Markaa majapaikan etsimista

Taalla Dharamsala. Se on se Dalai Lama -paikka. Tai siis oikeesti ollaan McLeodganjin puolella (taa on sellainen kaksoiskaupunki). Palattiin jalleen vahan makisempiin maisemiin ja nyt ollaan “huimassa” 1800 (+-100m eli kaupunki on aika rinteessa) metrin korkeudessa. Siina on se mukava puoli etta on sopivan vilpoista (= T-paidassa ei tule tuskainen hiki), toisin kuin tuolla Delhin ja Amritsarin suunnalla minne Maiju meinasi taysin nuutua kuumuuteen. Sita paitsi taalta saa suklaa- ym. kaakkua!!! Ja eilen syotiin pastaa seka pizzaa, yllattavan hyvaa nailla leveysasteilla tarjoilluksi.

Amritsarissa viivyttiin vain yhden yon yli. Parhaita kokemuksia oli kylma suihku seka jo mainittu sikhien kultainen temppeli, jossa vierailtiin auringonlaskun aikaan. Mikko kavi muiden mukana kastautumassa vesialtaassa ja temppeli kimalteli komeasti taustalla. Tunnelma oli kasinkosketeltava, harras mutta samalla elavainen.

Seuraavana aamuna suunnattiin sitten bussilla Pathankotiin, tai niin ainakin luultiin, mutta bussi ei tosiaan sitten mennytkaan perille asti. Olisi pitanyt osata jaada pois jossain tienristeyksessa tms. Niinpa huomattiin olevamme kovaa kyytia matkalla Jammu & Kashimirin osavaltioon. Pysahdyspaikalla sitten arvottiin etta kaannytaanko takaisin vai jatketaanko samaa kyytia Jammun kaupunkiin ja sielta eteenpain. Matkustamista niille aluielle oli kehotettu valttamaan, koska Intian itsenaisyyspaivan (eilen eli 15.8.) tienoilla Kashmirissa on usein ollut rauhatonta ja mahdollisesti vaarallista. Niinpa siis jatettiin pohjoisen suunta valiin ja lahdettiin takaisin alkuperaisen suunnitelman suuntaan.

Pathankotista otettiin pikkujuna kohti kukkuloita. Matka maksoi yhteensa 38 rupiaa ja oli noin 100 km pituinen. Kokemus oli.. mielenkiintoinen. Juna seisoi ensin lahtoasemalla paahtavassa kuumuudessa vajaat kaksi tuntia aikataulun mukaisen lahtoajan jalkeen ennen kuin viimein lahti puksuttamaan eteenpain. Vaunut olivat tapotaynna vaikka valilla porukkaa poistuikin, mutta saman verran tai enemmankin tunki lisaa sisaan. Muutamat nuorukaiset nayttivat ja kokeilivat omaa miehuuttaan roikkumalla asemien valit ovien ulkopuolella pitaen kiinni kahvoista tai ikkunanpielista. Vaunut olivat kylla kovin taynna, joten saattoi siina jotain olosuhteiden pakkoakin olla, mutta enemman ehka paikallisten viehtymysta tungeksia oviaukoissa. Sateen sattuessa matkan puolivalissa sai vaki kummasti tungeksittua sisalle (siella oli oikeasti tilaa peralla, mutta ei sinne kukaan jostain syysta osannut menna). Ovea he eivat myoskaan osanneet sulkea ja me saimme sadekuurosta osamme, kun istuimme aivan oven vieressa.

5,5-tuntisen matkan jalkeen saavuimme viimein illan pimetessa Kangran pikkukaupunkiin, joka on 18 kilometrin paassa Dharamsalasta. Paatimme jatkaa matkaa vasta aamulla, ja jaimme Kangraan yoksi. Hyva paatos, silla paikallisesta pikku ravintolasta sai herkkuruokaa. Paikan omistaja jutteli myos kanssamme pitkat patkat intialaisen yhteiskunnan ongelmista.

Eilen sitten korottelimme bussilla tanne Dharamsalaan/McLeodganjiin. Paikka on ihan taynna turisteja (seka lansimaalaisia etta intialaisia), ja loput asukit ovat tiibetilaismaanpakolaisia. Paikka on siis yhta lahella Intiaa kuin Khao San Road on Thaimaata.

Hotellit ja guest houset olivat aivan taynna kun saavuimme ja meinasi jo usko loppua majapaikan loytymiseen, kunnes saimme kuin saimmekin mukavan huoneen basaarista. Hotelli on tiibetilaisten omistama (kuten ilmeisesti valtaosa majoitusliikkeista taalla), ja ilmoitustaululla on Free Tibet -propagandaa ja ravintolan seinilla isoja Dalai Laman kuvia. Aika erilainen tunnelma siis kuin itse Tiibetissa. Takalaiset nayttavat uhmakkuutensa ihan eri lailla kun heilla kerran on siihen mahdollisuus.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *