Hei hei taas koto- ja muu vaki.
Kuten eilen tuli jo kerrottua, kavimme tanaan aamulla katsastamassa sen paremman puolen Mahabalipuramista. Heti aamusta tarkalleen kuusi ja kolmekymmenta suuntasimme kallioon kaiverretuille temppeleille kaupungin keskella olevalle maen tyngalle. Nahtavyyksiin kuului myos Khrisna’s Butterball eli melkoisen iso kivenmutikka kalliolla keikuskelemassa. Ei se oikeasti paljon keikuskellut, ja jonkun paikallisen kertoman mukaan sita oli seitseman norsun voimin yritetty liikuttaa. Turhaan. Sita sanotaankin myos “Immovable stone”:ksi. Loput eli temppelit olivat kohtuullisen turhia kapistuksia, eivatka jaksaneet kiinnostaa meita hetken vertaa enempaa. Maella oli myos majakka, mutta sen luokse paastyamme alkoivat voimat (ja kivikaiverrusstamina) olla jo nollissa, joten kipusimme vain viereiselle nyppylalle. Nakymat oli kylla kohtuullisen hienot. Ainiin.. oli siella viela yksi sellainen melkein 30m pitka (tai levea miten sen nyt haluaa ajatella) kaiverrus jossa pitaisi olla “elavannakoisia” ihmis- ja jumalkuvakaiverruksia. Ei ne kylla kovinkaan elavaisilta vaikuttaneet, toisin kuten vieressa ollut elokuvarekvisiittaharpakehokotus.
Aamun jo tehdessa siirtymisen huomiseen, pidimme aamiaistauon ja virkistaytyneina suuntasimme rantatemppelille. Sinne ei maksanutkaan kuin vaivaiset 10 rupiaa per nuppi, jos olisimme olleet paikallisia. Emme olleet, joten saimme laittaa tiskiin vaivaiset 250rs per capita. Kohtuullista? No, saimme ainakin rikottua tonnin setelin. Varsinainen temppeli oli muuten aivan susi. Ei mitaan nakemisen arvoista, paitsi lehmaveistosrivistot temppelin sivuilla. On se tietysti hieman hienompi (ja paremmin sailynyt) kuin mita Suomessa rakennettiin 1300 vuotta sitten. Tasta saikin hyvan aasin sillan temppelin herattamaan keskusteluumme tsunamin vaikutuksesta temppelin kuntoon. Lopputuloksena emme tieda yhtaan enempaa asiasta.
Aivan riistoa ei pulittamamme puoli tuhatta rahaa ole, silla samalla lipulla saa menna katsomaan myos viitta “rathaa” pari kilometria etelampana. Heti voitaneen sanoa, etta niissakaan ole mitaan erikoista. Ihan hienoja, mutta samantapaisia kivipytinkeja on taalla vahan joka nurkalla. Ainoat erikoisuudet siella olivat isot leijona-, lehma/harka- ja norsupatsaat. Maiju ei historianalan ammattilaisena tieda onko takalaisten kiipeily joka paikkaan temppelien ja patsaiden paalla riemastuttavaa vai kauhistuttavaa.
Vastaus jaa odottamaan silla meilla alkoi olla jo himpun kiire loikkia hotellille, pakata ja kiiruhtaa bussiin kohti Chengalpattua, josta meilla lahti juna Tiruchirappalliin eli Trichyyn. Junaan ei saanut enaa lippuja varattua, joten olimme paattaneet vain menna asemalle ja ostaa sellaiset kakkosluokan liput joita ei voi ennakkovarata. Aika tiukille meni koko homma, silla saimme liput kateemme n. tasan klo 13 ja junan piti lahtea 13:15. Se oli kylla tovin myohassa.Lopulta junan saavuttua kiiruhdimme johonkin sattumanvaraiseen kakkoluokan vaunuun. Tassa rytakassa tapahtui se pahin mita saatoimme olla odottamatta.. Mikon pieni musta havaintokirja katosi!!. Se on luultavasti pudonnut asemalla kaikessa hotakassa.
Hetki meni takaiskussa toipuessa, mutta muuten junamatka oli hieno. Maisemat olivat upeita junan puksuttaessa vihrean eri savyissa loistavan Tamil Nadun maaseudun lapi. Juttelimme myos (tai he juttelivat meille) kanssamatkustajien kera. Alkumatkasta oli myos pienta hamminkia meista ja meidan lipuista, silla olimme sattuneet menemaan (tosin konnarin ohjeistuksella) sellaiseen kakkosluokkaan jossa on varatut paikat. Konnari oli meille sanonut, etta ihan ok, mutta ei ole istumapaikkoja meilla. Junapollari tuli hetken paasta meilta ihmettelemaan asiaa kunnes konnari osui paikalle ja selitti asian. Matkalla juttelimme myos toisen junapollarin kanssa, joka ensin tarjosi meille pahkinoita ja hetken paasta varoitteli etta ei saa ottaa keneltakaan tuntemattomalta mitaan syotavaa junassa (ne voivat olla huumattuja ja sitten joutuu ryostetyksi). Mutta seta oli hauska. Meilla ei siis ollut paikkoja, mutta tungimme reput hattuhyllylle ja valilla istuimme ja valilla seisoimme ovensuussa katsellen ulos maisemia avonaisesta ovesta.
Taalla Trichyssa ei juuri mitaan ihmeellista ole ollut paitsi saimme kutsun mystisiin hihhulijuhliin paikallisten jeesustelijoiden sekaan. Tama oli ensimmaisessa hotellissa jota kavimme kurkkimassa, mutta se oli taynna (ilmeisesti naita juurikin hihhuleita). Jatimme juhlat valiin, koska a) halusimme etsia huonee b) kayda suihkussa (Mikko alkaa haista jo tosi pahalle) c) ehtia syoda jotain oikeata eika vain hihhulipoperoita ja d) tulla kiusaamaan teita kuulumisillamme.
Nyt onkin aika pistaa pillit pussiin talta paivalta, jotta huomenna on mieli ja ruumis vetrea noustessamme aamukuudelta taas temppeloimaan.
Tilu-lilu.
P.S. Pieni Musta Havaintokirja on uudestisyntynyt kierreselkaisena muistiona, ihkuin koiranpentukuvin (oikeasti.. se oli ainoa mika loytyi). Toivottavasti vallassaoleva muistikirjatilanne on valiaikainen