Ei pollompaa taalla Tiibetissa. Kelpais varmaan teillekin 🙂
Lhasa tuntuu sympaattiselta “pikku”kaupungilta, erityisesti Barkhorin tiibetilaisalueen kujilla on hauska kuljeskella. Kauppaa ja myyntikorua on toinen toisensa peraan, myyntiartikkeleinaan kaikkea mahdollista maan (vaelluskengat) ja taivaan (rukousliput) valilla. Valilla nakyy pyhiinvaeltajia, jotka taivaltavat kohti temppelia rukoillen ja maahan asti makuulle heittaytyen joka askeleella tai noin metrin valein. Nain he matkaavat kymmenia tai satoja kilometreja vain tullakseen rukoilemaan pyhaan kaupunkiin.
Ihmiset ovat tosi ystavallisia ja hymyilevaisia. Lapset ovat innoissaan meista lankkareista ja huutelevat helouhelou tai muita alahdyksia, kun kuljemme ohi. Kaduilla vaeltaa tai istuskelee toki myos paljon paikallisia ihmisia seka jopa munkkeja, jotka pyytavat rahaa suorasukaisesti. Heti lentokenttabussista noustuamme yksi munkki tarttui tiukasti Maijuun kiinni ja toisteli etta “I am sorry give me money” eika meinannut paastaa irti.
Kaupungin (syystakin) tunnetuin maamerkki Potala Palace on juuri niin vaikuttavan kokoinen ja nakoinen kuin kuvissakin, tai jopa enemman. Muutoin kaupunki ei ehka ole aivan vastannut niita kuvitelmia mita meilla oli Lhasasta, se ei olekaan simppeli “tuppukyla” vaan oikea lantisen Kiinan metropoli. Ostoskadulta loytyy mm. Vero Moda, Only ja Jack & Jones…
Loppukaneettina mainittakoon, etta vuoristotauti on hieman pukannut paalle (varsinkin tuossa aamu/iltapaivalla). Oli todella uupunut ja vasynyt olo, paata pakotti ja Maijulla oli viela hieman oksettava olokin. Unen ja sapuskan jalkeen se on hieman helpottanut, mutta nyt varmaan vaivaa pienehko auringonpistos, kun kavelimme tuolla kaduilla auringon paahteessa muutaman tunnin. Taas paata jomottaa. Vetta vain ja unta palloon.