Kommentointi toimii taas.. tai eipa niinkaan taas koska sehan ei toiminut koskaan paitsi omalla koneella kun tata vasailin. No, nyt se kuitenkin toimii eli kipsin-kapsin kertomaan kaikkea mita siella on tapahtunut muuta kuin mita hesarin uutisissa lukee.
Chennaissa ollaan ja kuten otsikosta voi paatella, edelleen on kova hiki, ainakin Maijulla.
Selvittiin kuin selvittiinkin lahes 27-tuntisesta junamatkasta kunnialla. Tosin matkan ensimmainen isompi takaisku tuli, kun ei oltukaan paasty etenemaan jonotuslistalta varmistetuille paikoille eika nain ollen saatu omia makuupaikkoja vaan pelkat istumapaikat. Kaksi tallaista vastakkain olevaa istuinta voidaan kylla yoksi kaantaa pediksi, mutta meidan paikat ei tietenkaan olleet edes silmatysten vaan selatysten… Etuna tassa jarjestelyssa oli, etta tulipa ainakin juteltua paljon kanssamatkustajien kansa. He selvasti rohkaistuivat juttelemaan ja kyselemaan enemman toisena matkapaivana, joka kuluikin ihan rattoisasti. Nukkuminen tai ainakin torkkuminen onnistui onneksi myos, koska vallattiin Mikon puolelta molemmat istuimet ja angettiin sitten niista muodostuvalle kaantopedille kummatkin. Muutamaan paivaan ei oikein ollutkaan ehtinyt nukkua, joten lepo maittoi mukavasti vaikka ahdasta olikin.
Eilen saavuttiin iltapaivalla tanne Chennaihin ja kaveltiin sopivaksi katsomallemme alueelle etsimaan hotellia. Muutama katsastettiin lapi ja otettiin – luonnollisesti – halvin 😉 Ei tosin sinansa hinnan takia vaan siksi, etta se ei ollut yhtaan sen huonompi kuin tupla- tai jopa triplahintaiset vaihtikset. Kohtuu miellyttavaa oli paasta suihkuun parin paivan tauon jalkeen. Maijulla tosin oli myos inha kenkien- ja housujenpuhdistusoperaatio, koska se meni hotellinhakureissulla astumaan mustanpuhuvaan, oljyiseen ja pahanhajuiseen monjalammikkoon tien pielessa. IUH. Virkistaytymisen jalkeen lahdettiin viela syomaan, kaytiin eraan toisen hotellin kattoravintolassa. Ensimmainen kunnollinen takalainen ruoka (ei silla etta junasapuskoissa olisi mitaan valittamista) oli oikein herkullista, ja kylma olut maistui samoten. Paikka oli ilmeisen suosittu, kaikki muut asiakkaat tosin olivat paikallisia miehia juomassa kaljaa…
Chennaissa on vahan pikkukaupungin tuntua, vaikka kyse onkin miljoonakaupungista. Ainakin tassa hotellimme lahiseudulla on kapeita kujia, kohtuullisesti liikennetta ja pikkukojujen reunustamia katuja. Muutamia muitakin lankkareita ollaan nahty, mutta ei tama mitaan turistialuetta ole, mika tarkoittaa ettei myoskaan joudu karsimaan jatkuvasta kaupustelusta yms. arsyttavasta. Ihmiset ovat olleet hauskoja, seka lapset etta jotkut aikuisetkin tykkaavat ihan vaan tervehtia ja kysya mita kuuluu.
Nyt lahdetaan vahan kavelemaan kaupungille ja etsimaan aamupalapaikkaa… Seuraava paivitys varmaankin sitten Andamaaneilta, sinne lennamme varhain huomisaamuna.
Eka matkapäivä alkaa olla loppusuoralla. Intian hajut, äänet ja maut ovat pysyneet ihan samoina 🙂 Kulutettiin aamupäivä kävelemällä pitkin poikin Mumbaita, ja iltapäivästä asti ollaan istuttu Chennain-junassa. Tätä lystiä riittää huomiseen alkuiltaan asti… Junassa on kyllä mukava matkustaa ja tarjoilu pelaa, koko aika ollaan kauppaamassa teetä, keittoa, vettä, ruokaa, snacksejä ym. ja kaikki on oikein hyvää. Tosin inflaatio laukkaa Intiassakin, esim. tee maksaa kahden sijaan huikeat viisi rupiaa…
Tällä kertaa kommentit kirjoitetaan viesteihin, eli kun klikkaat tuota viestin otsikkoa niin näet siellä sivun alareunassa jo lähetetyt kommentit sekä lomakkeen josta voit myös itse lähettää kommentin.
Tere molskis.
Koska Finnair lentää tällä hetkellä Mumbaihin kätevästi yön yli, pystyimme ahkerina ja lojaaleina työmyyrinä antamaan armaille työllistäjillemme vielä täyden (?) työpanoksen ennen vaihtoa vapaalle. Vähän väsyttää, kun tavarat saatiin sullottua reppuihin – todella epäjärjestelmällisesti – joskus lähempänä yhtä yöllä, ja kuuden aikaan soi aamulla kello, mutta ehtiihän sitä sitten koneessa nukkua. Ja junassa, koska heti perjantaina päästään yli vuorokauden mittaiselle junamatkalle Mumbaista (länsirannikolla) Chennaihin (itärannikolla). Tavaraa taisi kertyä mukaan poikkeuksellisen paljon, kun reppujen yhteispaino oli kotikonstein mitattuna n. 18 kg. Maijukin otti järkyttävät seitsemän (7) paitaa mukaan ja miettii edelleen, pitäisikö osa vielä jättää pois… Syytämme ylimääräisestä painosta joogamattoja, maskeja, sukellusoppikirjaa ja kameran jalustaa. Sekä sitä että otimme nyt ensi kertaa (!) molemmille omat pyyhkeet mukaan. Ehkä nyt silti jotenkuten selviämme musertumatta tämän taakan alla.
Jostakin kumman syystä on viime päivinä soinut päässä Mika Waltarin tekstiin tehty Don Huonojen kappale Sininen yö… “Ja minä tiedän, että ainoa kotini on jyrisevä asemahalli juuri ennen pikajunan lähtöä ja että minua odottaa aurinko ja meri!” HEIJEE!