Khajurahon temppelit

Viimeksi jai taas kuulumisten kertominen puolitiehen, kun lahdettiin yllattaen eteenpain. Nyt ollaan tultu koko matka Intian halki ita-lansisuunnassa ja ollaan Kalkutassa. Orchhan pikkukaupungista lahdettiin jo paivan jalkeen eteenpain, otettiin bussi Khajurahoon. Sekin on pieni kyla, mutta tosi kuuluisa temppeleistaan ja turisteja on runsaasti. Toisaalta se tarkoittaa, etta myos turisteille suunnattuja palveluita loytyy, esim. ostokelpoisia vaatteita. Khajurahossa vietettiin tiistai-ilta ja keskiviikkopaiva. Aikaisin keskiviikkoaamuna lahdettiin tutustumaan temppeleihin. Niita on yhteensa kolmessa ryhmassa, joista lantinen ryhma on suurin ja tarkein. Siella oli kymmenkunta kaunista temppelia hajallaan hyvinhoidetulla puistoalueella. Temppelit ovat yli 1000 vuotta vanhoja, mutta upeasti sailyneita. Ne on koristeltu kauttaaltaan yksityiskohtaisilla veistoksilla, aikamoinen naky. Aamuaikaan alueella sai kuljeskella melko rauhassa, turistibussit saapuivat vasta kun lahdettiin pois. Kaytiin kavelemassa myos itaisille temppeleille ja Khajurahon kylaan. Turismin takia, epailematta, lapsetkin osaa hyvin englantia ja jotkut pojat opastaa mielellaan kavijoita ympariinsa. Eipa ainaskaan eksy.

Khajurahon temppelit

Khajurahon temppelit

Khajurahon kuuluisia koristeluita

Khajurahon kuuluisia koristeluita

Osa oli enempi vähempi eroottissävytteisiä

Osa oli enempi vähempi eroottissävytteisiä

Tai sitten vaan enempi

Tai sitten vaan enempi

Temppelien lisäksi Khajurahossa on myös tavallistakin elämää

Temppelien lisäksi Khajurahossa on myös tavallistakin elämää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *