Paradise… Indian style

Parahin kotovaki.

Taalta viestitellaan lahempaa Thaimaata kuin Intian niemimaata. Olemme Port Blairissa, Andamaanien paakaupungissa. Palmut huojuvat ja ymparilla lainehtii sininen meri. Lampotila mukavat 28-30 ja kosteusprosentti vahemman kuin vesilasissa eli juuri sopiva. Otettiin heti pieni saitsiing nyppylanlaelle, kun eksyttiin matkalla satamasta basaariin. Pr#$*n Lonely Planet ja avuttomat kartat… Nyt ollaan kuitenkin “keskustan” basaarissa ja sivureitilla bonganttiin kyllakin mukava pieni hotelli johon voisi menna paluumatkalla. Joudumme viettamaan taalla Port Blairissa yon silla lennot lahtevat aikaisin aamulla. Hotelli on muuten tallainen: http://fortunehotels.in/HotelResort/main.aspx?ID=9Ca6Zhbr5qsYZJe1zaUCmw==&PType=PHvq0A5geZ3y1ymDUQbVHA==

Sitten eilisiin tapahtumiin. Vaikkakin satuttiin kavelemaan tyypillisesti kilometritolkulla, ei meilla ollut kuitenkaan niin rankkaa kuin samaan aikan juosseilla maratoonareilla (joita ei kyllakaan nahty). Se kertonee jotain Chennain ilmastosta, etta valitettavasti uutisissa ja lehdissa kerrottiin eraan 22-vuotiaan opiskelijan kuolleen maratonilla ilmeisesti sydankohtaukseen tai vastaavaan. Oma kilometritehtailu keskittyi paakadunvarteen ja sen shoppailuantimiin.

Aivan pelkkaa paahteessa hikoilua paiva ei ollut, silla paasimme taas vaihteeksi kokeilemaan rahannostoautomaattikoppien veret hyytavaa ilmastointia. Lisaksi tuli koluttua kirja- ja levykauppoja, ilmastoituja sellasia tietenkin 😉 Intiasta saa mita vain jos on rahaa ostaa. Meillekin tarjottiin paria lasta (hinnasta ei ollut puhetta). Kuulemma olisivat olleet hyvia lapsia. Paatellen myyjan virneesta tarjous tehtiin leikillaan.. tehtiinhan?.. eiko?

Paakohde shoppailulle oli kuuluisa sarikauppiaiden mekka, maailman suurin silkkivaatteiden vahittaismyymala. Tilaa oli ainakin kolmessa kerroksessa ja parissa eri siivessa seinat lattiasta kattoon silkkikangaspinoilla peitettyna. Valikoimaa siis oli yhdelle jos toisellekin ja hintakaan ei kenellekaan ole ongelma silla halvimmat sarit irtoavat parilla sadalla rupialla (reilu 3e) ja kalleimmista saa latoa tiskiin yhden lakhin eli 100.000 rupiaa (noin 1600e).

Auringon laskiessa itarannikolle suuntasimme painvastaiseen suuntaan Chennain rantahietikolle, jossa nain sunnuntaisin pidetaan markkinoita. Ja markkinathan ne olivat. Siella oli karusellia jos jonkinmoista ja populaa kuin hieman isommassakin pitajassa. Tarkkaa tietoa ei ole mista markkina-alue alkoi tai mihin se paattyi mutta ainakin se kiersi sen 300 metria levean rantakaistaleen ympariinsa sen verran mita illan pimetessa naki. Paikallisten yksi suuri ilmainen hupi naytti olevan ranta-aallokossa “uiskentelu”, pojat polviin asti ja tytot nilkkoihin asti vedessa. Jokunen hurjapaa hyppi jopa aaltoihin.

Eilen saatiin popsittua myos ensimmaiset oikeat takalaiset sapuskat, ja kahteen kertaan samassa paikassa, kun se aamupalalla oli niin hyva. Ruoan lisaksi myos mehut olivat erittain herkullisia ja mehukkaita, ainakin ne nelja mita kokeiltiin – vesimeloni, granaattiomena, papaija ja ananas.

Tassa ruuasta kirjoittaessa alkaa tulla nalka kuin viisikoita lukiessa, joten taidamme suuntautua ottamaan jotain murkinaa jos viela ehdimme ennen lautalle menoa.

Se on moro seuraavaan viestiin asti.

P.S. Ei oo sitten mitaan tietoa miten tuolla saarella on nettiyhteyksia, joten paivitykset voivat olla mita ovat.