Daily Archives: 2004/11/09

Halojaa taas Bundista!

Halojaa taas Bundista! Taalla edelleen, eika edes tee mieli jatkaa kovin kiireella. Aivan uskomattoman ihana paikka, melkein oma maailmansa irrallaan kaikesta muusta… Viime paivat ollaan kierretty nahtavyyksia kaupungissa ja tanaan vahan kauempanakin. Meidan pihalta nakyy palatsille ja linnoitukselle, joista jalkimmaisessa on vasta kayty. Linnoitus on iso ja vanha ja vahan ransistynyt mutta siella saa seikkailla ympariinsa ihan vapaasti, aika jannaa. Ja hirmusti apinoita kaikkialla! Lisaksi kaupungissa on tekojarvi jossa on puoliksi uponnut veden jumalan temppeli. Veden pinnalla on jotain vihreaa tohnaa. Aika eksoottisen nakoista. Kiivettiin eilen Mordi Cenotaphille, sellainen pyorean huvimajan nakoinen juttu. Oli vahan kapuamista mutta hauska reissu silti. Itavaltalaistytto, Miriam, oli siella meidan kanssa. Tanaan kaytiin kolmistaan pitemmalla retkella kaupungin ulkopuolella. Meinattiin lahtea seikkailemaan paikallisbussilla mutta oli sen verran saatoa etta otettiin riksa, yhteensa 400 rupiaa. Oli taysin hintansa vaarti. Ajettiin lapi intialaisen maaseudun noin tunti 15 minuuttia suuntaansa toyssyisia teita (oli aika ihme ettei riksa kaatunut missaan vaiheessa). Matkalla ohitettiin mm. kamelilauma josta yksi kameli lahti juoksemaan kilpaa meidan riksan kanssa. Perilla odotti jotain tosi hienoa: upea vesiputous (30-40 metria pudotusta), sen alla pieni jarvi ja palanen “viidakkoa”. Ylhaalla, minne riksalla ajettiin, oli melko tasaista kivimaata ja vetta. Seka apinoita! Alas jarvelle ja metsikolle paasi kavelemaan helposti, istuttiin siella jonkun aikaa ihailemassa putousta. Matka oli vahan vasyttava joten Mikko meni lepuuttamaan, se on tainnut vahan vilustua. Taalla on oikeasti aika kylma iltaisin, vahan kuin Suomen kesaillat. Eilen meilla oli pihalla pieni nuotio, sen aaressa oli kiva istua ja lammitella. Israelilaispoika Mor lahti aamulla, Miriam kait huomenna. Ma en viela malttais lahtea kun taalla on niin ihanaa (pienoiskoossa kaikki mita halusin Intiassa kokea…), ja perjantaina alkais paikallinen juhla nimelta Diwali. Siita alkaa ainakin bisnesmaailmassa uusi vuosi, mutta taalla juhlitaan myos lansimaista uutta vuotta. Ilotulitteita ynna muuta. Ois kiva viettaa sita taalla, mutta pitaisi toisaalta rientaa myos eteenpain, paljon viela nahtavaa. Enka tiia onko taalla enaa yhta upeaa kun meidan seuralaiset lahtee. Tanaan tuli tosin englantilaispariskunta mutta ne ei juurikaan halunneet kommunikoida. Kattellaan siis missa vaiheessa eteenpain. Ainakin tanaan ja huomenna viela Rajin vaimon herkkuruokaa ja maailman parasta chaita. Ai niin, hassu juttu kavi eilen kun kaveltiin kaupungilla. Pari miesta pysaytti Mikon ja halusi ottaa kuvan sen tukasta paikalliseen sanomalehteen! Ihmiset oli tanaan jopa entista kiinnostuneempia sen hiuksista joten ehka kuva on julkaistu. Pitaa yrittaa ettia. Paikallinen julkkis siis 😉

Raj ja Neema - paikan isännät

Raj ja Neema – paikan isännät

Nawal Sagar, temppeli ja vihreätä juttua

Nawal Sagar, temppeli ja vihreätä juttua

Näkymiä linnoitukselta alas Bundiin

Näkymiä linnoitukselta alas Bundiin. Vastapäisellä mäellä väkyy Mordi Cenotaph.

Bundin linnoitusta

Bundin linnoitusta. Tämä on sitä paremmassa kunnossa olevaa osaa. Takana myös tv tms masto, jonne ei kylläkään päässyt.

Apinat ilta-auringossa

Apinat ilta-auringossa

Me ja Miriam Mordi Cenotaphilla

Me ja Miriam Mordi Cenotaphilla

Elephant Stablesien kilppari

Elephant Stablesien kilppari

Vesiputous pompputien päässä

Vesiputous pompputien päässä