipastui huomattavasti. Asemalla annoimme jopa kasipaivaa hyvasteiksi! Koko visiitti oli aivan mahtava kokemus, sellaisia mita ei voi saada vain kulkemalla Lonely Planet kourassa temppelilta ja palatsilta toiselle…

Matka takaisin Trichyyn sujui leppoisasti, nyt ilman videoita, mutta musiikin silti soidessa. Jotenkin ilmeisesti tama tutustumishenki oli jaanyt meidan yllemme roikkumaan, koska takanamme istunut pariskunta halusi kovasti tehda tuttavuutta kanssamme. Olisi pitanyt menna heillekin kaymaan, mutta koska aika ei anna myoten niin saimme heilta kutsun naisen siskon luokse eraalle myohemmalle matkaetapillemme. Asemalla he viela houkuttelivat chaille tai muille juomille, mutta meilla alkoi taasen olla kiirus hotkyta hotellille ja pakkaamaan tavarat kasaan. Onneksemme hotellilla oli 24h checkout ja saatoimme pitaa huonetta alkuiltaan asti.

Nyt tavarat odottavat hotellin aulassa, kun me lahdimme kaymaan netissa ja kohta myos illallisella. Sitten lahdetaankin odottelemaan asemalle junaa.

Niin… emme olekaan viela sanoneet mihin juna vie. No, juna vie meidat Rameswaramiin, niin lahelle Sri Lankaa kuin Intiassa voi paasta, eli matalikko-saarijono-muodostelma Adam’s Bridgen aarelle. Talla kertaa junamatka on jotain mita emme ole aikaisemmin kokeilleet, nimittain matkustamme luokassa 2A eli toiseksi parhaassa luokassa mita Intian rautateilla on tarjota. Saas nahda milta siella sitten nayttaa. Sen kuulenette seuraavassa viestissa.

Syysterveisin,

Mikko (+ Maiju)