Aamutorkkujen jalkeen, tai siis klo 14 pintaan, lahdettiin seikkailemaan kaupungille. Tai siis ainakin yritettiin. Ei nimittain muutamaan ekaan tuntiin paasty kun muutaman kymmenen metrin paahan hotellista. Taalla on tosi paljon turisteja, vaikkei mitenkaan hairitsevasti. Se tarkottaa etta englantia osataan tosi hyvin, mutta myos sita etta kaupustelu on ihan mahdotonta. Ensin alotetaan silla etta kysellaan mista me ollaan, tai kehutaan Mikon kampausta (vaiheessa olevat rastat, niille jotka ei niita nahny ennen reissua). Hiuksia on tosiaan tanaan hehkutettu noin miljoona kertaa, miehet on niista tosi innoissaan. Seuraava vaihe on etta meidat viedaan niiden myymalaan/liikkeeseen ja annetaan luento tekniikasta jolla niiden myyntiartikkelia valmistetaan. Tanaan ollaan kuultu tosi kiinnostavia juttuja kashmir- ja pashminahuiveista ja paikallisista miniatyyrimaalauksista. Aluksi on korostettu etta meidat on pyydetty vaan kattomaan, ei ostamaan, mutta tassa kohtaa aletaankin kysella etta mista oltais kiinnostuneita. Tehokkain keino paasta pois ostamatta mitaan on ollu se etta sanoo et on kauhee nalka ja pitaa paasta syomaan… Hotellin viereisessa raatali-liikkeessa kaupattiin kovasti miesten pukua paidalla, hintaa ois tullu tinkimatta n. 109 euroa. Mikko ei ollu ajatuksesta yhta innostunu kuin mina 🙁 Toisaalta ma ite sorruin tilaamaan sellasesta upeasta ohkasesta silkkikankaasta kotelomekon. Huomenna sovittamaan. Huisaa.
Mikko Poonam Haveli hotellin parvekkeella
Taj Lake Palace rannalta. Nyt on vähän vettä ja lehmätkin pääsee laiduntamaan.
Udaipurin katua
Näkymiä kattoterassilta Udaipurin yli
Jagadish Mandir Udaipurin sydämessä
